maanantai 29. huhtikuuta 2013

Havaitsin tänään ilokseni, että kesän ensimmäiset merkit ovat saapuneet ovelle. Aurinko lämmitti suloisesti terassia ja kuurosade ropisi sen lauteille auringon samalla paistaessa. Lintujen viserrys kaikui leudossa kevätsäässä ja aamuisten jäätyneiden lätäköiden narskunta kenkien alta oli tiessään. Kesä on saapumassa.

Mutta se ei suinkaan ole ainoa merkki kesän saapumisesta. Samalla kun aurinko saa lämmittää orastavaa nurmea, kömpii Kossu-Keijo ja Lasol-Lasse kolostaan ihmisten keskuuteen kuin karhu talviuniltaan. Molemmat hoippuvat keskustan penkeille puuhapussiensa kanssa ja Pöytäviina-Pekka liittyy seuraan. Eipä aikaakaan kun Keijo kaatuu penkin reunalta päälleen katuun ja ambulanssi kiitää paikalle. Lasse koittaa örveltäen neuvoa hoitohenkilöstöä samalla kun Pekka laskee vetensä viemäriin keskellä kävelykadun risteyskohtaa. Nuori äiti kävelee ohi ja peittää lapsensa silmät Pekan heiluttaessa vehjettään. Keskiportaan johtaja näpyttelee i-phoneensa hätäkeskuksen numeroa ilmoittaakseen kosmeettisesta haitasta ja vaatii poliisin välitöntä puuttumista asiaan. Virkavalta tulee paikalle ja vie Pekan ja Lassen valtion hotelliin. Kesä on saapumassa kaupunkiin.

Kuukaudet kuluvat ja Keijo kuolee lämpöhalvaukseen sammuttuaan toppatakki yllään rannalle. Lasse ja Pekka ottavat "pienet" Keijon muistolle ja päätyvät putkaan kuten jokaisena edellisenäkin päivänä.

Samaan aikaan lievästi alkoholisoituneet juhannusprinsessa Heli ja kossukola-Kari tapaavat toisensa lähiöpubissa ja tuntevat polttavan, kesäisen intohimon syttyneen. Molemmat suuntaavat käsi kädessä ravintolan pihamaalle jolloin himo vie voiton odotuksesta. Karin yrittäessä virittää kumia matoseensa pyytää Heli tätä kiirehtimään; "Äkkiä nyt, oksennus tulee!" Karin vaimo Marjatta seuraa tilannetta parvekkeelta ja soittaa virkavaltaa paikalle vaatien tätä puuttumaan uhkaavaan aviorikokseen. Hätäkeskuspäivystäjä kieltää kolmannen puhelun jälkeen soittamasta uudelleen, mutta Marjatta tyrmistyy saamastaan palvelusta joten soittaa vielä viisikymmentä kertaa. Virkavalta tulee paikalle ja vie Marjatan putkaan. Kari epäonnistuu yrityksessään surkeasti samalla kun Heli oksentaa ojaan.

Kohta syksy tekee jo tuloaan ja Lasse ja Pekka suuntaavat taivalluksen kohti koloaan kuin muuttolinnut kohti etelää. Heli ja Kari hyvästelevät toisensa tuopin ääressä ja Marjatta kattaa pöytää tarjotakseen Karille sovintoillallisen. Paikallisen poliisiaseman kahviossa veikkaillaan kumpi näkee seuraavan kevään, Lasse vai Pekka. Mutta sitä vastausta saadaan odottaa seuraavaan huhtikuuhun- Lasse ja Pekka nukkuvat talviuntaan suloisesti paperikeräyslaatikossa, Lasol-pullo seuranaan, kunnes kevät taas koittaa.

Hyvää alkavaa kesää kaikille..:)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Tässä lomaa aloitellessani katselin noita viime viikkojen uutisotsikoita ja silmiin osui uutinen siitä opettajasta joka sai potkut kun uskalsi vähän painokkaammin ojentaa sitä räkänokkaa, joka saa tehdä mitä haluaa, aina kun haluaa ja miten haluaa. Vanhemmat ei enää saa, eikä monet edes osaa kasvattaa lapsiaan ja koulultakin viedään jo se mahdollisuus näyttää niille oikean ja väärän käyttäytymisen ero. Eikä se vanhempien osaaminen ole taidoista kiinni, vaan siitä ettei niille mukuloille enää aseteta rajoja, ei komenneta eikä edes kielletä koska se saattaa loukata niiden tunteita. Vapaa kasvatus, se on muotia.

Vapaaseen kasvatukseen liittyen, olin tässä taannoin tehtävällä jossa äidin pienet mussukat, Risto-rikollisentaimi, Kosti-koulukotikarkuri ja Ville-vapaakasvatus päättivät toteuttaa tarkoin suunnittelemansa murtokeikan Hollywoodin malliin. Kohteena oli paikallinen palloilukeskus ja keikkaa suunniteltiin pitkään, huolella ja tarkasti.

Eräänä kauniina talvisena arkipäivänä Ville tekeytyi viekkaasti asiakkaaksi ja livahti salaa henkilökunnan tiloihin. Sieltä Ville eteni edelleen takaovelle, avasi takaoven lukituksen ja varmisti oven auki pysymisen pienellä kiilalla jonka oli omin kätösin vuollut pajun oksasta. Nyt oli vain aika odottaa h-hetkeä, "t minus 8 hours".

Illan pimetessä ja henkilökunnan poistuttua Ville, Kosti ja Risto hiipivät salaa palloilukeskuksen takaovelle ja pujahtivat sisään. Ensimmäisenä oli etsittävä kohde nro 1- karkkihylly. Toisena oli vuorossa kohde nro 2- limsa ja siiderihylly. Ville ja Kosti päättivät ryhtyä toimeen ykköskohteessa ja lappoivat suklaapatukoita mukanaan olleisiin putkikasseihin. Adrenaliinin virratessa Risto ryntäsi juomavarastolle ja kauhoi kasseihinsa muumilimsaa ja ananaslonkeroa. Greippilonkeron Risto jätti hyllyyn koska se on lapsista liian kitkerää, myös Ristosta.

Kuinka ollakaan yösiivooja yllätti Riston kesken puuhien ja säihkähti kovasti yllättävää tilannetta. Risto tarttui lattialla lojuneeseen golfmailaan ja kohotti sen miehekkäästi lyöntiasentoon huutaen samalla jotakin äänenmurroksellisella äänellään. Siivooja ryntäsi pois paikalta soittaen samalla hätäkeskukseen meneillään olevasta rikoksesta.

Ei hätää, vielä on 10 minuuttia aikaa saattaa nerokas suunnitelma loppuun. Kolmikko oli synkronoinut kellonsa sekunnilleen samaan aikaan ja varma arvio tilanteesta oli, että poliisin saapuminen paikalle kestää vähintään 10 minuuttia. "Time - checked!"

Kukaan kolmikosta ei kuitenkaan ottanut huomioon, että poliisiautoissa on kääntyvät ja vetävät etupyörät joten partio saattaa olla lähelläkin mikäli partiointireitti sattuu samalle seudulle. Poliisiauton kaartaessa pihaan jo viiden minuutin kuluttua hälytyksestä iskee mestarilliseen rikollisjoukkoon pakokauhu - "Äkkiä pois täästä ja pakoon!"

Kolmikko ryntää ulos tilasta ja kaartaa juosten oikealle urheiluhallin nurkan taakse. Muutaman sekunnin kuluttua nämä kullannuput juoksevat takaisin nurkalta vastakkaiseen suuntaan kirmaten kuin varsat kesälaitumelle päästyään. Nuorten herrojen täydellisessä pakosuunnitelmassa oli ihan pikkuruinen aukko- oikealla nurkan takana on vastassa verkkoaita piikkilankoineen.

Siinä ne jolpit höntyilivät kantamuksineen kohti umpihankea. Valtava ryöstösaalis oli hylättävä matkalle, sinne jäi pakoreitin varrelle finninaamojen suklaat ja lonkerot. Nämä rikollisuuden tulevaisuuden tähtöset onnistuivat saamaan puolen minuutin etumatkan virkavaltaan ja huokaisivat helpotuksesta löytäessään täydellisen piilopaikan josta kukaan, eikä mikään voisi heitä löytää- valtavan kuusen jonka oksasto suojaa pelokasta ja levotonta kulkijaa hädän hetkellä. "Me ollaan turvassa, ne ei löydä meitä täältä."

Tässä vaiheessa näin takaa-ajavan näkökulmasta voisi sanoa ilman pienintäkään itsekehun hiventä, ettei kovin valtavaa älykkyyttä vaadi seurata umpihangessa kolmea erillistä jälkeä jotka johtavat kuusen alle, ja jotka eivät johda enää sen puun jälkeen mihinkään. Ei tarvitse olla nobelisti eikä rakettitieteilijä että tajuaa että siellä kuusen allahan ne mukulat luuraa. Silti pennut totesivat aidosti yllättyneinä: "Miten te meidät löysitte??" Ei herrajumala, jos tämän maan tulevaisuus on tuollaisten järjen jättiläisten varassa, niin kannattaa vetää jo nyt salkoon ruotsin tai venäjän lippua.

Siinä sitten poikia autoon saatettiin ja kyseltiin vanhempien tietoja. Villen äidille kun soitettiin tämä purskahti itkuun ja sanoi: "Minä olen niiiiiin pettynyt! Minä niin toivoin että Villestä olisi tullut kunnon poika, kun isoveli Markokin on nuorisovankilassa ja näin tämä taas menee! Mitä minä olen tehnyt väärin!?" Haloooooo!!! Olisiko 15-vuotiaan Villen paikka klo 2 arkiyönä kotona nukkumassa, eikä Riston ja Kostin kanssa rosvoamassa!??? Ilmaisin tämän hieman loivemmin myös äidille, johon tämä totesi että niinhän se olisi, mutta kun se Ville ei halua..

Vapaa kasvatus rulettaa!

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Tulin töistä, kaadoin tilkan skottilaista lasiin aamumyssyksi ja mietin tätä mennyttä yötä. Taas siihen mahtui monenlaista menijää- asennevammaisia idiootteja ja hyväntahtoisia juopuneita juhlijoita. Mukaan mahtui myös Kalle, jota en koskaan pysty unohtamaan. Kalle teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ainutlaatuisella lähestymistavallaan, jota voi lievästi sanottuna kutsua omaperäiseksi. Kallen taktiikkaa ei ainakaan voi sanoa tavanomaiseksi "käytsä usein täällä"-menetelmäksi, Kallella on äärimmäisen kova yritys huolimatta kehnosta lopputuloksesta.

Kalle on hieman yksinäinen, hellyyttä janoava, reilu viisikymppinen poikamies. Hän on koko ikänsä etsinyt sitä oikeaa, muttei onni ole rakkauden saralla vielä potkinut. Hän on käynyt baareissa, sinkkujen tapaamisissa, tutustunut internetin ihmeellisen maailmaan treffipalstoilla muttei "sitä oikeaa" ole löytynyt. Eräänä päivänä Kalle kirjoittaa lehteen ilmoituksen: "Hei sinä huumorintajuinen, ihana viisikymppinen nainen. Ratsastetaanko yhdessä auringonlaskuun? Seuraasi hakee tositarkoituksella viisikymppinen, savuton mies."

Muutamaa päivää myöhemmin viisikymppinen poikamiestyttö Marketta avaa lehden, huomaa Kallen ilmoituksen ja välittömästi tuntee kuumat väristykset vartalossaan- "Tämä se on! Tässä on se mies jota koko ikäni olen odottanut!".Marketta tuntee heti henkisen yhteyden tuohon kirjoittajaan. "Jos tosirakkautta on olemassa niin viisikymmentä vuotta se antoi itseään odottaa, mutta viimein me löysimme toisemme, puuttuvat puolikkaat toisillemme", Marketta miettii innoissaan. Sielunsa silmin hän näkee itsensä juoksevan käsikädessä elämänsä prinssin, Kallen kanssa kesäisellä kukkakedolla eikä malta odottaa tuon unelmiensa uroon tapaamista.

Marketta soittaa ilmoituksessa näkyvään numeroon ja pyytää Kallen luokseen. Molemmat ovat yltiöpäisen onnellisia tästä tulevasta tapaamisesta johon on valmistauduttava huolella. Hädissään Kalle tekee muistilistaa itselleen: "Osta kukat, varaa parturi, osta uusi paita, aja parta, osta viiniä!" Samaan aikaan Marketta tutkii asuntoaan ja tuumii "Ei tänne ketään herrasmiestä voi pyytää, sohvakin on kissan riekaleiksi repimä ja matotkin on likaisia." Välittömästi Marketta lastaa matot autoon, vie ne pesulaan ja suuntaa Sotkaan sohvaostoksille.

Seuraavana päivänä saa Marketta puhtaat matot lattialle ja Sotkan pojat kantavat uuden sohvan olohuoneeseen. Kalle on käynyt parturissa, ajanut parran ja ostanut paidan sekä kukkia. H-hetki koittaa, Kalle tilaa taksin pihalleen ja nousee kyytiin suuntana elämänsä rakkaus. Yksi asia kuitenkin unohtui, se viini! Kalle pyytää taksinkuljettajaa pysähtymään viinikaupan kohdalla ja valitsee hyllystä seurustelujuomaksi sopivaa punaviiniä. Samalla Kallen kuitenkin valtaa paniikki ja tuntiessaan kylmän hien nousevan otsalleen hän miettii: "Mitä jos minä mokaan tämän!? Täytyy pelata varman päälle ja saada jotain rentouttavaa!" Kalle suuntaa viinahyllylle ja ostaa vielä ison pullon perinteistä suomalaista kuivaa valkoviiniä, Tapio-merkkistä. Hermostuksissaan Kalle korkkaa pullon alkon tuulikaapissa ja ottaa pienen rauhoittavan, rentouttavan ryypyn. Tuo rakkauden hyökkäyspanssarivaunu nousee taksiin ja ottaa toisenkin hörpyn- pakko rauhoittua, pelottaa. Hädissään Kalle ottaa matkan aikana vielä kolmannen ja neljännenkin ryypyn kunnes ollaan perillä Marketan asunnon edustalla. Kalle astelee ovelle, käsi vapisten ojentaa sormensa kohti ovikelloa ja vetää kätensä viime hetkellä pois- "josh vhielä iiiiihan pienhi hömpshy niin homma toimii kui junan vesha", Kalle ajattelee. Mitä sitä pieniä hömpsyjä ottamaan kun pullossa on enää helmi jäljellä, joten Kalle ottaa vielä pohjanmaan kautta että juttu luistaisi paremmin.

Kalle tyhjentää pullon oven takana ja soittaa ovikelloa. Marketta ryntää innoissaan avaamaan ovea tuolle rakkauden suurlähettiläälle joka hänen oveaan kolkuttaa. Se on kohtalo joka ovikelloa soittaa, ei yhtään vähempää. Marketta avaa oven ja tervehtii Kallea joka vastaa: "Morjensh muru, voinko ihan hetken olla pithkälläni ni seurushtellaan shitten lishää?"

Kalle hoippuu eteisen ohi olohuoneeseen Marketan seuratessa etenemistä tyrmistyneenä. Kallen rojahtaessa uudelle sohvalle ja aloittaessa kuorsauksen tuntee Marketta kaikkien haavekuvien putoavan sirpaleina lattialle. Kalle sammuu kukkakimppu kourassaan ja Marketta soittaa hätäkeskukseen: "Pitäisi saada tuo mies ulos täältä."

Partion mennessä paikalle makaa Kalle edelleen olohuoneen uudella sohvalla ja kuorsaa äänekkäästi. Hellästi konstaapeli herättää Kallen jolloin tämä ensimmäisenä huudahtaa "Tulesh kainaloon muru ni pidän shua hyvänä!" Konstaapelin nostaessa alleen laskeneen Kallen ylös sohvalta ja taluttaessa tätä ulos asunnosta jää Marketalle vielä muisto Kallesta- märkä, voimakkaasti urealta tuoksahtava perhepizzan kokoinen tahra uudella sohvalla.

Ulko-oven kynnyksellä Kalle vielä huutaa rakkaalleen: "Milloinkash tavataan taas, murusheni!?"

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Ajelin tuossa aamulla töihin sohjokelissä ja tuumin että eikö tämä talvi voisi jo loppua! Kohta eletään toukokuuta ja edelleen tulee lunta taivaalta. Mietin tulevan työpäivän antimia ja kaikkia niitä urpoja jotka liukastelevat kesärenkaillaan päin toisiaan. Onneksi ainakin toistaiseksi on isommilta vahingoilta vältytty.

Siinä tulevan päivän tehtäviä miettiessäni mieleen nousi eräs liikenneonnettomuus jonka parissa taannoin hiihtolomien aikaan koitin virkaani hoitaa. Rekka ja henkilöauto olivat ottaneet mittaa toisistaan, ja osakseni jäi onnettomuuspaikalla tilanteen johtaminen edellisen vuoron jäljiltä.

Siinä sitten paikalla hoidin työtäni, ja kuinka ollakaan onnistui muutama lomalainen valitsemaan reittinsä ohi kollegan järjestämän kiertotien matkallaan kohti lapin lomakeskuksia. Toki virkamiehen kuuluu olla aina asiallinen, mutta kieltämättä vaatii todellista itsehillintää kuunnella kuskista toiseen pään aukomista siitä kuinka onnettomasti virkavalta hommaansa hoitaa ja silti edelleen olla ystävällinen. Toki suurin osa näistä kiertotiekikkailijoista oli hyvin asiallisia, mutta mukaan mahtui mooooonia v****ilevia korkeamman keskiluokan pumpulissa eläviä hönöjä, joiden kohdalla alkoi äänenpaino jo väkisinkin nousta. Ensimmäiset kymmenen meni heittämällä iloisella asiakaspalvelulla, mutta siitä eteenpäin alkoi mieltäni vallata ilkeät ajatukset:

Kiertotiekikkailija Espoosta (n. nro11) sanoo: "Mikä helvetti siinä on että ettette te voi järjestää kunnon opasteita tuonne kiertoteille!? Häh!?  Me ollaan menossa Leville ja nyt me seurattiin tätä navigaattoria ja jouduttiin tänne takas!"

Olisin niin kovasti halunnut sanoa "Ostakaapa vaikka kartta huoltoasemalta ennen seuraavaa reissua niin voitte sitten siitä seurata isoja teitä jotka on merkitty punaisella viivalla, sitten osaatte perille ja pääsette jatkamaan lomaanne. Järjenkäyttökään ei ole kiellettyä, eli jos se navigaattori ohjaa auraamattomalle kärrypolulle, se tuskin on tie talviseen paratiisiin"  Mutta sanoin "Olen pahoillani, tässä ei nyt oikein ole ehtinyt opasteita pystyttämään, varmasti ymmärrätte."

Kiertotiekikkailijan (n. nro 19) vaimo huutaa matkustajan paikalta: "Mikä saatana siinä on ettette voi järjestää tuonne kunnon opastusta!? Yhdessä risteyksessä seisoo poliisi ja sen jälkeen ei ole enää ketään opastamassa! Nyt me ajauduttiin tänne kun seurattiin tuota navigaattoria! Me ollaan menossa Leville!" Vastasin "Valitettavasti meillä ei riitä nyt väkeä opastamaan joka risteykseen, pahoittelen." Rouva tähän: "Siellä oli ainakin neljä poliisiautoa tuolla risteyksessä ja  8miestä! Eikö siitä muka riitä häh!? Leville ollaan menossa mutta teidän takia suunnitelmat menee päin helvettiä!" Kovasti olisin halunnut vastata "Hyvä rouva, juokaapa seuraavalla kerralla yksi punaviinipullo vähemmän yömyssyksi niin ette näe aamulla kaikkea kahtena. Sitäpaitsi ne kaksi miestä jotka siellä oli "ylimääräisinä" on valvoneet tässä tiellä kohta 17 tuntia huolehtimassa teidänkin turvallisuudesta joten kohtuullista lienee välillä suorittaa vaihtoa, eikös!?" Tyydyin silti vain toivottamaan hyvää matkaa.

Kiertotiekikkailija Helsingistä (n. nro 27): "Ettekö te jumalauta voi hankkia kunnon opastusta noihin risteyksiin, me seurattiin tuota navigaattoria jonnekin saatanan kinttupolulle ja nyt on vanteet ihan lumessa (Audi A8, uudet alumiini-puolavanteet)! Me ollaan menossa Leville!" Tunsin jo sykkivän paineen otsasuonessani ja näin sieluni silmin kuinka avaan tuon Audin oven, otan tukevan otteen herra skimbaajan takista ja autan hellästi tuon keskiportaan johtajan ulos autosta. Talutan hänet niskaa isällisesti mutta hellästi puristaen muutaman kymmenen metriä eteenpäin ja sanon "Katsoppa tästä tätä näkyä joka jää sun verkkokalvoille vaikka minkälaiset skimbaajalasit vetäisit päähäs! Luuletko jumalauta että mua kiinnostaa onko sun vanteet lumessa vai ei!? Ja yllätysyllätys, Levilläkin on lunta myös TEIDEN PINNALLA eli kannattaa viimeistään nyt kääntyä takaisin!" Mutta ei, sanon ystävällisesti "Kannattaa putsata ne vanteet ettei liikaa ravista ajaessa, hyvää matkaa :)"

Onneksi pian saatiin tie auki ja kaikki pääsivät sinne LEVILLE! Ja siinä mielessä olen tyytyväinen asiakaspalveluuni, että vaikka kuinka vituttaa niin silti jaksan vielä näille ystävällisesti hymyillä. :)