sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulu...tuo iiiiiihana rauhan ja ilon juhla, jolloin jotkut kaihoisasti muistelevat kristuksen syntymää. Toiset taas eivät välttämättä siihen usko ja tuskastelevat sitä, kun kaupat ovat kiinni kolme päivää sen takia kun joku tyyppi on 2000 vuotta sitten naulittu ratapölkkyyn. Näiden jälkimmäisten ahdistusta lisää vielä se, kun naapurin Pekka ja Irma tuovat ovelle jokavuotisen joulutähtensä eikä itsellä ole taaskaan tarjota mitään, eikä sitä hätävalheen jälkeen saa mistään hankittua! Monet kerrat se omakin joulutervehdyksen hankinta oli näillä mielessä, mutta joka kerta se lopulta unohtui kun päällimmäisenä mieleen hiipi ihmisvihan tunteet kaiken sen ihmismassan keskellä sopivaa lahjaa etsiessä. Ja se marketin kaiuttimista raikaava Petteri Punakuono ei suinkaan helpottanut sitä tunnetta, vaan laajensi sen koskemaan myös poroja "sarvet seinällä"-mielikuvineen.

Meidän perheen jouluvalmistelut aloitetaan aatonaattona miettimällä millainen joulu tänä vuonna rakennetaan. Tiukan tuumimisen jälkeen todetaan että sohvatuoli on punainen ja sohvan viltti on punainen, joten riittävä sisustuksellinen joulutunnelma on valmis. Stereoista laitetaan soimaan J-P Leppäluodon tulkinta "Tonttu"-laulusta, ja biisin päätyttyä päätetään yhdessä vaihtaa Panteraan.

Meidän perheen joulu alkaa sillä, kun minä perinteisesti pilaan jonkun lapsen jouluaaton ottamalla joulupukin kiinni rattijuoppoudesta ja sen pikku-Oskarin lahjat jää jakamatta. Siellä kotona kun se mukula sitten itkee "Eikö pukki tulekaan?" on iskä ja äiti ehkä elämänsä kovimman haasteen edessä koittaessaan selvitä tilanteesta ilman että tarvitsee paljastaa, että raittiiksi mainostettu pukki on löydetty S-marketin ilmoitustaululta.

Meidän perheen joulu kestää 12 tuntia, sillä kotiin päästyäni haen jonkun pikkukuusen takapihalta jonka 6-vee saa sitten koristella. Ilta kun pimenee heitetään se ulos elukoiden järsittäväksi. Joulupukkia ei meille tule, koska jos koirat on vapaana ne syö sen, ja jos koirat on lukittuna toiseen huoneeseen ne silti haluaa syödä sen ja pukkia pelottaa. Toinen syy on se, että jos taloon tulee vieras mies naamioituneena, menee allekirjoittaneella välittömästi kyttävaihde automaattisesti päälle ja alan epäillä sen tarkoitusperiä. Katkeamattoman ja jäätävän tuijotuksen jälkeen alkaa pukkia taas pelottaa. Kolmas syy on se että 6-vee myös epäilee pukkia, kyseenalaistaa kaiken mitä pukki sanoo ja ensimmäisten kymmenen kysymyksen jälkeen pukkia alkaa hikoiluttaa ja pelottaa. Ja koska joulu ei ole pelon aikaa, tyydymme amerikkalaiseen vaihtoehtoon jossa pukki on tuonut lahjat yön aikana kuusen alle.

Muutaman päivän kuluttua ollaan taas tiukasti arjessa kiinni ja kaupat on auki. Hyvää joulua kaikille! :)