keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Loma on tehnyt tehtävänsä. Reilut kaksi viikkoa takana, muutama päivä jäljellä ja huomaan pystyväni katsomaan tv:stä "Eliittikumppanit"- mainoksen ilman suunnatonta itsehillintätestiä sykkivine otsasuonineen. Kykenen jopa katsomaan kymmenen minuuttia "Tuuri"-ohjelmaa tai "Sinkkulaivaa" ilman että hamuan käsiini jotain painavaa heittääkseni sillä vastaanotinta. Hermo siis on saavuttanut absoluuttisen lepopisteen jolloin mikään ei enää hetkeuta, ei edes hotellinjohtaja Marjatta tai kirurgi Pekka siinä mainitussa mainoksessa korkeatasoisine kumppanin hakuineen.

Totesin jopa olevani valmis palaamaan töihin - vanhin teini on kyninyt minut puhtaaksi mitä ihmeellisimmin perustein, jotka sillä hetkellä on tuntuneet järkeviltä. Keskimmäinen on koetellut hermoja netti-addiktisuudellaan, jota vastaan olen lohduttautunut ajatuksella että parempi nettiriippuvuus kuin amfetamiiniriippuvuus. Neljävee sanoi loman alussa ettei tykkää minusta, tänään on sanonut jo kolme kertaa ettei enää rakasta minua.. Aika siis lopettaa loma ja palata töihin.

MUTTA, eilen kävin esikoisen kanssa elokuvissa katsomassa laadukasta väkivaltaviihdettä.  Teatterista poistuessamme heti ulko-ovella vastaan tuli narkkari joka valkoisine naamoineen ja mustine luomineen kehui asuvalintaani, lähinnä Pantera-logoista t-paitaani. En kuitenkaan tuossa tilanteessa ollut kovinkaan otettu kohteliaisuudesta, varsinkaan kun tuon nistin suupielet olivat valkoisena vasta nautitusta laittomasta lääkeannoksesta. Heti kulman takana oksensi Kossu-Keijo, joka välillä yritti pummia röökiä vastaantulevilta kansalaisilta samalla kun otti huikkaa Sorbuksestaan. Päivän ehdoton helmi oli seuraavassa kadunkulmassa: puolenkymmenen miehen porukka joka trendikkäästi oli pukeutunut yhtenevään asuun- "Wolksvagen-rally team". Yhdenmukaiset shortsit, lippikset ja t-paidat. Ilmeisesti näiden urpojen oli tarkoitus esiintyä tulevien päivien yöelämässä hi-tech-autoinsinööreinä, mutta uskottavuutta hieman heikensi kahden paidassa roikkuvat hintalaput ja kolmannen lappu shortseissa. Niissä samoissa kuteissa mennään sitten ainakin lumien tuloon asti ja rallipassistakaan ei luovuta ennen seuraavaa Petri Nygårdin keikkaa, jonka jälkeen puolestaan kuljetaan typerät lasit otsalla seuraavaan juhannukseen asti "Mää oon kännissä"-paita päällä.

Viimein pääsimme autoon ja kotimatkalla pysähtyessäni tankkaamaan tapasin huoltoaseman pihassa vanhan armeijakaverin joka oli silminnähden iloinen jälleennäkemisestä. Suustani pääsi spontaani hörähdys tämän kysyessä "Arvaatko mihin ollaan menossa?" Tyynesti vastasin "No en kyllä osaa arvata" vaikka tämän kaulassa roikkui laminoitu rallipassi, päällä oli Ford-paita ja päässä väärinpäin WRC-lippis. Kolmella muulla kaverilla oli asuissaan edustettuina kaikki mahdolliset automerkit ja kaulassa tietenkin...rallipassi. Escortin katolla oli avattu koffin laatikko ja tölkit kourassa, tuossa reilun promillen tietämillä nämä autourheilun superfanit heittivät puujalkavitsejä jotka naurattivat selvinpäin olevaa kuin kaktus hanurissa kesäpäivänä. Hyvää matkaa heille.

Viimeinen niitti oli se hetki kun kääntyessäni kotitielle huomasin risteykseen ilmestyneen opasteen: "-> EK 9" Perkele! Odotettavissa siis 1000 autoa, joista 200 vetää tästä ohi miljoona kun ensimmäistä kertaa näkevät hiekkatien ja on iiiiiiihan pakko kokeilla miltä siitä Mikko Hirvosesta tuntuu, ja 100 vetää ohi miljoonaa kun on se Kyynämöisten 15-v Jessica kyydissä ja on pakko näyttää mihin suoritukseen se alla oleva Lada pystyy.

Enää ei tunnu yhtään pahalta olla lomalla vielä muutama päivä...vedän verhot kiinni ja pysyn sisällä.. Autourheilu olis varmaan ihan jees, ellei olisi viettänyt yli vuosikymmentä sen pimeimmässä, synkimmässä lieveilmiöiden ytimessä.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Heräsin lauantaiaamuna tyytyväisenä mutta väsyneenä mukavan, ystävien kanssa vietetyn illan jälkeen. Naamaan sattui kivulla jonka voisi kuvitella syntyvän siitä kun joku vetää täysillä märällä kymmenen kilon rätillä poskille taukoamatta. Mutta en suinkaan ollut saanut pataani, vaan koko illan kestäneen nauruhermojen kiristelysessioiden jälkeen tuntui poskipäissä lievää kovempaa jomotusta. Loma oli aloitettu onnistuneesti iloisissa merkeissä. Illan aikana olin törmännyt muutamiin muihinkin lomalaisiin, kuten siihen äijään baarin terassilla joka parhaansa mukaan yritti haastaa riitaa vieressäni seisovalle ventovieraalle, hieman ylipainoiselle mutta asialliselle kaverille. Tämä tosielämän selviytyjä naureskeli omille, hieman itseään isommille ystävilleen isoon ääneen tämän toisella puolella olleen kaverin painolle ja tämä uhri tietenkin alkoi kokea oloansa hieman vaivaantuneeksi. Lopulta en enää malttanut olla hiljaa vaan jokin sisäinen pakko pakotti minut puolustamaan tuota pienempää verbaalisesti joten avasin sanaisen arkkuni tuon lomalaisen ulkonäöstä. Arvelin ääneen tämän kodinkonemyyjän olleen lomalla ainakin neljä viikkoa  johon tämä ihmeissään vastasi "Mistä arvasit?" Kerroin tehneeni kyseisen arvion tämän entisen koulukiusaajaan turvonneesta naamasta ja sen punaisen värin sävyasteesta. - Jostain syystä tämä pikku-Napoleon ei enää keksinyt mitään sanottavaa joten toisella puolen seissyt asiallinen kaveri sai olla rauhassa. :)

Kuvittelin siis lomani alkaneen, mutta tämän illuusion rikkoi puhelin joka pärähti heti puolen päivän jälkeen soimaan. Kutsu kävi yövuoroon ja tartuin tilaisuuteen. Jossain aamuyön tunteina toinen partio ilmoitti rattijuopon paenneen autolla, juuttuneen ojaan ja paenneen paikalta jalan. Sinne sitten rynnättiin koiran kanssa apuihin ja tottakai maasto oli märkää, itikkarikasta ja mutaista. Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, kenkien täytyttyä mutavellistä alkoi mieleen hiipiä ajatus "olisiko sittenkin pitänyt jäädä kotiin?". Tunnin jälkeen, koiran juuttuessa suonsilmään ja itse hypätessäni munia myöten perään auttamaan totesin "Ehkä olisi pitänyt jäädä..." Puolentoista tunnin jälkeen kun sieltä montusta löytyi se 14-vuotias äidin oma pikku "Rico-Toniel", joka oli kännissä ajellut aamuyössä karkuun ja osoittanut taas vapaan kasvatuksen tehokkaat tulokset totesin "Kyllä, nyt olen loman tarpeessa!"

Pääsin viimein kotiin ja virallisesti aloittamaan lomaa. Kuuden ensimmäisen lomatunnin aikana on vanhin teini pyytänyt jo kolme kertaa rahaa, keskimmäinen on piilovittuillut kehittämällään nerokkaalla tavalla johon on mahdotonta puuttua  ja neljävee on sanonut neljä kertaa ettei rakasta minua enää. Vielä kun ottaa huomioon vaimon kanalan rakentamissuunnitelmat jonka työjohdon hän hoitaa mallikkaasti käytännön toteutuksen jäädessä minulle, luulen että olen kahden viikon sisällä valmis palaamaan töihin.

Mutta siitä huolimatta, loma on alkanut ja tilkaa laadukasta skottilaista lasissa..:)