maanantai 27. helmikuuta 2017


Minä tässä mietin.. Alkoi vapaat ja kaadoin pienen tilkan tällä kertaa bourbonia lasiin ja aloin tuumimaan minulle tärkeitä asioita elämässä…niitä jotka tuntuu parhaimmalta maailmassa ja joiden tuoma nautinto kohoaa ehdottomaan tunteiden eliittiin. Sain ajatuksissani kasaan ehdottoman TOP 10:n, jotka tuottavat loputonta mielihyvää oli sitten hyvä tai huono päivä. Jollakin muulla ne asiat voivat olla ihan toisia…toisella parasta voi olla Audi A8 V8 Turbon höräyttäminen käyntiin samalla kun Chamillionairen soinnut raikaa takabaksin 40 tuuman subbareista. Toisella se voi olla moccacapuccinolatte kofeiinittomana ystävien seurassa…joillekin se TOP10 voi olla pelkkä Jeesus x 10. Mutta tämä on minun TOP10:

 10. Sähköisku. Se tunne kun olet nainut hevosihmisen ja sen takia joudut toistuvasti viettämään vapaa-aikasi tallilla korjaten aitoja ja lankoja kun jotkut hullut oriit ei kiimoissaan pysy tarhoissaan kun nätti tamma sattuu olemaan naapuritarhassa. Ne kymmenet ellei sadat mudassa kahlaamiset kaatosateessa, kun yrität niitä laudankappaleita sitoa toisiinsa otsalampun valossa jeesusteippiä apuna käyttäen ja viimein saat sen viimeisen laudan kohdalleen läpimärkänä ja sähköt kytkettyä päälle. Sitten siinä sateen ropistessa kaljuun odotat että se saatanan koni tulee lähelle sitä lankaa…vielä vähän lähemmäs…vielä….ihan pari senttiä vaan….ja sitten kun se osuu siihen ja ponnahtaa taaksepäin…se on hetki jolloin tuuletetaan kuin Timo Nummelin 80-luvulla! Sillä oli maila jolla se soitti viulua, mulla talikko. Hetki joka vastaa huonoa orgasmia! Olen epätoivoisesti koittanut kasvattaa jälkikasvua siihen (ja tainnut epäonnistua), että kun tytön tapaavat, selvittäisivät ensin tytön suhteen hevosiin. Jos se suhde on negatiivinen, on todennäköisesti luvassa yhteisiä leffailtoja viltin alla kikattaen. Jos se suhde on positiivinen, voi kävellä suosiolla suoraan kumpparikauppaan ja katsella samalla muutaman kappaleen sadetakkeja alennusmyynneistä.

9. Maastaveto. Se tunne kun menet gymille, lastaat rautaa tankoon ja mietit mikä kohta tänään pamahtaa. Kaksikymppisenä pystyi vetämään kissaselällä vaikka minkälaisia romuja, kuten anopin ammattikäyttöön tarkoitettua Siemens XC10000 Pro-Edition ammattikäyttöön tarkoitettua ompelukonetta, joka sivuhöyrystimineen ja automaatti tikkaus-silotuksineen painaa sen 200 kg. No tänään sitä kannoin pojan kanssa ja mietin ponnahtaako nikama selästä vai polvi pois sijoiltaan. Ei sattunut kumpaankaan, joten luottavaisin mielin menen huomenna vetämään mavea ja jos huomennakaan ei mitään hajoa niin se on 9. paikka.

8. Kivuton aamu. Se tunne kun avaat silmät etkä uskalla liikkua. Hiljaa tunnustelee mielessään että mihinkä kohti tänään sattuu? Onko se tänään olkapää vai polvi, vai kenties lonkka tai niska. Siinä muutaman minuutin makaa paikallaan ja haistelee tilannetta…miettii mitä osaa kropasta liikuttaa ensin ja sattuuko siihen? Ensin koukistaa polven…ei satu. Sitten kääntää päätä…ei satu. Olkapää…ei satu. Siinä kun sitten voitonriemuisena ponnahtaa ylös kuin puberteetti-ikäinen tuntee viiltävän äkkiliikkeen aiheuttaman, invalidisoivan kivun kyljessään toteaa jälleen tosiasiat…mutta ne ensimmäiset kolme minuuttia riittävät nostamaan tämän tunteen sijalle 8.

7. Vahingonilo. Se tunne kun olet sanonut esim. vaimolle toistuvasti että ”ÄLÄ tee niin” tai ”TEE niin”. Sitten kun se poloinen tekee itsepäisyyttään juuri toisin ja homma menee vituiksi, ei tarvitse edes sanoa mitään. Tai siis jos sanoisi, olisi helvetillinen riita pystyssä, mutta kun riittävän kauan harjoittelee peilin edessä vahingoniloista hymyä, jossa suupielet nousevat vain muutamia millin kymmenyksiä on homma voitettu. Sillä taiten harjoitellulla hymyllä voidaan aukottomasti ja sanattomasti osoittaa ”Mitäs minä sanoin”, mutta hillitystä suun asennosta johtuen ei vaimo pysty kuitenkaan todistamaan, että ylimielisesti hymyisin ”Mitäs minä sanoin” vaan joutuu puremaan hammastaan ja vaikutus on taattu. Tämä tunne on kaikessa mielihyvässään tasolla 7, oli sitten kyse talon palamisesta tai auton hajoamisesta-

6. Valmiiksi ladattu kahvinkeitin. Se tunne kun heräät aamulla kellon soittoon ja kykenet kipujesi kanssa nousemaan ylös sängystä ja ryömimään kohti keittiötä. Olet valmistautunut keskittämään viimeiset voimasi siihen, että kaivat sen juhlamokan kaapista ja alat lappamaan sitä puurokauhalla keittimen suodatinosaan samalla unohtaen sen suodatinpussin välistä, mutta sen sijaan huomaat että joku on ladannut keittimen valmiiksi ja roikkuessasi jalat maata myöten vasten pöytätasoa kurotat siihen virtanappiin ja painat sen pohjaan. Se tunne kun yläruumiisi valuu laatikostoa pitkin lattialle jalkojen seuraan kuuntelemaan sitä ihanaa taivaallista tuoreen kahvin porinaa. Ehdoton sija 6!

5. Särökitara ja tublabassarit. Ei tarvitse muita perusteluja…heti kohdan 4 jälkeen! 666 ja rokrok! \,,/

4. Lapsen ensi parkaisu. Ääni joka saa jokaisen miehen kyynelehtimään. Jos ei kyynelehdi ei ole mies tai sitten on vikaa kyynelkanavissa tai psyykeessä. Maailman paras ääni juuri ennen särökitaraa ja tubbblabassareita!

3. Takapuolirasva. Se tunne kun olet vetänyt 3 tuntia koiran kanssa rosvon perässä kesäkuumalla, kävelet kuin John Wayne ja jokainen askel tuntuu kuin pakaroiden sisäpinnoilta vedettäisi rälläkällä irti ”Fuck off MC”:n jengitatuointia koska et ole kiusannut pienempiäsi. Se tunne kun saat kannikat valeltua Pebanthenilla! Ehdoton kolmonen!

 2. Kiinteä kakka. Se tunne kun olet hampaisiin asti aseistautuneena ottamassa kiinni kavereinesi kovaa väkivaltarosvoa ja ryhmitys on valmiina porraskäytävässä. Vatsasta kuuluu ”blumbrrrblumbrr” ja tunnet hetkeä aiemmin nautitun Yrjö-Reetan uppopaistaman hampurilaispihvin tekevän tekojaan suolistossa ja olet pakotettu soittamaan naapurikämpän mummon ovikelloa vain kysyäksesi ”Anteeksi voinko käyttää vessaanne”. Tunne, jota ei uudestaan halua kokea joten ehdoton 2. sija. Ja ennen kuin joku niittinokka anarkisti (huomautan että monet hyvistä kavereistani ovat niittinokkia, muttei anarkisteja) alkaa tästäkin kirjoittamaan Suomi24-keskustelupalstalla, että miten mautonta asiaa sillä lasiskottiatyypillä oli niin mietippä itse jos omalle kohdalle sattuisi, että kesken itsenäisyyspäivän ikkunanrikkomisten keskellä alkaisin vatsasta kuulumaan sama ääni…ei olisi kivaa sinullakaan!?

 1. Rakkaus. Se tunne kun kaikessa mitä teet, hyviä tai huonoja päätöksiä…sinua tuetaan läheisten toimesta. Eletään mukana ne mokat ja onnistumiset. Silitetään päätä kun sen aika on ja taotaan rintaa kun siltä tuntuu. Kenenkään ei pitäisi tarvita kantaa huoliaan yksin…vaikka valitettavan moni sen joutuu tekemään. Ehdoton ykkönen!

Ei mulla muuta. Taidan ottaa vielä toisen tilkan. J

 

maanantai 2. tammikuuta 2017

Elämä on kovaa. Se tunne kun olet tehnyt kaikkesi jälkikasvusi eteen saattaaksesi sen oikeille raiteille kohdusta lähtien, mutta jossain vaiheessa huomaat kaiken olleen viimeisen 9 vuotta täysin turhaa. Muistan kun tuo esikoinen sai alkunsa ja kasvoi äitinsä kohdussa. Tarkoituksellisesti soitin päiväsaikaan normaalia suuremmalla volyymilla perus-Maidenit ja Diot aloittaakseni riittävän aikaisessa vaiheessa koulutuksen aiheen alkulähteiltä (siis hänen mittakaavassaan alkulähteiltä...Zeppelinit ja Purplet tuntuivat liian kaukaisilta vuonna 2007...ne voi opettaa sitten myöhemmälläkin iällä). Äidin mennessä nukkumaan latasin vielä pienet Motörheadit kuulokkeisiin ja äidin kuorsatessa laitoin kuulokkeen vatsaa vasten varmistaakseni että pienokainen nukahtaa Lemmyn suloisiin "Ace of Spades"-sointuihin ja kokee olonsa turvalliseksi ja oikeamieliseksi myös päästessään ulos äitinsä sisälmyksistä.

Kaikki tuntui menevän alkuun hyvin. 6-vuotiaana iltatähti aloitti itse olohuoneessa valtaisan moshpitin iskän laittaessa Diabloa tai Anthraxia soimaan ja iskä koki suunnatonta ylpeyttä. Mutta sitten tapahtui jotain....herpaantuminen. Lapsi alkoi imemään vaikutteita netistä ja iskä jätti vahvistimen korjaamatta liian pitkäksi aikaa. Naperon kasvaessa toiselle luokalle totuus iski vasten kasvoja kuin tiiliskivillä täytetty vastapesty märkä pussilakana. Poika tuli iloisena koulusta ja kertoi voittaneensa levyraadissa koko potin valitsemallaan kappaleella. No iskä tietenkin kyseli oliko se Ghostin "He is" vai Bodomin "Needled 24/7" joita edellisenä päivänä oli kuunneltu matkalla kauppaan. Sitten se tapahtui!  Ensimmäistä kertaa elämässään iskä meni sanattomaksi kun vastaus oli "chamillionaire - ridin'" Siis mitä helvettiä!? En minä tuollaista ole nulikalle opettanut! Katsoin videon ja siellä tummaihoiset miehet (tämä ei sisällä mitään rasistista näkemystä, ainoastaan musiikillisen totaalisen kauhistumisen) esittelivät mutkiaan ja autot pomppivat naisten hetkutellessa perseitään! Missä oli moshpitit ja tukan heiluttamiset!? Missä oli särökitarat ja tublabassarit örinäosuuksista puhumattakaan!? Järkytyksestä toivuttuani käännyin äärimmäisessä hädässä sosiaalisen median puoleen ja pyysin epätoivoisena apua koko fb-kaveripiiriltäni - millä pelastaa lapseni kadotukselta? Huomasin onnekseni että minulla on paljon ystäviä jotka oikeasti välittävät. Heidän hätänsä kohtasi omani ja nopeasti ympärille kehittyvä tukiverkosta alkoi tuottaa toinen toistaan parempaa parannuskeinoa tähän ongelmaan. Porukalla käytiin läpi psykologian perus-asiat ja uppouduttiin varhaisteinien sielunmaailmaan osan jo kaivaessa intohimoisesti aiheeseen liittyvään kirjallisuuttakin. Paras vaihtoehto ongelman hoitoon tuli kuitenkin hyvältä ystävältäni Lasselta, joka on myös äärimmäisen kova jätkä. Legendan mukaan Lasse hyppäsi aikanaan lampeen, joka painevaikutuksesta johtuen tyhjeni kokonaan vedestä sillä hetkellä kun Lassen ballsit osuivat veteen eli kyse oli vakavasti otettavasta mielipiteestä:

"Pelko on tietenkin kova, että pojasta ei tulekkaan metallia kuuntelevaa testosteronipanssarivaunua, vaan muikunruotoa muistuttava lökäpöksy joka kulkee housut nilkoissa ja laukoo suustaan fraaseja joita lihakset eivät pysty allekirjoittamaan.

Ymmärrän tilanteen vakavuuden ja tarjoan sinulle, kovasti kunnioittamalleni ystävälle kokonaisvaltaista kasvatuspakettia valmiiksi suunnitelluilla realistisilla tilannemalleilla.

Lapsillahan on tapana toimia juuri toisin kuin heitä kehoitetaan tai käsketään joten neuvon ottamaan käyttöön käänteisen psykologian. Äärimmäisessä tilanteessa on syytä käyttää äärimmäsiä keinoja jotta vaikutus on taattu, mutta mitäpä isä ja äiti ei tekisi lapsensa puolesta.
Heti alkuun kannattaa ”ampua” täysillä, mikäli tällainen termi sallitaan tässä yhteydessä.

Ensimmäisenä on syytä alkaa suoltaa gansta-rappia joka tuutista. Nyt on iskän syytä vaihtaa pukeutumistyylinsä asianmukaiseksi. Suositeltavaa on pukeutua erittäin löysiin vaatteisiin, housujen on syytä roikkua vyötäröltä häpykarvoituksen alapuolella, löysä hihaton paita isolla numero-logolla on minimivaatimus. Kaulaan on syytä laittaa paksu kultaketju jossa on volkkarin pölykapselia isompi koru. Vanhat amalgaamit on syytä päällystää kromi-implanteilla jolla saadaan aikaan true gansta hymy. Hymy on tietenkin väärä sana koska ganstat ei hymyile koska ne on niin vitun viileitä.
Suosittelen että puhuttelet vaimoasi nimellä ”bitch” tai ”ho”. Poikaa voi tuttavallisen leikkisästi kutsua nimellä ”Nigger”.

Jotta kasvatus saataisiin vietyä tavoiteltuun pisteeseen, on minimivaatimuksena myös päivittää ajoneuvokalustoa. Neliveto Volvon voi huoletta myydä ja sijoittaa rahat kunnon gansta-kiesiin eli lowrider jenkkiin jossa on pilluvalot ja ihan vitusti, siis ihan vitusti kromia ja pomppiva keula. Lisää kasvatuspisteitä saa myös pomppivasta takapäästä.

Elukat pitää laittaa myös pois, true-gansta ei kasvata kalkkunoita eikä kanoja. Koirankin pitää olla oikeanlainen eli sakemanni saa väistyä ja tehdä tilaa vesikauhuisella pitbullille tai amstaffille. Koiran tulee olla lihaksikas ja vahva. Koiran nappuloiden sijasta sille syötetään pelkästään ryssän nappeja aamulla ja thaikkunappeja illlalla. Tällä saadaan aikaan efekti jolloin koiran rinta on kuin Rich Pianalla ja takamus kuin  Anastasia Kvitkolla.

Viimeiseksi kehitetään ganstanimi. Luotin tässä asiassa omaan ammattitaitooni ja loin sulle nimen joka tullaan muistamaan. Nimi on Gun Doggy Couch Bouncer.

Tässä vaiheessa alkaakin perusasiat kasvatuksen saralla olemaan sen verran reilassa että voidaan edetä realistisiin tilanne skenaarioihin.

Esimerkki 1. Pojan nouto koulusta.
Gun Doggy Couch Bouncer kaartaa hitaasti koulun pihaan luu ulkona, yllään löysä hihaton vaikka pakkasta olisi  n. -30 astetta. Jotta maine saadaan sopivalle levelille on syytä ajaa luu ulkona AINA, säästä ja kelistä riippumatta. Ajoa voi tehostaa erilaisilla gansta aiheisilla huudahduksilla kuten, " I shoot you, mothafucca!!" tai sitten lokaalimmalla slangilla ” lopeta snaijjaaminen tai dokaan sua röökiin”. Kun saavutaan koulun pihaan laitetaan ajoneuvon keula pomppimaan ja myös takapää (jos mahdollista) koska se lisää kasvatuspisteitä. Jälkikasvua aletaan tämän jälkeen käskyttää kohti autoa huudahdelleen " where are yo Niggar” ja ”come here Niggar”. Huutoa voi tehostaa pitämällä replikamutkaa puolihuolimattomasti kädessä. Kun Nigger tulee kyytiin Gun Doggy Couch Bouncer poistuu näyttävästi koulun pihasta kumia reippaasti polttaen gansta huutoja huudahdellen ja mutkaa lungisti heiluttaen.

Esimerkki 2.  kaupassa käynti.

Kaupassa käynti Gun Doggy Couch Bouncerille on helppoa ja vaivatonta, koska ganstat eivät käy kaupassa. ”Ho” tai ”bitch” tekee sen ganstan puolesta. Kaupassa käynnin jälkeen truegansta saa puolisoltaan huulihölkkää, tästä ei saa kasvatuspisteitä mutta on erittäin oleellinen osa prosessia jotta Gun Doggy Couch Bouncerin rooli voidaan viedä kunnialla loppuun.

Eiköhän näillä eväillä ja ohjeilla poika palaa takaisin ruotuun."

Luulen että kokeilen tätä, ja jos tällä ei onnistu niin sitten on annettava kuuri Mattia&Teppoa ja katsottava vaikutukset. Pitäkää peukkuja!

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Huomenta!

Viime yönä kokemani kännihönö-episodin rohkaisemana päätin taas muistuttaa kaikkia lukijoita tavasta jolla juhlimisillasta tehdään kiva, mukava ja leppoisa kaikkien osapuolien kannalta. Illan onnistuminen on huomattavasti todennäköisempää kun ollaan yössä kohteliaita, muistetaan oma paikka jonossa ja yhteiskunnassa ja annetaan ammattilaisten hoitaa hommansa ja kanssajuhlijoiden saada nakkinsa vuorollaan grillijonossa, koska jokaisen, myös juhlijan etu on se että homma sujuu hyvässä hengessä ja kaikilla on kivaa. :)

Aamuyöllä ajaessamme ohi erään ravitsemusliikkeen havaitsimme kun portsari taluttaa asiakasta ulos baarista. Tarkkailimme hetken tilannetta ja huomasimme että tämä asiakas palaa aina takaisin ovelle eikä suostu uskomaan ettei ole toivottu asiakas ravintolaan, joten päätimme hieman selvittää tätä konfliktia.

Portsarin kertomana selvisi että asiakas oli repinyt ravintolan seinältä alas mainoksia ja koska ravintola haluaa niiden siellä pysyvän, ei tällainen toiminta ole suotavaa. Tilanteen jälkeisestä länkytyksestä johtuen oli portsari päättänyt poistaa asiakkaan järjestyksen ylläpitämiseksi ja tässä vaiheessa me puutuimme peliin:

- "Hei kaveri, et taida olla enää haluttu asiakas tuossa baarissa. Asutko tässä lähellä ni me voidaan viedä sut kotiin nukkumaan ni huomenna on taas mukava heräillä uuteen päivään omasta sängystä."
- "Joo asun tuolla muutaman kilometrin päässä, mutta tuo natsiportsari poisti mut baarista ilman syytä, mulla on oikeuteni."
- "Hei sä olet käyttäytynyt siellä huonosti joten siksi sut poistettiin. Parempi lähteä nyt nukkumaan. Me viedään sut kotiin ni kaikilla on hyvä mieli. Ainoa ehto on että pysyt siellä kotona etkä tule enää takaisin tänne länkyttämään."
- "Millä oikeudella te käskette mua olemaan tulematta tänne takaisin?"
- "Hei kaveri, koita nyt ymmmärtää oma parhaasi. Me viedään sut kotiin ja peitellään vielä, ja jos keikkapaineita ei ole voidaan vaikka lämmittää sulle lasi maitoa mikrossa ni uni tulee paremmin. Ymmärrä nyt kun sulle sanotaan!
- "Mulla on oikeuteni. Te viette mut nyt kotiin ja sen jälkeen mä teen mitä haluan. Mä maksan teidänkin palkan."

Koska emme voineet ottaa riskiä että sopimus saattaa toisen osapuolen osalta rikkoontua, jokainen arvaa tämän juhlijan loppusijoituspaikan.

Tapahtuman jälkeen aloin analysoimaan tämän herran illanviettoa. Reilun 20 vuoden kokemuksen perusteella arvioin sen ehkä menneen seuraavalla tavalla (ehkä hieman kärjistetysti), joten palataan muutama tunti ajassa taaksepäin.

Heikki Hönö on aloittanut iltansa hyvissä ajoin kotona pohjien ottamisella ja kaataakin lisää mansikka-raparperi-carambolasiideriä lasiin heti sen jälkeen kun on laittanut Spotifystä soimaan uuden Palefacen albumin. Siinä sitten nautiskellen tsekkaa Suvi Auvisen uusimmat päivitykset ennenkuin laittaa irokeesin ojennukseen ja lyö peilin edessä muutaman kerran rintaansa toistaen "I'm a badass, hello pussy here I come!"

Heikki tilaa taksin kotiovelle ja siihen noustuaan odottaa saavansa parasta palvelua koska lompakossa on vain eliittiasiakkaille sallittu Nordean Platinum-Golden-Diamond-edition Mastercard jolla kyytinsä aikoo lopulta maksaa (mitä enemmän velkaa sitä hienompi kortti). Hieman ennen määränpäätä taksi ajaa hidastetöyssyyn joka käy Heikin luonnolle ja Heikki päättääkin ettei kyyti ollut ensiluokkaista:

"Mä en siis tooooooodellakaan aio maksaa tuollaisesta kyydistä kahtakymppiä!"

Taksikuski päättää jättää isomman väittelyn ja fyysisen ojennuksen väliin koska seuraava keikka odottaa ja tyytyy Heikin antamaan 18€:n maksuun.

Heikkiä hiukoo joten suuntaa ensimmäisenä kebabkioskille jossa päättä valita paikkansa jonossa veroluokittelun perusteella heti Pekka Betoniraudoittajan edessä. Pekka huomauttaa kohteliaasti Heikkiä jonon pään sijaitsevan pari mertriä taaempana, johon Heikki vastaa pienellä luennolla parempien tuloluokkien eduista ja korostaa kuuluvansa insinööriliittoon. Hetkeä myöhemmin Heikki havaitsee makaavansa kadulla vekki silmäkulmassa ambulanssin saapuessa paikalle.

Ensiavussa sitten hoitaja ja lääkäri valmistelevat toimenpidettä ja hoitajan ladatessa puudutusainetta ruiskuun Heikki kokee epämiellyttävän tunteen ja sanoo "Minä en suostu pelkäämään ja tuo ruisku pelottaa minua!" Hoitaja vastaa "Mutta on tuo sinun silmäkulma ommeltava tai huomenna näytät Frankensteinilta." johon Heikki vastaa "Tiedän oikeuteni koskemattomuuteen etkä sinä huora minuun koske!" ja poistuu sairaalasta leveä hymy naamallaan selviten voittajana tilanteesta.

Lopulta Heikki päätyy baariin ja tilaa mainoksen perusteella "Sunrise Avenue Rum Dream"-drinkin, mutta koska pilli on erivärinen kuin kuvassa nostaa Heikki periaatteellisen metelin baarimikkoa kohtaan. Baarimikko vaihtaa pillin jotta Heikki olisi tyytyväinen, mutta koska palvelu on alunperinkin ollut ala-arvoista ei tilanne ole enää pelastettavissa joten Heikki repii drinkkimainokset alas tiskin kupeesta.

Loppu onkin historiaa......

Hyvät ystävät. Muistetaan pikkujoulukarkeloiden keskelläkin että kaikki yöllä töitä tekevät yrittävät tehdä parhaansa että kaikki sujuisi mallikkaasti. Virkavalta pyrkii tekemään kaikkia miellyttävän ratkaisun joka välillä valitettavasti on putka ettei Heikki itse tai joku muu saa turpaansa. Taksikuski valvoo että jokainen pääsee turvallisesti kotiinsa sisälle eikä jää hankeen makaamaan, vaikka olisikin tilannut juuri valomerkin koittaessa seurueelle 10 salmiakkikossua ja vetänyt ne itse naamaansa. Hoitajat ja lääkärit tekevät parhaansa että jokainen pystyisi katsomaan peiliin vielä seuraavanakin päivänä lähes yhtä kauniina tai komeana kuin ennen juhlintaakin ja baarihenkilökunta tekee kaikkensa että kaikilla olisi mukavaa ja hyvä fiilis. Unohtamatta tietenkään niitä kanssajuhlijoita joista ylivoimaisesti suurin osa haluaa tuntea illan päätteeksi "Olipa mahtavat pirskeeet!"

Mä lähden takaisin töihin. Onneksi on sunnuntai. :)

tiistai 2. elokuuta 2016

Poliisikoira on viisas. Tai siis varmaankin kaikki koirat mutta kokemukseni perusteella puhun nyt tuosta omasta urposta. Jos vaikka verrataan normaaliin rallituristiin niin rallituristi paskoo housuunsa kun promillet ylittää 2,5, mutta koira osaa silti pyytää ulos kun sitä paskattaa. Eli on se ainakin viisaampi kuin kännissä oleva rallituristi. Muutamia muitakin hyviä esimerkkejä löytyy;

Oltiin tässä taannoin etsinnällä erään vieraspaikkakuntalaisen rikollisporukan tiloissa. Suurimmaksi osaksi ne ovat niin mukavia heppuja että voisi vaikka kaljalla käydä niiden kanssa, mutta tuolloin sattui kohdalle vähän hölmömpi tapaus. Heppu ei tajunnut että vaikka ollaan vähän eri puolilla niin ei ammattimiesten silti tarvitse vittuilla toisilleen. Siinä minä sitten kuuntelin sitä "possuttelua" ja muuta kekseliästä enkä oikein halunnut vastata samalla mitalla koska taas saisi vastata kanteluihin huonosta käytöksestä ja sehän muutenkin olisi epäammattimaista. Koira kuitenkin kuunteli vieressä korvat höröllä ja suunnitteli pientä vastaiskua tuohon epäammattimaiseen käytökseen. Heti etsinnän alkaessa koira veti puolihölkkää porukan VIP-tiloihin, etsi sen kiinteistön ainoan punaisen maton ja siirsi takajalat tukevasti etujalkojen viereen. Pienellä ähkäisyllä ja ponnistuksella takapäästä pursusi keskelle mattoa sellainen arviolta 1,5 kg:n painoinen, pari päivää suolistossa muhinut jööti jonka tuoksu levisi koko kiinteistöön kuin rastasparvi mansikkapellolle. Suupielet hieman nykien säilytin edelleen ammattimaisen käytöksen ja menin kysymään siltä hölmöltä hepulta "Anteeksi mutta löytyisikö mistään roskapussia?" ja olotin vastauksen olevan "Haista kyttä vittu!" tai vastaavaa, mutta suureksi pettymykseksi vastaus olikin kohtelias ja kaveri neuvoi reitin roskapussikaapille. Siinä sitten keräsin kasan pois ja kuljetin sen näkyvästi pussissa kaverin ohi ja odotin niiiiin kovasti tämän karjaisevan "Vittu sinä et vie mitään täältä ulos näyttämättä sitä minulle!", mutta taas jouduin pettymään kun tämä tyynesti mutta hieman ihmetellen seurasi hiljaa kulkuani ulos kiinteistöstä. Palkitsin koiran puruluulla kun päästiin autoon.

Toinen esimerkki oli aikanaan se kun etsittiin eksynyttä mummoa metsästä. Hieno jälki päättyi pystysuoraan kallioseinämään mutta koira onnistui kuitenkin kipuamaan sen päälle. Hetkeksi koira katosi näkyvistä ja palasi takaisin kielekkeelle häntä heiluen ja haukahti pari kertaa. Moni saman ikäinen kohta eläkeikää lähestyvä ihmis-virkamies olisi jo luovuttanut tuossa vaiheessa höyryävän donitsi-kahvin kiiluessa silmissä, mutta kun isäntä ei uskonut niin koira päätti hakea todisteen ja hetken päästä ilmestyi takaisin kielekkeelle kenkä suussaan. Siinä sitten porukalla kiivettiin kalliota ylös löydettiin kylmissään oleva mummo ojan pohjalta, joka oli niin pirun äkäinen kun joku koira oli vienyt siltä kengän jalasta.

Toissa iltana siinä pötkötettiin sohvalla tv:n ääressä työvuoron jälkeen ja kanavia surffaillessa ohjelmaksi osui sinkkulaivaa ja stailausohjelmaa. Koira selkeästi oli pettynyt ohjelmatarjontaan ja siirtyikin muualle makoilemaan. Sen verran sitä kuitenkin jäi vituttamaan tuo työpäivän jälkeinen ohjelmatarjonta että päätti varmistaa sen toistumatta jättämisen silppuamalla kaukosäätimen päreiksi keskelle lattiaa.

On nämä olleet aikoja. Muistan kun se pentuna tuli taloon ja halusin varmistaa sen leimautumisen nukkumalla muutaman yön sen kanssa lattialla. Sen verran oli mukava herätä aamulla naaman nuolemiseen että ajattelin ehdottaa sitä myös vaimolle takaisin sen viereen siirtyessä, mutta arvelin vastauksen aika varmasti olevan "ei" joten jätin sitten kysymättä.

Nyt tuo koira viettää parhaita vuosiaan nauttien elämästä; saa olla isännän mukana 24/7. Isännällä on kaksi ilmastointisuutinta transportterissa ja niidenkin käytöstä paikallaan seistessä tulee kansalaisilta vittuilua kun auto käy tyhjäkäyntiä. Koiralla on 8 suutinta kopissaan jotka puhaltaa tasaisesti jäähdytettyä ilmaa turkkiin myös auton ollessa sammuksissa. Siinä se viileänä makoilee kesäpäivän kyydissä vain odottaen sitä kovaa keikkaa jolloin pääsee löytämään jotain kivaa tai haukkaamaan palasen jonkun takapuolesta. Kateeksi käy. Tai siis en minä halua haukata ketään takapuolesta mutta pointti varmaan tuli selväksi.

Onhan tässä käytetty satoja ellei tuhansia tunteja tuon rakentamiseen, mutta mikä voisikaan olla palkitsevampaa kuin se mummon tai kadonneen lapsen löytäminen metsän keskeltä.

Koirat <3

tiistai 23. helmikuuta 2016

Meinasin alkaa ruokabloggariksi.. Kaikki alkoi eilen aamupäivällä. Olin menossa kauppaan ja soitin kotiin mitä tänään syötäisiin? Koska vastaus oli ympäripyöreä päätin ratkaista asian itse. Kalahyllylle osuessani kauniisti kimalteleva, houkutteleva lohifile suorastaan kutsui minut valitsemaan sen koriin ja se selkeästi lähes aneli minua valmistamaan siitä jotain ainutlaatuista, taivaallisen herkullista. Siinä sitten suuntasin katseeni alas vatsalleni ja totesin keiton olevan paras vaihtoehto. Valitsin raaka-aineet huolella ja tarkoin miettien...vähän kermaa mutta ei liikaa, ripaus koskenlaskijaa ja lopuksi kiireisestä aikataulusta johtuen peruna-sipulisekoitusta ja vihannessuikaleita pakastealtaasta. Mestariteoksen materiaalit oli valittu. Näin jo silmissäni kuinka blogiani lukevat heavymetaljättiläiset ja muut kulinaristit vesi kielellä ryntäävät ostamaan aineksia tähän jumalten soppaan sen reseptin julkaistuani.

Menin kotiin hellan ääreen ja aloitin taivaallisen keiton valmistamisen. Molemmat teinit pyörähtivät keittiössä ja näiden "Mitä muuta on ruokana?" ja "Taidan lähteä pizzalle" kommenteista huolimatta en masentunut, vaan viheltelin tyytyväisenä ihanan tuoksun leijaillessa nokkaani. Viimein sain luomukseni valmiiksi ja huusin iloisena koko perheelle "Syömään!!" ja jäin odottelemaan ylistäviä kommentteja loihtimastani kulinaarisesta elämyksestä.

No, perhe tuli pöytään ja siitähän sitten se palaute alkoikin:

Teini1 totesi "Tämähän on kuin pepsi-maxia...tosin siinä on enemmän kaloreita"
Kaikki: "Muahahahaa!!!"
Teini2: "No ainakin tästä jano lähtee."
Kaikki: "Muahahahaaa!"
Vaimo: "Otit sitten vain lientä
Kaikki: "Muahahahaaa!"
Teini1: "Eikös kalakeitossa pitäis olla myös kalaa?"
Kaikki: "Muahahaahaaa!"

Tässä vaiheessa myönsin varovasti niska punoittaen että ehkä keitin sitä hieman yli.

Teini2: "Seuraavalla kerralla voit ostaa myös jotain kiinteää tähän mukaan."
Kaikki: "Muahahaahaaa!"
Vaimo: "Älä välitä...liemi on parasta keitossa"
Kaikki: "Muahahahaaaaa!"
Teini1: "Tuleeko maha täyteen?"
Kaikki: "Muahahahaaaa!"

Noh, hetken mökötin ja päätin vielä harkita sitä ruokablogin aloittamista. Vittuilu on kuulemma välittämistä mutta jos tuosta ruokahetkestä jättää sen pois niin jäljelle jäisi totaalinen hiljaisuus.

Tänään lounasaikaan sitten otin ison lautasellisen itselleni tuoa mainiota soppaa. Samaan aikaan teini1 ilmaantui keittiöön ja kysyi "Otatko tuota huomenna töihin evääksi?" Vastasin iloisesti myöntävästi johon tämä löi vastapalloon "Voit ottaa sitä shakeriin, näppärä nauttia siitä ja jos laitat proteiinijauhetta sekaan niin tulee lihaisampaa."

Saatana! Huomenna teen koko porukalle kunnon keskitysleirisoppaa: laitan veteen puolikkaan lihaliemikuution ja se on siinä! Seuraavana päivänä voin turvottaa muutaman koirannappulan sekaan. Ja ehkä nyt jätän sen ruokanblogin kirjoittamisen väliin..

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulu...tuo iiiiiihana rauhan ja ilon juhla, jolloin jotkut kaihoisasti muistelevat kristuksen syntymää. Toiset taas eivät välttämättä siihen usko ja tuskastelevat sitä, kun kaupat ovat kiinni kolme päivää sen takia kun joku tyyppi on 2000 vuotta sitten naulittu ratapölkkyyn. Näiden jälkimmäisten ahdistusta lisää vielä se, kun naapurin Pekka ja Irma tuovat ovelle jokavuotisen joulutähtensä eikä itsellä ole taaskaan tarjota mitään, eikä sitä hätävalheen jälkeen saa mistään hankittua! Monet kerrat se omakin joulutervehdyksen hankinta oli näillä mielessä, mutta joka kerta se lopulta unohtui kun päällimmäisenä mieleen hiipi ihmisvihan tunteet kaiken sen ihmismassan keskellä sopivaa lahjaa etsiessä. Ja se marketin kaiuttimista raikaava Petteri Punakuono ei suinkaan helpottanut sitä tunnetta, vaan laajensi sen koskemaan myös poroja "sarvet seinällä"-mielikuvineen.

Meidän perheen jouluvalmistelut aloitetaan aatonaattona miettimällä millainen joulu tänä vuonna rakennetaan. Tiukan tuumimisen jälkeen todetaan että sohvatuoli on punainen ja sohvan viltti on punainen, joten riittävä sisustuksellinen joulutunnelma on valmis. Stereoista laitetaan soimaan J-P Leppäluodon tulkinta "Tonttu"-laulusta, ja biisin päätyttyä päätetään yhdessä vaihtaa Panteraan.

Meidän perheen joulu alkaa sillä, kun minä perinteisesti pilaan jonkun lapsen jouluaaton ottamalla joulupukin kiinni rattijuoppoudesta ja sen pikku-Oskarin lahjat jää jakamatta. Siellä kotona kun se mukula sitten itkee "Eikö pukki tulekaan?" on iskä ja äiti ehkä elämänsä kovimman haasteen edessä koittaessaan selvitä tilanteesta ilman että tarvitsee paljastaa, että raittiiksi mainostettu pukki on löydetty S-marketin ilmoitustaululta.

Meidän perheen joulu kestää 12 tuntia, sillä kotiin päästyäni haen jonkun pikkukuusen takapihalta jonka 6-vee saa sitten koristella. Ilta kun pimenee heitetään se ulos elukoiden järsittäväksi. Joulupukkia ei meille tule, koska jos koirat on vapaana ne syö sen, ja jos koirat on lukittuna toiseen huoneeseen ne silti haluaa syödä sen ja pukkia pelottaa. Toinen syy on se, että jos taloon tulee vieras mies naamioituneena, menee allekirjoittaneella välittömästi kyttävaihde automaattisesti päälle ja alan epäillä sen tarkoitusperiä. Katkeamattoman ja jäätävän tuijotuksen jälkeen alkaa pukkia taas pelottaa. Kolmas syy on se että 6-vee myös epäilee pukkia, kyseenalaistaa kaiken mitä pukki sanoo ja ensimmäisten kymmenen kysymyksen jälkeen pukkia alkaa hikoiluttaa ja pelottaa. Ja koska joulu ei ole pelon aikaa, tyydymme amerikkalaiseen vaihtoehtoon jossa pukki on tuonut lahjat yön aikana kuusen alle.

Muutaman päivän kuluttua ollaan taas tiukasti arjessa kiinni ja kaupat on auki. Hyvää joulua kaikille! :)

perjantai 30. lokakuuta 2015

Miesten ilta. Kuinka kauan sitten ajattelin sen menevän, siinä vaiheessa kun minusta tulisi iso, vahva ja pelottava.:

Ensin otetaan koskenkorvaa suullinen ja sanotaan akalle "Nyt olis aika mennä kyläilemään, meillä on tänään miesten ilta." Kutsutaan kaikki kaverit koolle, lyödään rosvopaisti tulille ja lopulta huuhdotaan se verisenä alas koskenkorvalla. Välillä tehdään kytkinremontti Arskan autoon, taotaan metallista lyömäaseita ryssien hyökkäyksen varalta ja otetaan uusi pullo koskenkorvaa mieheen. Sauna kun lämpiää tehdään havuista vastat ja lauteilla vertaillaan hauiksia ja taotaan rintaa samalla kuin uhotaan kuinka jätkät oli talvisodassa kovia mutta me vielä kovempia. Jäähyllä vittuillaan terassilla munasillaan naapurin kynäniskalle ja lopulta tapellaan keskenämme. Aamulla ihmetellään kuka on vaihtanut setelit kolikoiksi, miksi taskussa on taksikuitteja ja miksi Arskalta puuttuu hampaita.

Kuinka se miesten ilta tänään meni, kun minusta on tullut iso:

Ensin juostaan kaupassa vaimon ostoksilla, sitten haetaan sen kaverilta orvoksi jääneitä kanoja meille asumaan. Koitan möreällä äänellä sanoa että tiput pääsee pataan kun päästään kotiin, vastauksena tulee joukkohysteerinen naurunvyöry saatesanoilla kuinka itkisin viikon jos niiltä onnistuisin kaulan katkaisemaan. Poistun leuka rinnassa kanat kainalossa paikalta. Kotiin päästyäni vien kanat kanalaan, vedän essun niskaan ja vietän pari tuntia hellan ääressä saadakseni lapsille tarjolle niiden lempiruokaa. Hyvän ruokahetken jälkeen havaitsen nuorimmaisen housuissa olevan reiän joten aikani kuluksi parsin sen kuntoon samalla kun katson tv:stä jotain stailausohjelmaa. Mietin itsekseni kuinka sellaista tuulitukkaa ei meikun kuontaloon enää kampailla. Laitetaan sauna lämpiämään, kaadetaan colaa saunajuomaksi ja lauteilla keskustellaan kumpi on kovempi, tsunami vai tornado ja kummalla saa puun helpommin poikki, timantti- vai kultakirveellä. Lisäksi opin että sormi syttyy palamaan jos sillä koskee laavaan. Päivän päätteeksi teen pannaritaikinan ja lopulta seison terassilla kylpytakissa ilman naapureita, poltan savukkeen ja otan siivun skottilaista. Ei tämäkään huono vaihtoehto ole. :)

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Sata faktaa poliisista:

-Poliisi on mulkku
-Poliisi on kusipää
-Poliisi on raiskaaja
-Poliisi on pedofiili
-Poliisi on vaimonhakkaaja
-Poliisi on huumerosvo
-Poliisi on muutenkin rosvo
-Poliisi on ikävä ihminen
-Poliisi on vieläkin ikävämpi ihminen
-Poliisi on natsi
-Poliisi on Stalin
-Poliisi on apina

Loput 88.....ei jaksa kirjoittaa.

Harmillista tässä kaikessa on se, että se on TOTTA! Koska netissä lukee niin...luin ihan itse!! Ranteet auki lusikalla!

Vai, onko sitten kyse ihan näiden asiantuntijoiden tyhmyydestä? Itselläni oli vuonna -99 paska muurari. Teki kaadot päin helvettiä ja kun pyysin rahoja takaisin niin oli juonut ne kaikki. Eipä tullut tuolloin mieleen kun muuraria vaihdoin että ne kaikki on paskoja! Seuraava oli ihan hyvä. Tai kun vaimo sai viikko sitten huonoa ja töykeätä palvelua Helsingissä vaatemyyjältä...olisi kai pitänyt laittaa helvetinmoinen mylly nettiin siitä kuinka kaikki pääkaupunkiseudun myyjät on idiootteja. Jotenkin on kummallinen juttu että poliisi on ainoa ammattiryhmä jossa yksittäisen ihmisen töppäys pilaa koko ammattiryhmän maineen. Aarnio kun joutui vankilaan huumehommista, kansan luottamus poliisiin romahti...onko kaikki poliisit huumerikollisia vai onko ne kansalaiset jotka yleistää hölmöjä? Tuskin tullaan näkemään sitä lööppiä tuon minun muurarin suhteen "Muurari töppäsi ja joi rahansa Jyväskylässä - kansan luottamus muurareihin romahti!"

Tämä tapaus mikä nyt on ollut otsikoissa...ei siihen pysty ottamaan kukaan objektiivisesti kantaa yksipuolisen kertomuksen perusteella. Mutta kun se lukee netissä niin sehän on jumalan sana ja kansa uskoo. On toki hyvin mahdollista että kohdalle on osunut virkamies jolla on huono päivä tai jopa ihan perusluonteeltaankin täysi mulkku, mutta silloin asia on tutkittava ja esimiesten mietittävä onko virkamiehen asenteessa korjattavaa. Missään nimessä en vähättele sitä vanhemman ja nuoren tuntemaa epäoikeudenmukaisuutta, varsinkin jos tarina on oikeasti mennyt niin kuin kirjoitetaan. Mutta, itselle sattui yksipuolisen kerronnan suhteen vastaavanlainen tapaus vuonna -99. Tuolloin onneksi ei ollut fb:ia mutta tapaus sai jo lehdistöä myöten kohtuu suuret mittasuhteet.

Vanhemman lehdistölle ja esimiehilleni kirjoittama selostus tapahtuneesta suurinpiirtein:

"Meidän 14-vuotias Niko-Petteri oli ystävänsä kanssa palaamassa pyörällä tivolista kun poliisi pysäytti pojat ja alkoi huutaa kurkku suorana Niko-Petterille: "Seis! Pysähdy! Olet varas ja joudut vankilaan!" Tämän jälkeen Niko-Petteri kannettiin tukasta poliisiautoon, retuutettiin ja vietiin polkupyörä mukanaan takaisin tivoliin jonne joutui pyörän palauttamaan. Niko-Petteri oli vahingossa ottanut telineestä väärän pyörän joka muistutti hänen omaansa. Täysin inhimillinen erehtyminen eikä poliisi tällaista ymmärtänyt. Nyt Niko-Petteri on ripuloinut viikon kun häntä niin pelottaa ja sanoimmekin hänelle että aina pitää juosta karkuun jos poliisin näkee, ne on pahoja natsi-ihmisiä!"

Mitä todella tapahtui:

Niko-Petteri joka oli jo 170 cm pitkä havaittiin ajamassa polkupyörää jossa edelleen oli apupyörät kiinni. Pyörän koosta pystyi siis olettamaan ettei Niko-Petteri ehkä ole sekottanut tuota pyörää omaansa tivolissa, ellei sitten Niko-Petteri itse käytä vielä apupyöriä 4-vuotiaalle tarkoitetussa fillarissa. Niko-Petteriltä kun kysyttiin että mistäs pyörä mahtaa olla peräisin vastaus oli "Haista sinä vittu! Ei kuulu sulle." Samaan aikaan kuitenkin onneksi tuli ilmoitus että 4-vuotias lapsi itkee tivolissa kun sen pyörä on varastettu. Ja kun kaksi konstaapelia oikein keskittyi ja yhdisti matemaattisen ajattelukykynsä voitiin todeta että tapauksilla saattaa olla yhteys. Niko-Petteri toki talutettiin poliisiautoon kun uhkasi vetää pataan heti kun kätensä saa vapaaksi, muttei sen enempää väkivaltaa käytetty. 4-v nulikka sai pyöränsä ja Niko-Petteri käveli 8 km kotiin kun kerran alunperinkin oli jalkaisin liikenteessä.

Tässä siis vain esimerkki yksipuolisesta tarinankerronnasta. Mutta kuten totesin, en missään nimessä puolustele tuota lööpeissä olevaa konstaapelia tässä vaiheessa, mutta ehkä olisi aiheellista kuulla molempia osapuolia ennenkuin liikaa alkaa pöytiin huutelemaan..

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Sain tänäkin vuonna iloisen tehtävän olla työn syrjässä juhannuksena ja valvoa juhlakansan ilonviettoa Himoksen juhannusfestivaaleilla. Matkalla kohteeseen soitin hyvälle ystävälleni joka tehnyt hienon uran turvallisuusalalla ja kerroin tohkeissani tästä komennuksesta. Tämä hieman misantrooppinen kaverini oli mökillä viettämässä viikonloppua ja kertoi osuvasti tämän festarin kohderyhmään sopivan luonnehdinnan: "Siellä on niitä parikymppisiä miehenalkuja jotka on marraskuusta lähtien vetäneet testoa kannikkaan vain siksi että voivat olla Himoksella sitten ilman paitaa pullistelemassa kelistä riippumatta." Noh, lopulta päästiin kohteeseen ja eipä tarvinnut ajaa kuin 50 metriä porttien ohi niin jo oli ensimmäinen "Hulk" siellä tuplahauikset esillä ylävartalo paljaana räntäsateen nätisti valkaistessa jo valmiiksi blondattua kampausta. No ei se mitään, illan mittaan tätä juhlakansaa seuratessani tuli väkisinkin huomattua yhtäläisyyksiä näiden urhojen ja eläinmaailman (itse olen jonkin verran perehtynyt koirien viettikäyttäytymiseen) viettikäyttäytymisessä. Tämä privitiivinen käyttäytymismalli tulee tosin esiin vasta reilun kymmenen nautitun lime-lonkeron jälkeen, mutta mitä enemmän näitä tyttöjuomia nautitaan niin sitä enemmän yhtäläisyyksiä eläinkuntaan on selkeästi havaittavissa. Kutsun tässä yhteydessä näitä viettien valtaamia tosielämän Arnoldeja nimellä "Himosmies" ja käsittelen aihetta puhtaasti evoluutioteorian pohjalta, en Aatamin kylkiluiden näkökulmasta.

Vietit ovat Himosmiehen sisäsyntyinen käyttäytymismallisto, joiden mukaan se toimii eri tilanteissa.

Kaikilla eri vieteillä on oma tarkoituksensa ja tehtävänsä auttaa yksilöä tai lajia säilymään hengissä. Himosmies on perinyt viettinsä apinalta, joka on sen esi-isä n. 1000.000 vuoden takaa. Viettitoiminnot ovat sekä apinalla että Himosmiehellä edelleen samanlaiset. Jalostuksen seurauksena joillakin Himosmiehillä osa vieteistä on estynyt tai heikentynyt. Jokainen Himosmies on perinyt esi-isiltään kaikki viettitoiminnot, jotka ilmenevät yksilöillä erivahvuisina ja eri tavalla.

Viettitoiminta

Kaikkeen toimintaan Himosmies tarvitsee ärsykkeen, joka laukaisee tai herättää jonkin viettitoiminnon. Himosmies pyrkii toimimaan siten, että herätetty vietti tulisi tyydytetyksi, toisin sanoen se pyrkii kohti viettipäämäärää. Esimerkiksi pimeässä tulee vieras henkilö Himosmiestä vastaan. Tällöin Himosmies tuntee itsensä uhatuksi ja sen puolustusvietti herää. Himosmies joko hyökkää ja täten yrittää karkottaa lähestyjän tai pakenemalla pyrkii pääsemään uhasta eroon. Himosmiehen ärsytyskynnys voi olla joko korkea, eli se tarvitsee voimakkaan ärsykkeen aloittaakseen toiminnan tai jos ärsytyskynnys on matala, Himosmies reagoi jo pieneenkin ärsykkeeseen.

Laumavietti

Himosmiehellä on sisäsyntyinen vietti muodostaa lauma muiden samalla teltta-alueella asuvien kanssa. Laumavietti on hyvin voimakas ja se on aina aktivoitavissa. Himosmies haluaa aina vahvistaa lauman yhteenkuuluvuutta ja miellyttää lauman johtajaa. Lauma kommunikoi keskenään erilaisten äänien, eleiden ja ilmeiden välityksellä.
Koulutuksessa laumaviettiä voidaan hyödyntää johtajan toimesta muun muassa tottelevaisuudessa luoksetuloliikkeessä ja kaikissa lajeissa peruskoulutuksen jälkeen, kun Himosmies haluaa tehdä sille opetetun tehtävän miellyttääkseen laumanjohtajaa.

Sukupuolivietti

 Suvunjatkamisvietti kehittyy nuoruusiässä, hormonitoiminnan vaikutuksesta. Vietti ilmenee yksilöillä eri vahvuisena. Aluksi mainiutuilla testohirmuilla tämä vietti on korkeampi ja saattaa ilmetä mm. normaalia voimakkaampana vastakkaisen sukupuolen ahdisteluna ja kourimisena. Usein nämä Himosmiehet kokevat myös olevansa laumanjohtajia ja muita lauma jäseniä viehättävämpiä.

Saalistusvietti

Ravinnonhankintavietin avulla Himosmies hankkisi ruokansa, ellei äiti sitä ruokkisi. Nälkä ajaa Himosmiehen liikkeelle etsimään ravintoa. Koska äiti normaalioloissa ruokkii Himosmiehen, sen ei yleensä tarvitse käyttää saalisviettiä ravinnon hankkimisessa. Kuitenkin ravinnonhankintavietti ja saalisvietti ovat säilyneet Himosmiehen käyttäytymisessä hyvin näkyvinä ja voimakkaina ja ilmeneekin selvästi "chinese food"-kojun edustalle kerääntyneen jonon muodossa.

Puolustusvietti

Puolustusvietti (aggressio) on Himosmiehen luontainen tapa puolustaa itseään tai laumaansa kokemaansa uhkaa vastaan. Avainärsykkeenä toimii Himosmiehen kokema uhka. Kun Himosmies joutuu uhatuksi se joko puolustautuu tai pakenee, toiminnan tarkoituksena on saada uhka häviämään. Mitä suurempi puolustushalu, sitä pienemmästä ärsykkeestä puolustautuu. Puolustushalu puolestaan on yleensä verranollinen testosteronitasoon ja ajoittuu selkeimmin promillevälille 1-2 o/oo.
Väistämiskäyttäytyminen (pako) on puolustusvietin toinen ilmenemismuoto joka puolestaan ilmenee yleensä laskuhumalan aikaan. Väistämiskäyttäytymistä hyödynnetään erittäin usein Himosmiehen koulutuksen kaikilla osa-alueilla ei-toivotun käyttäytymisen korjaamisessa, eli järjestyksenvaloja tai poliisi antaa Himosmiehelle pakotteen, nykäisee isällisesti niskasta ja Himosmies väistää. Pakotteen on tultava oikeaan aikaan ja tarpeeksi voimakkaana, mutta ei liian voimakkaana. Pakote ei saa aiheuttaa pysyvää pelkoa, ainoastaan tarpeen väistää.
Vähintään yhtä tärkeää kuin oikea-aikainen pakote on oikea-aikainen kehuminen, "Hyvä, mene telttaasi nukkumaan, hyvin toimittu!"

tiistai 12. toukokuuta 2015

Lyhyesti kuohuntaa:

Selailin tässä nettiä ja hieman alkaa taas otsasuoni sykkiä.

- Suomi häviää ottelun jääkiekon MM-kisoissa. Taas täyttyy netti kirjoittelusta kuinka paskoja pelaajia ne on, kuinka hävettää olla suomalainen. Vähän sama asia kuin totaalikieltäytyjä sanoisi häpeävänsä olevansa suomalainen kun menetettiin Viipuri ryssille vuonna -39. Veikkaan kuitenkin että näillä isänmaan sankareilla on silti moninkertaiset mahdollisuudet tuhota tuhat vihollista siihen verrattuna että se sohvaperuna joka sitä peliä katsoo pääsisi maajoukkueeseen. Laskisi sen Karjala-tölkin hetkeksi kädestään, siirtäisi lenkkimakkaran sivuun sylistä ja menisi katsomaan peiliin että mikä se siellä hävettää.

- Pertti Kurikan nimipäivät reenaa viisulavalla. Joku hollantilainen mäntti sanoo "biisi on ihan ok, mutta en pidä tyypeistä, ne eivät ole nättejä." Jumalauta! Voisi sekin toimittaja tulla ulos sieltä kuplastaan ja katsoa miltä se maailma oikeasti näyttää. Kaikki ei ole aina nättiä. Sitäpaitsi jos minulta olisi 10 vuotta sitten kysytty kumpi voittaa euroviisut, nahkatakkinen punkkariporukka vai parrakas nainen niin ehkä olisin vaikeesta kysymyksestä laittanut rahani punkkareihin.

- Ympäristölle vaarallinen koira joudutaan ampumaan poliisin toimesta eläinlääkärin määräyksellä. Sen sijaan että mediassa otettaisi huomioon kuinka sitä liipasinta vetänyttä konstaapelia vituttaa, kuinka eläinlääkäriä vituttaa, kuinka paikalla olleita vituttaa ja ennenkaikkea kuinka sitä koiran omistajaa vituttaa, suurimmaksi ja hauskimmaksi keskustelun aiheeksi nousee se otsikko kuinka "Komisario Hurtta: puri ihmistä". Kertoo jotain tämän tapauksen journalismin tasosta.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vaikka väkivalta harvoin on ratkaisu mihinkään olisi silti paikallaan antaa kunnolla avaria joillekin ihmisille ihan vain kokeillakseen että tuleeko ne sillä järkiinsä.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Loma tuli pidettyä, levättyä ja taas jaksaa. Vaalitkin oli ja meni, ja taas sosiaalisessa mediassa vaahdottiin kuinka "Poistan jokaisen kavereista joka äänestää persuja" tai "Mä vihaan perussuomalaisia, rasistikortistakin huolimatta". Tämän vuoden vaaliteeman alla tuo rasistikortti ilmeisesti tarkoittaa sitä, että kerrotaan lukuja siitä kuinka toinen maahanmuuttaja maksaa enemmän kuin toinen. En oikein nyt ymmärrä...jos minulla hajoaa pesukone ja Anttilan kone maksaa 500 ja Gigantin 400, niin käyn sitten hakemassa sen Gigantista niin joku poistaa minut kavereista kun hain sen halvemman? Ei käy järkeen.. Mutta toki voin olla vähän tyhmäkin ja tajuan oman älyni rajat. Kuten viime viikolla kun kävin työreissulla ja huomasin potevani morkkista siitä kun en noudattanut pariin otteeseen navigaattorin ohjeita ja tunsin mielipahaa siitä, että olin kenties pahoittanut sen naisäänen mielen. Mutta ei enempää vaaleista...todennäköisesti jo tästäkin kirjoituksesta joku Tinneri-Toni  uhkaa kirjoittaa "Räsäsen esikuntaan" ja hankkivansa potkut.

No mutta muuten menee hyvin. 6-vee ei ole ainakaan viikkoon ilmoittanut vihaavansa minua tai sanonut lopettaneensa rakastamisen. Tosin kertoi, että minun kannattaa hankkia uusi koti jos hänen linjansa ei miellytä. Tänään koin jo suunnatonta mielenrauhaa kasatessani lihaa kärryihin grillikauden avajaisia varten. Kauppalappuun merkittyjä herkkusieniä ei kuitenkaan hyllystä löytynyt ja arvelinkin, että kotiin palatessani ei "Ne oli loppu"-selitys tällä kertaa menisi läpi. Nykyaikaisena ihmisenä päätinkin sitten napata kuvan tyhjästä hyllystä ja lähettää sen kotiin, jonka jälkeen suuntasin lähes tanssahdellen kohti kassoja. Luuri kuitenkin piippasi taskussa eikä sieltä suinkaan tullut viesti "No ei voi mitään, syödään sitten niitä lihoja", vaan viestissä luki "Sitten käyt ettimässä niitä saatana!" Seuraavan sekunnin aikana koin peräkkäin paniikin, vihan ja pelon tunteet ja totesin ettei tästä ole muuta ulospääsyä kuin etsiä niitä perkeleen sieniä! Suuntasin siis edelleen kassalle tarkoituksena mennä naapurikauppaan väijymään. Edessä oli jälleen kaksi neitokaista jotka olivat tulleet ruokaostoksille pikkubusseillaan kalan kuvat peräkonttia koristaen. Siinä sitten laitettiin hihnalle ne 18 maitopurkkia ja 15 leipäpakettia ilman aikomustakaan olla sosiaalinen kaupassakävijä. Sen sijaan että olisi aloitettu pakkaaminen etupainotteisesti jo kassan toiminnan aikana päätettiin aloittaa keskustelu siitä kuinka Luukkaan hampaat ovat puhjenneet ja toinen säestää kuinka Matteuksen vaipoista voitiin jo luopua. Tässä vaiheessa niska alkoi jo hieman punoittaa, ei siksi että minulla mitään olisi näitä neitoja vastaan vaan siksi että minulla oli nälkä eikä nyt ollut sopiva aika käydä koko 22 henkisen lapsikatraan asioita läpi kun kolme tonnia ostoksia makaa edelleen hinhalla.

Selvisin kuitenkin pois ja niitä sieniäkin löytyi. Viimein sain grillin kuumaksi ja pari olutta kitusiin. Taas tilanne hallinnassa..

tiistai 17. helmikuuta 2015

Tässä taas on totuus iskenyt naamaan kuin antiikkinen nojatuoli selkään voimanostoliiton pikkujoulutappelussa. Minusta on tullut taas entistä vanhempi.

Tämä herääminen alkoi pari viikkoa sitten kun olin työmatkalla ja junassa matkalla Hellsinkiin. Aamulla ennen lähtöä olin siistinyt itseni mm. ajamalla hiukseni koneella kallonmyötäisesti. Siinä sitten omalla paikalla istuessani vilkaisin taakseni ja huomasin takana istuvan herran suupielien nykivän ja samalla tuijottavan minua. Siinä sitten mietin mille se nauraa...ensimmäisenä mieleen tuli häilyvä muistikuva siitä tukanleikkuusta ja sen operaation kulusta. Hmmm.. "Joo ensin otin otsalta, sitten sivuilta, sitten päältä, sitten..... Perkele! Leikkasinko takaa ollenkaan?" Koristaako takaraivoa nyt jokin hirven ja hylkeen välimuotoa muistuttava kaistale joka on jäänyt leikkaamatta? Ei pienintäkään muistikuvaa! Painoin pääni tiukasti niskatukea vasten ja mietin kollegoiden reaktiota kun istun tulevassa kokouksessa eturiviin. Pakko hankkia kone jostakin tai kysyä vieressä istuvalta naiselta onko niska siisti! Oli se kuulemma siisti...mutta edelleenkään ei pienintäkään muistikuvaa sen leikkaamisesta.

Noh, päivä meni hyvin loppuun ja viimein illalla hotellin ulkopuolella näppäilin puhelintani onnistumatta saamaan nettiyhteyttä. Huomasin oven edustalla olevan nuoren naisen rassaavan puhelintaan kiihkeästi joten päätin lähestyä tätä ja kysyä nätisti onko tämän nettiyhteydet kunnossa. Ottaessani muutaman askeleen lähemmäksi huomasin tämän neitosen siirtävän jalkansa kamppailuasentoon, joka ei jättänyt tulkinnanvaraa naikkosen harrastuksista. Selvästi oli osallistuttu Elixian estrogeeninkatkuisiin feministi-kuntonyrkkeilyreeneihin ja valmistauduttu muotoilemaan naamaani uuteen ulkomuotoon. Toki tuolla hetkellä vallitsevalla "pururataraiskari"-imagolla mustine huppuineni saattoi olla jotain tekemistä asian suhteen mutta päällimmäisenä mielessä oli ajatus tytön mielikuvasta, joka muodostui vanhasta pervosta joka yrittää lähennellä. Noh, annoin asian olla ja siirryin sisätiloihin. Siinä sitten huomasin noin kuusikymppisen naisen kantavan laukkuaan kenossa kuin varhaisteinin varustus Anttilan alusvaatekuvaston äärellä. Laukun sisältönä täytyi olla joko miesvainaa tai sitten kyseessä oli meneillään olleiden venemessujen ankkuriesittelijä. Herrasmiehenä tarjouduin kantamaan laukkua ja siinä sitten hissiin päästyämme hymyilin nätisti tälle isoäidille. Ystävällisyyteeni tämä muori vastasi sanomalla "Taidat yrittää vällyihin kun noin mielistelet?" En voinut muuta kuin irrottaa otteeni laukusta sillä seisomalta, painaa äkkiä hissin nappia lähimpään kerrokseen ja suu auki poistua hissistä.

Tämän jälkeen seurasi muita perusjuttuja töissä ja vapaalla, kuten ne hetket jolloin jouduin arvuuttelemaan onko asiakkaan ajokortissa 3 vai 8 ja D vai 0. Onneksi auton näytölle kuitenkin tuli nimivaihtoehdot isolla fontilla, joten keskimäärin kahdeksannella vaihtoehtosyötöllä osui oikeaan ja pystyin toteamaan kaiken olevan kunnossa. Lisäksi poika meni ohi maastavedossa vaikka 20 vuotta on romuja tullut siirreltyä. Kaiken huippu oli kuitenkin tänään kun lähdin ostamaan varaosia autoon jonka olin jo myynyt..

Otan nyt lasin skottilaista ja yritän muistella menneitä...jos muistan.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Alkoi vapaat. Tyrmistyneenä kuuntelin kaupasta tullessani Anarkisti-Anun haastattelua radiosta. Luulin jo että edellisen vuoden jälkeen olisin kaiken nähnyt ja kuullut tuolta sektorilta, mutta ei...Anu onnistui jälleen yllättämään. En nyt muista sanatarkkaan mitä Anu sanoi, mutta pointti kuitenkin tulee seuraavista selväksi:

"Suurin ongelmahan tässä yhteiskunnassa on hierarkia, joka tulee poistaa ensi tilassa. Toki on hyvä että joku joskus kertoo mitä olisi hyvä tehdä tai miten homma kannattaisi hoitaa, mutta sekin pitää tehdä silleen pehmeesti, että sen joka kertoo niin sen voisi sitten vaihtaa jos on eri mieltä.  Johtajat pitää poistaa ja saada kaikille vapautta. Sitä kaikki haluaa, että me oltais vapaita kaikki ja tehtäis niinkuin halutaan. Ja kaikki luokkaerot pitäis poistaa...niin sosiaaliset, taloudelliset kuin kaikki muutkin sellaiset."

Anu haluaa että se joka tekee tärkeää työtä, esim vaikka se joka kaataa duunarin lasiin olutta tämän työviikon jälkeen tai ajaa rekalla sitä Anunkin käyttämää tinneriä rautakauppaan, kuuluisi saada samaa liksaa kuin sen joka tykkää nukkua pitkään, heittää uudet erikeeperit irokeesiin ja loppupäivän sommitella uusia hakaneuloja alahuuleen. Tämä on se millä saadaan yhteiskunta toimimaan, että me oltais vapaita kaikki ja saman arvoisia. Toisena pointtina tuli mieleen että mitähän Anu tuumaa siinä vaiheessa kun käytössä on "vahvin selviytyy" -periaate, eikä Anu ehkä ole sen ravintoketjun huipulla rintaansa ruumiskasan päällä takomassa kuin Xena konsanaan. Mutta, ollaan sentään vapaita.

"Poliisin tyhmyyttä on taas aliarvioitu. Ei ne osaa osoittaa edes mieltään. Olis tulleet kysymään neuvoja meiltä ni me oltais kerrottu miten se pitää tehdä."

Ehkä parempi tulos olisi poliisin mielenosoituksessa saavutettu, jos oltaisi huudettu jotain räväkkäitä iskulauseita kuten "Porvarit saatana!" ja päälle näytetty persettä eduskuntatalon edessä. Tai vaikka rikottu kaikki ikkunat korttelin matkalla ja tapettu pari hevosta siinä kulkiessä? Hitto, kun ei tajuttu aiemmin kysyä neuvoa Anulta!

"Poliisi on taas mediassa provosoinut meitä ja se palvelee tätä hierarkista yhteiskuntaa. Jos me rikotaan nyt sitten ikkunoita ja vaikka hakataan joku eläin niin ei se ole meidän vika, se on poliisin vika kun se on provosoinut kaikilla voimajutuillaan ja sit tämä yhteiskuntakin kun on vääränlainen ni siksi meidät on pakotettu tekemään niin."

Toivottavasti kukaan baarista palaileva, himokas Pekka-Betoniraudoittaja ei provosoidu Anun naisellisesta olemuksesta niin että päättää ottaa väkisin sen mitä itseltä puuttuu mutta Anulta löytyy. "Jos mä nyt sitten otin sen tytön ja vähän tuuppasin niin ei se ole mun vika, se on sen tytön vika kun se provosoi kaikella tuolla naisellisuudellaan ja siks mut oli pakotettu tekemään niin."

Lähes sanattomana kaadan tilkan skottilaista lasiin..

torstai 6. marraskuuta 2014

Vaihteeksi vähän painavampaa asiaa kuin Lasol-Lassen kuulumiset tai Diapam-Dimitrin edesottamukset:

Olen tässä viime aikoina pohtinut tätä lastenkasvatusta, näitä arvoja mitä niille koitan opettaa. Rehellisyyttä, vastuunkantoa, kunnollisuutta ja avoimuutta omista teoistaan. Mutta sitten mietin mitä yhteiskunta haluaa opettaa; itsekriminointisuojaa.

Ajatellaan että mukula rikkoo eskarissa ikkunan pallolla, vahingossa tai tahallaan. Tietenkin olen kasvattanut jälkikasvuni niin, että kertoo tarhan tädille vahingon tapahtuneen, tunnustaa, ja minä sitten kaivan kuvettani uuden ikkunan suhteen. Jos teko on tahallinen niin annan kurinpalautusta ettei vastaava enää toistu, tai jos vahinko niin pyydän olemaan huolellisempi jatkossa. Väärin! Itsekriminointisuojan mukaan kenenkään ei tarvitse itse edesauttaa oman syyllisyytensä selvittämistä, ja tämä siis on kirjattu lakiin. Jos haluan olla mukana yhteiskunnan linjassa, opetan tietenkin ipanalle että jos nyt se ikkuna menee rikki vahingossa, tai vaikka yleisen vitutuksen takia, niin sinun ei tarvitse, eikä kannata, eikä missään nimessä pidä sanoa mitään mikä saattaisi sinut vastuuseen teostasi. Ja jos alkaa pelottamaan niin sitten pyydät isin paikalle niin haastetaan se tarhan täti oikeuteen jos sinua painostaa. Tällä toiminnalla minä säästän pennejä, ja kakara oppii lainsäätäjän haluamille tavoille.

Murrosikään päästyään ipana sitten hölmöilee ja ajaa mopolla päin jonkun kansalaisen parkkiruudussa olevaa autoa. Aiemman kasvatukseni mukaan poika jää paikalle, koittaa tavoittaa omistajaa tai soittaa hätäkeskukseen, jonka jälkeen sitten kärsii seuraukset. Väärin! Kakaran ei tarvitse, eikä kannata, eikä missään nimessä pidä jäädä paikalle selvittämään asiaa ettei saata itseään syytteen tai muiden seuraamusten vaaraan. Parempi jättää se omistaja lommojensa kanssa, koska tietenkään ei tarvitse vastuuta kantaa....tuleehan se iskällekin kalliiksi.

Jossain vaiheessa tuo jälkikasvu tajuaa, ettei rehellisyys, kunnollisuus ja vastuunkanto kannata, ja tulee haastamaan minut oikeuteen heille epäedullisesta kasvatuksesta ja minä otan tuomion. Laittaa miettimään, miksi kasvattaa lapset rehellisyyteen jos ei yhteiskuntakaan sitä vaadi?

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Perjantai - ottelupäivä. Olin jo hyvissä ajoin mieltänyt ettei koitoksesta tule helppo. Vastustaja tunnetaan erittäin häikäilemättömänä, julmana ja brutaalina ottelijana, jonka käsittelyssä moni hyvä mies on luhistunut ja ehkä jopa ajautunut heikkona ja valmistautumattomana itsemurhan helpolle tielle. Tämän vihollisen kanssa ei ole leikkimistä. Sitä pitää osata varoa, eikä missään nimessä aliarvioida, koska suojauksen pudotessa se iskee takaisin kuin hyökkäysvaunu suoraan naamaan.

Olin valmistautunut koitokseen huolella ja aloittanut treenaamisen hyvissä ajoin. Normaalin fyysisen harjoittelun lisäksi olin suorittanut peilin edessä useita mentaaliharjoituksia rintaan takomisineen ja poskille läiskimisineen. Olin korostanut omaa ylivertaisuuttani tässä tulevassa ottelussa erilaisilla hokemilla kuten "Se ei mahda sulle mitään!" tai "Saatana kun oot kova jätkä...sä voitat sen murskalukemin!" Ruokavalionkin olin sovittanut optimaaliseksi ajatellen ottelun odotettua kestoa ja nestetankkauksen olin aloittanut jo hyvissä ajoin ennen aloituserää. Taiston aloituksen lähestyessä varasin ottelutilan reunamille riittävästi mielialan tasapainoon vaikuttavaa hiilihydraattipitoista urheilujuomaa ja pientä purtavaa veren sokeriarvojen ylläpitämiseksi optimaalisella tasolla. Oli aika katsoa kuka on kuka, ja kuka seisoo viimeisenä pystyssä! Tässä ottelussa ei jaeta tasapelejä, vain yksi voi selvitä voittajana, se ovelin ja vahvin!

Ensimmäinen puoliaika:

Vastustaja makasi ottelutilan lattialla leikkien kuollutta, viattoman näköisenä, huolitellun siistissä ulkoasussaan. Se oli ovelasti kätkeytynyt tilaan jossa se näyttää pieneltä ja vaarattomalta antaen itsestään "helpon nakin" vaikutelman. Heti alkuun se onnistui hämäämään ulkomuodollaan pakottaen etsimään lisää osia itsestään - ei se voi olla noin pieni, sen piti olla iso! Ajattelin olevani etulyöntiasemassa heti alkuun sen maatessa liikkumattomana edessäni ja päätin olla hukkaamatta sekuntiakaan antaakseni sille aikaa. Päättäväisesti tartuin sen helpoimpaan kohtaan eli päähän, siirtääkeseni sen tilavampaan paikkaan jossa aloittaa myllytys oikein iskän kädestä. Samalla hetkellä kun nostin sitä hallintaotteeseen tajusin ensimmäistä kertaa sen viekkauden ja oveluuden - se ei ollut pieni, se ei ollut kevyt, se oli helvetin painava! Suoristin selkäni juuri ennen lihaksiston napsahtamista ja hieman ylimielisestikin hymähdin sen yritykselle voittaa tuo ensimmäinen kohtaaminen. Mutta samalla sorruin siihen suurimpaan virheeseen - vastustajan aliarvioimiseen! En ollut huomannut sen ulkokuoren tarttumista isovarpaani kynteen, joka sitten repeytyi osittain irti samalla kun vastustajan sain maasta irroitettua. Kirosin karjaisten samalla kun vastustaja pääsi irti otteestani pudoten takaisin lattialle. Mies 0 - Ikean kaappi 1.

Virheestäni oppineena pidin seuraavat hetket puolustukseni ylhäällä enkä antanut sille pienintäkään mahdollisuutta vastaiskuun. Ottelu jatkui tasaisena, ehkä hieman seesteisenäkin muutamaa hyökkäysyritystä lukuunottamatta. Sääntökirjaa oli luettava hyvinkin tarkasti, ettei vastustaja päässyt ovelasti hyökkäämään läpi puolustuksen. Kovia yrityksiä sillä kuitenkin oli, kuten se että kirjassa oli kuva hyvin pienestä ruuvista jota on ehdottomasti käytettävä siinä ottelutilanteessa. Vieressä oli kuva toisesta ruuvista jota ei missään nimessä saisi käyttää. Minusta ne näyttivät aivan samalta, kunnes tajusin laskea niiden kierteet - toisessa oli kuusi kierrettä sivulla ja toisessa seitsemän. Huomasin henkisen tilani alkavan murentua samalla kun kaadoin ne 400 ruuvia lattialle ja etsin sieltä niitä seitsemänkierteisiä, joita lopulta löysin hermostuksissani vapisten ne kaksi kappaletta. Mies 1- Ikean kaappi 1.

Useiden vaiheiden jälkeen ottelu oli edennyt siihen pisteeseen, että oli aika laittaa kiinni peilioven viimeinen osa. Tätä oli kuitenkin edeltänyt hermoja parantumattomasti raastaneita tilanteita joiden johdosta olin alkanut tuntea ennenkokematonta vihaa sitä ohjekirjassa olevaa, hymyilevää tikku-ukkoa kohtaan.Välillä ajatukseni harhailivat mielikuviin joissa silvon sitä teräaseella psykoottisesti nauraen, välillä sytytän sen elävänä tuleen. Mutta kaikesta huolimatta en provosoitunut noihin tekoihin, vaan sain maltettua mieleni. Sääntökirjan niin salliessa kutsuin apuvoimia sen viimeisen osan kiinnittämiseen, joita sitten saapuikin kokonainen joukko paikalle. Osaa varovasti paikalle ujuttaen kuului se ääni jota kukaan ei halua kuulla. Ääni joka osuu suoraan sydämeen ja edelleen ohimoille lamauttaen kaiken toiminnan. Se ääni on rikkoontuvan lasin ääni. Hetken ajan tilan valtasi epämääräinen mölinä ja huuto josta kukaan ei saanut selvää, aivan kuin joukko Al Qaidan terroristeja olisi möykänneet suutariksi jääneen tienvarsipommin äärellä. Silloin tunsin sen tapahtuvan, hermojeni kiristyvän äärimmilleen lähelle katkeamispistettä lämpötilan kohotessa lähelle tappavia lukemia. Pakko poistua ulos....halusin huutaa mutta hengitystä pidätellen sain sen pidettyä sisälläni ihanan syysilman viilentäessä hetken ihoani. Mies 1 - Ikean kaappi 2.

Toinen puoliaika:

Tarkoin suunnitellun ja toteutetun nestetankkauksen jälkeen ottelu jatkui tasaisena. Kumpikaan ei antanut periksi ja puolustus pidettiin vahvana ja keskittyneenä. Välillä iskun osuminen oli lähellä, mutta sain sen viime hetkellä väistettyä...kuten silloin kun peiliovi hämäsi olevansa kannakkeessaan mutta hyppäsi siitä pois välittömästi otteeni irrottua. Tai silloin kun kompuroin turvalleni pimeässä tallissa etsimässä poranterää jota ei lopulta edes tarvittu.Tasaisen määrätietoisella ja järkyttämättömällä hyökkäystaktiikallani sain vastustajaa kiinni ja nousinkin jo tasalukemiin päättäväisellä kamppailulla, mutta lopulliset voittolukemat  Mies 3 - Ikean kaappi 2 saavutettiin vasta luovutusvoitolla. Tuossa se nyt seisoo se kaappi, mutta niin seison minäkin, voittajana.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Kävin alkuviikolla muistelemassa muutaman päivän menneitä juurillani, eli vanhassa opinahjossa Hervannassa. Siinä sitten seurailin nykypäivän menoa ja totesin monen asian muuttuneen.

Silloin lähes kaksi vuosikymmentä sitten oppilasaines oli hieman erilaista. Muistan parikymppisenä kadehtineeni erään luokkatoverin parrankasvua, eritoten viiksien kasvua koska ne jollain tavalla oli tuolloin muodissa. Itselläni nenän alla olleet haivenet lähtivät pois näppärästi suihkun jälkeen karkealla pyyhkeellä pyyhkäisten. Mutta tällä toverilla ne pysyivät, vaikka niitä varmasti lähes joka päivä ajeli. Ja eihän tässäkään mitään ihmeellistä sinänsä ollut koska tämä tyyppi oli minua selvästi vanhempi ja minulla aikaa odottaa, mutta koska kyseessä oli kuitenkin nainen niin tapaus kalvasi vielä enemmän testoa tihkuvaa nuorta miestä. Enpä vastaavaa enää tällä viikolla nähnyt.

Nyt nuo tytöt olivat pääosin selkeästi sirompia tekoripsineen, ja ennenkuin aloin tuon aineksen kenttäkelpoisuutta enempää epäilemään muistin kauan sitten todistamani tapauksen jossa totuttua pienempi naiskollega hermostui pikkurosvolle. Silloin se sekakäyttäjä jäi kiinni itseteosta murtopaikalta ja yrittäessään paeta aidan yli yritti huitaista tätä työkaveriani nyrkillä. Tätä tilannetta seurannutta "Kuinka naisia kohdellaan"-oppituntia en kunnolla kärsinyt edes katsoa, mutta kahakasta kuuluneiden "lops"- ja "auts"-äänien perusteella ajattelin opin menevän perille. Viikon kuluttua tapauksesta törmätessäni uudestaan siihen super-rikolliseen huomasin tämän edelleen näyttävän tiikeriltä. En nyt tarkoita että herran ulkomuodosta olis tullut mieleen savannin hurja ja armoton saalistaja, mutta raidoitus raajoissa näytti kuitenkin samalta. Noh, tapaus on jo kauan sitten vanhentunut eli siitä voi puhua.. Mutta kuitenkin, yritän sanoa että vaikka aines on muuttunut niin ei se välttämättä ole huonompaa. Ehkä itse olen vain kangistunut vanha dinosaurus.

Parin kuuman ja reenintäyteisen päivän jälkeen olin pakotettu suuntaamaan apteekkiin hankkimaan voiteluaineita takalistooni. En nyt puhu mistään miesten välisestä rakkaudesta enkä edes heteromiesten välisestä poikarakkaudesta, vaan yksinkertaisesti siitä että tuntien hikoilun seurauksena kävelin kuin John Wayne ja jokainen askel tuntui pakaroissa samalta kuin tatuoinnin poisto nahasta rälläkällä. Siinä matkalla sitten havaitsin kun pyörätuolissa oleva nainen kolmessa promillessa vetää luvatta tämän sorbus-pulloon koskenutta herraa kuonoon, ja vieressä ollut kaksikko imee vuoronperään viimeisiä tippoja käsidesipussista. Apteekissa sitten odotin neulaostoksilla olevan narkkarin takana vuoroani, samalla seuraten kun jo kuolleelta näyttävä herra koittaa huulet valkoisena tinkiä etukäteen huomistakin lääkeannosta. Hervanta oli siis edelleen entisensä.

Mutta kaikin puolin hyvä ja antoisa reissu, tästä on hyvä aloittaa loma pienellä päiväoluella. :)

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Loma alkaa olla lopuillaan. Kaadoin tilkan skottilaista lasiin ja aloin miettiä tätä viimeistä, mennyttä viikkoa. Monenlaista tapahtumaa on siihenkin mahtunut, kuten 5-veen eskari-vanhempainilta jossa huomasin edustaneeni miessukupuolta kahden muun uroon kanssa noin 30:n naisen seurassa. Tosin minä erosin niistä kahdesta sillä ettei minulla ollut henkistä tukea tuon valtaisan, lähes lamauttavan feminiinisen estrogeenipilven keskellä, niiden kahden muun istuessa hiljaa ja nyökytellen vaimojensa linjauksia. Tunnelma pysyi kuitenkin leppoisana eikä kantaa tarvinnut ottaa moneenkaan asiaan.

Mutta miksi ne eskarin tädit sanovat "Te kaikki äidit jotka niitä reppuja pakkaatte" tai "Te kaikki äidit jotka teette sitä ja tätä"? Nostin jo varovasti lapaani pystyyn kysyäkseni näytänkö minäkin äidiltä vai enkö minä saa tehdä mitään. Toki minun näköisiäni naisia oli kuularingissä 80-luvulla Romaniaa edustamassa, mutta nykyään ne ovat aika harvinaisuuksia katukuvassa. Onneksi ymmärsin olla hiljaa tajutessani ettei vähemmistöistä ilmeisesti tässä tapauksessa tarvitse välittää.

Väliajalla siinä sitten istuin neljän naisen kanssa samassa pöydässä ja kuuntelin sivusta kuinka toinen oli käyttänyt Maija-tytärtä marjastamassa ja toinen oli vienyt Matti-pojan viikonloppuna vaateostoksille Lindexiin. Aioin jo osallistua keskusteluun harmitellen miksei 5-veelle saa nykyään kunnollisia maastohousuja, ja kuinka marjastamisen sijaan isoveli opetti veikalleen selviytymistaitoja Conan-miekkailun merkeissä norjalaisen black metalin säestyksellä. Tajusin kuitenkin, että aaltopituudet ovat yhtä kaukana toisistaan kuin Lada Mersusta, joten päätin vain kysyä kelloa.

Laitoin illan aikana myös merkille myös joidenkin eskaritätien hieman pidättyväisen suhtautumisen allekirjoittaneeseen. Siinä sitten mietin johtuuko se hieman ehkä karskista ulkomuodosta vai onko poika selittänyt jotain typeryyksiä päivien aikana, kuten isi tykkää viskistä. Tai, sitten poika on ollut vain oma itsensä ja puhunut niinkuin puhuu:

5-vee sanoo jostain syystä jatkuvasti "panna" kun pitäisi sanoa "laittaa". Sinänsähän siinä ei kovin isosta virheestä ole kyse, jos "panee vaatteet päälle" tai "panee auton käyntiin", mutta tietyissä yhteyksissä saattaa kuullosta kohtuullisen kinkyltä ja pahalta viljellä sitä sanaa, erityisesti väärissä ympyröissä. Mieleen tuli, että on tietenkin ihan ymmärrettävää suhtautua meikäläiseen vähän varauksella jos poika on eskarissa kertonut tädeille kuinka "Meidän iskä pani makaronilaatikkoa kotona", tai "Iskä pani isoveljen kenkiä"...puhumattakaan jos siellä on kajautettu ilmoille kuinka "Meidän iskä tykkää panna uutta autoa" tai vastaavaa.. Noh, täytyy seurata tilannetta ja ottaa puheeksi tarvittaessa mistä moinen johtuu.

Tähän viikkoon mahtui myös iloista illanviettoa hyvässä seurassa ja sen mukanaan tuoma pay-back-tilanne. Pohjustuksena korostan, ettei minulla ole mitään seksuaalivähemmistöjä vastaan, päinvastoin on hienoa, että jokainen saa olla oma itsensä häpeämättä suuntautumistaan. Mutta kuitenkin jostain syystä, usein siinä vaiheessa kun promillet kohtaavat sopivassa suhteessa testosteronin määrän alkaa tietynlainen huumori tuntua hauskalta vaihtoehdolta siinä rintaan takomisen lomassa, vaikka se nykyaikana onkin aika mautonta. Mutta siis...yritin jokin aika sitten olla muodikas ja ostin itselleni tiukahkon t-paidan jonka kaula-aukko oli lievästi V-muotoinen. No sitten edellisen illanvieton yhteydessä hyvä ystäväni jonka reidet on kuin Hulkilla ja parrankasvu kuin Jeesuksella alkoi kehumaan uutta paitaani hyvin homo-eroottiseksi. Tämän johdosta olin eilen kovin iloinen koittaneesta tilanteesta, jolloin havaitsin tämän kiusaaja-testohirmun pitävän kädessään meksikolais-tyyppistä olutpulloa jonka kaulaa koristi lime-viipale. Kyse ei ollut mistään baarimestarin tekemästä rituaalista, vaan omin pikku kätöisin kotona viipaloidusta sitruksesta joka sitten huolellisesti kuljetettiin juhlapaikalle vain saadakseen pujottaa se pullon suuhun. Jos tätä näkyä vertaa vanhoihin koffin mainoksiin on tuosta lähes mahdotonta löytää pienintäkään miehekkyyttä, joten ehkä kaula-aukkoni arvostelu koki samalla hetkellä kovemman inflaation kuin suuri romahdus -30-luvulla. Tämä ystäväni huomasi minun tuijottavan tätä yhdistelmää, jolloin hänen silmissään välähti aito hätä ja katseeseen syntyi sama ilme kuin peuralla auton valokiilassa syysyönä. Siinä hän sitten hädissään yritti hauiksineen hävittää sitä viipaletta huomaamatta, mutta tokaistaessani "eikös tähtisadetikku ja päivänvarjo myös olis aika kivoja" oli tavoite saavutettu. Ihanaa päästä kuittaamaan, mutta onhan se myös hassua tajuta miten koomisia ja machoja piirteitä oma käyttäytyminen saa kun sopivasti juopuu. Onneksi töissä ollaan selvinpäin.:)

lauantai 2. elokuuta 2014

Se tunnetila alkoi torstaina huonosti nukuttujen päiväunien jälkeen. Silmät avattuani todellisuus iski kuin läpimärkä rallipyyhe hyökkäysvaunun voimalla vasten kasvoja - taas oli se aika vuodesta. Suunnattomasta ärtymyksestä puhisten suuntasin jääkaapille pakkaamaan eväitä ja huomasin sähkökatkon iskeneen. Kaapissa ei tietenkään ainuttakaan grillissä valmistettavaa ateriamuotoa joten kiireesti kauppaan noutamaan apetta perheelle. Kassajonossa sitten eräs lesta-perhe oli ostamassa vaatekertoja tusinalle mukulalleen ja koska jokaisessa tuotteessa oli kampanjahinta jota kassa ei kuitenkaan tunnistanut, arvelin sen selvittelyn kestävän vähintään tunnin joten vaihdoin jonoa. (korostan ettei tämä ollut perheen vika, vaan taas kerran K-ryhmän vika) Siinä sitten pääsin erään punkkariporukan taakse, siis sitä porukkaa josta ainakin osa huutelee joka paikassa "kansalaisrahan"-puolesta. Hyvin näytti sossunkin paperit kelpaavan maksumuotona eli ei pitäisi olla valittamista...mutta ehkä sinne sossuun on liian pitkä matka kävellä. Siihen taakseni sitten tuli nainen paljaine ohimoineen ja uistimen näköinen hökötys (taisi olla Rapala) poskessa roikkuen
huutelemaan sille porukalle edessä että josko pääsisi saman joukon mukana maksamaan ostoksensa. Valmistauduin jo lausumaan jotain nokkelaa mutta edessä oleva Liima-Lasse tajusi tilanteen nähdessään irvistyneet takahampaani joten pyysi muijaansa jonottamaan niinkuin muutkin.

Viimein pääsin kotiin pakkaamaan eväitä ja starttasin auton kohti työmaata. Kaupunkialueelle päästyäni edessä ajoi "Kyynämöisten" kuninkaat escortillaan jonka toisesta takaikkunasta oli ulkoistettu perse ja toisesta ojennettu käsi jonka keskimmäinen sormi oli pystyasennossa. Etuikkunasta liehui kaljatölkki ja kuskin puolelta heilutettiin suomenlippua. Kun jostai ikkunasta lensi tölkki ulos lähes osuen tuulilasiini häpesin mieleni valtaavia väkivaltaisia ajatuksia joten hoin itselleni olevani ammattimies joka ei provosoidu mistään... pojat on poikia niinpäniinjoo. Tästä viikonlopusta ei hyvä heilu..

Ensimmäinen yö meni kuitenkin yllättävän hienosti ja kaikki ihmiset oli mukavia. Lievä ärsytyksen kohde kuitenkin löytyi omani ja hieman vanhemman partiokaverin erilaisista kiinnostuksen kohteista. Pointtia havainnollistaakseni voisin esittää pienen vertauksen: kuten tiedetään niin esimerkiksi reseptivapaassa kipulääkityksessä parhaan tuloksen antaa parasetamolin ja ibuprofeenin yhdistelmä, joiden vaikutukset vahvistavat toisiaan turvallisella tavalla aiheuttaen yleensä hyvän lopputuloksen kivun hoidossa. Totesin että täysin samanlainen, joskin päinvastainen vaikutus voi olla myös toisella yhdistelmällä: täysin hikinen, läpimärkä ja tuskallisen kuuma suojaliivi yhdistettynä Radio-Aaltoon toteuttaa lähes sietämättömän henkisen kivun, joka asettaa sietokyvyn henkisen romahtamisen äärirajoille. Ja siinä vaiheessa kun lähdettiin puukkokeikalle radion huutaessa Lionel Richien Hello:ta, totesin olevani vahva ihminen jos en aamuun mennessa ole ampunut itseäni...en ampunut.

Seuraavaan vuoroon valmistautuessani luulin edellisen olleen liian hyvää ollakseen totta, joten ajattelin seuraavan ralliyön olevan entisten vuosien kaltainen. Odotin taas niitä auton ikkunalle tulevia makkaraperunoiden tilaajia, joista kymmenennelle jo huutaisin hermot riekaleina "Mitä mausteita saatana!?" ja sen jälkeen luimistelisin käytöstäni häveten pitkin nurkkia. Mutta ei, ei ainuttakaan. Kaupunki oli täynnä fiksusti käyttäytyvää rallikansaa kaulassa roikkuvine "Hei, olen tullut Jyväskylään näyttämään typerältä"-passeineen. Tai eihän ne typerältä rallipätkällä näytä, mutta eikö sekin olisi typerää jos vaikka minä kävisin leffassa ja sitten kulkisin se lippu kaulassa kolme päivää pitkin terasseja?

Eli kaikki hyvin, kiitos rallikansalle. Nyt alkoi loma, avaan kylmän oluen.:)

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Käytiin 5-veen kanssa shoppailemassa ja avasin kylmän oluen lepopäivän kunniaksi palattuani. Haettiin 4 kg proteiinia teinille, jos ei sen vaikka tarvitsisi sitten syödä sitä lihan muodossa samaa määrää päivittäin ja käytiin lääkekaupassa. Apteekissa sitten myyjän ojentaessa ipanalle ilmaista lääkeyhtiön mainoksella varustettua rantapalloa poika kysyi "Mikä tämä on?" johon farmaseutti tietenkin vastasi "rantapallo". Aavistelin jo pelokkaana ja pahaenteisesti tämän vastauksen seuraamuksia ja hetken kuluttua totesinkin aavistukseni osuneen oikeaan: "Voiko sitä käyttää sisällä?" "Voi" vastasi apteekintäti. "No miksi se sitten on rantapallo jos sitä voi käyttää myös sisällä?" Tästä alkoi loputon kysymysten vyöry, joka selvästi sai farmaseutin katumaan tuota pallon ojennusta takana olevan jonon ärtymyksestä puhumattakaan. Jouduin lieviä voimakeinoja käyttäen viemään lapsen pois tiskiltä ja samalla tiesin joutuvani vastaamaan niin moneen avoimeen pallo-kysymykseen. Viimein päästiin kotiin. Viiden kauppakassin kanssa kamppaillessani ja yrittäessäni niitä saada samalla kertaa sisälle mietin ratkaisua tähän ongelmaan helpottaakseni tätä käytännön suoritusta. Liian vähän taskuja! totesin, ja muistelin viime yönä saamaani oppia tähän asiaan:

Kahdella neitosella oli palava moottoriöljyn tarve ja  päättivätkin sitten noutaa sitä varmasti riittävästi paikalliselta huoltoasemalta. Molemmat taitavasti tunkivat niitä kesähameidensa alle, neljä viiden litran pönikkää per nenä ja poistuivat huoltamolta maksun unohtuessa. Näppärästi näytti onnistuvan moisen tavaramäärän kantaminen koska toinen pystyi tekstariakin kulkiessaan näpyttelemään. Eteneminen tosin näytti siltä että käynnissä olisi samaan aikaan synnytysoperaatio jossa tungetaan ulos aikuista ihmistä.

Samaan aikaan lähistöllä oli Markku ahdistelemassa pikkutyttöjä ja ehdottelemassa näille rivouksia. Markun tavatessamme tämä pyysi kaikilta anteeksi pienehkön julkisen nolaamisen jälkeen ja lupasi parantaa tapansa. Tämä seksipeto kertoi olevansa juhlimassa 5-kymppisiään ja pakko olikin tämän naaman punakkuuden perusteella kysyä oliko nämä juhlat kenties olleet jo montakin päivää sitten? "Huhtikuussa", vastasi Markku.

Ilta jatkui monipuolisissa merkeissä, kuten Vladivostokista syntyjään olevan Olgan ja maanviljelijä Pertin välien selvittelyllä. Olga vaikutti jotenkin kaukaisesti tutulta, hetken jo mietin että olinko nähnyt hänet vuonna -80 (muistaakseni) Moskovan olympialaisten painonnostolavalla vai hieman myöhemmin moukariringissä? Pertti puolestaan oli omanlaisensa ilmestys Ragazzi-takissaan (Simo vaatehuoneelta hei!) ja koko 60 kg:n elopainollaan. Olga kertoi Pertin lyöneen tätä, joka sinänsä oli epäuskottavaa koska tuon lyönnin jälkeen olisi virkavaltaa tarvittu paikalle ainoastaan taittelemaan Pertti ulos eteisen siivoukomeron ylähyllyltä. Pertti väitti Olgan lyöneen häntä, joka sekin oli epäuskottavaa koska Pertin pää oli edelleen paikoillaan hieman kapeiden hartioiden välissä. Siinä aikamme asiaa soviteltuamme alkoi tunnelma jo lämmetä hyvällä tavalla ja sovinnon löytyessä alkoi Olga jo luomaan kiihkoisia katseita Perttiin samalla lipoen huuliaan. Jätimme kyyhkyläiset kotiin Pertin katseen huutaessa "APUA!" samalla kun oven painoin kiinni.

Aamuyön tunneilla vielä koin suunnatonta hämmästystä tästä muuttuneesta maailmasta. Pari nuorisokodin asukkia oli suunnitellut ohjaajien "teippaamista", siis vailla minkäänlaista kunnioitusta auktoriteetteja kohtaan. Samalla mieleeni tuli se keväinen tapahtuma kun eräs nuorisokodin 14-vuotias, 40 kiloinen asukki huusi minulle yläkerran ikkunasta "Hei possu! Tules tänne ni suolestan sut!" Tuolloinkaan en voinut kuin tyrmistyneenä kuunnella mihin tämä maailma on mennyt. Toista se oli minun nuoruudessa: jos edes oltiin mietitty pahantekoa niin maijan nähdessä juostiin metsään kauhuissamme piiloon. Ja se kylän kovin pahis jonka iskä oli istunut 10 vuotta linnassa ja äiti opettanut jo 3-vuotiaana miten pontikkaa keitetään, uskalsi seisoa 3 sekuntia pitempään paikallaan kuin me muut..ja SE oli kova jätkä! Ei ole mikään enää ennallaan ei.

Mutta nyt siis on vuoro lusittu ja rauha maassa. Yksi teineistä lähti riparille, ei minkään hengellisen herätyksen perässä vaan lahjarahojen kiilto silmissään. Tuuminkin tässä että jos laskee yhteen leirimaksut, sen aiheuttamat polttoainekulut ja juhlien järjestämiseen laittavat maksut niin helpommalla olisin päässyt jos olisin iskenyt pojalle 400 kouraan suoraan...olisi sentään ollut tämänkin viikon käytössä lapsityövoimana. Ja samalla tulee mieleen kaverini fb:ssa julkaisemansa sanonta:" Religion is like a penis. It's fine to have one. It's fine to be proud of it. But please don't whip it out in public and start waving it around.And please don't try to shove it down my children's throats."

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Tässä eräänä päivänä minut yllätti täysin valtaisa kurkkukipu, joka iltaa kohden tuntui siltä kuin nieluni syövereissä olisi vietetty Tuonelan grillauspitoja. Nukkumaan mennessäni ahmin suuhuni kaikki lääkekaapista löytyvät vähänkään kivun helpoitukseen viittaavat valmisteet, muttei näistä kuitenkaan ollut minkäänlaista apua vaivaan.

Aamuyöllä sitten tunsin lievää hengitysvaikeutta ja raahauduin peilin eteen katsomaan mitä siellä kurkussa tapahtuu. Avatessani suuta amolleen luulin ensin siellä möllöttävän iltapalaksi nauttimani kananmunan jonka ehkä olin unohtanut nielaista, mutta pian totesin että kyllä sen täytyy olla jotain muuta.. Kiireesti sairaalaan.

Perille päästyäni valitin kurkkukipua hoitajalle joka totesi hänellä olevan reseptinkirjoitusoikeus, joten hän laittaa vähän vpenmegaa kehiin ni kyllä sillä mies kuntoon saadaan. Tämä otti tikun käteen ja lampun toiseen ja käski avaamaan suuta..."Mitä vi...., mikä tuo on!?" hän huudahti ällistyneenä, ja alkoi naama valkoisena soittamaan paikkaa osastolle.

Perille päästyäni iskettiin neuloja käsivarsiin ja nyt ne näyttävätkin samalta kuin Piri-Pekan taipeet hulluimpina juhlavuosina. Letkut laitettiin suoniin ja tiputettiin lääkkeitä suoralla yhteydellä.

Pian minut ohjattiin huoneeseen joka oli päällisin puolin kuin mikä tahansa modernin sairaalan huone. Silmiin kuitenkin pisti pöydällä lojuvat instrumentit, jotka eivät muistuttaneet lainkaan mitään normaaleja lääkärityökaluja vaan enemmänkin puusepän välineitä kahvoineen ja talttoineen. Keskellä huonetta oli puurakenteinen, metallilla vahvistettu penkki joka oli täsmälleen samanlainen kuin "Ride the Lighning"-albumin kannessa oleva sähkötuoli. Itsekseni mietin että moni on aikanaan kuollut tuohon penkkiin ja teenköhän minäkään poikkeusta? Lääkäri pyysi minua istumaan tuoliin ja sanoi "Katsotaanpas vähän tuota...kokeilen vähän pienenpienellä neulalla mitä sieltä löytyy." Siinä vaiheessa kun lääkäri veti ylleen teurastaja-mallista esiliinaa ja näppylähanskoja muistuttavia sormikkaita alkoi pieni pelko vallata mieltäni että mitähän nyt tapahtuu. Kysyin varovasti onko toimenpide kovinkin kivulias johon lääkäri vastasi "ei yhtään satu, puudutuspiikki vähän nipistää mutta sen jälkeen et tunne mitään." Se puudutuspiikkikin tulehtuneessa limakalvossa tuntui jo lamaannuttavalta, mutta huomatessani sumeiden silmieni läpi kirurginveitsen välähtävän suuni edessä tajusin sen pienenpienen neulan olleen paskapuhetta... Yritin paeta paikalta selkänojaa pitkin mutta lääkärin tukeva ote kielestäni teki epätoivoisesta yrityksestäni mahdottoman suorittaa. Samalla skalpelli lävisti tulehtuneen kitalakeni limakalvot ja saatoin kuulla oman huutoni jostain kaukaisuudesta.

Noh, siitä selvittiin ja kokonaisuudessaan olo lopulta helpottui. Tapasin käytävällä kätilön, joka kertoi kokeneensä sekä synnytyksen että minulle tehdyn toimenpiteen, ja kertoi synnytyksen olevan pikku nipistys tuohon verrattuna.

Seuraavana päivänä minut kutsuttin uudestaan tuohon huoneeseen. Kävellessäni kohti huonetta mietin hetken että pitäisikö varmuuden vuoksi hyvästellä perhe ja kaikki muutkin tärkeät ihmiset, mutta uskoin vakaasti jääväni eloon. Vastassa minua oli nyt venäläis-syntyinen lääkäri sekä kaksi hoitajaa. Jälleen minua pyydettiin istumaan tuohon tuskien tuoliin ja tällä kertaa lääkäri oli täysin rehellinen: "Mjinä pyydän anteeksi. Mjinun on shatutettava shinua. She on kuin kjidutusta, mjutta she on pakko tjehdä. She tjulee shattumaan, kjovasti." Istuin tuoliin ja toisen hoitajan tarttuessa minua kädestä tajusin ettei tämä ole leikkiä. Samalla lääkäri otti edessäni tukevan asennon, tarttui kieleeni niillä erikoisilla hanskoilla ja nyökkäsi toiselle hoitajalle, jolloin tämä otti päästäni jonkin painimallisen päänhallintaotteen. Tällä kertaa kurkkuun tungettiin jättimäiset pihdit, joilla tartuttiin eilen tehdyn haavan tulehtuineisiin reunoihin ja vähän ravisteltiin sitä märkää ulos sieltä haavasta. Taasluulin olevani helvetin porteilla kuullessani oman huutoni jostain kaukaisuudesta kunnes se viimein oli ohi...käsittämätön tuska. Hoitajat hellittivät otteensa ja ensimmäisenä tarkastin tuolilta olinko laskenut alleni, en onneksi ollut. Mutta tämän perusteella pystyin päättelemään miksi nuo toimenpiteet tehdään kovalla puisella penkillä - se on helpompi siivota.

Kotiuduin viimein, mutta huomenna vielä pienet pihtisessiot...pelottaa.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Sairausloma lähenee loppuaan. Avasin oluen ja aloin tuumia näitä menneitä viikkoja ja niiden aikaisia tapahtumia.  Mukaan mahtuu paljon hyviä hetkiä ja myös niitä jotka eivät ole niin kovin ylentäviä.

Päällimmäisenä mielessä oli tämänpäiväinen kokemus, joka järkytti minua suunnattomasti. Kohtasin nimittäin äärimmäisen epäuskottavuuden huipun, joka iski korvaani kuin kuuden tuuman naula tärykalvoon lekalla lyötynä! Tapahtuma jota todistin, voitti kirkkaasti senkin tapauksen kun jokin kohublondi kertoi radiossa aikovansa isona lääkäriksi, heti sen jälkeen kun oli kertonut toimittajalle kiropraktikon olevan ihminen joka kiroilee paljon. Mutta ei tuo mitään siihen verrattuna, kun 69-vuotias Frederik laulaa Radio Rockilla "Missä on jatkot?" Ei helvetti, "jätä vaatteet eteiseen, mennään kaikki ammeeseen, missä on jatkot?" Samalla mieleeni syöpyi kuva Reetu-papasta makaamassa poreammeessa skumppalasi kourassa muutaman juuri teini-iän ylittäneen neitosen kanssa. Ei mikään ajatuksia hivelevä näky... Tervetuloa vaan uniongelmat.

Mukaan tähän lomaan mahtui myös pari ikimuistettavaa kauppareissua, joista jo kavereiden kesken avauduinkin sosiaalisessa mediassa: Eräänä päivänä kävin 5veen kanssa mäkkärillä ja tilasin perussetit. Tyttö tiskillä naputteli koneeseen tuotteet loppsumman ollessa 6,10€ ja alkoi kasaamaan tavaraa tarjottimelle. Siinä odotellessa kaivoin rahapussista kolikoita ja löysinkin sieltä tasarahan - 5 euron kolikkoa, 5 kpl 20sentin kolikoita ja yhden kymmensenttisen. Lopulta aterian ollessa tarjottimella ojensin hilut neidille ja hetken niitä tuijotettuaan tokaisi "Tästä puuttuu vielä euro". Katsoin uudestaan kolikoita ja totesin siinä olevan tasaraha. Tyttö kippasi kolikot tiskille ja sanoi "Tästä puuttuu euro, tässä on vain viisi näitä euroja ja sitten on noita pieniä kolikoita. Pitäis olla kuusi euron kolikkoa kun se hinta on kuusi ja kymmenen, eikö niin, häh!" Samalla tunsin punan nousevan niskaani, kipaisin nopeasti ja hieman jo vihaisesti maustepöydältä lautasliinan ja pyysin kynää lainaksi piirtääkseni tuohon lapulle viisi isoa omenaa ja viisi omenan viipaletta havainnollistaakseni tuota laskutoimitusta neidille. Kymmensenttisen olisin sitten lätkäissyt vielä sen saman lapun päälle ihan vain kokeillakseni osaako se tyttö yhdistää sen niihin omenoihin. Niitä omenoita piirtäessäni neiti onnistui laskemaan sen vaativan laskutoimituksen ja riemuissaan iloitsi ratkaistessaan tämän nerokkaan koodin - sain ruuat tasarahalla.
 

Seuraavana päivänä sitten hoitelin asioita kaupungilla ja lopulta nälissäni, kivuissani ja väsyneenä menin citymarketiin ja iloitsin löytäessäni suosikkiruokaani järkyttävän halvalla plussa-tarjouksena. Kassalle päästyäni perässäni jonotti kaksi entuudestaan tietämääni naishenkilöä. Vingutin sitten plussakorttia saadakseni edun noista elintarvikkeista mutta kone ei sitä suostunut lukemaan. Kassaneiti otti sitten korttini ja naputteli sen numerosarjaa käsin koneella mutta sekään ei jostain syystä koodia hyväksynyt. Vilkaisin taakseni ja huomasin näiden rouvien tuijottavan minua tappavalla katseella ja huokailevan syvästi, toisen naputellessa kärsimättömästi sormillaan liukuhihnaan ikäänkuin kysellen että "voisitko jo saatana siirtyä eteenpäin jumittamasta". Lopulta luovuin plussatarjous-oikeudestani ja sanoin tälle takanani seisovalle rouvalle "Ilman muuta minä teen Teille tilaa jos kerran olette valmiit maksamaan siitä mitä kaupasta ulos kannatte" ja hymyilin leveästi. (Korostan ettei tämä kommenttini perustu mihinkään puolueelliseen tai yleistävään näkökulmaan vaan ainoastaan siihen, että olen useammin kuin kerran ollut tämän ko henkilön kanssa tekemisissä ns. näpistys-tehtävillä) Välittömästi tämän jälkeen minut haukuttiin kuuluvasti huutamalla pahaksi ihmiseksi joka palaa helvetissä - en jaksanut enää vastata mitään vaan onnuin pois paikalta kasseineni.
 
Eilen kävin postissa ja totesin kesän merkkien saapuneen kylälle. Viereisellä torilla istui Kossu-Keijo Tapio-pullo kourassaan samalla kun Lasol-Lasse kusta lorotti keskelle toria. Ghettoblaster-mallisesta mankasta huudatettiin Irwiniä tai vastaavaa "Kyllä elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa" koko kylän ollessa pakotettuna kuuntelemaan näiden herrojen juhlintaa. Siinä sitten itsekseni mietin että nythän olisi ollut hyvä mahdollisuus kokeilla tämän kuukauden ajan "elämä on ihanaa"-elämäntyyliä vailla huolen häivää, kunnes tajusin ettei minulla ole siihen varaa...mutta Kossu-Keijolla ja Lasol-Lassella on...joka päivä. Ketähän sitä seuraavissa vaaleissa äänestäisi, ettei sen nuoren äidin tarvitsisi syrjäkylillä vastasyntynyt vauva sylissään odotella partiota neljää tuntia paikalle, kun auto on livennyt vähän ojan puolelle. Ja voisihan samalla noiden torin sankareiden päivittäisistä viinarahoistakin vähän leikata...vai onkohan se niitä kohtaan kidutukseen verrattavaa toimintaa jos joskus olo pakotettaisiin krapulan puolelle, ettei ihan koko ajan kännissä voisi olla?

Tänään kävin kaupoilla etsimässä aitatarpeita ettei kilit karkaa aitauksesta. Todistin jälleen omaa uskomatonta tyhmyyttäni, kun ensimmäisessä paikassa aidanpätkä maksoi 20 euroa ja jätin sen ostamatta. Sitten kulutin 20 euroa polttoaineeseen ajellessani ympäri kaupunkia etsimässä halvempaa tavaraa ja palasin ensimmäiseen paikkaan ja ostin niitä pätkiä. Palatessani kotia kohti aloin ohittamaan moottoritiellä ajavaa avensista ja rinnalle päästyäni sen kuljettaja lippalakissa ja beigessä perintötakissaan polkaisi kaasun pohjaan. Odotin jo sormen näyttämistä tämän kuljettajan toimesta, mutta tämä tyytyikin vain irvistämään näyttäen koko hammasrivistönsä samalla piiskaten toyotaansa kovempaan suoritukseen. Päätin luovuttaa suosiolla tuon typerän kilpa-ajon vierellä ajaneen herrasmiehen hyväksi ja takaisin jonoon palatessani huomasin tuon riisikupin perää koristavan kala-symbolin. Taisi edelliselläkin vastaavalla kerralla olla sama symboli silloisenkin toyota perässä, joten itsekseni mietin ettei kaikki äärimuslimit ole terroristeja, eivätkä kaikki äärikristityt ole liikenneterroristeja mutta taitaa molemmissa tapauksissa olla se kiihkomielisyys siinä ammatissa eduksi.

Ei muuta, avaan toisen oluen ja lähden rakentamaan sitä aitaa niistä pätkistä. Ensi viikolla töihin...onneksi. 

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Viikko sitten istuin odottamassa vuoroani lääkärin vastaanotolle. Oliko kyse miehekkäästä ja lopulta voitetusta tulitaistelusta jonkin rikollisjärjestön ja virkavallan välillä, jonka seurauksia voisi ylpeänä kantaa arpena olkapäässä vähän niinkuin mitalia jolla kehuskella baaritiskillä? Vai oliko kyse machomaisesta mittelöstä keskellä kirkasta päivää kahden uroksen välillä, jossa Leuku-Leif oli aseistatunut puukolla ja virkamies patukalla, jonka seurauksena olisi yksi Leifin huitaisu viiltanyt syvän haavan konstaapelin lihaan ennen Leifin lopullista häviötä...jonka arpea voisi esitellä tulevina vuosikymmeninä lapsenlapsille ja kehua kuinka kova jätkä pappa oli? Vai oliko kyse siitä että ensimmäisen lomapäivänä aamuna oli kiire S-marketiin kaappaamaan itselle ne -30%:n lihatuotteet joita ei muuten raaskisi ostaa? Eli oliko kyse siitä kiireestä jonka johdosta juostiin siihen ainoaan jäälänttiin koko saatanan pihalla joka oli peittynyt yön aikana sataneeseen lumeen, joka oveluudellaan sai jalan taittumaan 110 kg:n ruhon alle ja katkaisemaan pohjeluun? Arvatkaa perkele! Ei paljon kunniaa heru tästä loukkaantumisesta...ei luotia nahassa eikä puukkoa kyljessä!

Aluksi jaksoin ihailla turvonnutta pohjettani toivoen sen jäävän siihen muotoonsa, mutta pian todellisuus iski turvotuksen laskiessa alaspäin muistuttaen lähinnä vanhan kärttyisen naisihmisen nilkkaa. Seuraavina päivinä yritin sopeutua tilanteeseen ja piakkoin kyllästyin paikallaan makaamiseen. Suoritin peilin edessä tiukan ja rankasti itsetuntoa kohottavan pullistelurituaalin, jonka avulla tolkutin itselleni että selviän yksin vallan mainiosti näistä arjen perushommista. Toki vaimokin olisi ollut käytettävissä mutta tästä asiasta oli tullut periaatekysymys! Nousin autoon ja polkaisin kaasupoljinta samalla tuntien vihlaisun pohkeessani, myöhemmästä jarrupolkimen kokeilusta puhumattakaan. Matkalla kauppaan mietin jo itseäni psyykaten tulevia hetkiä kuinka hammasta purren kannan kauppakassit kepeillä linkuttaen autoon ja kuinka ennen sitä onnun kärryjen kanssa pitkin käytäviä. Lähtökohtaisesti asenne oli se mihin olen työn kautta tottunut- jokainen tuijottaa omaan napaan eikä kenenkään muun hyvinvointi kiinnosta enempää kuin kilo paskaa.

Mutta, jälkikäteen voin todeta tuon kauppareissun olleen todella eheyttävä kokemus. Jos joskus koettelemukset saavat ihmisen menettämään uskoaan toisiin, kävi minulle tässä tapauksessa juuri päinvastoin. Ostokset kerättyäni menin kassalle keppeineni kohtuu pitkä jono takana. Siinä sitten lompakkoa kaivaessani pudotin sen lattialle ja kortteja maasta kerätessäni pakkaili kassaneiti sujuvasti hymyillen ostoksiani muovikassiin. Tilanteesta hieman kiusaantuneena vilkaisin jonoa takanani odottaen kyllästyneitä ja vihaisia katseita osakseni, mutta jokainen rouva ja herra vastasi katseeseeni hymyllä lähimmän tarjoutuessa avukseni noukkimaan rahapussini sisältöä lattialta. Lopulta suoriuduin hämmentyneenä ulos kaupasta hieman vanhemman rouvan tullessa puolijuoksua perääni ja tarjoten apua kantaakseen ostokseni autolle. Iloisesti yllättyneenä otin tarjouksen vastaan ja osoitin kiitollisuuttani tästä eleestä. Ja tämä siis oli vain yksi kokemus viimepäivien monista vastaavista tapahtumista.

Sinänsä pieniä juttuja, mutta suuria ihmiselle joka on menettänyt uskonsa lähes kaikkeen hyvyyteen tässä nykymaailmassa. Ehkä on hyvä välillä nousta pinnalle ja katsoa ympärille tästä kyynisyyden loputtomasta lantalasta. :)

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Pitkän ulkona vietetyn päivän jälkeen istuin sohvalle, lasissa tilkkanen skotlantilaista laatutuotetta ja mietin näitä viime päivien tapahtumia. Nämä kuviot mitä tässä taas on kokenut, laittaa kieltämättä miettimään onko rehellisyys pelkkää tyhmyyttä jolle tulevat sukupolvet nauraa kippurassa, kuinka idiotteeja ne esi-isät on olleet. Muutama tapaus aivan lähimenneisyydessä jotka laittoi tämän ajatuskierteen liikkeelle:

Eilen kävin tankkaamassa auton ja siinä samalla katselin mitä ympärillä tapahtuu. Viereiselle, kassalle maksettavalle mittarille ajoi vauhdilla mercedes Ruotsin kilvissä. Näppärästi tämä kuski pisti bensan valumaan tankkiin ja laittoi tankinkorkin kahvan väliin niin että saattoi poistua hetkeksi sisälle huoltamolle polttoaineen valuessa itsekseen tankkiin. Ensimmäinen ajatukseni tietenkin oli se, että tämä kiireinen herrasmies lähti maksamaan tankkiin syöksyvää polttoainetta jo nyt ajan säästämiseksi (jos vaikka oli kiire töihin), mutta palasikin samantien rakennuksesta upouuden kanisterin kanssa. Itsekseni siinä mietin että joko tuo ylväs herra kävi juosten heittämässä viisisatasen tiskiin sanoen "pidä loput" tai sitten varasti ovensuusta kanisterin ja palasi takaisin. Autolle palattua oli mersun tankki täynnä ja polttoaineen valuttamista jatkettiin uuteen kanisteriin. Kanisterin täytyttyä mies nosti sen takakonttiin, nousi autoon ja leveä hymy naamallaan kaasutti pois paikalta. Tuossa vaiheessa minun mittarini näytti 106 € ja se ahdisti minua suunnattomasti. Vertasin mielessäni köyhtymisestä aiheutuneita kulmaryppyjäni ja vitutusta tuon mersumiehen hymyyn, ja totesin hänen poistuneen paikalta huomattavasti iloisempana. Mitäpä jos itsekin kokeilisi vastaavaa? Vielä kun varastaisi naapurilta kilvet niin kylläpä olisi mukava huristella pitkin pitäjää! Mutta ei...jokin typerä, vanhempien istuttama ajatus oikeasta ja väärästä ja se aivan yliarvostettu omatunto sanoo jotain muuta. Jos minä köyhdyn 106 € ja toinen rikastuu 80 l. bensaa, kumpi on fiksu ja kumpi idiootti?

Toinen esimerkki on entinen kollega, joka vuosikausia oli selkänsä kanssa niin huonossa kunnossa ettei kyennyt kunnolla liikkumaan, saatikka töitä tekemään. En sitten tiedä oliko Jeesus vai Allah joka sen selän paransi samana päivänä kun eläkepaperit sai kouraan, mutta kuitenkin tästä invalidista tuli oikea super-harrastaja moottoripyörineen. Nykyään viettää aikaansa vittuillen maijan ikkunalla entisille työkavereille "Kuinka kukaan viittii tehdä noita hommia!?". Jostain syystä en ole kateellinen tämän neron kusetustaidoista, vaikka viisasta olisi ottaa opiksi ja alkaa tuntea kummallisia alaselkäkipuja - olisihan se mukavampi nukkua joka päivä pitkään eläkkeen turvin kuin herätä viideltä lapioimaan.

Kolmas esimerkki on se Olli-opiskelija, joka löysi Kalle-80veen kadottaman lompakon. Kalle sanoi että siinä oli 400€ rahaa ja nuori mies sanoi että se oli tyhjä kun se löytyi siitä penkiltä missä Kalle oli jalkojaan lepuuttanut. Olli teki hyvä työn ja Kalle sai vaimovainaan ostaman lompakon takaisin. Tosin Kalle syö nyt makaronia seuraavat kolme viikkoa ja jää ne kukat vaimon haudalle ostamatta. Olli ostaa 400€:lla pilveä ja viettää mukavan lennokkaat tenttiviikot...uusintoja odotellessa. Taas mietin tuota hommaa.. Jos joutuisin vastaavaan tilanteeseen niin aivan älytöntähän olisi palauttaa lompakko sisältöineen, kun yhtä hyvin voisi hankkia ilmaiset iskarit ooppeliin! Jostain ihmeellisestä syystä vaan vastaavassa tilanteessa tulee käsittämättömän hyvä mieli niitä rahoja palauttaessa. Taas syytän kasvatusta tästä kierosta, idioottimaisesta piirteestä joka minuun on lapsuudessa istutettu!

Rehellisyys ei selvästikään oikeasti kannata..