lauantai 7. joulukuuta 2013

Palasin juuri Tampereelta muutaman päivän kestäneeltä työkeikalta. Avasin kylmän oluen ja selailin näitä uutisia eilisistä tapahtumista. Koska poliisipäällikökin on luonnehtinut tätä mellakoivaa porukkaa rosvojoukoksi, voinen minäkin hieman avata suutani tässä asiassa.

Ymmärrän jollain tasolla tämän mielenilmauksen työväen asetelmasta. Veikkaanpa vain että tuossa porukassa töitä tekevä, veronsa maksava duunari on aika poikkeus. Eräskin rosvoksi naamioitunut nuori herra kertoi olevansa anarkisti ja kapinoivansa hierarkista yhteiskuntaa vastaan. Ottaisi nyt pään pois sieltä tinneripussista, menisi töihin ja miettisi kuinka tämä tämä maailma toimii...ja jos ei itse sitä keksi niin tunnustaisi vain olevansa tyhmä ihminen eikä tekisi muulla tavoin pelleä itsestään.

Tai se tyyppi joka niitä ikkunoita huvikseen rikkoi. Veikkaan että tämä super-kapinallinen on lapsena pyytänyt mummilta joululahjaksi sitä radio-ohjattavaa autoa vain sen takia, että saa paketin avattuaan laittaa sen lattialle ja hakata sen vasaralla palasiksi. Nyt sitten isoksi kasvettuaan saa samaa outoa mielihyvää rikkomalla julkista omaisuutta jääkiekkomailalla.

Ja sitten se joka sitä hevosta hakkasi mailallaan. Luulenpa että se tyyppi ei lapsuudessaan ole saanut ensimmäistä omaa siemensyöksyä Anttilan alusvaatekuvastoa katsellessaan, vaan ehkä saman heijarin on saanut aikaan siipien nyppiminen kärpäseltä. Mutta ehkäpä tämän punkkarin teko saa jossain piireissä ihailua kun rinta kaarella kertoo hakanneensa eläintä. Tässä yhteydessä saattaa kuitenkin herran harjoittaman mäkkäri-kapinan uskottavuus hieman kärsiä.

Ja vielä se joka polttaa lippuja. Ehkä se tyyppi ei pidä Suomea itsenäisenä, koska ei saa tehdä mitä haluaa tässä yhteiskunnassa. Kuitenkin tämä hiuslakan imppaaja varmasti ottaa mielellään vastaan sossusta toimeentulotuen joka kuukausi, eikä ymmärrä mistä se raha sinne sossuun tulee. Ehkä on joskus sitä miettinytkin ja todennut sen olevan hammaskeijun tai Timo-Taikurin tekosia. Todennäköisesti hänen ratkaisunsa maailmantalouden korjaamiseen on tuplavuorot rahatehtaassa.

Otan vielä toisen oluen..

perjantai 8. marraskuuta 2013

Tulin töistä, istahdin hetkeksi sohvalle skotlantilaisen lasillisen kanssa ja mietin taas näitä viimeaikaisia kokemuksia. Minulla oli tässä eräänä päivänä ilo olla tekemisissä suhteellisen kovan "ranking-luokituksen" omaavan rikollisen kanssa. Sinänsä tämä herra edustaa täysin eri puolta eli voidaan luokitella viholliseksi, mutta silti hän sai arvostukseni, vähän niinkuin hyvä putkimies arvostaa hyvää sähkömiestä. Ensin se yrittää karkuun ja lopulta vähän painitaan, saatetaan siinä kiihdyksissä vähän vittuillakin kunnes voittaja on selvillä ja on aika olla hyvä häviäjä. Toki koko ajan yritetään pelastaa sitä mitä pelastettavissa on, mutta ei silti tarvitse käyttäytyä kuin jälkeenjäänyt maaninen apina. Tämän tyyppiset kriminaalit pystyvät ihan mukavaan keskusteluun arkisista asioista ja jopa siitä, onko rikos kannattavaa vai ei...yleensä kuulemma on. Tällainen rikollinen ymmärtää paikkansa silloin kun on jäänyt totaalisesti kiinni, eikä mitään muuta oletakaan.

Mutta, näitä toisenlaisia rikollisiakin osuu valitettavan usein eteen. Kuten se piripäissään riehuva hormonikuurilla oleva antisankari joka luukuttaa Petri Nygårdin uusinta hittiä. Virkavallan mennessä paikalle tälle kohteliaasti sanotaan "Voisitko laittaa sen musiikin pois kun naapurit yrittävät nukkua?" Ensimmäisessä kappaleessa mainittu rikollistyyppi sanoisi "Juu sori, laitetaan hiljemmalle" ja jatkaisi ehkä yön yli ammattinsa harjoittamista koska virkavallalla ei ehkä välttämättä (kaikissa tapauksissa) olisi eväitä puuttua enempää tähän toimintaan...siis viisasta käyttäytymistä oman bisneksen ja illan mielekkään jatkumisen kannalta. Mutta, tämä gorilla päättää takoa rintaansa ja luolamiesmäisesti mylvien hyökkää partiota kohti. Tämä über-rikollinen ei osaa sitä alkeellisintakaan, puhtaasti yleiseen elämäkokemukseen perustuvaa todennäköisyyslaskentaa tällaisen käytöksen lopputuloksesta, joten on ehkä turha unelmoida tulevaisuudessa mistään scarface-tyyppisestä huumeparonin asemasta yhteiskunnassa. Jos kokee olevansa voittamaton niin eikö voisi ennemmin vaikka mennä radalle pysäyttämään junaa?

Arvostustani ei myöskään saa se kesäinen super-rikollinen, joka kekkuloi julkisella uimarannalla kahdessa promillessa yllään ainoastaan jengiliivit ja jalassa speedot. Miettikää nyt vaikka Al Caponea samaan tilanteeseen? Tai se rikollisjärjestön edustaja joka pubissa pudottaa housut nilkkoihin ja alkaa tehdä "helikopteria"...ei Al Capone. Onneksi em. käytökseen huhun mukaan "esimiehet" puuttuivat ja saattoi prospectilla olla punainen nuha aamulla.

Mutta pointti on siis siinä, että oli sitten kyse mistä ammattiryhmästä tahansa, kunnon ammattimiehiä voi tietyllä tavalla kunnioittaa aina...kunhan muistetaan yrittää parhaamme omalla kentällä. :)

tiistai 29. lokakuuta 2013

Tänään tuossa istuin pihakiven päällä ja kummastelin kanojen touhuja. Siinä sitten havaitsin kummallisia yhtäläisyyksiä ihmiselämän kanssa ja hieman huvittuneena sitä tuumin, vaikka vakavasta aiheesta onkin kyse. Eläinmaailmassa tosin näiden ongelmien ratkaisu on usein helpompaa ja lopullisempaa kuin ihmismaailmassa varsinkin jos nämä eläimet elää ihmisten parissa, mutta ihmeellisiä yhteensattumia löytyy verrattuna moniin tarinoihin mitä olen tässä vuosien varrella kohdannut. Liekö syy niihin ihmisten käyttäytymiseen sitten jossain syvällä primitiivisyyden pimeässä sopukassa? Mutta, tässä Pirkan tarina:

Pari vuotta sitten Pirkan alku vietti aikaansa paikallisen K-marketin luomu-kananmunahyllyssä. Siellä se odotti vuoroaan päästä jonkun pannulle pekonin kera. Sitten tuli ihminen ja ei laittanutkaan Pirkka-munaa pannulle vaan laittoi sen hautomakoneeseen - muutaman viikon päästä syntyi Pirkka-tipu. Siellä se sitten kasvoi kanalassa mm. Siwan luomumunahyllystä löydetyn Eldorado-kukon kanssa ilman iskää ja äitiä. Pirkasta tuli nainen, Eldorado-veli lähti uuteen kotiin.

Pian kanalaan muutti Gynther köyrijäkukko, joka otti heti nuoren Pirkan kohteekseen. Se alisti Pirkkaa, käytti sumeilematta hyväkseen ja hakkasi tämän verille nokallaan. Hetken touhua seurattuaan tuli virkavalta paikalle, totesi Gyntherin toiminnan olevan törkeää, julmaa ja vastoin kaikkia eläinoikeussäännöksiä joten Gynther tuomittiin kuolemaan ja tämä mielenvikainen kukko päätyi jonkun pannulle punaviinikastikkeen kera. Pirkka oli pelastettu ja oikeus toteutunut.

Gynherin jälkeen kanalaan muutti Jörn-kukko, joka varovasti totutteli uuteen ympäristöönsä. Samalla Pirkka tunsi suunnatonta tyhjyyttä sielussaan menetettyään elämänsä alfa-uroksen, Gyntherin, joka kuitenkin oli yleensä aivan ihana kukko ja varsinkin hyvä isä jälkikasvulle. Jotenkin Jörnin "renttumaisuus" kiehtoi Pirkkaa, joten tämä hakeutui tämän uuden uroksen läheisyyteen. Eipä aikaakaan kun Jörn alkoi alistaa Pirkkaa, köyri ja pahoinpiteli tämän verille päivittäin. Silti Pirkka on edelleen rakastunut, seuraa Jörniä paikasta toiseen koska ilmeisesti kuitenkin Jörn on yleensä niin ihana ja hyvä isä. Tällä hetkellä Jörn on saanut varoituksen ja toisenkin varoituksen, kuten oikeusjärjestelmässä on tapana. Mutta, pahoin pelkään että tuomiolle se vielä joutuu..

Ohessa valokuva Jörnistä ja kannoilla kulkevasta, pahoinpidellystä ja selästään vammautuneesta Pirkasta, joka ei koskaan jätä miestään...ihan kuin Ville-vaimonhakkaaja ja Marketta.


maanantai 14. lokakuuta 2013

Kävin tuossa eräänä päivänä radiohaastattelussa, ja tunsin lievän piston sydämessäni toimittajan kysyessä ensitöikseen "Mitkä ovat sinun suosikkiblogejasi?" Hieman hämmennyin tästä kysymyksestä ja jouduin nolosti vastaamaan ettei minulla ole juurikaan ollut aikaa tutustua blogimaailmaan tämän arjen viedessä kaiken aikani niin työn, kodin- kuin lastenhoidonkin merkeissä. Samassa yhteydessä kuulin että useimmat bloggaajat tienaavat joskus ihan mukavastikin taskurahaa bloginsa ja etenkin sen sponsoreiden/mainostajien tuotoilla. Kotiin päästyäni sitten kaadoin tilkan skottia lasiin ja aloin tutustumaan tähän blogimaailmaan, joka oli siis jäänyt täysin minulle tuntemattomaksi.

Lievä alemmuuskompleksi alkoi hiipiä sieluuni kun katselin erilaisia sisustus- ja leivonta- ym. blogeja. Niin hienosti niitä oli rakenneltu, laitettu oikeasti todella tyylikkäitä kuvia ja blogien ulkoasukin oli aivan mahtava. Siinä sitten aloin miettiä miten voisin omaa blogiani tehdä hieman edustavammaksi ja kauniimmaksi silmälle. Ja voisinko minäkin ehkä tienata muutaman lantin tämän tuotokseni avulla?

Ensimmäisenä aloin miettiä tämän ulkoasua. Pitäisikö tähän liittää jotain asiaan liittyviä kuvia, ihan niinkuin sisustus- ja leivontablogeissa. Hmmm.. Asiaan liittyviä kuvia? Ehkä Kossu-Keijo oksentamassa ei olisi sitä parasta mainosta. Siinä se kuvauksellisesti olisi kontillaan keskellä kävelykatua työmiehen viiva paistaen. Jos ei Keijon ruokalistalla sattunut olemaan jotain vanhaa jo harmaaksi värjäytynyttä lihatuotetta, ei siitä kuvasta saisi edes vaikutelmaa kuinka hyvin se vatsan sisältö sointuukaan tuohon katukivetykseen. Tai sitten vastakohtana Kossu-Keijo selvinpäin?  Ei tule tapahtumaan, ellei Keijo sitten löydä joko Jeesusta tai muijaa joka hänet ruotuun laittaisi. Jälkimmäinen tuskin tulee kysymykseen, koska Keijolla on yleensä kolmen viikon virtsat housuissa joten ellei todella kierosta prinsessasta tai toooosi pelastajasta ole kyse, jää jäljelle enää ensimmäinen vaihtoehto. Eli uskoontuloa odotellessa..

Entäs ne aiheeseen liittyvät mainokset ja sponsorit? Hmmm.. Vieroitusklinikan mainos antaisi ehkä mielikuvan "Lasi skottia suosittelee", joka puolestaan taas ohjaisi lukijan tiettyihin mielikuviin tämän blogin kirjoittajasta. Vastakohtana taas Suomen kannabisyhdistyksen mainos ehkä antaisi lukijalle vääränlaisia käsityksiä sekä kirjoittajasta että koko ammattikunnasta - se saattaisi olla mielikuva poliisin kenttäryhmän saunaillasta, johon on sponssattu kilo ruohoa joka sitten kasataan kiukaalle kaikkien pössyteltäväksi. Voi sitä reppanaa virkamiestä joka seuraavana päivänä homeongelman vuoksi verestävin silmin osuu vastakkain jonkun tämän mainoksen nähneen  lukijan kanssa...ei hyvä.

Pysyn siis edelleen persaukisena tämän harrastuksen suhteen..

lauantai 12. lokakuuta 2013

Tämä blogihomma tuntuu nyt olevan ihan hyvässä nosteessa ja kiitos siitä kuuluu teille arvon lukijat. Lämmittää kummasti jo kylmettyvää sydäntä. :) Perustin sille oman fb-sivuston. Tulevaisuudessa sinne tulee lyhyitä "kuohumisia", ehkä aiheeseen liittyviä valokuvia sekä ilmoitus jos on julkaistu taas jotain "inhorealistista" tuotantoa (blogista käytettyä kuvausta lainatakseni ). Naama ja nimi on palanut jo pariinkin otteeseen niin arkielämässä kuin "Perkeleen helvetit mc:n" alajaostossakin, joten sivusto on julkinen. :) https://www.facebook.com/lasiskotti

torstai 10. lokakuuta 2013

Loma lähenee loppuaan. Vielä viikko jäljellä ja vihdoin pääsen keskittymään rentoutumiseen, toisin sanoen kaikki rästissä olleet hommat on tehty. Niitä hommia tässä skottilasin ääressä miettiessäni, vertailin niitä kuvitellakseni normaalin ja keskinkertaisen kultainen noutaja-farkkuvolvo-kaksi lasta-perheeseen.:

Tavisperhe: "voitko viedä tämän kirjeen kauppareissullas postiin?"
Meillä: "Voitko viedä tämän kirjeen kauppareissullas postiin...ja niin, sitten olis nämä kahdeksan jääkaapin kokoista ja -painoista laatikkoa jotka pitäis viedä myös?"

Tavisperhe: "Voitko siirtää tuon sohvan tuonne toiselle seinälle?."
Meillä: "Voitko siirtää tuon vajan tuohon toiselle seinustalle...hyvä...tai, nosta se vielä ilmaan ja käännä se toisinpäin...ja uus oviaukko siihen ikkunattomalle seinälle olis kiva."

Tavisperhe: "Voitko kiinnittää tuohon sellaisen ikkunalaudan kukkia varten?"
Meillä: "Voitko purkaa tuon seinän, ja sitten tuon toisen, ja sitten jos vielä rakentaisit tuon toisen seinän uudelleen metrin päähän ja toisen ihan siihen viereen?"

Tavisperhe: "Tässä olis tämä pieni esite, niin voisitko viedä sen minun ystävälle samalla kun menet kaupunkiin?"
Meillä: "Tässä olis 300 kiloa näitä lisäravinteita hevosille, voisitko viedä ne minun ystävälle samalla kun menet kaupunkiin ja kannatko ne vielä sisään?"

Jotenkin töissä pääsee vähän helpommalla, tavallaan. Mutta nyt ne on tehty..


Muistan kun silloin viimeistä vuoroa ennen lomaa tehdessäni olin lyöty ällikällä. Yö töissä eikä ainuttakaan tappelua keskustassa...paitsi se Leifin ja Jonnen välinen tappelu nurkan takana jonka säännöt oli sovittu herrasmiesmäisesti jo etukäteen baaritiskillä kriisin kohdatessa - "mennään ulos nurkan taakse, maassa makaavaa ei potkita ja käytetään vain nyrkkejä". Jokainen Matti Meikäläinen siis sai nakit vuorollaan grillijonossa vaikkei ulkonäkö välttämättä miellyttänytkään takana jonottavaa Testo-Teemua.

Sadan hengen kotibileissä kukaan ei vittuillut, ei osoittanut mieltään eikä kukaan oksentanut nurkalla. Ei kovin kauaa sitten olis osa noista räkänokista aukonut päätään lökäpöksyissään "Etsä tiiä kuka mun isä on, painu kyttä vittuun!" Nyt, puolet näytti peukkua keskisormen sijaan. Kukaan finninaama ei oksentanut.

Se oli loistava yö aloittaa kolmen viikon loma.. Jos sama linja on nyt jatkunut, takaisin töihin mennessäni on "Perkeleen Helvetit MC:n" pojat myyneet pyssynsä ja ostaneet koko rahalla saippuakuplia, ja Ville-Vaimonhakkaaja käynyt kukkakaupassa. Kossu-Keijo vetää Batterya raakana ja Mari-Mari vetää savut sähkötupakasta..

Tuollaisina vuoroina tuntuu, ettei maailma ihan alamäkeen ole menossa...tai ainakin se alamäki muuttuu tasaiseksi suoraksi välillä..


Mutta, vielä viikko ja sitten katsomaan onko se maailma muuttunut..:)

maanantai 30. syyskuuta 2013

Olen  tässä viettänyt lomaa jo toista viikkoa, koittanut tehdä kaikkia tekemättömiä töitä ja kulkenut rauta- ja ruokakaupasta toiseen paskaisissa maajussi-vaatteissa. Tässä eräänä päivänä seistessäni kaupan jonossa alkoi edessäni jonottava, noin kolmekymppinen, ihan tavallisen näköinen nainen tuijotella ikäänkuin tuntisi minut. Siinä sitten hänen pakkaillessa ostoksiaan ja minun maksaessa omiani hän sanoi "Muistatko minut?" Hetken tuumailtuani vastasin:

 - "Öööö, ei nyt ihan heti tule mieleen."
- "Siellä keskellä tietä silloin ehkä noin kymmenen vuotta sitten, mulla meni vähän huonommin silloin."

Hölmistyneenä hetken mietin mitä tämä nainen tarkoitti, ja ennenkuin ehdin mitään sanomaan hän sanoi hymyillen "Kiitos" ja lähti kävelemään pois kauppakasseineen.

Siinä sitten omia ostoksiani pakkaillessa mieleeni tuli eräs tehtävä noin kymmenen vuoden takaa. Olin tuolloin partiossa nuoren harjoittelijan kanssa, kun eräänä yönä oli ambulanssi laittanut kilometritehtaalle nuoren, hoidosta kieltäytyneen itsetuhoisen naisen. Tämä selvästi ylipainoinen nuori nainen oli jäänyt istumaan keskelle tietä, eikä suostunut siitä liikkumaan mihinkään. Menimme paikalle ja siinä sitten aloin jututtamaan tyttöä. Aluksi tämä haistatti vitut, ja normaaliolosuhteissa olisikin jäänyt jutustelut siihen ja ehkä kuljetettu asiakas asemalle. Nyt kuitenkin jatkoin tytön puhuttamista ja keskustelun edetessä selvisi tämän olleen koko ikänsä koulukiusattu, eikä hän koskaan ollut saanut juuri minkäänlaista hyvää huomiota osakseen. Samassa nuori harjoittelijani sanoi "autoja on tulossa, pitäis varmaan väistää.", johon vastasin pyynnöllä ohjata liikenne toista kaistaa ohi. Tyttö kertoi kuinka rumaksi hän itsensä tuntee, vastasin että jokaisessa on jotain kaunista. Hän kertoi kuinka häntä ei koskaan ole huomioitu, vastasin "no katsos kuinka autotkin meitä väistää ja tässä ollaan." Hän kertoi yksinäisyydestä, siitä kuinka paha on olla yksin. Halasin tyttöä ja koitin lohduttaa ettei kenenkään tarvitse olla yksin, jokaiselle löytyy kaveri tästä maailmasta. Lopulta nousimme ylös ja veimme tytön kotiin. Siinä sitten eteisessä kyyneliään kuivatessa tyttö katsoi peiliin hetken ja sanoi "On ne oikeestaan ihan kauniit...siis nämä silmät". Hymyilimme molemmat ja minä jatkoin vuoron loppuun.

Tuo kohtaaminen kaupan jonossa oli oikeastaan hyvinkin herättävä kokemus. Nykyisen kyynisyyden tilassa ei vuosiin olisi tullut mieleenkään istua kenenkään itsetuhoisen kanssa keskellä tietä. Liian paljon on nähty sitä turhaa vinkumista asioista ja lapsellista huomion hakua. Lisäksi aivan liian monta kertaa on oltu liian myöhässä, siinä todellisessa hädässä kun kukaan ei auta. Mutta, se että kerrankin onnistui auttamaan jotain oikeasti ja tekemään jotain oikein oikealla hetkellä, on todella palkitsevaa ja muistuttaa elämän haavoittuvuudesta ja siitä että oikeat sanat ja teot oikeaan aikaan voi saada jotain aikaan vaikka se paljastuisikin vasta kymmenen vuoden päästä. Se että tunnistaa sen oikean hätähuudon ja pystyy siihen reagoimaan, olin sen jo unohtanut vuosia sitten. Se ei ole hätähuuto että joku uhkaa hypätä sillalta lauantaiyönä kun tyttöystävä valitsi kebabiin vääränlaisen kastikkeen, tai se että poikaystävä jutteli toisen tytön kanssa, vaan se ettei ole enää ulospääsyä. Välillä pitää lyödä itseään taas avarilla poskelle, että muistaa aina siviilissäkin puolustaa kiusattua, antaa apua kun joku sitä tarvitsee. Muistaa tukea ystävää silloin kun paska osuu tuulettimeen, olla tukena kun on paha olla. Koska, jokainen meistä joskus tarvitsee sitä olkapäätä. Tosi ystävä kävelee sisään kun maailma kävelee ulos. :)

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kyllä maalla on mukavaa! Tapanani on tällaisena lievänä misantrooppina hehkuttaa sen ihanuutta ja usein julkaisenkin siihen liittyviä yltiöpäisen romanttisia kuvaelmia ja kuvia mm. facebookissa ystävieni nähtäväksi. Mikä olisikaan hienompaa kuin omalla nurmella käyskentelevät hevoset, aamuvarhaisella kauniilla kiekumisellaan herättävä kukko tai vapaana pihalla matosia kaivelevat kanat. Kyllä sielu lepää tällaisessa rauhassa.

Mutta, välillä iskee se toinen todellisuus, kuten eräänä iltana palatessani töistä pimeän jo laskeuduttua. Autosta noustessani huomasin vuohen huutavan hulluna tarhassa. Menin selvittämään tuota eläinparkaa kohdannutta kriisiä ja havaitsin sen tarttuneen jalastaan tarhaa kiertävään verkkoon. Siinä sitten ritarillisesti sitä vapauttaessani huomasin että verkko oli irronnut aidasta noin kymmenen metrin matkalta, ja pakkohan sitä oli korjata heti. Etsin käsiini uuden verkonkappaleen tarhan kulmaan ja sopivaa palaa leikatakseni muistin rälläkän jääneen pihalle edellisenä päivänä. Ei muuta kuin otsalamppu päähän ja työkalua etsimään. Noh, löysin lampun ja pimeään astuessani huomasin paristojen olevan lopussa. Otin toisen lampun, pimeänä sekin. No tottakai niistä on patterit loppu, sillä niitä käytetään joka päivä koska eihän täällä maalla näe mitään ilman niitä helvetin lamppuja! Ei muuta kuin peltisaksen tapaiset pihdit kouraan ja verkkoa leikkaamaan. Siinä sitten tuskissani niitä painaessani sain viimein langan poikki, samalla hetkellä kun niiden pihtien kahvat uppoutuivat vatsanahkaani tehden siihen ammottavan reiän. Painokelvottoman huutamisen jälkeen suuntasin pimeyteen ja päätin korjata aidan muilla keinoin, tuloksena haava kämmenessä ja kymmenkunta vasaran jälkeä peukalossa. Naapuri tuskin oli 200 metrin päässä kotona, sillä varmuudella olisi sännännyt selvittämään karjumiseni syytä. Viimein sain käsikopelolla homman valmiiksi ja suuntasin pihisten sisätiloihin. Kuistilla astuin näppärästi vetelään kananpaskaläjään ja koin lievää tyytyväisyyden tunnetta havaitessani tämän ennen astumista sisään kynnyksen yli. Tuo tunne kuitenkin katosi, kun huomasin astelleeni keittiöön asti hieman ylipitkien lahkeiden sivellessä hellästi lattiaan tuota etovaa ulostevanaa.

Viimein pääsin istumaan sohvalle tilkka skottilaista lasissa ja odotin pääseväni nukkumaan piiiiitkiä ansaittuja unia. Aamuyöllä heräsin kuitenkin parin tunnin jälkeen järkyttävään kiekumiseen. Kukolla oli ilmeisesti lievästi rytmit sekaisin ja oli päättänyt herättää koko kulmakunnan vaikkei aamusta ollut vielä tietoakaan. En tiedä oliko se lintu vetänyt iltapalaksi kahvinporoja vai oliko vain muuten sekaisin. Ensimmäiset unensekaiset ajatukseni liittyivät aseeseen ja tuon kiekumisen lopettamiseen, mutta onneksi jo toinen ajatus laittoi minut etsimään korvatulpat ja tunkemaan ne syvälle korviini.

Onhan täällä olemisessa omat ongelmansa ja työnsä verrattuna kaupunkiasumiseen, jossa usein ainoat asumiseen liittyvät ongelmat kohtaa ikean hyllyjä kasatessa tai silloin kun koira paskantaa keskelle parkkipaikkaa. Mutta eipähän ole niitä naapureita jotka tulee aidan taakse norkoilemaan "Mitäs tänään syödään?", juuri silloin kun olen laittanut grilliin sen -30%:n alennuksella ostamani naudanfileen (jota muuten en raaskisi ostaa) josta syötävää olisi riittänyt sopivasti koko perheelle, ja joka nyt jaetaan koko naapuruston kesken palapaistin tapaisiksi nokareiksi. Eikä ole talon edustalla suoritettavaa teinimoporallia, jossa toinen toistaan kovempia testo-teinejä kisaa siitä kuka ja kellä keulii pisimmälle. Ja sitäpaitsi täällä voi halutessaan mylviä terassilla ja takoa rintaansa munasillaan ilman että kukaan soittaa poliisia paikalle.

Loppujen lopuksi, on tämä ihan mukavaa. :)

lauantai 17. elokuuta 2013

Eilen lähtiessäni töihin tunsin kummaa kolotusta ohimollani, jonka totesin enteilevän mahdollisesti äärimmäisen rankkaa, hermoja koettelevaa työvuoroa. Pysähdyin siis matkalla aikuistenjuomakauppaan ja ostin pienen pullon skotlantilaista laatumallasta siltä varalta, että tarvitsen vuoron päätteeksi pientä tasoitusta sykkivään otsasuoneen. Enteilevä jomotus osoittautui todeksi kuin karhun paskantaminen metsään, joten tässä sitä istutaan aamuyöstä sohvalla tilkka skottilaista lasissa, kuvan mukaista pikkusikaria tällä kertaa unohtamatta.

Heti vuoron alkuun olin komennettuna paikalliseen jalkapallo-otteluun, koska paikalle oli saapumassa runsaasti vierasjoukkueen kannattajia kotijoukkueen fanittajien lisäksi. Tietenkin suurin osa näistä potkupallon ystävistä käyttäytyi hyvin, ja lauloivat hienoja kannatuslaulujaan huutaen välillä tuomaria "nuijaksi" tappouhkauksien sijaan ja kiitos siitä heille. Mutta sitten oli tämä reilun kymmenen hengen porukka;

Voin kuvitella kuinka tämä neropattien yhteisö on kokoontunut jo viikkoja ennen pelikauden alkua johtajansa taloyhtiön kerhohuoneeseen miettimään ytimekästä iskulausetta jota laulaa jokaisessa ottelussa läpi kauden. Nämä kirjallisuuden ja sanoittamisen supernerot ovat istuneet tuntitolkulla pöydän ääressä ja miettineet sitä täydellistä kannatuslaulua jonka kuullessaan jokainen katsoja  suorastaan pysähtyy kuulemaan tätä ytimekästä, täydellistä lausahdusta samalla heräten kunniottamaan näitä taivaallisia sanaseppoja jotka ovat tuon jumalaisen lauseen keksineet. Voin kuvitella kuinka tämä porukka on avannut ääntään bussissa matkalla pelipaikalle, heittäneet toisille ylävitosia ja hermostuneina kuin lapsi jouluaattona odottaneet sitä hetkeä, kun saavat tuon tosi-fanien kannatuksen kajauttaa ilmoille kuin soturit konsanaan muinaisella taistelukentällä. Viimein se hetki koittaa pelin alkaessa, ja nämä todelliset penkkiurheilun ritarit sen kuorossa sen huutavat äänijäneensä äärimmilleen venyttäen: "TRALLALLAA, VITUN HOMOT, TRALLALLAA!" Kymmenkunta kertaa tämän kuolemattoman lauseen karjuttuaan nämä sankarit heittävät jälleen niitä ylävitosia ja ovat silminnähden tyytyväisiä itseensä seisoessaan rinta kaarella odottaen muun yleisön suosionosoituksia tästä suorituksesta. Kyllä siinä mahtoi se 12-vuotias juniori olla ylpeä isästään kun noin hienosti kotijoukkuetta dissaa...MEIDÄN iskä.

Sitten oli se pätkä, joka ruumiinrakenteestaan päätellen on seurannut suurimman osan joukkueensa otteluista lähipubissa tuopin äärellä. Tämä selkeästi Napoleon-kompleksin omaava, elämänsä joukkueelle pyhittänyt superfani huutaa muulle joukolle vähän väliä "Hei nyt mennään! Mennään porukalla noista aidoista läpi! Ei ne mahda mitään meille kun mennään porukalla! Ihan tosi, nyt mennää!" Koska tämä potkupallon ystävä ei saa ottelun edetessäkään kannatusta idealleen, nousee hän lopulta pelin päätyttyä pissit housussa bussiin palatakseen kotiinsa katsomaan mellakkavideoita youtubesta.

Ja sitten oli se 50 kiloinen hippi siellä takarivissä, joka koko ottelun ajan huuteli tappouhkauksia tuomareille isompien karjujen selän takaa, ja joka pelin päätyttyä huuteli samojen karjujen takaa "Haistakaa vittu!" paikallisille iskä-poika-seurueille. Sanaakaan tämä ei minulle sanonut, kunnes pääsi bussiin ja tämän lähtiessä liikkeelle näytti miehekkäästi keskisormea ikkunan takaa. Voin kuvitella kuinka tämä "Conan" menee kotiin päästyään peilin eteen, tekee muutamat varjonyrkkeilyliikkeet samalla hokien itselleen "Sä oot äijä....jumalaaaautaaaa sä oot äijä!" päättäen iltansa Chuck Norrisin elokuvaan ja itsensä hyväilyyn.

En enää viitsi kertoa syvällisemmin niistä tosifaneista jotka kuluttivat koko toisen puoliajan väitellen järjestyksenvalvojien kanssa siitä pääseekö kaljalle vai ei, tai siitä joka sanoi minun olevan työtön huomenna koska hän tuntee kaikki johtajat ja niidenkin johtajat. Minä poltan nyt sen pikkusikarin ja menen nukkumaan, hyvää yötä.

perjantai 9. elokuuta 2013

Nyt se sitten tapahtui, loukkasin jotain syvästi mielipiteilläni. Selvennettäköön kuitenkin muutama asia:

- Mulle on aaaaaivan sama mitä pilvenpolttajahipit tekee vapaa-ajallaan sen jälkeen kun ovat saavuttaneet täysi-ikäisyyden ihanan rajapyykin. Toki työssäni koitan palvella lakia jota vanhaksi ja jälkeenjääneeksi on näiden toimesta luonnehdittu, mutta vapaalla mulle on yksi ja sama kuinka sekaisin aikaansa ne viettää. Joidenkin mielestä voisi jo peruskoulussa vaihtaa fluoritabletit muruseen pilveä, mutta minusta se nyt vaan on väärin, että 16-vuotias sitä pössyttelyä harrastaa. Näillä täysi-ikäisillä on oikeus mielipiteeseensä, niin myös minulla. Mutta, minä en vittuile näille henkilöinä enkä kuuntele vittuilua näiltäkään.

- Työtään tekevän naisen ahdistelu kahdessa promillessa olevan miesporukan toimesta "Mennäänks paneen?" ja "Ota suihin!"- loputtomilla kommenteilla on minusta typerää ja apinamaista. Toki tästäkin saa olla eri mieltä ja antaa tytön lopulta kyllästyä työhönsä, mutta minusta ne on apinoita. Enkä tuostakaan kuuntele vittuilua, eriävän mielipiteen kyllä.

- Syrjäytynyt ja köyhä voi olla olosuhteiden uhrina ja vaikka narkkariksi ajautua väärien valintojen pohjalta. Ehkä tällaisen tapauksen pitäisi kuitenkin nostaa käsi pystyyn, hakea apua ongelmiinsa ja myöntää väärät valintansa ennemmin kuin suunnitella sossun ja exänsä tappamista, toisinsanoen syyttää epäonnistumisestaan kaikkia muita paitsi itseään. Minä ojennan käteni lyödylle, mutta jos ei se peiliin osaa katsoa edes käskettäessä, niin mitäpä siinä sitten...

Olen pahoillani jos/kun nyt jotain näillä ajatuksillani olen loukannut, muttei kaikkia tietenkään voi aina miellyttää..

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Loma on tehnyt tehtävänsä. Reilut kaksi viikkoa takana, muutama päivä jäljellä ja huomaan pystyväni katsomaan tv:stä "Eliittikumppanit"- mainoksen ilman suunnatonta itsehillintätestiä sykkivine otsasuonineen. Kykenen jopa katsomaan kymmenen minuuttia "Tuuri"-ohjelmaa tai "Sinkkulaivaa" ilman että hamuan käsiini jotain painavaa heittääkseni sillä vastaanotinta. Hermo siis on saavuttanut absoluuttisen lepopisteen jolloin mikään ei enää hetkeuta, ei edes hotellinjohtaja Marjatta tai kirurgi Pekka siinä mainitussa mainoksessa korkeatasoisine kumppanin hakuineen.

Totesin jopa olevani valmis palaamaan töihin - vanhin teini on kyninyt minut puhtaaksi mitä ihmeellisimmin perustein, jotka sillä hetkellä on tuntuneet järkeviltä. Keskimmäinen on koetellut hermoja netti-addiktisuudellaan, jota vastaan olen lohduttautunut ajatuksella että parempi nettiriippuvuus kuin amfetamiiniriippuvuus. Neljävee sanoi loman alussa ettei tykkää minusta, tänään on sanonut jo kolme kertaa ettei enää rakasta minua.. Aika siis lopettaa loma ja palata töihin.

MUTTA, eilen kävin esikoisen kanssa elokuvissa katsomassa laadukasta väkivaltaviihdettä.  Teatterista poistuessamme heti ulko-ovella vastaan tuli narkkari joka valkoisine naamoineen ja mustine luomineen kehui asuvalintaani, lähinnä Pantera-logoista t-paitaani. En kuitenkaan tuossa tilanteessa ollut kovinkaan otettu kohteliaisuudesta, varsinkaan kun tuon nistin suupielet olivat valkoisena vasta nautitusta laittomasta lääkeannoksesta. Heti kulman takana oksensi Kossu-Keijo, joka välillä yritti pummia röökiä vastaantulevilta kansalaisilta samalla kun otti huikkaa Sorbuksestaan. Päivän ehdoton helmi oli seuraavassa kadunkulmassa: puolenkymmenen miehen porukka joka trendikkäästi oli pukeutunut yhtenevään asuun- "Wolksvagen-rally team". Yhdenmukaiset shortsit, lippikset ja t-paidat. Ilmeisesti näiden urpojen oli tarkoitus esiintyä tulevien päivien yöelämässä hi-tech-autoinsinööreinä, mutta uskottavuutta hieman heikensi kahden paidassa roikkuvat hintalaput ja kolmannen lappu shortseissa. Niissä samoissa kuteissa mennään sitten ainakin lumien tuloon asti ja rallipassistakaan ei luovuta ennen seuraavaa Petri Nygårdin keikkaa, jonka jälkeen puolestaan kuljetaan typerät lasit otsalla seuraavaan juhannukseen asti "Mää oon kännissä"-paita päällä.

Viimein pääsimme autoon ja kotimatkalla pysähtyessäni tankkaamaan tapasin huoltoaseman pihassa vanhan armeijakaverin joka oli silminnähden iloinen jälleennäkemisestä. Suustani pääsi spontaani hörähdys tämän kysyessä "Arvaatko mihin ollaan menossa?" Tyynesti vastasin "No en kyllä osaa arvata" vaikka tämän kaulassa roikkui laminoitu rallipassi, päällä oli Ford-paita ja päässä väärinpäin WRC-lippis. Kolmella muulla kaverilla oli asuissaan edustettuina kaikki mahdolliset automerkit ja kaulassa tietenkin...rallipassi. Escortin katolla oli avattu koffin laatikko ja tölkit kourassa, tuossa reilun promillen tietämillä nämä autourheilun superfanit heittivät puujalkavitsejä jotka naurattivat selvinpäin olevaa kuin kaktus hanurissa kesäpäivänä. Hyvää matkaa heille.

Viimeinen niitti oli se hetki kun kääntyessäni kotitielle huomasin risteykseen ilmestyneen opasteen: "-> EK 9" Perkele! Odotettavissa siis 1000 autoa, joista 200 vetää tästä ohi miljoona kun ensimmäistä kertaa näkevät hiekkatien ja on iiiiiiihan pakko kokeilla miltä siitä Mikko Hirvosesta tuntuu, ja 100 vetää ohi miljoonaa kun on se Kyynämöisten 15-v Jessica kyydissä ja on pakko näyttää mihin suoritukseen se alla oleva Lada pystyy.

Enää ei tunnu yhtään pahalta olla lomalla vielä muutama päivä...vedän verhot kiinni ja pysyn sisällä.. Autourheilu olis varmaan ihan jees, ellei olisi viettänyt yli vuosikymmentä sen pimeimmässä, synkimmässä lieveilmiöiden ytimessä.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Heräsin lauantaiaamuna tyytyväisenä mutta väsyneenä mukavan, ystävien kanssa vietetyn illan jälkeen. Naamaan sattui kivulla jonka voisi kuvitella syntyvän siitä kun joku vetää täysillä märällä kymmenen kilon rätillä poskille taukoamatta. Mutta en suinkaan ollut saanut pataani, vaan koko illan kestäneen nauruhermojen kiristelysessioiden jälkeen tuntui poskipäissä lievää kovempaa jomotusta. Loma oli aloitettu onnistuneesti iloisissa merkeissä. Illan aikana olin törmännyt muutamiin muihinkin lomalaisiin, kuten siihen äijään baarin terassilla joka parhaansa mukaan yritti haastaa riitaa vieressäni seisovalle ventovieraalle, hieman ylipainoiselle mutta asialliselle kaverille. Tämä tosielämän selviytyjä naureskeli omille, hieman itseään isommille ystävilleen isoon ääneen tämän toisella puolella olleen kaverin painolle ja tämä uhri tietenkin alkoi kokea oloansa hieman vaivaantuneeksi. Lopulta en enää malttanut olla hiljaa vaan jokin sisäinen pakko pakotti minut puolustamaan tuota pienempää verbaalisesti joten avasin sanaisen arkkuni tuon lomalaisen ulkonäöstä. Arvelin ääneen tämän kodinkonemyyjän olleen lomalla ainakin neljä viikkoa  johon tämä ihmeissään vastasi "Mistä arvasit?" Kerroin tehneeni kyseisen arvion tämän entisen koulukiusaajaan turvonneesta naamasta ja sen punaisen värin sävyasteesta. - Jostain syystä tämä pikku-Napoleon ei enää keksinyt mitään sanottavaa joten toisella puolen seissyt asiallinen kaveri sai olla rauhassa. :)

Kuvittelin siis lomani alkaneen, mutta tämän illuusion rikkoi puhelin joka pärähti heti puolen päivän jälkeen soimaan. Kutsu kävi yövuoroon ja tartuin tilaisuuteen. Jossain aamuyön tunteina toinen partio ilmoitti rattijuopon paenneen autolla, juuttuneen ojaan ja paenneen paikalta jalan. Sinne sitten rynnättiin koiran kanssa apuihin ja tottakai maasto oli märkää, itikkarikasta ja mutaista. Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, kenkien täytyttyä mutavellistä alkoi mieleen hiipiä ajatus "olisiko sittenkin pitänyt jäädä kotiin?". Tunnin jälkeen, koiran juuttuessa suonsilmään ja itse hypätessäni munia myöten perään auttamaan totesin "Ehkä olisi pitänyt jäädä..." Puolentoista tunnin jälkeen kun sieltä montusta löytyi se 14-vuotias äidin oma pikku "Rico-Toniel", joka oli kännissä ajellut aamuyössä karkuun ja osoittanut taas vapaan kasvatuksen tehokkaat tulokset totesin "Kyllä, nyt olen loman tarpeessa!"

Pääsin viimein kotiin ja virallisesti aloittamaan lomaa. Kuuden ensimmäisen lomatunnin aikana on vanhin teini pyytänyt jo kolme kertaa rahaa, keskimmäinen on piilovittuillut kehittämällään nerokkaalla tavalla johon on mahdotonta puuttua  ja neljävee on sanonut neljä kertaa ettei rakasta minua enää. Vielä kun ottaa huomioon vaimon kanalan rakentamissuunnitelmat jonka työjohdon hän hoitaa mallikkaasti käytännön toteutuksen jäädessä minulle, luulen että olen kahden viikon sisällä valmis palaamaan töihin.

Mutta siitä huolimatta, loma on alkanut ja tilkaa laadukasta skottilaista lasissa..:)

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Tulin töistä, kaadoin tilkan skottilaista lasiin ja pysähdyin miettimään tätä nykyistä maailmanmenoa. Vaikka kuinka kauniisti koitin asiaa ajatella niin viimeaikaisten kokemusten ja kavereiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella totesin ettei tästä menosta ihan välttämättä hyvää seuraa...ennen moni asia oli toisin.

Nykypäivänä kun 6-vuotias Nico-Petteri on tuhma ja heittää juomalasin pöydältä lattialle rikki, sanoo iskä että "tuo oli tuhmasti tehty! Älä tee noin enää!" Nico-Petteri katsoo silmiin ja heittää toisen lasin lattialle. Tähän iskä vastaa "Huomenna ei pelata tietokoneella!" Koska Nico-Petteriä ei kiinnosta huominen heittää hän vielä kolmannen lasin lattialle. Iskältä palaa käämit joten määrätietoisesti ottaa nulikkaa niskahaivenista kiinni ja parilla lyhyellä mutta jämäkällä ranneliikkeellä tukistaa Nico-Petterin kutreja jolloin viesti menee perille ja loput lasit pöydällä jäävät ehjiksi. Seuraavana päivänä hoidossa Nico-Petteri sanoo tarhan tädille että "Iskä satutti.", jolloin välittömästi otetaan yhteyttä poliisiin, sosiaaliviranomaiseen ja eduskuntaan. Iskä haetaan kesken työpäivän kuulusteluun epäiltynä pahoinpitelyyn jonka jälkeen tämä saa kenkää koska hakkaa lapsia. Käräjillä iskä tuomitaan sakkoihin ja maksamaan Nico-Petterille korvauksia 3000€ henkisestä ja fyysisestä kärsimyksestä. Nico-Petteri on viisas joten päättää hajottaa laseja myös seuraavalla viikolla koskaa haluaa olla rikas.

Samaan aikaan tekee Kyllikki rikosilmoitusta poliisille petoksesta koska Saunalahti on veloittanut 0,90€ liikaa puhelinlaskussa ja Jorma vaatii naapuria vastuuseen kun sanoi tätä idiootiksi. Kovis-Keijo tekee rikosilmoitusta pahoinpitelystä kun on saanut patukasta yritettyään puukottaa poliisia ja Vihreä-Vili tekee tutkintapyyntöä eduskunnan oikeusasiamiehelle kun poliisi antoi hänelle käskyn poistua mäkkäristä plagaatteineen ja huutoineen.

Samalla kun poliisi tutkii Kyllikin, Jorman, Keijon ja Vilin juttuja jää se neljäs Yrittäjä-Yrjön huoltamoon kohdistunut murto vähän vähemmälle huomiolle joten Yrjö päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Piiloutuessaan viidentenä yönä huoltamolle vanhan kunnon Karhu-Catapult-mailan kanssa tulee piakkoin paikalle myös Riku-Rikollisentaimi ja Kalle-Koulukotikarkuri sorkkaraudalla ovea vääntäen. Sisään astuttuaan Yrjö pamauttaa Rikua polveen ja Kalle juokseen karkuun. Yrjö tuomitaan myöhemmin törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen ja huoltamolle tulee uusi yrittäjä.

Minun nuoruudessani Nico-Petteri olisi hakenut itse risut pihakoivusta ja juomalasit olisivat jääneet perinnöksi kolmelle seuraavalle sukupolvelle. Kyllikki olisi soittanut Saunalahdelle, sopinut asian ja saanut virheestä lisää ilmaista puheaikaa. Jorma olisi pistänyt naapurille näpäkän solvauksen vastapalloon ja Kovis-Keijo olisi pyytänyt poliisilta anteeksi. Vili olisi ostanut hampurilaisen ja lähtenyt kylläisenä kotiinsa. Yrjön huoltamomurrot olisi ratkaistu ensimmäisen jälkeen ja Riku ja Kalle ehkä olisivat oppineet ettei rikos kannata. Yrjö olisi jäänyt yrittäjän ammatista eläkkeelle kun täyttää 65.

Ennen oli moni asia toisin..

torstai 20. kesäkuuta 2013

Juhannus tulee menemään pääpiirteittäin näin:

Juhannusaatto koittaa ja juuri aikuisiän saavuttanut Nico-Petteri starttaa bemarinsa, ottaa vuotta nuoremman Jessican kyytiin ja suuntaa juhannusfestareille. Juhlapaikalla seurataan Peter Nygårdin ja New Yorkin ghetosta nälkäpalkalla paikalle saapuneen rap-artistin "shoot tha mothafuckin nigga"-rallatus jonka jälkeen on aika pystyttää teltta. Nico-Petteri aloittaa urakkaa välttävästi ja samalla Jessica suuntaa muualle etsimään jatkobileitä minttusuklaapullo kourassaan. Eipä aikaakaan kun reilusti toisella promillella oleva Jessica löytää ihanan, jo 20 vuotta täyttäneen Danielin, jolla on bemarissa isompi mylly kuin Nico-Petterillä ja kiiltävämpi lippalakki päässä. Danielin hormonit jylläävät kuin 200 hevosta tämän auton konepellin alla, joten tarjoaa Jessicalle huikan Pisang Ambonia ja ohjaa tämän hellästi telttaansa. Danielia ei häiritse Jessican oksentamat nuudelit rinnuksilla joita tämä on terveyssiteellä yrittänyt siivota, eikä nahkahousuissa jo toista vuorokautta muhinut festarip****. Yhteisessä ymmärryksessä nämä rakkauden lähettiläät harrastavat seksiä jota kumpikaan ei voi laskea kokemuksiensa top-3:seen. Aamun koittaessa Daniel herää ja huomaa näkönsä sumentuneen nautittuaan parkkipaikan Pavelilta ostamaansa kirkasta juomaa ja alkaa huutaa apua. Samaan aikaan Jessica herää Nico-Petterin etsiviin huutoihin ja ryntää ulos teltasta rakkaansa syleilyyn. Hätäpäissään Jessica kertoo tulleensa raiskatuksi ja suuntaa käsikädessä Nico-Petterin kanssa poliisilaitokselle.

Toisaalla juhannusaattoa vietetään mökkeilyn merkeissä. Pitkästä aikaa ovat Matti ja Maija sekä heidän vanha tuttavapariskuntansa Keijo ja Kaija kokoontuneet yhteen ja suunnitelmissa on ikimuistoinen ilta vanhojen ystävien kesken. Illan alkaessa Maija ja Kaija suuntaavat saunan lämmitykseen samalla kun Matti ja Keijo käyvät Matin Avensiksen takakontilla ottamassa huikkaa koskenkorvasta. Saunomiset on kohta saunottu, leka kossua tyhjennetty ja on aika aloittaa perinteeksi muodostunut tikkakisa. Matin hävitessä jo kolmatta kierrosta alkaa tätä vituttaa ja lähtee takakontille korkkaamaan uutta kossua. Seuraavaksi sytytetään iltanuotio, jonka loimussa Matti takahampaat yhdessä ottaa esiin varman perimätiedon jonka mukaan Keijon isoisä on sanonut Matin isoisää homoksi. Keijo puolestaan vastaa Matin isän olleen homo jolloin Matti lyö nakkikioskilyönnillä Keijoa nenään. Naiset juoksevat sisään soittamaan virkavaltaa paikalle, jota vastaanottamassa on Keijo punainen nuha rinnuksillaan. Matti uhoaa taustalla kirves kourassaan jollon poliisikoira Musti hoitaa tilanteen kotiin ja Matti viedään putkaan.

Samaan aikaan toisaalla ovat vanhat tutut Lasol-Lasse ja Kossu-Keijo päättäneet lähetä iltauinnille parin Valdemar- ja Lasol-pullon jälkeen. Molemmat takovat rintaansa ja kehuvat toistensa uskomatonta kestävyyttä. Lasse ui koiraa kohti järvenselkää samalla kun Keijo kroolaa tyylikkäästi ohi kohti taivaanrantaa. Lasse kääntyy takaisin rantaan ja huutelee Keijoa palaamaan takaisin. Keijo on kadonnut, jäljellä vain rasvatyyni järven pinta. Lasse soittaa hätäkeskukseen, "onkohan Keijolle sattunut jotain?"

Mutta MINÄ menen töihin lauantaiaamuna. Ensin annan Matille sakon tiedoksi virkamiehen vastustamisesta jonka tämä käsi paketissa allekirjoittaa, sitten haen Danielin kuulusteluun raiskaukseen epäiltynä ja loppupäivä meneekin pelastuslaitoksen naaraustouhuja seuratessa järven rannalla.

Hyvää juhannusta kaikille! :)

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Tuli tuossa viikonloppuna käytyä ystävien kanssa hevifestivaaleilla. Taas totesin kuinka särökitaran soundi on maailman toiseksi kaunein ääni heti oman lapsen ihan ensimmäisen parkaisun jälkeen, kuinka hyvältä bassorumpujen taonta tuntuu rintakehässä kun se lähes laittaa sydämen rytmin uusiksi paineellaan, ja kuinka hyvältä basso voi kuulostaa kun sitä käytetään lyömäsoittimena. Siinä suomalaista metallisuuruutta promillen tuntumassa kuunnellessani naureskelin itsekseni tyypille jolla oli korvissa helevetisti pumpulia, mutta myöhemmin hotellilla taas tajusin oman uskomattoman tyhmyyteni kun yritin tinnituksen läpi kuunnella mitä ystävälläni oli sanottavaa...siinä onnistumatta.

Taas tuli tavattua monenlaisia ihmisiä, uskottavia ja epäuskottavia. Juhla-alueelle saapuessamme ensimmäisenä silmiin osui koju, jossa mainostettiin "Aitoa savolaista muikkua!" Sinänsä muikut on uskottavia varsinkin savolaisina, mutta kun paellapannun takana niitä oli paistamassa Özalan-niminen herrasmies karisi uskottavuus maahan kuin rappaus hometalon seinästä. Myöhemmin illalla kävin syömässä kebabit tuon herran kaverin kojussa ja SE oli uskottavaa, ja hyvää.

Itse festivaalialueella uskottavaa ei ollut ne kolme"guidoa", jotka valkaistuine hampaineen ja rusketusvoiteineen heiluivat edessämme. Jokaisella oli samanlaiset farkkushortsit jalassa jotka oli vedetty vyötäröltä alaspäin sen verran että stondiksen sattuessa koko komeus olisi jäänyt ylimmäisen napin yläpuolelle, alushousujen kuitenkin ollessa vyötärön korkeudella. Siinä ne elämän tosisankarit leikkisästi heiluivat ja yhden huomatessa toisella olevan dressman-merkkiset bokserit alkoi tämä kaverinsa kanssa nauramaan tälle yhdelle onnettomalle muotitiedottomalle kun ei ollut valinnut ylleen cK:ta tai BB:a. Olin jo lähellä vetää omat housuni puolitankoon paljastaakseni omat dressman-vetimeni, mutta samalla hetkellä kaverini joutui tuuppaamaan yhtä näistä hönöistä tämän horjataessa päälle- tajusivat välittömästi oman idioottimaisuutensa valtaväestön silmissä.

Uskottavaa ei myöskään ollut ne lähibaarin viisi keski-ikäistä urpoa jotka punakkaine naamoineen ja identtisine Hilfiger-pikeineen hoilasivat tiskillä rivissä Petri Nygårdin kesähittejä. Pari näistä hönöistä intoutui esittämään hiphop-tanssia joka muistutti lähinnä Korkeasaaren apinatarhan meininkiä ruoka-aikaan, tajuamatta miten typerältä tuo esitys näytti. Apinasta kun ei saa muodikasta vaikka kuinka sitä pukisi tai kuunteluttaisi Petriä. Noiden onnettomien kohdistaessa muutamia säälittäviä "jersey shore"-iskurepliikkejä vaivautuneeseen baarintyttöön oli pakko kysyä tytöltä haluaako tämä nämä saariston purjehtijat pihalle baarista, mutta tämä vastasi ystävällisesti ettei asiakkaiden tarvitse sitä tehdä- soittaa vartijan paikalle.

Uskottavaa ei myöskään ollut se narkkari joka kaupungin keskustassa halusi löytää minusta uuden kaverin ja avautua elämästään. Siinä se sopertaen selitti kokemuksiaan ja silmät sumeina pudotti neulansa taskusta kadulle röökiä kaivaessaan. Sanoi kuinka sosiaaliviranomaiset ja ennenkaikkea ex-vaimo pitäis tappaa, koska ne ei anna tämän subutex-nistin tavata lastaan. Vaikka oikeasti, siis ihan oikeasti hän on niiiiiin hyvä isä. Totesin ääneen kiitollisuuteni lastensuojelun olemassaolosta ja jatkoin matkaa.

Sen sijaan, uskottavaa oli se kun tapasin festivaalialueen kaiteella itäsuomalaisen, yli 60-vuotiaan herrasmiehen. Tämä arjen sankari kertoi nähneensä Black Sabbathin 70-luvulla ja tuolloin olleensa niin vaikuttunut näkemästään että teki päätöksen olla ikinä ajamatta hiuksiaan. Totesi tosin muutaman kerran lyhentäneensä latvoja käytännön syistä, mutta silti tuo jo hieman harmaantunut vanhus oli pitänyt päätöksensä ja elänyt läpi aikakausien tekemättä itsestään apinaa. Se on uskottavaa, ja kunnioitettavaa! Olla oma itsensä eikä mitään muuta! :) \,,/

torstai 30. toukokuuta 2013

Nyt se kesä sitten saapui! Kauniina aurinkoisena ja helteisenä päivänä keskusta täyttyy ihmisistä, eikä aiemmin mainitsemani ennustus osunut kovinkaan pieleen.

Kossu-Keijo ja Lasol-Lasse makaavat keskellä katua auringossa. Keijo on vetänyt pari lekaa Tapiota yhdessä diapamin, tenoxin ja lyrican kanssa ja kuola valuu poskella. Lasse on vetänyt pullon Lasolia ja makaa vieressä silmät pyörien kuin mummorulla R-kioskilla. Paikalle osunut kansalainen ilmoittaa hätäkeskukseen kosmeettisesta haitasta katukuvassa vaatien poliisin toimia ja samalla vieressä ollut turistiopas yrittää hellästi herätellä herroja tässä onnistumatta joten hätääntyneenä soittaa ambulanssia paikalle. Tilanteeseen saapuu kuitenkin virkavalta joka pienellä ja huomaamattomalla kiputerapialla saa ihmeheräämisen aikaan ja taluttaa nämä arjen sankarit poliisiauton peräosaan. Samalla havaitaan että Keijon loput napit ovat hävinneet, ja silminnäkijät kertovat tuntemattoman miehen käyttäneen hyväksi Keijon tiedotonta tilaa ja vieneen tämän dosetin

Partion lähtiessä kuljettamaan Keijo ja Lassea havaitaan heti kulman takana Pöytäviina-Pekka, joka alfauroksen tavoin on repinyt paidan pois päältään ja pitää striptease-esitystä paikalliselle nuorisolle mäkkärin edustalla. Teini-ikäiset tytöt napapaidoissaan katselevat showta kikattaen, 3000:n juustohampurilaisen rakentamien lanteiden hyllyessä. Partio osuu paikalle jolloin Pekka lopettaa esityksensä ja suupielet Keijon tenoxeista valkoisena astelee vapaaehtoisesti auton perään.

Samaan aikaan portailla istuvat "wannabe-black cobrat" Ahmed ja Mehmed käärmetatuointeineen tuijottavat virkamiestä tappavalla katseella H&M:n lastenosastolta hankitut valkoiset wifebeaterit yllään. Lyhyen mutta tehokkaan tuijotuskilpailun jälkeen nämä mafiosot kuitenkin kääntävät katseensa kadulle, jossa seisoo Kerttu-Kamankantaja.

Kertulla on ikää 16-vuotta ja kantaa käsilaukussaan Ahmedin hasislevyä. Vielä 15-vuotiaana Kerttu luki läksyjä illat hyvässä kodissa, kunnes tapasi nämä ihanat suklaasilmät jotka vielä jonain päivänä ovat ihan varmasti joskus oikeita bisnesmiehiä kultaketjuineen ja ferrareineen. Iskä ja äiskä eivät tätä ymmärrä joten Kerttu karkaa kotoa. Eikä aikaakaan kun Kerttu tajuaa löytäneensä elämänsä miehen ja uhraa vaikka henkensä tämän puolesta. Mutta kun virkavalta tulee paikalle, hyvin perustein tarkastaa Kertun laukun ja kaivaa pilvet esiin, kiistää Ahmed tuntevansa koko tyttöä. Kerttu muistuttaa itkunsekaisesti huutaen luvatusta aviosta, kymmenestä luvatusta mukulasta ja perunamaasta jolloin Ahmed yrittää paeta paikalta. Kerttu haluaa kotiin iskän ja äiskän luokse mutta pääsee sinne vasta kun tilille on talletettu yksi huumausainerikos.

Nyt kahdessa autossa on Keijo, Lasse ja Pekka, toisessa Kerttu ja Ahmed. Asemalle on matkaa vain puoli kilometriä mutta vastaan ehtii kävellä Kossukola-Kari vaimonsa Marjatan kanssa. Kari näyttää lähes Don Johnsonilta vuonna -83 Seppälästä ostetussa farkkutakissaan ja Marjatta näyttä pandakarhulta- molemmat polttimot ovat mustana mutta ei se mitään..."Love Hurts"-vai miten siinä laulussa lauletaan. Sitäpaitsi tosirakkaus kestää pienet kolhut ja Marjattahan oli varmasti väärässä taas, "oma vika". Ohi ajava poliisipartio kysyy Marjatalta mistä tämän vammat ovat syntyneet johon tämä vastaa "kaaduin portaissa".

Kyllä, kesä on taas täällä..

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Viime yönä klo 04.14:

Hätäkeskus ilmoitti tehtävän, jonka mukaan kaksi henkilöä yrittää murtautua K-marketiin henkilökunnan sisäänkäynnin kautta, teko yhä meneillään ja puhelu yhä auki. Lähdimme lähistöltä paikalle sinisten hälytysvalojen valaistessa aamuöisiä katuja, renkaiden kirskuessa tiukoissa mutkissa, nyrkkien puristaessa rattia...rosvot kiinni ja koppiin.

Muutamassa minuutissa pääsimme paikalle ja tapasimme kaksi henkilöä itse teossa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut murtovarkaiden puuhat, vaan paikalla oli puuhastelemassa kaksi nuorta aikuista, tyttöjä molemmat.Molemmilla oli yllään vaatetus jota vois luonnehtia vanhan liiton punkkarin ja kettutytön sekoitukseksi. Hiuksissa oli oranssia ja vihreää hiuslakalla pystyyn pöyhittynä. Vahvat meikit kasvoissa lävistyksiä unohtamatta. Kyselimme kohteliaasti tyttöjen tarkoitusperiä ja nämä kertoivat olevansa etsimässä tyhjiä pulloja. Murtojälkiä ei ollut havaittavissa, ja tytöt kertoivatkin ettei murtohommat kuulu heidän tyyliinsä. Havaitsin maassa muutamia elintarvikkeita ja tiedustelin mahdollista dyykkaustarkoitusta, johon molemmat vastasivat myöntävästi. Pihamaalla lojui myös pari lenkkimakkarapakettia, joita tytöt kuitenkin kielsivät omistavansa - "Me ollaan kasvissyöjiä, me ei syödä lihavalmisteita. Me ei ikinä voitais vahingoittaa mitään elävää, eikä yleensäkään luontoa. Me suojellaan sitä viimeiseen asti."

Asiallisia tyyppejä molemmat, ja ennenkaikkea hyvin terveen ajatusmaailman omaavia nuoria naisia. Ilmaisinkin heille ääneen kannattavani samaa ajatusmallia, vaikkakin olen liian heikko sitä noudattamaan- hyvä liha kun on mielestäni aivan vastustamatonta.

Tiedustelin tytöiltä henkilöpapereita, jotka he mukisematta ojensivatkin. Toisen passin välissä oli "Fuck the police"-tyyppinen iskulausekortti, jota hieman huvittuneena tavasin. Asiat olivat kunnossa joten päätimme aamuyön ratoksi avata hieman vakaumuskeskustelua näiden neitokaisten kanssa, aidosti kiinnostunut asiasta kun olin.

Partiokaverin tarkastaessa tyttöjen laukkuja sisältä löytyi mm hiusväriä ja -lakkaa. Kyselimme ohimennen onko tuo hiuslakka sellaista joka ei otsonikerrosta vahingoita, jolloin toinen tytöistä alkoikin hädissään tarkastella pulloa "otsoniturvallisuus"-merkkejä etsien. Ilmaisimme ääneen myös huolemme hiusvärin vaikutuksesta luontoon sinne päästyään, johon tytöt totesivatkin aikovansa luopua kokonaan niiden käytöstä, ajattelemattomia kun olivat tuon suhteen olleet. Toisen laukussa oli meikkituotteita ja kosmetiikkaa, joista kyselmmekin ovatko näiden tuotteiden valmistajat Animalian kosmetiikkalistalla? Toinen tytöistä alkoikin heti huolissaan kiivaasti etsiä vastausta kysymykseen älypuhelimensa selaimen avulla.

Koska olimme niin luontevasti päässeet keskutelussa hyvään alkuun, päätimme laajentaa aihetta myös pukeutumisen piiriin. Molemmilla tytöistä oli jalassaan vanhat, hieman jo kuluneet maihinnousukengät. Mielenkiinnosta olikin pakko nostaa esille kysymys oliko kyseessä keinonahkakengät vai olivatko neitokaiset suojanneet jalkansa eläimen nahalla? Kysymyksen esitettyäni molempien silmiin ilmestyi aitoa hätää kuvastava katse, ja toinen tytöistä jo availi nauhojaan selvittääkseen tuon materiaalin alkuperää. Samalla kiinnitin huomioni toisen kaulassa olevaan muovipohjaiseen, niiteillä peitettyyn kaulapantaan josta totesinkin että se tuskin on luonnossa hajoavaa materiaalia- tyttö kertoi olleensa ajattelematon ja tuon korun sotivan hänen syvää vakaumustaan vastaan samalla avaten sen solkia.

Pian totesimme aiheuttavamme liikaa päänvaivaa ja ahdistusta tytöille keskustelumme seurauksena, joten päätimme toivottaa hyvää illanjatkoa. Muistutin vielä erotessamme kuinka hyvällä asialla ja aatteella tytöt ovat liikkeellä, ja kannustimmekin molempia jatkamaan samaa, arvokasta rataa. Tytöt puolestaan olivat kovinkin tyytyväisiä kokemukseensa, kiitelivat meitä silmiensä avaamisesta ja toivottivat meille myös hyvät jatkot. Taas maailma on vähän parempi paikka. Mukava olla avuksi..:)

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Havaitsin tänään ilokseni, että kesän ensimmäiset merkit ovat saapuneet ovelle. Aurinko lämmitti suloisesti terassia ja kuurosade ropisi sen lauteille auringon samalla paistaessa. Lintujen viserrys kaikui leudossa kevätsäässä ja aamuisten jäätyneiden lätäköiden narskunta kenkien alta oli tiessään. Kesä on saapumassa.

Mutta se ei suinkaan ole ainoa merkki kesän saapumisesta. Samalla kun aurinko saa lämmittää orastavaa nurmea, kömpii Kossu-Keijo ja Lasol-Lasse kolostaan ihmisten keskuuteen kuin karhu talviuniltaan. Molemmat hoippuvat keskustan penkeille puuhapussiensa kanssa ja Pöytäviina-Pekka liittyy seuraan. Eipä aikaakaan kun Keijo kaatuu penkin reunalta päälleen katuun ja ambulanssi kiitää paikalle. Lasse koittaa örveltäen neuvoa hoitohenkilöstöä samalla kun Pekka laskee vetensä viemäriin keskellä kävelykadun risteyskohtaa. Nuori äiti kävelee ohi ja peittää lapsensa silmät Pekan heiluttaessa vehjettään. Keskiportaan johtaja näpyttelee i-phoneensa hätäkeskuksen numeroa ilmoittaakseen kosmeettisesta haitasta ja vaatii poliisin välitöntä puuttumista asiaan. Virkavalta tulee paikalle ja vie Pekan ja Lassen valtion hotelliin. Kesä on saapumassa kaupunkiin.

Kuukaudet kuluvat ja Keijo kuolee lämpöhalvaukseen sammuttuaan toppatakki yllään rannalle. Lasse ja Pekka ottavat "pienet" Keijon muistolle ja päätyvät putkaan kuten jokaisena edellisenäkin päivänä.

Samaan aikaan lievästi alkoholisoituneet juhannusprinsessa Heli ja kossukola-Kari tapaavat toisensa lähiöpubissa ja tuntevat polttavan, kesäisen intohimon syttyneen. Molemmat suuntaavat käsi kädessä ravintolan pihamaalle jolloin himo vie voiton odotuksesta. Karin yrittäessä virittää kumia matoseensa pyytää Heli tätä kiirehtimään; "Äkkiä nyt, oksennus tulee!" Karin vaimo Marjatta seuraa tilannetta parvekkeelta ja soittaa virkavaltaa paikalle vaatien tätä puuttumaan uhkaavaan aviorikokseen. Hätäkeskuspäivystäjä kieltää kolmannen puhelun jälkeen soittamasta uudelleen, mutta Marjatta tyrmistyy saamastaan palvelusta joten soittaa vielä viisikymmentä kertaa. Virkavalta tulee paikalle ja vie Marjatan putkaan. Kari epäonnistuu yrityksessään surkeasti samalla kun Heli oksentaa ojaan.

Kohta syksy tekee jo tuloaan ja Lasse ja Pekka suuntaavat taivalluksen kohti koloaan kuin muuttolinnut kohti etelää. Heli ja Kari hyvästelevät toisensa tuopin ääressä ja Marjatta kattaa pöytää tarjotakseen Karille sovintoillallisen. Paikallisen poliisiaseman kahviossa veikkaillaan kumpi näkee seuraavan kevään, Lasse vai Pekka. Mutta sitä vastausta saadaan odottaa seuraavaan huhtikuuhun- Lasse ja Pekka nukkuvat talviuntaan suloisesti paperikeräyslaatikossa, Lasol-pullo seuranaan, kunnes kevät taas koittaa.

Hyvää alkavaa kesää kaikille..:)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Tässä lomaa aloitellessani katselin noita viime viikkojen uutisotsikoita ja silmiin osui uutinen siitä opettajasta joka sai potkut kun uskalsi vähän painokkaammin ojentaa sitä räkänokkaa, joka saa tehdä mitä haluaa, aina kun haluaa ja miten haluaa. Vanhemmat ei enää saa, eikä monet edes osaa kasvattaa lapsiaan ja koulultakin viedään jo se mahdollisuus näyttää niille oikean ja väärän käyttäytymisen ero. Eikä se vanhempien osaaminen ole taidoista kiinni, vaan siitä ettei niille mukuloille enää aseteta rajoja, ei komenneta eikä edes kielletä koska se saattaa loukata niiden tunteita. Vapaa kasvatus, se on muotia.

Vapaaseen kasvatukseen liittyen, olin tässä taannoin tehtävällä jossa äidin pienet mussukat, Risto-rikollisentaimi, Kosti-koulukotikarkuri ja Ville-vapaakasvatus päättivät toteuttaa tarkoin suunnittelemansa murtokeikan Hollywoodin malliin. Kohteena oli paikallinen palloilukeskus ja keikkaa suunniteltiin pitkään, huolella ja tarkasti.

Eräänä kauniina talvisena arkipäivänä Ville tekeytyi viekkaasti asiakkaaksi ja livahti salaa henkilökunnan tiloihin. Sieltä Ville eteni edelleen takaovelle, avasi takaoven lukituksen ja varmisti oven auki pysymisen pienellä kiilalla jonka oli omin kätösin vuollut pajun oksasta. Nyt oli vain aika odottaa h-hetkeä, "t minus 8 hours".

Illan pimetessä ja henkilökunnan poistuttua Ville, Kosti ja Risto hiipivät salaa palloilukeskuksen takaovelle ja pujahtivat sisään. Ensimmäisenä oli etsittävä kohde nro 1- karkkihylly. Toisena oli vuorossa kohde nro 2- limsa ja siiderihylly. Ville ja Kosti päättivät ryhtyä toimeen ykköskohteessa ja lappoivat suklaapatukoita mukanaan olleisiin putkikasseihin. Adrenaliinin virratessa Risto ryntäsi juomavarastolle ja kauhoi kasseihinsa muumilimsaa ja ananaslonkeroa. Greippilonkeron Risto jätti hyllyyn koska se on lapsista liian kitkerää, myös Ristosta.

Kuinka ollakaan yösiivooja yllätti Riston kesken puuhien ja säihkähti kovasti yllättävää tilannetta. Risto tarttui lattialla lojuneeseen golfmailaan ja kohotti sen miehekkäästi lyöntiasentoon huutaen samalla jotakin äänenmurroksellisella äänellään. Siivooja ryntäsi pois paikalta soittaen samalla hätäkeskukseen meneillään olevasta rikoksesta.

Ei hätää, vielä on 10 minuuttia aikaa saattaa nerokas suunnitelma loppuun. Kolmikko oli synkronoinut kellonsa sekunnilleen samaan aikaan ja varma arvio tilanteesta oli, että poliisin saapuminen paikalle kestää vähintään 10 minuuttia. "Time - checked!"

Kukaan kolmikosta ei kuitenkaan ottanut huomioon, että poliisiautoissa on kääntyvät ja vetävät etupyörät joten partio saattaa olla lähelläkin mikäli partiointireitti sattuu samalle seudulle. Poliisiauton kaartaessa pihaan jo viiden minuutin kuluttua hälytyksestä iskee mestarilliseen rikollisjoukkoon pakokauhu - "Äkkiä pois täästä ja pakoon!"

Kolmikko ryntää ulos tilasta ja kaartaa juosten oikealle urheiluhallin nurkan taakse. Muutaman sekunnin kuluttua nämä kullannuput juoksevat takaisin nurkalta vastakkaiseen suuntaan kirmaten kuin varsat kesälaitumelle päästyään. Nuorten herrojen täydellisessä pakosuunnitelmassa oli ihan pikkuruinen aukko- oikealla nurkan takana on vastassa verkkoaita piikkilankoineen.

Siinä ne jolpit höntyilivät kantamuksineen kohti umpihankea. Valtava ryöstösaalis oli hylättävä matkalle, sinne jäi pakoreitin varrelle finninaamojen suklaat ja lonkerot. Nämä rikollisuuden tulevaisuuden tähtöset onnistuivat saamaan puolen minuutin etumatkan virkavaltaan ja huokaisivat helpotuksesta löytäessään täydellisen piilopaikan josta kukaan, eikä mikään voisi heitä löytää- valtavan kuusen jonka oksasto suojaa pelokasta ja levotonta kulkijaa hädän hetkellä. "Me ollaan turvassa, ne ei löydä meitä täältä."

Tässä vaiheessa näin takaa-ajavan näkökulmasta voisi sanoa ilman pienintäkään itsekehun hiventä, ettei kovin valtavaa älykkyyttä vaadi seurata umpihangessa kolmea erillistä jälkeä jotka johtavat kuusen alle, ja jotka eivät johda enää sen puun jälkeen mihinkään. Ei tarvitse olla nobelisti eikä rakettitieteilijä että tajuaa että siellä kuusen allahan ne mukulat luuraa. Silti pennut totesivat aidosti yllättyneinä: "Miten te meidät löysitte??" Ei herrajumala, jos tämän maan tulevaisuus on tuollaisten järjen jättiläisten varassa, niin kannattaa vetää jo nyt salkoon ruotsin tai venäjän lippua.

Siinä sitten poikia autoon saatettiin ja kyseltiin vanhempien tietoja. Villen äidille kun soitettiin tämä purskahti itkuun ja sanoi: "Minä olen niiiiiin pettynyt! Minä niin toivoin että Villestä olisi tullut kunnon poika, kun isoveli Markokin on nuorisovankilassa ja näin tämä taas menee! Mitä minä olen tehnyt väärin!?" Haloooooo!!! Olisiko 15-vuotiaan Villen paikka klo 2 arkiyönä kotona nukkumassa, eikä Riston ja Kostin kanssa rosvoamassa!??? Ilmaisin tämän hieman loivemmin myös äidille, johon tämä totesi että niinhän se olisi, mutta kun se Ville ei halua..

Vapaa kasvatus rulettaa!

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Tulin töistä, kaadoin tilkan skottilaista lasiin aamumyssyksi ja mietin tätä mennyttä yötä. Taas siihen mahtui monenlaista menijää- asennevammaisia idiootteja ja hyväntahtoisia juopuneita juhlijoita. Mukaan mahtui myös Kalle, jota en koskaan pysty unohtamaan. Kalle teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ainutlaatuisella lähestymistavallaan, jota voi lievästi sanottuna kutsua omaperäiseksi. Kallen taktiikkaa ei ainakaan voi sanoa tavanomaiseksi "käytsä usein täällä"-menetelmäksi, Kallella on äärimmäisen kova yritys huolimatta kehnosta lopputuloksesta.

Kalle on hieman yksinäinen, hellyyttä janoava, reilu viisikymppinen poikamies. Hän on koko ikänsä etsinyt sitä oikeaa, muttei onni ole rakkauden saralla vielä potkinut. Hän on käynyt baareissa, sinkkujen tapaamisissa, tutustunut internetin ihmeellisen maailmaan treffipalstoilla muttei "sitä oikeaa" ole löytynyt. Eräänä päivänä Kalle kirjoittaa lehteen ilmoituksen: "Hei sinä huumorintajuinen, ihana viisikymppinen nainen. Ratsastetaanko yhdessä auringonlaskuun? Seuraasi hakee tositarkoituksella viisikymppinen, savuton mies."

Muutamaa päivää myöhemmin viisikymppinen poikamiestyttö Marketta avaa lehden, huomaa Kallen ilmoituksen ja välittömästi tuntee kuumat väristykset vartalossaan- "Tämä se on! Tässä on se mies jota koko ikäni olen odottanut!".Marketta tuntee heti henkisen yhteyden tuohon kirjoittajaan. "Jos tosirakkautta on olemassa niin viisikymmentä vuotta se antoi itseään odottaa, mutta viimein me löysimme toisemme, puuttuvat puolikkaat toisillemme", Marketta miettii innoissaan. Sielunsa silmin hän näkee itsensä juoksevan käsikädessä elämänsä prinssin, Kallen kanssa kesäisellä kukkakedolla eikä malta odottaa tuon unelmiensa uroon tapaamista.

Marketta soittaa ilmoituksessa näkyvään numeroon ja pyytää Kallen luokseen. Molemmat ovat yltiöpäisen onnellisia tästä tulevasta tapaamisesta johon on valmistauduttava huolella. Hädissään Kalle tekee muistilistaa itselleen: "Osta kukat, varaa parturi, osta uusi paita, aja parta, osta viiniä!" Samaan aikaan Marketta tutkii asuntoaan ja tuumii "Ei tänne ketään herrasmiestä voi pyytää, sohvakin on kissan riekaleiksi repimä ja matotkin on likaisia." Välittömästi Marketta lastaa matot autoon, vie ne pesulaan ja suuntaa Sotkaan sohvaostoksille.

Seuraavana päivänä saa Marketta puhtaat matot lattialle ja Sotkan pojat kantavat uuden sohvan olohuoneeseen. Kalle on käynyt parturissa, ajanut parran ja ostanut paidan sekä kukkia. H-hetki koittaa, Kalle tilaa taksin pihalleen ja nousee kyytiin suuntana elämänsä rakkaus. Yksi asia kuitenkin unohtui, se viini! Kalle pyytää taksinkuljettajaa pysähtymään viinikaupan kohdalla ja valitsee hyllystä seurustelujuomaksi sopivaa punaviiniä. Samalla Kallen kuitenkin valtaa paniikki ja tuntiessaan kylmän hien nousevan otsalleen hän miettii: "Mitä jos minä mokaan tämän!? Täytyy pelata varman päälle ja saada jotain rentouttavaa!" Kalle suuntaa viinahyllylle ja ostaa vielä ison pullon perinteistä suomalaista kuivaa valkoviiniä, Tapio-merkkistä. Hermostuksissaan Kalle korkkaa pullon alkon tuulikaapissa ja ottaa pienen rauhoittavan, rentouttavan ryypyn. Tuo rakkauden hyökkäyspanssarivaunu nousee taksiin ja ottaa toisenkin hörpyn- pakko rauhoittua, pelottaa. Hädissään Kalle ottaa matkan aikana vielä kolmannen ja neljännenkin ryypyn kunnes ollaan perillä Marketan asunnon edustalla. Kalle astelee ovelle, käsi vapisten ojentaa sormensa kohti ovikelloa ja vetää kätensä viime hetkellä pois- "josh vhielä iiiiihan pienhi hömpshy niin homma toimii kui junan vesha", Kalle ajattelee. Mitä sitä pieniä hömpsyjä ottamaan kun pullossa on enää helmi jäljellä, joten Kalle ottaa vielä pohjanmaan kautta että juttu luistaisi paremmin.

Kalle tyhjentää pullon oven takana ja soittaa ovikelloa. Marketta ryntää innoissaan avaamaan ovea tuolle rakkauden suurlähettiläälle joka hänen oveaan kolkuttaa. Se on kohtalo joka ovikelloa soittaa, ei yhtään vähempää. Marketta avaa oven ja tervehtii Kallea joka vastaa: "Morjensh muru, voinko ihan hetken olla pithkälläni ni seurushtellaan shitten lishää?"

Kalle hoippuu eteisen ohi olohuoneeseen Marketan seuratessa etenemistä tyrmistyneenä. Kallen rojahtaessa uudelle sohvalle ja aloittaessa kuorsauksen tuntee Marketta kaikkien haavekuvien putoavan sirpaleina lattialle. Kalle sammuu kukkakimppu kourassaan ja Marketta soittaa hätäkeskukseen: "Pitäisi saada tuo mies ulos täältä."

Partion mennessä paikalle makaa Kalle edelleen olohuoneen uudella sohvalla ja kuorsaa äänekkäästi. Hellästi konstaapeli herättää Kallen jolloin tämä ensimmäisenä huudahtaa "Tulesh kainaloon muru ni pidän shua hyvänä!" Konstaapelin nostaessa alleen laskeneen Kallen ylös sohvalta ja taluttaessa tätä ulos asunnosta jää Marketalle vielä muisto Kallesta- märkä, voimakkaasti urealta tuoksahtava perhepizzan kokoinen tahra uudella sohvalla.

Ulko-oven kynnyksellä Kalle vielä huutaa rakkaalleen: "Milloinkash tavataan taas, murusheni!?"

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Ajelin tuossa aamulla töihin sohjokelissä ja tuumin että eikö tämä talvi voisi jo loppua! Kohta eletään toukokuuta ja edelleen tulee lunta taivaalta. Mietin tulevan työpäivän antimia ja kaikkia niitä urpoja jotka liukastelevat kesärenkaillaan päin toisiaan. Onneksi ainakin toistaiseksi on isommilta vahingoilta vältytty.

Siinä tulevan päivän tehtäviä miettiessäni mieleen nousi eräs liikenneonnettomuus jonka parissa taannoin hiihtolomien aikaan koitin virkaani hoitaa. Rekka ja henkilöauto olivat ottaneet mittaa toisistaan, ja osakseni jäi onnettomuuspaikalla tilanteen johtaminen edellisen vuoron jäljiltä.

Siinä sitten paikalla hoidin työtäni, ja kuinka ollakaan onnistui muutama lomalainen valitsemaan reittinsä ohi kollegan järjestämän kiertotien matkallaan kohti lapin lomakeskuksia. Toki virkamiehen kuuluu olla aina asiallinen, mutta kieltämättä vaatii todellista itsehillintää kuunnella kuskista toiseen pään aukomista siitä kuinka onnettomasti virkavalta hommaansa hoitaa ja silti edelleen olla ystävällinen. Toki suurin osa näistä kiertotiekikkailijoista oli hyvin asiallisia, mutta mukaan mahtui mooooonia v****ilevia korkeamman keskiluokan pumpulissa eläviä hönöjä, joiden kohdalla alkoi äänenpaino jo väkisinkin nousta. Ensimmäiset kymmenen meni heittämällä iloisella asiakaspalvelulla, mutta siitä eteenpäin alkoi mieltäni vallata ilkeät ajatukset:

Kiertotiekikkailija Espoosta (n. nro11) sanoo: "Mikä helvetti siinä on että ettette te voi järjestää kunnon opasteita tuonne kiertoteille!? Häh!?  Me ollaan menossa Leville ja nyt me seurattiin tätä navigaattoria ja jouduttiin tänne takas!"

Olisin niin kovasti halunnut sanoa "Ostakaapa vaikka kartta huoltoasemalta ennen seuraavaa reissua niin voitte sitten siitä seurata isoja teitä jotka on merkitty punaisella viivalla, sitten osaatte perille ja pääsette jatkamaan lomaanne. Järjenkäyttökään ei ole kiellettyä, eli jos se navigaattori ohjaa auraamattomalle kärrypolulle, se tuskin on tie talviseen paratiisiin"  Mutta sanoin "Olen pahoillani, tässä ei nyt oikein ole ehtinyt opasteita pystyttämään, varmasti ymmärrätte."

Kiertotiekikkailijan (n. nro 19) vaimo huutaa matkustajan paikalta: "Mikä saatana siinä on ettette voi järjestää tuonne kunnon opastusta!? Yhdessä risteyksessä seisoo poliisi ja sen jälkeen ei ole enää ketään opastamassa! Nyt me ajauduttiin tänne kun seurattiin tuota navigaattoria! Me ollaan menossa Leville!" Vastasin "Valitettavasti meillä ei riitä nyt väkeä opastamaan joka risteykseen, pahoittelen." Rouva tähän: "Siellä oli ainakin neljä poliisiautoa tuolla risteyksessä ja  8miestä! Eikö siitä muka riitä häh!? Leville ollaan menossa mutta teidän takia suunnitelmat menee päin helvettiä!" Kovasti olisin halunnut vastata "Hyvä rouva, juokaapa seuraavalla kerralla yksi punaviinipullo vähemmän yömyssyksi niin ette näe aamulla kaikkea kahtena. Sitäpaitsi ne kaksi miestä jotka siellä oli "ylimääräisinä" on valvoneet tässä tiellä kohta 17 tuntia huolehtimassa teidänkin turvallisuudesta joten kohtuullista lienee välillä suorittaa vaihtoa, eikös!?" Tyydyin silti vain toivottamaan hyvää matkaa.

Kiertotiekikkailija Helsingistä (n. nro 27): "Ettekö te jumalauta voi hankkia kunnon opastusta noihin risteyksiin, me seurattiin tuota navigaattoria jonnekin saatanan kinttupolulle ja nyt on vanteet ihan lumessa (Audi A8, uudet alumiini-puolavanteet)! Me ollaan menossa Leville!" Tunsin jo sykkivän paineen otsasuonessani ja näin sieluni silmin kuinka avaan tuon Audin oven, otan tukevan otteen herra skimbaajan takista ja autan hellästi tuon keskiportaan johtajan ulos autosta. Talutan hänet niskaa isällisesti mutta hellästi puristaen muutaman kymmenen metriä eteenpäin ja sanon "Katsoppa tästä tätä näkyä joka jää sun verkkokalvoille vaikka minkälaiset skimbaajalasit vetäisit päähäs! Luuletko jumalauta että mua kiinnostaa onko sun vanteet lumessa vai ei!? Ja yllätysyllätys, Levilläkin on lunta myös TEIDEN PINNALLA eli kannattaa viimeistään nyt kääntyä takaisin!" Mutta ei, sanon ystävällisesti "Kannattaa putsata ne vanteet ettei liikaa ravista ajaessa, hyvää matkaa :)"

Onneksi pian saatiin tie auki ja kaikki pääsivät sinne LEVILLE! Ja siinä mielessä olen tyytyväinen asiakaspalveluuni, että vaikka kuinka vituttaa niin silti jaksan vielä näille ystävällisesti hymyillä. :)

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Tuli käytyä pitkästä aikaa yöelämässä pikaisesti pyörähtämässä. Illan hyvässä seurassa toimitetun saunarituaalin jälkeen suuntasimme porukalla seuraamaan laadukasta livemusiikkia jonka jälkeen oli aika ottaa parit "palauttavat"  kaupungin suosituimmassa yökerhossa.

Suoraan narikasta suuntasimme tiskille, ja tilasin itselleni ja kaverille perinteiset vodka-batteryt. Seurasin baarimikon touhuja kun drinkkejä teki, ja huomasin että kaatoi sujuvalla ranneliikkeellä mitallisesta vodkaa lasiin huomattavasti ennenkuin oli 4 cl:n viiva saavutettu. Lasiin heilahti näppärästi kipollinen jäitä ja loraus energiajuomaa päälle. Käytännössä annoksessa oli 2 cl vodkaa (hinta alkossa 40 senttiä) ja 1 dl batterya (hinta S-marketin hinnoittelun mukaan 80 senttiä). Hintaa näille kahdelle juomalle kuitenkin kertyi 16 euroa! Tyrmistyin ja sanattomana haukoin henkeä ojentaessani seteliä baarimikolle. Mielessäni kävi että jos juomat on tuota laatua täytyy tähän hintaan lasissa olla jotain todella erityistä. Tutkin lasia löytääkseni siitä Mannerheimin tai jonkun muun historiallisen merkkihenkilön omakätistä signeerauksen, eihän mokoma juoma muuten voi noin hinnakas olla! Pettymyksekseni kuitenkin huomasin lasin olevan mallia "Taloustalo", joten totesin tämän palvelun olevan täydellistä asiakkaan taloudellista riistoa.

Järkytyksestä toivuttuani siirryin seuraamaan yöeläjien väestöä, jota jo kohtuullisen paljon alkoi parveilla ympärilläni. Havaitsin että tavalliset ihmiset ovat vähemmistönä kyseisen kerhon asiakaskunnassa. Naispuolisilla näytti olevan jonkinlainen kilpailu päällä, kuka kykenee näyttämään kaikkein epäluonnollisimmalta rintaliivitäytteineen, halpoine meikkivoiteineen ja kimaltelevine tekoripsineen. Eräänkin neitokaisen räpsyttimet näyttivät olevan mitaltaan sellaiset, että tämän pitäessä naisellisesti YSL-merkkistä savuketta huulillaan jäi savu leijailemaan noiden simäripsien alapuolelle.

Miehet sinänsä olivat aivan oma lukunsa. Paikka oli täynnä kurttuotsaisia kotibodareita, joista isoimmat olivat ostaneet paitansa jonkin postimyyntimuotiliikkeen metroseksuaaliosastolta. Pienemmät olivat selvästi käyneet asioilla H&M:n lastenosastolla, ja vetäneet ylleen 14-vuotiaalle tarkoitetun t-paidan kokoa 140 cm. Nämä apinaa muistuttavat testohirmut kävelivät ympäri baaria lapa levällään etsien katseellaan jatkuvasti jotain haastettavaa, ja alkuun väistelinkin noiden katseita välttääkseni hankaluuksia. Mitä enemmän nämä guidot (jotka reenaa arkipäivisin pelkkiä hauiksia ja viikonloppuna muuta yläkroppaa) joivat niitä vodkabattery-juomiaan, sitä enemmän niiden otsa painui poimuille ja alkoivat tuijottaa tuimasti. Lopulta antauduin pariinkin tuijotuskilpailuun ajatuksissani mielikuva siitä, että voi kuinka mieleni tekisikään puristaa tuota  hellästi kurkusta, vetää 19:n sarja avareita vuorotellen molemille poskille ja tavata "ET-KÖ SI-NÄ TA-JU-A ET-TÄ O-LET IH-MI-NEN ET-KÄ A-PI-NA!"

Poistuin ulos pettyneenä ja kävellessäni ohi rokkibaarin havaitsin sen edustalla kahden viikinkiä muistuttavan hevarin nauravan hillittömästi jollekin jutulle ja taputtavan toisiaan selkään. Tulin iloiseksi, ne olivat omaa kaveriporukkaa lukuunottamatta illan ensimmäiset hymyt jotka näin. Nämä tyypit osasivat pitää hauskaa, selkeästi olin iltani viettänyt väärässä paikassa.

Kello oli paljon ja kävelin työpaikalleni noutamaan reppuani. Siinä valtion viraston ovensuussa eräs Hauska-Heikki oli saanut huippuhilpeän idean ja lorotteli vesiään suoraan seinälle. Hänen pari kaveriaan nauroivat vieressä, kuinka hulvaton mies tuo Heikki onkaan. Minä en toki voinut moista käytöstä sietää edes promillen hövelissä olotilassa, joten menin Heikin vierelle tämän kustessa seinään. Kavereiden nauru loppui ja kysyin Heikiltä tämän osoitetta. Heikki veti sepalustaan kiinni osan eritteistä yhä valuessa lahkeilleen ja oli selvästi hämmentynyt kysymyksestä. Toistin kysymykseni uudelleen hieman painokkaammin johon Heikki vastasi asiallisesti hieman änkyttäen. Tiedon saatuani tuumasin "Selvä, otan tuosta jonosta taksin ja kun kerran asutaan samalla suunnalla niin käynpä kusemassa sun etuoveesi." Heikki ymmärsi yskän, pyysi anteeksi ja sanoi että käy jatkossa joko wc:ssä tai vähintäänkin puun juurella.

Illan toteamus oli, että on paikkoja joissa viihdyn ja paikkoja joissa ei pysty iltaa viettämään ilman että mieleen hiipii väkivaltaisia ajatuksia. Kuitenkin, hyvät ystävät ovat elementti joka pelastaa huononkin illan ja tekee siitä muistettavan. :)

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Pitkästä aikaa tuli tarve avautua tällä kanavalla! Katsoin nimittäin tässä vapaiden aikana tv:n tarjontaa ja muutamia viihteen helmiä tuli väijyttyä kauhistunein silmin. Kuinka alas voi tv-viihteen taso vajota? Toki sen ymmärtää ettei fiksut tai tavalliset ihmiset ketään kiinnosta, ei minuakaan, mutta joku raja sentään pitäisi olla! On viidakon tähtösiä, sinkkulaivaa, Jersey Shorea ja paras kaikista: suomitytöt  nykissä.

Sen ymmärtää jollain tavalla jos Michael Monroe unohtaa osan suomen kielestä kun on jenkeissä pari vuotta. Eihän kukaan normaali ihminen niin tekisi mutta se voidaan sallia Monroelle kun on kuitenkin Suomen suurin rock-kukko. Ja vaikka siitä sen reissusta on jo kohta kolmekymmentä vuotta ja edelleen sekoittaa kieleen amerikan sanoja niin se voidaan sallia. Mutta nämä tyhjäpäiset naikkoset jotka lähtee "uraa" rakentamaan rapakon taakse ja niistä tehdään vielä tv-sarja, ne on ihan omaa luokkaansa. Typyt on olleet siellä about kaksi viikkoa ja jo tuli lausuntoja telkkariin: "Se fuckin biatch ei tullu meidän kanssa tänne, niinkuin here! Siis just kun oli meidän girls night plan niinkuin about to come true niin se jätti tulematta, siis niinku she's not coming! Voi vittu mitä so bullshit tää niinku is!" Ja toinen sanoo "Me mentiin sinne dinnerpartyyn ja sitten siel oli niitä suklaa...niinku chocklatecakes ja sit se vaan niinku söi niitä ja mä olin ihan niinku alone, out of business you know Ja just kun mä yritin niinku jutella sen kanssa niinku intelligence stuff ni se oli vaan ett whatever. Fuckin biatch. Se eilen vähän niinku petti mut, ihan stab in the back you know." Aluksi tämä huvitti, lopulta aloin jo voimaan pahoin. Siis nämä airheadit (kuten he varmaan tapaavat sanoa) joiden  korvien läpi atlantin tuuli virtaa Brooklynin sillalla lähtee sinne rakentamaan uraa ja uhoaa kuinka kaikki suomalaiset ovat ihan "rednecks, you know". Ja siinä näiden uran rakentamisessakin on kyse vain siitä että löytää oikeat henkilöt kenelle levittää jalkansa.

Toivon tosiaan että siinä vaiheessa kun nämä isänmaan valioyksilöt hylätään hyväksikäytön jälkeen ja laitetaan maitojunalla kotiin, löytyy se vanhatuttu savon-, tai edes stadin murre sieltä jostain ja tajuavat vetäytyä takaisin sinne lähiöyksiöön sniffaamaan sitä pesujauhetta, kun nykin kokkelibileet ovat enää vain kaukainen muisto. Ihminen oppii virheistään, toivottavasti jopa "airheadit".

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Arvon lukijat, tässä on ollut hieman hiljaisempi hetki blogipäivitysten suhteen ja se jatkunee vielä ainakin hetken. Tähän on syynä se että eräs arvostettu kustannusyhtiö otti minuun yhteyttä ja parasta aikaa on neuvottelut käynnissä josko jonkinmoista yhteistyötä syntyisi näistä minun ajatuksista ja ahdistuksista. Mutta laitan taas tavaraa jakoon kun sen aika koittaa. Kiitos että olette käyneet tätä lukemassa niin runsaslukuisesti. Cheers! :)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Vapaapäivä. Heräsin aamulla iloisena uuteen päivään, suunnitelmana viettää laatuaikaa 4-veen kanssa ostosreissuineen ja mummolavierailuineen. Välittömästi tämän juniorin noustessa ylös sängystä havaitsin hänen nousseen väärällä jalalla ja totesin että taas alkaa pojan sisäinen Damien nousta pintaan. Päivän mittaan käytöstä analysoidessani totesin pojan kehittäneen "viisiportaisen kamelinselän katkaisevan ärsytysmetodin."

Vaihe 1: aloittessani katsomaan paikallista uutislähetystä tv:stä havaitsen toimittajan käsittelevän erittäin mielenkiintoista aihetta. Samaan aikaan 4-veen sisäinen vaisto sanoo "nyt iskä haluaa, siis oikeasti haluaa katsoa noita uutisia", joten hyppää syliini sohvalle hajareisin tuoden naamansa omani eteen lähietäisyydelle. Koitan väistellä näköestettä siirtäen omaa päätäni puolelta toiselle, mutta cobraakin nopeammin 4-vee siirtää omansa eteeni. Kielto ei auta, joten nostan hänet tukevalla otteella kainalosta viereeni sohvalle. Poika yrittää uudelleen kavuta eteeni, jolloin toistan tuon lähisiirto-toimenpiteen. Tämän johdosta alkaa välitön mielenilmaus, joka toteutetaan valtavalla, kaikki melurajat ylittävällä huudolla korvani juuressa. Yllättäen samalla sekunnilla huuto loppuu, kun mielenkiintoisen asian käsittely uutisissa on saatu päätökseen. Ärsytyksen ensimmäinen vaihe on saavutettu.

Vaihe 2: kokkaan 4-veelle aamupalaksi puuroa joka on maustettu kanelilla, sokerilla ja omenalla. Sitä puuroa jota kävin vartavasten erikseen ostamassa ilahduttaakseni tuota nulikkaa uudella herkullisella makuelämyksellä. Samalla kun kannan sopivasti jäähdytetyn annoksen pojan eteen tämä ilmoittaa "Se on muuten semmoinen juttu että minä en syö, en yhtään." Käytän kaikki mielikuvitukseni metodit saadakseni pojan syömään: houkuttelun, lahjomisen, kehoituksen, käskytyksen, kovan käskytyksen, kiristyksen ja juuri kun olen valmis viimeiseen keinoon eli uhkailuun joudun poistumaan henkilökohtaiseen huoltoon. Hetken kuluttua natiainen huutaa: "Söin jo kaikki!" Suunnattomasti kuulemastani ilahtuneena riennän kohti keittiötä ja havaitsen matkalla vastaan kävelevän koiran joka tyytyväisenä nuolee huuliaan. Pöydän ääreen päästessäni huomaan lautasen olevan tyhjä ja totaalisen kiiltävä, kuin suoraan tiskikoneesta otettu puhdas astia. Lasken yhteen koiran ilmeen ja kiiltävän lautasen = ärsytyksen toinen vaihe saavutettu.

Vaihe 3: kerään kaikki 4-veen käyttämät vaatteet lattialle ja pyydän tätä pukemaan. Vastaus on "en pue!" Käytän taas samat vaiheen 2 metodit ja huomaan kovan käskytyksen tehoavan- poika pukee viimeisiä vaatekappaleita ylleen. Lähden pukemaan omia ulkovaatteita päälle ja viimeisimpänä solmin maihinnousukenkieni nauhat kiinni. Toimesta suoriuduttuani nousen ylös ja kohdistan katseeni poikaan kertoakseni että on aika lähteä mummolaan. Samalla havaitsen että nulikka on ärsyyntynyt epäonnistuneesta pipon asennosta ja tästä mielenosoituksena riisunut itsensä ilkosen alasti. Maihinnousukengät auki ja pukemaan poikaa, joka sätkii kuin ennätyshauki isävainaan veneen pohjalla. Ärsytyksen kolmas vaihe saavutettu.

Vaihe 4: kävelemme viimein Citymarketin käytävää ja virhearvioinnin seurauksena huomaan ajautuneeni samalle käytävälle jolla leluosasto sijaitsee. Viime hetkellä yritän kääntää auto-mallisen ostoskärryn kohti miesten vaateosastoa jonka kautta pääsisin huomaamattomasti livahtamaan ruokaosastolle, ohi leluosaston viekkaan väijytyksen. Käännökseni toteutuu liian myöhään, vihollinen on näyttäytynyt ja tarkkasilmäinen 4-vee havaitsee tämän välittömästi. Käytävillä raikaa suunnaton vaatimusten huuto ja kiukku- vihollisen luokse on päästävä! Totean etten voi antaa periksi tai edestäni sen löytäisin, joten suuntaan kärryt kohti ruokaosastoa. Huudon loppuessa havahdun jotain puuttuvan- nulikan pipoa ei enää ole kärryssä. Tämän kohtaloa tiedustellessani saan vastauksen "Heitin sen pois". Kysyessäni tapahtumapaikan sijaintitietoja vastaus on "En kerro!" Ärsytyksen neljäs vaihe saavutettu.

Vaihe 5: Kassalinjalle päästessämme 4-veen katse on kuin koiranpennulla. Kyyneleet vuotaneet poskille pettymyksestä ja suupielet hieman säälittävästi alaspäin. Tervehdin kohteliaasti myyjää ja laitan ostoksiani kassalinjalle. Samalla 4-vee nousee ulos kärrystä ja sanoo kuuluvalla äänellä silmät kostuneina "Ethän isi anna minulle enää selkään kun päästään kotiin?" Kassan toiminta pysähtyy, hiljaisuus laskeutuu, naapurijono pysähtyy, katseet kohdistuvat minuun. Suorastaan kuulen sen naapurijonon naisen tekstaavan numerotiedusteluun lastensuojelun numeroa ja se takanani oleva herra miettii uskaltaisiko tuon edessä olevan kaljupään asioihin puuttua. Olen kuitenkin herraa noin 40 kiloa painavampi joten tämä päättää tyytyä minun seuraamiseeni P-alueelle ottaakseen rekisterinumeron ylös ja mahdollisesti miettii nimetöntä kirjettä sosiaaliviranomaisille. Samalla tunnen polvieni notkahtavan itkupotkuraivarin lähestyessä mutta kokoan itseni, ja huomaan pystyväni edelleen antamaan esimerkkiä 4-veelle kuinka kuuluisi käyttäytyä. Ärsytyksen viides vaihe saavutettu, kuudes olisi jo ehkä ollut liikaa.

(Tiedoksi, minä EN anna lapsille "selkään".)

perjantai 25. tammikuuta 2013

Tuli tuossa mieleen kun kauppakasseja selkä vääränä sisään kannoin että olen joutunut petoksen kohteeksi. 17 vuotta sitten kun alettiin perheenlisäystä miettimään, luettiin kaikenmaailman vauvalehtiä ja muuta, kuinka helppoa ja ihanaa on lasten kanssa. Niissä kerrottiin kuinka ensimmäiset vuodet menee ja miten ne kehittyy. En tuolloin tajunnut että siihen oli syy miksi ne kertomukset loppuivat kuin seinään 10 ikävuoden kohdalla. Missä on neuvolatädin vastuu!?? Kertaakaan se ei kysynyt "Olettehan tietoisia paljonko se lapsi syö kun kasvaa isoksi?" Kyllä siellä esitellään desin bona-purkkeja mitä sille tulee syöttää. Nyt kun miettii niin olisi ollut jo silloin aiheellista kantaa neljä kauppakassia evästä pöytään näytteeksi ja sanoa "Tässä on sitten 16-ikävuoden päiväsatsi."

Lapsi kun tulee murrosikään, varsinkin bodaus-harrastuksen aloitettuaan se syö kuin jääkarhu- jos sen eteen laitettaisi kokonainen valaanruho niin se olisi muutamassa päivässä kaluttu samaan kuntoon kuin niissä luontodokumenteissa. Aluksi meinasin verrata tuota ruokahalua hevoseen, mutta tässä päivät kun noita hummia kattelee niin vähemmän ne syö tuota heinää kuin tuo esikoinen ihmisruokaa. Kanalassa on toistakymmentä kanaa jotka munii ihan tuskissaan ja kaakattaa paikat hellinä, muttei ne silti pysy tuon esikoisen aamupalavauhdissa. Maitoa kannetaan lavallinen kaappiin harva se päivä ja aina se on loppu...siinä kun on sitä proteiinia. Proteiinijauhetta se lappaa puurokauhalla sen maidon sekaan monta kertaa päivässä ja haisee sitten pahalle kun on ilmavaivoja. Kahvia menee kolme pannua päivässä ja tästä kaikesta johtuen tietenkin kiloittain paskapaperia. Olen tuuminut että voisko tuolle syöttää kuivamuonaa, samaa kuin tuo koira syö. Siinä kuitenkin on kaikki ravintoaineet kohdillaan ja halvaksikin tulisi. Kerran tarjosin kupillista - kieltäytyi. Ihmeellistä nirsoilua, luulisi olevan sen verran kiitollinen vanhemmilleen että vähän joustaisi noissa ruokailutottumuksissa kun niin kovasti iskän lompakkoakin keventää.

Muutoin pääsee kohtuullisen helpolla. Riittää kun iltaisin nuuhkaisee ettei marihuana haise vaatteissa eikä kovin pahasti silmä seiso päässä kotiin tullessaan.

Kaikesta tästä huolimatta näiden omien kanssa on kuitenkin kohtuullisen helppoa...hyviä poikia kaikki ja niin arvokkaita. :) Sain kauppakassit purettua, otan oluen. :)

tiistai 22. tammikuuta 2013

Alkoi loma ja avasin kylmän oluen. Aika taas tuumia tätä mennyttä työkautta ja sen jälkeen tyhjentää pää työasioista pariksi viikoksi. Päälimmäisenä ajatuksena nousi mieleen nämä tyypit keitä on vapautunut vankilasta kuin sieniä sateella ja niiden käyttäytyminen verrattuna siihen mitä se joskus ennen "kakkua" on ollut. Tulin siihen tulokseen että pakosta näillä venkuloilla täytyy olla joku vankilan sisäinen, vankien välinen kurssitusjärjestelmä josta ne oppinsa ammentaa. Voisin kuvitella että jotain seuraavanlaista kurssisisältöä on ollut tarjolla:

- Äärimmäisen katu-uskottavuuden kurssi.

Kurssilla opiskellaan kuinka ollaan äärimmäisen katu-uskottavia porukassa. Opastettuun ohjaukseen kuuluu leveän haara-asennon ja käsien leveän mutta rennon asennon oikeaoppista harjoittelua sekä pahansuovan irvistelyn opettelua. Kurssin hintaan sisältyy pullollinen kodin putkimiestä jolla varmistetaan katu-uskottavan asennon säilyminen myös heikkoina hetkinä sitä kainaloihin ja nivusiin sivelemällä. Kouluttajana toimii Heikki Helvetinperkele.

- "Kuinka tunget puoli kiloa piriä hanuriisi"-kurssi

Kurssilla  opetellaan kuinka hanuriin saadaan tungettua jopa 20 kinder-kapselia täynnä spiidiä. Kouluttajana toimii tuhannen raja-ylityksen Heroiini-Heikki. Halukkaille antaa tukiopetusta korvauksetta Gay-Kalle.

- Voimailun peruskurssi

Kurssilla opetellaan testosteronin oikeaa käyttöä ja turvataan toimintaedellytykset voimailun jatkokurssille. Kurssi antaa valmiuden aloittaa voimaharjoittelu ja tuottaa käytöksen kuin gorillalla mutta olemuksen kuin simpanssilla. Kouluttajana toimii Testo-Teemu.

- Voimailun jatkokurssi

Kurssilla aloitetaan voimaharjoittelu vapailla painoilla. Kurssi tuottaa osanottajille myös olemuksen kuin gorillalla. Peruttu osanottajien puuttuessa.

-"Eläkkeelle kaksikymppisenä"-kurssi

Kurssilla opetellaan kuinka Kela vakuutetaan elinikäisestä työkyvyttömyydestä. Keskeisiä aiheita ovat selän anatomian opiskelu sekä selkävaivojen todentamiskelpoisuuden välttäminen. Kouluttajina toimivat Gunnar ja Leif.

-"Hetkessä uskoon"-kurssi

Kurssilla opiskellaan raamatun linjauksen mukaiset keskeiset lausahdukset, kuten "Herran siunausta teille, herra oikeuden puheenjohtaja", "Jeesus antaa minulle anteeksi, antakaa tekin herra oikeuden puheenjohtaja" ja "Minä luotan ainoastaan Jeesukseen enemmän kuin tähän tuomioistuimeen." Kurssin tavoitteena on valmius vakuuttaa tuomioistuin uskoonkääntymisestä sekä parannuksesta. Kouluttajana toimii Helluntai-Hessu.

Näin se ehkä menee, ainakin jostain ne oppinsa ammentaa. Minä avaan toisen oluen...cheers!:)

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kaadoin lasiin tilkan laadukasta skotlantilaista blended-tuotetta vapaapäivän kunniaksi ja onnuin sohvalle. Tuumin tätä ikääntymistä ja tuota jälkikasvua, kuinka 4vee pystyy kaatumaan suorilta jaloin kovalle lattialle ja jatkamaan matkaa.Tai kuinka 13vee pystyy tekemään tietokoneella itseoppineesti mitä ihmeellisimpiä asioita. Tai kuinka 15vee pullistelee vatsalihaksiaan, 6-packia. Ei onnistu minulta, olen vanha. Aloin miettiä näitä ominaisuuksia jotka ovat kohdallani muuttuneet sitten nuoruuden aikojen, ja jumalauta, niitähän on hirveän paljon! Muutamia toteamuksia:

1. Karvoituksen kasvu on loppunut päälaella, mutta vastaavasti se on siirtynyt korviin ja nenään. Korvista kumpuavat karvatupsut saavat minut näyttämään olkitäytteiseltä linnunpelättimeltä ja nenän alunen näyttää pakkassäässä siltä kuin olisin vasta viettänyt railakkaita kokkelibileitä. Onneksi sentään tajusin vähän trimmata niitä näiden toteamuksien jälkeen.

2. Murrosiässä herää kesken unien siemensyöksyyn, tässä iässä herää joka yö silmittömään nivelkipuun olkapäässä. Luulen tuon nuoruuden vaihtoehdon olevan huomattavasti mieluisampi tapa kuin tämä nykyinen, joka pakottaa raahautumaan alakertaan särkylääkekaapille. Samalla hetkellä kun astun ensimmäiselle portaalle, herää 4vee polvistani kuuluvaan, porraskäytävässä kaikuvaan ääneen joka muistuttaa edehdyttävästi kaatuvan hongan pauketta.

3. Nykyään tekninen kapasiteettini riittää nippanappa cd-soittimen ja vahvistimen yhdistämiseen, mutta sekin vain silloin jos kyseessä on samat liittimet joita käytettiin 30 vuotta sitten. Vähänkään monimutkaisempaan suoritukseen olen pakotettu pyytämään apua noilta murrosikäisiltä.

4. Nykyään pystyn kuuntelemaan radiosta Paula Koivuniemeä ilman että vatsaa alkaa vääntää, mutta saman vaikutuksen saa aikaan nykynuorison suosima Justin Bieber tai mikä tahansa suosittu hipihopi-artisti.

5. Nuoruudessa suurimpia nautintoja oli se kun pääsi kaukaloon pelaamaan kiekkoa tuntikausiksi. Nykyään suurin nautinto on se, jos onnistuu päivän päätteeksi löytämään sellaisen asennon sohvalla ettei mihinkään paikkaan koske.

6. Murrosikäisestä on hauskaa sanoa "LoL" ja "OMG", minusta on hauskaa sanoa "Urpo". Siinä vaiheessa kun huomaan nauravani hysteerisesti sille kun joku ojentaa kahvipöydässä keksipakettia ja sanoo "Saiskos olla seksiä?" lupaan siltä seisomalta astua ulos ja todeta elämäni olleen tässä.

7. Ennen näköni oli kuin haukalla. Nykyään katsoessani jonkun ajokortista henkilötunnusta joudun arpomaan D-kirjaimen nähdessäni onko se D, O vai 0, ja sama tilanne on numeron 5 (S) ja 1(I) kohdalla. Jos siis henkilötunnus sisältää runsaasti näitä mainittuja merkkejä, joudun syöttämään tietokonekyselyyn noin 80 eri vaihtoehtoa jonka jälkeen arvon mikä on oikea- yleensä tyydyn toivottamaan turvallista matkaa vaikkei minulla ole harmainta hajua kenen kanssa olen ollut tekemisissä.

Näitä tulisi mieleen loputtomasti jos olisi aikaa miettiä...mutta nyt lähden rakentamaan 4veelle liukumäkeä jotta voin taas illalla yrittää epätoivoisesti etsiä sitä asentoa jossa mihinkään ei koske..