lauantai 4. tammikuuta 2014

Näin yövuoron jälkeisenä lepopäivänä istahdin sohvalle kylmä olut kourassa, aluksi ärtyneenä ja vähän vihaisenakin siitä kuinka tämä maailma on muuttunut toisenlaiseksi kuin se mitä oikeudenmukaisuudella käsitän. Tämä nykymeininki sotii monessa suhteessa sitä vastaan, kuinka minut on kasvatettu ja sitä kuinka olen oikean ja väärän jo kakarana oppinut tuntemaan. 

Taustoista sen verran, että mm. uusi paikkokeinolaki astui voimaan vuoden alusta. Tätä uutta lakia sitten päästiin soveltamaan oikein urakalla. Narkkari oli saanut pataansa asunnossa joka oli täynnä porukkaa. Siellä sitten selviteltiin kuka on epäilty, kuka on todistaja ja kuka on asianomistaja. Viimein kun roolit alkoi jollain tasolla selvitä, alettiin jakamaan porukalle lappuja jossa muistutettiin jokaisen oikeuksista ja velvollisuuksista. Asianomistajalle ojennettiin kolmesivuinen pruju joka piti myös suullisesti antaa tiedoksi. Samalla kun työkaveri piti tätä polttimo mustana seisovaa, opiaateista sekaisin olevaa, zombia muistuttavaa sankaria pystyssä etsittiin tälle kynä jolla voi lapun verisillä käsillään allekirjoittaa - omaa kynääni en antanut koska halusin välttyä a-, b- ja c-hepatiittitartunnoilta.

Epäillylle annettiin tiedoksi kolmesivuinen nippu, jossa muistutettiin ettei hänen tarvitse kertoa asiasta mitään, eikä edes kannata kertoa koska silloinhan hänet voidaan vaikka tuomita rikoksesta jonka hän on tehnyt. Muistutettiin oikeudesta avustajaan, jota tietenkin on viisasta käyttää ettei vaan vahingossa joudu vastuuseen teostaan. Kun varmistuttiin että epäilty on asian ymmärtänyt omalla kielellään, otettiin nimi paperiin ja voitiin siirtyä todistajien pariin.

Jokaiselle lappu allekirjoitettavaksi, jossa suullisen selonteon jälkeen muistutettiin että asiasta pitäisi kertoa totuus, mutta jos tuntuu että saattaa jäädä kiinni jostain rikoksesta niin silloin ei tietenkään tarvitse kertoa koska saattaa joutua pian vastuuseen tekemistään teoista.

Kaiken tämän jälkeen huomattiin verijälkiä lattiassa jotka olisi hyvä ottaa talteen varmuuden vuoksi asian selvittämisen kannalta. Mutta koska tämänkään ei pidä toimia niinkuin elokuvissa, soitetaan kaverille ja kummin kaimalle jotta saadaan asunnon haltija paikalle todistamaan tätä tapahtumaa. Siis tietenkin siksi ettei hänen oikeusturvansa kärsi tässä asiassa ja tule ylimääräistä siivottavaa konstaapelin maihinnousukengistä. Verijälkien johtaessa rappukäytävään on aika etsiä taloyhtiönhallituksen puheenjohtaja todistamaan ettei virkavalta vaan varasta niitä lastenvaunuja ala-aulasta samalla kun niitä verijälkiä valokuvaa.

Lopulta kun saadaan saadaan asia jollain tavalla selväksi, kirjataan asiasta noin 10 erilaista pöytäkirjaa ettei kenenkään oikeusturva kärsi tässä tapahtumassa ja annetaan jokaiselle jäljennös tarkastettavaksi. Jos pöytäkirjassa on jotain epäselvää voidaan tietenkin käynnistää tutkinta jossa selvitetään poliisin toiminta asiassa. Aikaa tähän kaikkeen menee noin 4 tuntia.

Mutta, minä olen nyt pari päivää kotona. Jos lapset on tehneet jotain pahaa, ne opetetaan kantamaan vastuunsa. Totuus selvitetään ilman kirjallista selontekoa oikeuksista ja jos tilanne vaatii omaan huoneeseen komentamista ei siitä tehdä tässä valtakunnassa pöytäkirjaa. Jos tilanne vaatii tukkapöllyllä uhkaamista ei siitä oteta vastaan rikosilmoitusta laittomasta uhkauksesta. Tässä talossa elää se oikeudenmukaisuus jonka olen oppinut tuntemaan. Ja väitän, että aikuisina nuo kakarat arvostaa oikeaa lakia eikä yritää luistaa siitä niinkuin yhteiskuntakin tänä päivänä usein haluaa opettaa.

2 kommenttia:

  1. Niin, kenen etua tuo paperien pyörittäminen palvelee? Väitän, ettei kenenkään.

    Isäni tykkäsi aina kertoa tarinoita nuoruudestaan Pohjanmaalla. Tarinassa poliisi antoi syyllisille turpaan tanssilavan takana, eikä asiaa sen jälkeen muisteltu puolin eikä toisin. Rikosnimikettä en nyt satu muistamaan, oliskohan se ollut pimeän viinan myyminen...

    VastaaPoista
  2. Kyllä ollaan menossa outoon käytäntöön, että kansalainen ei joutuisi vastuuseen mahdollisesta tekemästään rikoksesta.

    VastaaPoista