Kylläpä taas heti aamusta alkoi vituttaa. Erehdyin katsomaan sivua missä avaudutaan kuinka ravintolan pitäjän kolme autoa oli poltettu. Erittäin typerä ja raukkamainen teko kaikenkaikkiaan ja toivon että tekijät saadaan vastuuseen ja varmasti tutkinta tekeekin kaikkensa sen eteen. Voimia kohteena olleelle perheelle. No mutta siellä sivustolla sitten ”suvakit” huutelivat kuinka ”natseja pitää vetää lättyyyn” ja ”natsit” huutelivat kuinka ”vitun kytät ei tee mitään kun niiden aika menee vihapuheiden tutkimiseen”. Menin sanattomaksi tämän täydellisen typeryyden suhteen.
Yhteisesti kaikille osapuolille: Ensinnäkin. Sinne linnan juhliin nyt ei kaikki mahdu joten voitte purkaa vihanne siitä että ”eliitti” juhlii vaikka pelaamalla pullonpyöritystä ja keksimällä hassuja tehtäviä. Tehkää poikkeus tänä vuonna ja halatkaa toisianne älkääkä rikkoko toisten omaisuutta tai hakatko eläimiä. Jos jollain sattuu olemaan Suomen lippu talonsa edustalla, se ei ole natsismia vaan isänmaallisuutta. Googlatkaa vaikka ”natsi” niin löydätte sen tunnuksen netistä- se ei ole siniristilippu. Ehkä teidänkin pappa oli tekemässä tästä maasta sellaista jossa jokainen voi osoittaa mieltään virkavallan pitäessä huolen että voitte sen tehdä rauhassa ja saatte leivän pöytään vaikkei se työnteko aina kiinnostakaan.
Toisekseen: Nämä vitun kytät tutkii ihan samalla tavalla niiden ”natsien” ja ”suvakkien” jutut eikä median (ja joidenkin poliitikkojen) höpöttämällä vihapuhe-muoti-ilmiöllä ole mitään vaikutusta sen toimintaan. Jos anarkisti ottaa nokkaansa grillijonossa niin tekijä yritetään saada kiinni, ja jos natsi piestään niin se saa ihan saman kohtelun. Suomen poliisi toimii puolueettomasti omasta henkilökohtaisesta näkemyksestään huolimatta, eikä mua nyt kauheesti hävetä vaikka Suomi mainitaankin jonkun yksittäisen idiootin tekosista. Se on sen idiootin asia ja se todennäköisesti herää aamulla putkasta...oli sitten natsi tai suvakki.
Hyvää itsenäisyyspäivää! Ollaan ylpeitä maastamme ja jos sitä ei ymmärretä niin istukaapa alas rauhassa ja koittakaa miettiä sitä vaikka huomenna sen sijaan että lähtisitte kylille ottamaan nokkaan niiltä jotka ei sitä tajua miettimisestä huolimatta.
tiistai 5. joulukuuta 2017
lauantai 9. syyskuuta 2017
Tänään se tapahtui! Asia jota ehdin jo sosiaalisessa mediassakin avunhuutona itkeä! Se iski naamaani kuin 30 kg kahvakuula "The mountain:n" läväyttämänä, enkä vieläkään ole toipunut suunnattomasta henkisestä kivusta ja järkytyksestä!
Se hiipi salakavasti mieleni syövereihin jo eilen, mutten tunnistanut merkkejä vaikka ne olivat yhtä selvät kuin musta silmä hipsterillä grillijonossa etuilun jälkeen. Ensimmäinen merkki oli se että huomaamattani olin ajautunut katsomaan "Vain elämää"-sarjaa. Toinen vakava merkki oli se että kehuin ääneen Siltsun esitystä. Tässä vaiheessa olisi jo läheistenkin ehkä pitänyt reagoida asiaan mutta ei, sitä ei tapahtunut. Viimeinen herätys tapahtui tänään, kun tajusin katsovani tv:stä KaijaKoon keikkaa ja jalkani heiluvan musiikin tahdissa. Järkytys oli valtava, eikä millään tavalla ennakoitavissa!
Hädissäni juoksin vaihtamaan dressmanilta ostamani t-paidan Kreatorin kiertuepaitaan ja toivoin sen helpottavan oloa. Ei helpottanut! Seuraavana riensin peilin ääreen katsomaan uljasta nuorekasta ulkomuotoani, olenhan pitkän lomani aikana kasvattanut hiuksia näyttääkseni Fabiolta palatessani töihin. Ja vitut! Nyt tajusin kuontaloni näyttävän samalta kuin Pelle Hermannilla...ainoat karvat mitkä rehottaa on parta kuin Gandalfilla ja värikin alkaa olla sama.
Viimeisenä apuna tilanteeseen laitoin Stonen live-dvd:n pyörimään manatakseni KaijaKoon ja Siltsun ruumiistani. Samalla tajusin että siitäkin keikasta on yli 30 vuotta ja jos nykynuori pukeutuisi samalla tavoin kuin kitaristi-Jiri bootseihin ja farkkushortseihin, tulisi kaupungilla turpaan yhtä nopeasti kuin sille tyypille joka huusi Seinäjoen torilla "Kaikki painijat on homoja!"
Aika on selkeästi ajanut ohi.. Silloin kun nuorena valmistuin ammattiin, oli joka toisella luokan naisella paremmat viikset kuin minulla ja kuula lensi jokaisella yli 10 metriä. Pojat ryyppäsivät keskiviikkona ja muu aika nostettiin punttia asenteella että reeni on epäonnistunut ellei oksenneta. Se jolla tuli kyykkysarjassa paskat housuun oli suurin sankari. Ei nykyään enää. Nykyään pelataan säbää ja juodaan vihreää teetä. Ei se huono asia tietenkään ole, mutta ajat on muuttuneet.
Totta se on...keski-ikä on saapunut.

torstai 8. kesäkuuta 2017
"Poliisin salainen rasistiryhmä paljastui!" "Onko tässä uusi Aarnio-case!?" "Poliisilaitos varoitti poliisihallitusta salaisesta fb-ryhmästä!"
Siis oikeasti!? Itse olin tänään kuolonkolaripaikalla jossa menehtyi mies jättäen jälkeensä orvon lapsen. Se on kuitenkin pikkuasia siihen verrattuna, että joku kirjoitti rasistiseen sävyyn turvapaikanhakijoista salaisessa fb-ryhmässä...ja siitäkin on nyt jauhettu jo viikko mediassa, muttei se kuollut isä edes nouse uutiskynnykseen valtakunnan mediassa. Ja meidän poliitikotkin on lähteneet tähän mukaan. Voi hyvänen aika..
Jokaisessa kahvipöydässä, varsinkin miesvoittoisella alalla löytyy ainakin se yksi type joka kertoo niitä pillujuttuja. Onko se vastakkaista sukupuolta alistavaa käytöstä? Vastaus: Niin kauan kuin vastakkainen sukupuoli ei ole kuulemassa niin ei. Mutta kun se naispuolinen sihteeri vahingossa kuulee sen niin tottakai siitä voi mennä herne nenään. Poliisit-ryhmässä on yli 2000 hallinnon edustajaa, joista MUUTAMA on ilmaissut asiansa turhan kärkkäästi, olettaen että mielenilmaisu pysyy sisäpiirissä...niin johan sillä meidän laatumediat porskuttaa päiväkausia. Ja se syntipukki, mistä se löytyy? No siitä ryhmän perustajasta joka on sallinut näiden muutaman urpon pääsyn ryhmään jotka sanoo mitä sylki suuhun tuo. Fobba, tsemppiä!
Meidän ammattiryhmä joutuu kokemaan kaikenlaista. Kerran muistan kun nostin lavetille kätkyt-kuolleen lapsen ja heti sen jälkeen kyyneleet pyyhittyäni menin esittelemään poliisiautoa päiväkotiin. Ja sitten joku kuplassa elävä parempiosainen järkyttyy kun hakee aamulla hesaria postilaatikolta ja joku laitapuolen kulkija örisee siinä samassa ojassa missä se laatikko on. Ja sitten tämä "uhri" kertoo kuinka yöunet nyt menee kun koki tällaisen järkytyksen. Joskus tekisi mieli...no mutta mehän annetaan ensiapua tähän järkytykseen ja viedään se juoppo kotiinsa nukkumaan. Ja sitten kun ollaan tekemisissä ulkomaalaisen marginaaliryhmän kanssa ja se rasistikortti on neljättäsataa kertaa vedetty esiin kun ei saa parempaa kohtelua kuin kantasuomalainen niin kieltämättä se joskus saattaa vituttaa. Meillä on ollut kanava missä näitä juttuja saa purkaa ja se on ollut hyvä sellainen. Edelleenkään näitä urpoja överikommentteja puolustelematta.
Laitetaankos asiat oikeisiin mittasuhteisiin, jookos? Suomen poliisi on rehellinen, puolueeton ja tasapuolinen rotuun, vakaumukseen tai elämäntilanteeseen katsomatta ja hoitaa työnsä pääsääntöisesti moitteettomasti. Ollaan ylpeitä siitä! Jos joku hönö menee liian pitkälle sanomisissaan, ei se ole ammattikunnan vika...se on sen yksittäisen hönön vika. Joskus ihmisten typeryys tekee sanattomaksi...niin tämän kohun osalta kuin muutenkin.

maanantai 27. helmikuuta 2017
Minä tässä mietin.. Alkoi vapaat ja kaadoin pienen
tilkan tällä kertaa bourbonia lasiin ja aloin tuumimaan minulle tärkeitä
asioita elämässä…niitä jotka tuntuu parhaimmalta maailmassa ja joiden tuoma
nautinto kohoaa ehdottomaan tunteiden eliittiin. Sain ajatuksissani kasaan
ehdottoman TOP 10:n, jotka tuottavat loputonta mielihyvää oli sitten hyvä tai
huono päivä. Jollakin muulla ne asiat voivat olla ihan toisia…toisella parasta
voi olla Audi A8 V8 Turbon höräyttäminen käyntiin samalla kun Chamillionairen
soinnut raikaa takabaksin 40 tuuman subbareista. Toisella se voi olla
moccacapuccinolatte kofeiinittomana ystävien seurassa…joillekin se TOP10 voi
olla pelkkä Jeesus x 10. Mutta tämä on minun TOP10:
9. Maastaveto. Se tunne kun menet gymille, lastaat
rautaa tankoon ja mietit mikä kohta tänään pamahtaa. Kaksikymppisenä pystyi
vetämään kissaselällä vaikka minkälaisia romuja, kuten anopin ammattikäyttöön
tarkoitettua Siemens XC10000 Pro-Edition ammattikäyttöön tarkoitettua
ompelukonetta, joka sivuhöyrystimineen ja automaatti tikkaus-silotuksineen
painaa sen 200 kg. No tänään sitä kannoin pojan kanssa ja mietin ponnahtaako
nikama selästä vai polvi pois sijoiltaan. Ei sattunut kumpaankaan, joten
luottavaisin mielin menen huomenna vetämään mavea ja jos huomennakaan ei mitään
hajoa niin se on 9. paikka.
8. Kivuton aamu. Se tunne kun avaat silmät etkä uskalla
liikkua. Hiljaa tunnustelee mielessään että mihinkä kohti tänään sattuu? Onko
se tänään olkapää vai polvi, vai kenties lonkka tai niska. Siinä muutaman
minuutin makaa paikallaan ja haistelee tilannetta…miettii mitä osaa kropasta
liikuttaa ensin ja sattuuko siihen? Ensin koukistaa polven…ei satu. Sitten
kääntää päätä…ei satu. Olkapää…ei satu. Siinä kun sitten voitonriemuisena
ponnahtaa ylös kuin puberteetti-ikäinen tuntee viiltävän äkkiliikkeen
aiheuttaman, invalidisoivan kivun kyljessään toteaa jälleen tosiasiat…mutta ne
ensimmäiset kolme minuuttia riittävät nostamaan tämän tunteen sijalle 8.
7. Vahingonilo. Se tunne kun olet sanonut esim.
vaimolle toistuvasti että ”ÄLÄ tee niin” tai ”TEE niin”. Sitten kun se poloinen
tekee itsepäisyyttään juuri toisin ja homma menee vituiksi, ei tarvitse edes
sanoa mitään. Tai siis jos sanoisi, olisi helvetillinen riita pystyssä, mutta
kun riittävän kauan harjoittelee peilin edessä vahingoniloista hymyä, jossa
suupielet nousevat vain muutamia millin kymmenyksiä on homma voitettu. Sillä
taiten harjoitellulla hymyllä voidaan aukottomasti ja sanattomasti osoittaa ”Mitäs
minä sanoin”, mutta hillitystä suun asennosta johtuen ei vaimo pysty kuitenkaan
todistamaan, että ylimielisesti hymyisin ”Mitäs minä sanoin” vaan joutuu
puremaan hammastaan ja vaikutus on taattu. Tämä tunne on kaikessa
mielihyvässään tasolla 7, oli sitten kyse talon palamisesta tai auton
hajoamisesta-
6. Valmiiksi ladattu kahvinkeitin. Se tunne kun heräät
aamulla kellon soittoon ja kykenet kipujesi kanssa nousemaan ylös sängystä ja
ryömimään kohti keittiötä. Olet valmistautunut keskittämään viimeiset voimasi
siihen, että kaivat sen juhlamokan kaapista ja alat lappamaan sitä
puurokauhalla keittimen suodatinosaan samalla unohtaen sen suodatinpussin
välistä, mutta sen sijaan huomaat että joku on ladannut keittimen valmiiksi ja
roikkuessasi jalat maata myöten vasten pöytätasoa kurotat siihen virtanappiin
ja painat sen pohjaan. Se tunne kun yläruumiisi valuu laatikostoa pitkin
lattialle jalkojen seuraan kuuntelemaan sitä ihanaa taivaallista tuoreen kahvin
porinaa. Ehdoton sija 6!
5. Särökitara ja tublabassarit. Ei tarvitse muita
perusteluja…heti kohdan 4 jälkeen! 666 ja rokrok! \,,/
4. Lapsen ensi parkaisu. Ääni joka saa jokaisen miehen
kyynelehtimään. Jos ei kyynelehdi ei ole mies tai sitten on vikaa
kyynelkanavissa tai psyykeessä. Maailman paras ääni juuri ennen särökitaraa ja
tubbblabassareita!
3. Takapuolirasva. Se tunne kun olet vetänyt 3 tuntia
koiran kanssa rosvon perässä kesäkuumalla, kävelet kuin John Wayne ja jokainen
askel tuntuu kuin pakaroiden sisäpinnoilta vedettäisi rälläkällä irti ”Fuck off
MC”:n jengitatuointia koska et ole kiusannut pienempiäsi. Se tunne kun saat
kannikat valeltua Pebanthenilla! Ehdoton kolmonen!
Ei mulla muuta. Taidan ottaa vielä toisen tilkan. J
maanantai 2. tammikuuta 2017
Elämä on kovaa. Se tunne kun olet tehnyt kaikkesi jälkikasvusi eteen saattaaksesi sen oikeille raiteille kohdusta lähtien, mutta jossain vaiheessa huomaat kaiken olleen viimeisen 9 vuotta täysin turhaa. Muistan kun tuo esikoinen sai alkunsa ja kasvoi äitinsä kohdussa. Tarkoituksellisesti soitin päiväsaikaan normaalia suuremmalla volyymilla perus-Maidenit ja Diot aloittaakseni riittävän aikaisessa vaiheessa koulutuksen aiheen alkulähteiltä (siis hänen mittakaavassaan alkulähteiltä...Zeppelinit ja Purplet tuntuivat liian kaukaisilta vuonna 2007...ne voi opettaa sitten myöhemmälläkin iällä). Äidin mennessä nukkumaan latasin vielä pienet Motörheadit kuulokkeisiin ja äidin kuorsatessa laitoin kuulokkeen vatsaa vasten varmistaakseni että pienokainen nukahtaa Lemmyn suloisiin "Ace of Spades"-sointuihin ja kokee olonsa turvalliseksi ja oikeamieliseksi myös päästessään ulos äitinsä sisälmyksistä.
Kaikki tuntui menevän alkuun hyvin. 6-vuotiaana iltatähti aloitti itse olohuoneessa valtaisan moshpitin iskän laittaessa Diabloa tai Anthraxia soimaan ja iskä koki suunnatonta ylpeyttä. Mutta sitten tapahtui jotain....herpaantuminen. Lapsi alkoi imemään vaikutteita netistä ja iskä jätti vahvistimen korjaamatta liian pitkäksi aikaa. Naperon kasvaessa toiselle luokalle totuus iski vasten kasvoja kuin tiiliskivillä täytetty vastapesty märkä pussilakana. Poika tuli iloisena koulusta ja kertoi voittaneensa levyraadissa koko potin valitsemallaan kappaleella. No iskä tietenkin kyseli oliko se Ghostin "He is" vai Bodomin "Needled 24/7" joita edellisenä päivänä oli kuunneltu matkalla kauppaan. Sitten se tapahtui! Ensimmäistä kertaa elämässään iskä meni sanattomaksi kun vastaus oli "chamillionaire - ridin'" Siis mitä helvettiä!? En minä tuollaista ole nulikalle opettanut! Katsoin videon ja siellä tummaihoiset miehet (tämä ei sisällä mitään rasistista näkemystä, ainoastaan musiikillisen totaalisen kauhistumisen) esittelivät mutkiaan ja autot pomppivat naisten hetkutellessa perseitään! Missä oli moshpitit ja tukan heiluttamiset!? Missä oli särökitarat ja tublabassarit örinäosuuksista puhumattakaan!? Järkytyksestä toivuttuani käännyin äärimmäisessä hädässä sosiaalisen median puoleen ja pyysin epätoivoisena apua koko fb-kaveripiiriltäni - millä pelastaa lapseni kadotukselta? Huomasin onnekseni että minulla on paljon ystäviä jotka oikeasti välittävät. Heidän hätänsä kohtasi omani ja nopeasti ympärille kehittyvä tukiverkosta alkoi tuottaa toinen toistaan parempaa parannuskeinoa tähän ongelmaan. Porukalla käytiin läpi psykologian perus-asiat ja uppouduttiin varhaisteinien sielunmaailmaan osan jo kaivaessa intohimoisesti aiheeseen liittyvään kirjallisuuttakin. Paras vaihtoehto ongelman hoitoon tuli kuitenkin hyvältä ystävältäni Lasselta, joka on myös äärimmäisen kova jätkä. Legendan mukaan Lasse hyppäsi aikanaan lampeen, joka painevaikutuksesta johtuen tyhjeni kokonaan vedestä sillä hetkellä kun Lassen ballsit osuivat veteen eli kyse oli vakavasti otettavasta mielipiteestä:
"Pelko on tietenkin kova, että pojasta ei tulekkaan metallia kuuntelevaa testosteronipanssarivaunua, vaan muikunruotoa muistuttava lökäpöksy joka kulkee housut nilkoissa ja laukoo suustaan fraaseja joita lihakset eivät pysty allekirjoittamaan.
Ymmärrän tilanteen vakavuuden ja tarjoan sinulle, kovasti kunnioittamalleni ystävälle kokonaisvaltaista kasvatuspakettia valmiiksi suunnitelluilla realistisilla tilannemalleilla.
Lapsillahan on tapana toimia juuri toisin kuin heitä kehoitetaan tai käsketään joten neuvon ottamaan käyttöön käänteisen psykologian. Äärimmäisessä tilanteessa on syytä käyttää äärimmäsiä keinoja jotta vaikutus on taattu, mutta mitäpä isä ja äiti ei tekisi lapsensa puolesta.
Heti alkuun kannattaa ”ampua” täysillä, mikäli tällainen termi sallitaan tässä yhteydessä.
Ensimmäisenä on syytä alkaa suoltaa gansta-rappia joka tuutista. Nyt on iskän syytä vaihtaa pukeutumistyylinsä asianmukaiseksi. Suositeltavaa on pukeutua erittäin löysiin vaatteisiin, housujen on syytä roikkua vyötäröltä häpykarvoituksen alapuolella, löysä hihaton paita isolla numero-logolla on minimivaatimus. Kaulaan on syytä laittaa paksu kultaketju jossa on volkkarin pölykapselia isompi koru. Vanhat amalgaamit on syytä päällystää kromi-implanteilla jolla saadaan aikaan true gansta hymy. Hymy on tietenkin väärä sana koska ganstat ei hymyile koska ne on niin vitun viileitä.
Suosittelen että puhuttelet vaimoasi nimellä ”bitch” tai ”ho”. Poikaa voi tuttavallisen leikkisästi kutsua nimellä ”Nigger”.
Jotta kasvatus saataisiin vietyä tavoiteltuun pisteeseen, on minimivaatimuksena myös päivittää ajoneuvokalustoa. Neliveto Volvon voi huoletta myydä ja sijoittaa rahat kunnon gansta-kiesiin eli lowrider jenkkiin jossa on pilluvalot ja ihan vitusti, siis ihan vitusti kromia ja pomppiva keula. Lisää kasvatuspisteitä saa myös pomppivasta takapäästä.
Elukat pitää laittaa myös pois, true-gansta ei kasvata kalkkunoita eikä kanoja. Koirankin pitää olla oikeanlainen eli sakemanni saa väistyä ja tehdä tilaa vesikauhuisella pitbullille tai amstaffille. Koiran tulee olla lihaksikas ja vahva. Koiran nappuloiden sijasta sille syötetään pelkästään ryssän nappeja aamulla ja thaikkunappeja illlalla. Tällä saadaan aikaan efekti jolloin koiran rinta on kuin Rich Pianalla ja takamus kuin Anastasia Kvitkolla.
Viimeiseksi kehitetään ganstanimi. Luotin tässä asiassa omaan ammattitaitooni ja loin sulle nimen joka tullaan muistamaan. Nimi on Gun Doggy Couch Bouncer.
Tässä vaiheessa alkaakin perusasiat kasvatuksen saralla olemaan sen verran reilassa että voidaan edetä realistisiin tilanne skenaarioihin.
Esimerkki 1. Pojan nouto koulusta.
Gun Doggy Couch Bouncer kaartaa hitaasti koulun pihaan luu ulkona, yllään löysä hihaton vaikka pakkasta olisi n. -30 astetta. Jotta maine saadaan sopivalle levelille on syytä ajaa luu ulkona AINA, säästä ja kelistä riippumatta. Ajoa voi tehostaa erilaisilla gansta aiheisilla huudahduksilla kuten, " I shoot you, mothafucca!!" tai sitten lokaalimmalla slangilla ” lopeta snaijjaaminen tai dokaan sua röökiin”. Kun saavutaan koulun pihaan laitetaan ajoneuvon keula pomppimaan ja myös takapää (jos mahdollista) koska se lisää kasvatuspisteitä. Jälkikasvua aletaan tämän jälkeen käskyttää kohti autoa huudahdelleen " where are yo Niggar” ja ”come here Niggar”. Huutoa voi tehostaa pitämällä replikamutkaa puolihuolimattomasti kädessä. Kun Nigger tulee kyytiin Gun Doggy Couch Bouncer poistuu näyttävästi koulun pihasta kumia reippaasti polttaen gansta huutoja huudahdellen ja mutkaa lungisti heiluttaen.
Esimerkki 2. kaupassa käynti.
Kaupassa käynti Gun Doggy Couch Bouncerille on helppoa ja vaivatonta, koska ganstat eivät käy kaupassa. ”Ho” tai ”bitch” tekee sen ganstan puolesta. Kaupassa käynnin jälkeen truegansta saa puolisoltaan huulihölkkää, tästä ei saa kasvatuspisteitä mutta on erittäin oleellinen osa prosessia jotta Gun Doggy Couch Bouncerin rooli voidaan viedä kunnialla loppuun.
Eiköhän näillä eväillä ja ohjeilla poika palaa takaisin ruotuun."
Luulen että kokeilen tätä, ja jos tällä ei onnistu niin sitten on annettava kuuri Mattia&Teppoa ja katsottava vaikutukset. Pitäkää peukkuja!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)