Kesä on tullut ja viimein sateiden jälkeen on aika ajaa nurmikko. Vapaapäivän koittaessa päätin hakea ruohonleikurin autotallista ja suunnitelmissa oli aloittaa eko-ystävällisellä masiinalla urakka samalla vihellellen ja nauttien kesäpäivän auringonpaisteesta sekä lämpimästä suvituulen vireestä. Avatessani autotallin ovea jouduin hyökkäyksen kohteeksi! Suoraan näkökenttäni edessä pöjötti Trumpin pään kokoinen ampiaispesä, eli siis todella suuri, ja sen asukkaat puolustivat kotiaan kuin Suomen poijjaat Kannaksella eli ihan saatanan raivoisasti! Ennen rivakkaa vetäytymistäni sain tainnutettua pari vihollista Sho Kosugin leffoista oppimilla ninja-iskuilla, eikä nuo pikku perkeleet onneksi päässeet tuikkaamaan. Oli aika siirtyä pohtimaan sotasuunnitelmaa.
Nykypäivänä tehokkain keino saada ongelmiin apua on tietenkin sosiaalinen media. Ennenmuinoin kysyttiin kaverilta tai naapurilta ja saatiin se yksi neuvo joka "satavarmasti toimii" ja sitten kaikki meni päin helvettiä. Tänä päivänä on onneksi mahdollisuus kysyä yhdellä viestillä neuvoa kaikilta 300:lta kaverilta ja sitten näiden väittelyjen päätyttyä voi valita omasta mielestä parhaan. Laitoinkin fb:iin seuraavan sisältöisen ilmoituksen:
"Mulla on ongelma: Autotallissa on valtava ampiaispesä: tapanko ne kaikki ja itken ensi yön sikiöasennossa vai onko joku muu keino häätää ne saamatta osumia ja polttamatta tallia? Nimim. "Ihmistä on helpompi ampua kuin eläintä""
Kuten arvasinkin niin kyllä kaverit haluaa auttaa ja toinen toistaan parempia neuvoja kolahtikin kommenttikenttään:
- "Palkkaat jonkun hävittämään pesän ja ammut sitten sen" (selkeästi nimimerkkiini suhtauduttiin hieman sarkastisesti)
- "Huuda "POLIISI! HAJAANTUKAA!" niin ne lähtee." (kokeilin, ei toimi)
- "Panostat Ooppelin dynamiitilla (jota siis löytyy), laitat W.A.S.P.:ia soimaan autostereoista ja kun ne ampparit hyökkää kuuntelemaan sitä niin lyöt ovet kiinni ja räjäytät sen auton" (tästä kommentista voisi päätellä että lähipiiri pitää koirankuljetusvälinettäni enemmän ongelmajätteenä kuin autona)
- "Laita nuotio autotallin lattialle ja pari kuusen oksaa päälle niin ne lähtee sen savun takia! (Minun tuurilla palaa koko paska ja sitten voikin paistella raunioiden jälkilämmöillä kabanossia kun palokunta on poistunut paikalta)
- "Laitat pitkään putkeen muurahaismyrkkyä ja paineilmalla puhallat sen sinne pesään. Ne ampparit ei kuole siihen mutta ne saa siitä sellaisen salaisen viestin että on parempi asua naapurissa." (aika huono lohdutusyritys tuo loppu.. Sinänsä ihan ok idea mutta koska kompura on rikki, on ainoa keino laittaa sitä myrkkyä putkeen ja puhaltaa se sinne. Koska kyseessä olen minä, varmuudella onnistuisin imaisemaan sen myrkyn kitusiini ja samalla pari ampparia)
- "Laitat imurin päälle, imaiset sen pesän pörriäisineen sinne ja laitat sen "Toriin" myyntiin halvalla hinnalla - joku hakee sen vielä saman iltana" (hyvä idea mutta kun on keskuspölynimuri)
- "Laitat pesän jätesäkkiin ja kuljeta ulos...ja ehdottamasti muista livestriimata tapahtuma" (vahingonilo=paras ilo)
- "Käytä vettä - kukaan ei halua asua vesivahinkokämpässä" (Harkinnassa)
- "Suhautat OC:ta (pippurisumute) pesään niin häipyvät" (Kokeiltu - raportti jälkempänä)
- "Näytät niille O.C.:ta (teinidraama Foxilla) niin varmuudella häipyvät, tosin jos itse altistut niin saattaa olla peruuttamattomat seuraukset." (Ei uskalla ottaa riskiä)
Otin neuvoista vaarin ja päätin valita tuon OC:n. Heräsin klo 7.45, laitoin Rambo II:n pyörimään ja katsoin sen päästäkseni tunnelmaan. Sen jälkeen tein punnerruksia "Eye of the tiger:n" soidessa taustalla kunnes vaimo tuli makkarista saatanan äkäisenä silmät unisena "Mitä v***ua sä taas touhuat!?". Sammutin musiikin, vedin hihattoman päälle ja öljysin ihon näyttääkseni mahdollisimman uskottavalta. Tein peilin edessä maori-tyyppisiä egonkasvatusharjoituksia ja vedin Rambo-nauhan otsalleni. Maiharit jalkaan ja pesälle, taustalla soi Panteran "Fucking Hostile"!. Ensin raivasin tieni perille Raidin avulla, lopuksi laitoin pesään OC:ta ja sumutin samalla itseni. Mitä tapahtui!? - Ne saatanan siivekkäät päätti pitää CHILIBILEET!!!
Nyt jatkan tämän ongelman kanssa painimista. Kaveri sanoi että pitää lisätä tuohon em settiin pari juttua niin varmasti toimii: "Juot saunassa kossua, peset ittes Samurai-saippualla ja laitat Rocky-deodoranttia niin ei voi epäonnistua!"
Epätoivoinen on valmis kokeilemaan mitä tahansa...eli saunaan siis.