Sairausloma lähenee loppuaan. Avasin oluen ja aloin tuumia näitä menneitä viikkoja ja niiden aikaisia tapahtumia.  Mukaan mahtuu paljon hyviä hetkiä ja myös niitä jotka eivät ole niin kovin ylentäviä.

Päällimmäisenä mielessä oli tämänpäiväinen kokemus, joka järkytti minua suunnattomasti. Kohtasin nimittäin äärimmäisen epäuskottavuuden huipun, joka iski korvaani kuin kuuden tuuman naula tärykalvoon lekalla lyötynä! Tapahtuma jota todistin, voitti kirkkaasti senkin tapauksen kun jokin kohublondi kertoi radiossa aikovansa isona lääkäriksi, heti sen jälkeen kun oli kertonut toimittajalle kiropraktikon olevan ihminen joka kiroilee paljon. Mutta ei tuo mitään siihen verrattuna, kun 69-vuotias Frederik laulaa Radio Rockilla "Missä on jatkot?" Ei helvetti, "jätä vaatteet eteiseen, mennään kaikki ammeeseen, missä on jatkot?" Samalla mieleeni syöpyi kuva Reetu-papasta makaamassa poreammeessa skumppalasi kourassa muutaman juuri teini-iän ylittäneen neitosen kanssa. Ei mikään ajatuksia hivelevä näky... Tervetuloa vaan uniongelmat.

Mukaan tähän lomaan mahtui myös pari ikimuistettavaa kauppareissua, joista jo kavereiden kesken avauduinkin sosiaalisessa mediassa: Eräänä päivänä kävin 5veen kanssa mäkkärillä ja tilasin perussetit. Tyttö tiskillä naputteli koneeseen tuotteet loppsumman ollessa 6,10€ ja alkoi kasaamaan tavaraa tarjottimelle. Siinä odotellessa kaivoin rahapussista kolikoita ja löysinkin sieltä tasarahan - 5 euron kolikkoa, 5 kpl 20sentin kolikoita ja yhden kymmensenttisen. Lopulta aterian ollessa tarjottimella ojensin hilut neidille ja hetken niitä tuijotettuaan tokaisi "Tästä puuttuu vielä euro". Katsoin uudestaan kolikoita ja totesin siinä olevan tasaraha. Tyttö kippasi kolikot tiskille ja sanoi "Tästä puuttuu euro, tässä on vain viisi näitä euroja ja sitten on noita pieniä kolikoita. Pitäis olla kuusi euron kolikkoa kun se hinta on kuusi ja kymmenen, eikö niin, häh!" Samalla tunsin punan nousevan niskaani, kipaisin nopeasti ja hieman jo vihaisesti maustepöydältä lautasliinan ja pyysin kynää lainaksi piirtääkseni tuohon lapulle viisi isoa omenaa ja viisi omenan viipaletta havainnollistaakseni tuota laskutoimitusta neidille. Kymmensenttisen olisin sitten lätkäissyt vielä sen saman lapun päälle ihan vain kokeillakseni osaako se tyttö yhdistää sen niihin omenoihin. Niitä omenoita piirtäessäni neiti onnistui laskemaan sen vaativan laskutoimituksen ja riemuissaan iloitsi ratkaistessaan tämän nerokkaan koodin - sain ruuat tasarahalla.
 
Seuraavana päivänä sitten hoitelin asioita kaupungilla ja lopulta nälissäni, kivuissani ja väsyneenä menin citymarketiin ja iloitsin löytäessäni suosikkiruokaani järkyttävän halvalla plussa-tarjouksena. Kassalle päästyäni perässäni jonotti kaksi entuudestaan tietämääni naishenkilöä. Vingutin sitten plussakorttia saadakseni edun noista elintarvikkeista mutta kone ei sitä suostunut lukemaan. Kassaneiti otti sitten korttini ja naputteli sen numerosarjaa käsin koneella mutta sekään ei jostain syystä koodia hyväksynyt. Vilkaisin taakseni ja huomasin näiden rouvien tuijottavan minua tappavalla katseella ja huokailevan syvästi, toisen naputellessa kärsimättömästi sormillaan liukuhihnaan ikäänkuin kysellen että "voisitko jo saatana siirtyä eteenpäin jumittamasta". Lopulta luovuin plussatarjous-oikeudestani ja sanoin tälle takanani seisovalle rouvalle "Ilman muuta minä teen Teille tilaa jos kerran olette valmiit maksamaan siitä mitä kaupasta ulos kannatte" ja hymyilin leveästi. (Korostan ettei tämä kommenttini perustu mihinkään puolueelliseen tai yleistävään näkökulmaan vaan ainoastaan siihen, että olen useammin kuin kerran ollut tämän ko henkilön kanssa tekemisissä ns. näpistys-tehtävillä) Välittömästi tämän jälkeen minut haukuttiin kuuluvasti huutamalla pahaksi ihmiseksi joka palaa helvetissä - en jaksanut enää vastata mitään vaan onnuin pois paikalta kasseineni.
 
Eilen kävin postissa ja totesin kesän merkkien saapuneen kylälle. Viereisellä torilla istui Kossu-Keijo Tapio-pullo kourassaan samalla kun Lasol-Lasse kusta lorotti keskelle toria. Ghettoblaster-mallisesta mankasta huudatettiin Irwiniä tai vastaavaa "Kyllä elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa" koko kylän ollessa pakotettuna kuuntelemaan näiden herrojen juhlintaa. Siinä sitten itsekseni mietin että nythän olisi ollut hyvä mahdollisuus kokeilla tämän kuukauden ajan "elämä on ihanaa"-elämäntyyliä vailla huolen häivää, kunnes tajusin ettei minulla ole siihen varaa...mutta Kossu-Keijolla ja Lasol-Lassella on...joka päivä. Ketähän sitä seuraavissa vaaleissa äänestäisi, ettei sen nuoren äidin tarvitsisi syrjäkylillä vastasyntynyt vauva sylissään odotella partiota neljää tuntia paikalle, kun auto on livennyt vähän ojan puolelle. Ja voisihan samalla noiden torin sankareiden päivittäisistä viinarahoistakin vähän leikata...vai onkohan se niitä kohtaan kidutukseen verrattavaa toimintaa jos joskus olo pakotettaisiin krapulan puolelle, ettei ihan koko ajan kännissä voisi olla?

Tänään kävin kaupoilla etsimässä aitatarpeita ettei kilit karkaa aitauksesta. Todistin jälleen omaa uskomatonta tyhmyyttäni, kun ensimmäisessä paikassa aidanpätkä maksoi 20 euroa ja jätin sen ostamatta. Sitten kulutin 20 euroa polttoaineeseen ajellessani ympäri kaupunkia etsimässä halvempaa tavaraa ja palasin ensimmäiseen paikkaan ja ostin niitä pätkiä. Palatessani kotia kohti aloin ohittamaan moottoritiellä ajavaa avensista ja rinnalle päästyäni sen kuljettaja lippalakissa ja beigessä perintötakissaan polkaisi kaasun pohjaan. Odotin jo sormen näyttämistä tämän kuljettajan toimesta, mutta tämä tyytyikin vain irvistämään näyttäen koko hammasrivistönsä samalla piiskaten toyotaansa kovempaan suoritukseen. Päätin luovuttaa suosiolla tuon typerän kilpa-ajon vierellä ajaneen herrasmiehen hyväksi ja takaisin jonoon palatessani huomasin tuon riisikupin perää koristavan kala-symbolin. Taisi edelliselläkin vastaavalla kerralla olla sama symboli silloisenkin toyota perässä, joten itsekseni mietin ettei kaikki äärimuslimit ole terroristeja, eivätkä kaikki äärikristityt ole liikenneterroristeja mutta taitaa molemmissa tapauksissa olla se kiihkomielisyys siinä ammatissa eduksi.

Ei muuta, avaan toisen oluen ja lähden rakentamaan sitä aitaa niistä pätkistä. Ensi viikolla töihin...onneksi. 

Viikko sitten istuin odottamassa vuoroani lääkärin vastaanotolle. Oliko kyse miehekkäästä ja lopulta voitetusta tulitaistelusta jonkin rikollisjärjestön ja virkavallan välillä, jonka seurauksia voisi ylpeänä kantaa arpena olkapäässä vähän niinkuin mitalia jolla kehuskella baaritiskillä? Vai oliko kyse machomaisesta mittelöstä keskellä kirkasta päivää kahden uroksen välillä, jossa Leuku-Leif oli aseistatunut puukolla ja virkamies patukalla, jonka seurauksena olisi yksi Leifin huitaisu viiltanyt syvän haavan konstaapelin lihaan ennen Leifin lopullista häviötä...jonka arpea voisi esitellä tulevina vuosikymmeninä lapsenlapsille ja kehua kuinka kova jätkä pappa oli? Vai oliko kyse siitä että ensimmäisen lomapäivänä aamuna oli kiire S-marketiin kaappaamaan itselle ne -30%:n lihatuotteet joita ei muuten raaskisi ostaa? Eli oliko kyse siitä kiireestä jonka johdosta juostiin siihen ainoaan jäälänttiin koko saatanan pihalla joka oli peittynyt yön aikana sataneeseen lumeen, joka oveluudellaan sai jalan taittumaan 110 kg:n ruhon alle ja katkaisemaan pohjeluun? Arvatkaa perkele! Ei paljon kunniaa heru tästä loukkaantumisesta...ei luotia nahassa eikä puukkoa kyljessä!

Aluksi jaksoin ihailla turvonnutta pohjettani toivoen sen jäävän siihen muotoonsa, mutta pian todellisuus iski turvotuksen laskiessa alaspäin muistuttaen lähinnä vanhan kärttyisen naisihmisen nilkkaa. Seuraavina päivinä yritin sopeutua tilanteeseen ja piakkoin kyllästyin paikallaan makaamiseen. Suoritin peilin edessä tiukan ja rankasti itsetuntoa kohottavan pullistelurituaalin, jonka avulla tolkutin itselleni että selviän yksin vallan mainiosti näistä arjen perushommista. Toki vaimokin olisi ollut käytettävissä mutta tästä asiasta oli tullut periaatekysymys! Nousin autoon ja polkaisin kaasupoljinta samalla tuntien vihlaisun pohkeessani, myöhemmästä jarrupolkimen kokeilusta puhumattakaan. Matkalla kauppaan mietin jo itseäni psyykaten tulevia hetkiä kuinka hammasta purren kannan kauppakassit kepeillä linkuttaen autoon ja kuinka ennen sitä onnun kärryjen kanssa pitkin käytäviä. Lähtökohtaisesti asenne oli se mihin olen työn kautta tottunut- jokainen tuijottaa omaan napaan eikä kenenkään muun hyvinvointi kiinnosta enempää kuin kilo paskaa.

Mutta, jälkikäteen voin todeta tuon kauppareissun olleen todella eheyttävä kokemus. Jos joskus koettelemukset saavat ihmisen menettämään uskoaan toisiin, kävi minulle tässä tapauksessa juuri päinvastoin. Ostokset kerättyäni menin kassalle keppeineni kohtuu pitkä jono takana. Siinä sitten lompakkoa kaivaessani pudotin sen lattialle ja kortteja maasta kerätessäni pakkaili kassaneiti sujuvasti hymyillen ostoksiani muovikassiin. Tilanteesta hieman kiusaantuneena vilkaisin jonoa takanani odottaen kyllästyneitä ja vihaisia katseita osakseni, mutta jokainen rouva ja herra vastasi katseeseeni hymyllä lähimmän tarjoutuessa avukseni noukkimaan rahapussini sisältöä lattialta. Lopulta suoriuduin hämmentyneenä ulos kaupasta hieman vanhemman rouvan tullessa puolijuoksua perääni ja tarjoten apua kantaakseen ostokseni autolle. Iloisesti yllättyneenä otin tarjouksen vastaan ja osoitin kiitollisuuttani tästä eleestä. Ja tämä siis oli vain yksi kokemus viimepäivien monista vastaavista tapahtumista.

Sinänsä pieniä juttuja, mutta suuria ihmiselle joka on menettänyt uskonsa lähes kaikkeen hyvyyteen tässä nykymaailmassa. Ehkä on hyvä välillä nousta pinnalle ja katsoa ympärille tästä kyynisyyden loputtomasta lantalasta. :)