Alkoi loma ja avasin kylmän oluen. Aika taas tuumia tätä mennyttä työkautta ja sen jälkeen tyhjentää pää työasioista pariksi viikoksi. Päälimmäisenä ajatuksena nousi mieleen nämä tyypit keitä on vapautunut vankilasta kuin sieniä sateella ja niiden käyttäytyminen verrattuna siihen mitä se joskus ennen "kakkua" on ollut. Tulin siihen tulokseen että pakosta näillä venkuloilla täytyy olla joku vankilan sisäinen, vankien välinen kurssitusjärjestelmä josta ne oppinsa ammentaa. Voisin kuvitella että jotain seuraavanlaista kurssisisältöä on ollut tarjolla:
- Äärimmäisen katu-uskottavuuden kurssi.
Kurssilla opiskellaan kuinka ollaan äärimmäisen katu-uskottavia porukassa. Opastettuun ohjaukseen kuuluu leveän haara-asennon ja käsien leveän mutta rennon asennon oikeaoppista harjoittelua sekä pahansuovan irvistelyn opettelua. Kurssin hintaan sisältyy pullollinen kodin putkimiestä jolla varmistetaan katu-uskottavan asennon säilyminen myös heikkoina hetkinä sitä kainaloihin ja nivusiin sivelemällä. Kouluttajana toimii Heikki Helvetinperkele.
- "Kuinka tunget puoli kiloa piriä hanuriisi"-kurssi
Kurssilla opetellaan kuinka hanuriin saadaan tungettua jopa 20 kinder-kapselia täynnä spiidiä. Kouluttajana toimii tuhannen raja-ylityksen Heroiini-Heikki. Halukkaille antaa tukiopetusta korvauksetta Gay-Kalle.
- Voimailun peruskurssi
Kurssilla opetellaan testosteronin oikeaa käyttöä ja turvataan toimintaedellytykset voimailun jatkokurssille. Kurssi antaa valmiuden aloittaa voimaharjoittelu ja tuottaa käytöksen kuin gorillalla mutta olemuksen kuin simpanssilla. Kouluttajana toimii Testo-Teemu.
- Voimailun jatkokurssi
Kurssilla aloitetaan voimaharjoittelu vapailla painoilla. Kurssi tuottaa osanottajille myös olemuksen kuin gorillalla. Peruttu osanottajien puuttuessa.
-"Eläkkeelle kaksikymppisenä"-kurssi
Kurssilla opetellaan kuinka Kela vakuutetaan elinikäisestä työkyvyttömyydestä. Keskeisiä aiheita ovat selän anatomian opiskelu sekä selkävaivojen todentamiskelpoisuuden välttäminen. Kouluttajina toimivat Gunnar ja Leif.
-"Hetkessä uskoon"-kurssi
Kurssilla opiskellaan raamatun linjauksen mukaiset keskeiset lausahdukset, kuten "Herran siunausta teille, herra oikeuden puheenjohtaja", "Jeesus antaa minulle anteeksi, antakaa tekin herra oikeuden puheenjohtaja" ja "Minä luotan ainoastaan Jeesukseen enemmän kuin tähän tuomioistuimeen." Kurssin tavoitteena on valmius vakuuttaa tuomioistuin uskoonkääntymisestä sekä parannuksesta. Kouluttajana toimii Helluntai-Hessu.
Näin se ehkä menee, ainakin jostain ne oppinsa ammentaa. Minä avaan toisen oluen...cheers!:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti