Kävin tuossa eräänä päivänä radiohaastattelussa, ja tunsin lievän piston sydämessäni toimittajan kysyessä ensitöikseen "Mitkä ovat sinun suosikkiblogejasi?" Hieman hämmennyin tästä kysymyksestä ja jouduin nolosti vastaamaan ettei minulla ole juurikaan ollut aikaa tutustua blogimaailmaan tämän arjen viedessä kaiken aikani niin työn, kodin- kuin lastenhoidonkin merkeissä. Samassa yhteydessä kuulin että useimmat bloggaajat tienaavat joskus ihan mukavastikin taskurahaa bloginsa ja etenkin sen sponsoreiden/mainostajien tuotoilla. Kotiin päästyäni sitten kaadoin tilkan skottia lasiin ja aloin tutustumaan tähän blogimaailmaan, joka oli siis jäänyt täysin minulle tuntemattomaksi.
Lievä alemmuuskompleksi alkoi hiipiä sieluuni kun katselin erilaisia sisustus- ja leivonta- ym. blogeja. Niin hienosti niitä oli rakenneltu, laitettu oikeasti todella tyylikkäitä kuvia ja blogien ulkoasukin oli aivan mahtava. Siinä sitten aloin miettiä miten voisin omaa blogiani tehdä hieman edustavammaksi ja kauniimmaksi silmälle. Ja voisinko minäkin ehkä tienata muutaman lantin tämän tuotokseni avulla?
Ensimmäisenä aloin miettiä tämän ulkoasua. Pitäisikö tähän liittää jotain asiaan liittyviä kuvia, ihan niinkuin sisustus- ja leivontablogeissa. Hmmm.. Asiaan liittyviä kuvia? Ehkä Kossu-Keijo oksentamassa ei olisi sitä parasta mainosta. Siinä se kuvauksellisesti olisi kontillaan keskellä kävelykatua työmiehen viiva paistaen. Jos ei Keijon ruokalistalla sattunut olemaan jotain vanhaa jo harmaaksi värjäytynyttä lihatuotetta, ei siitä kuvasta saisi edes vaikutelmaa kuinka hyvin se vatsan sisältö sointuukaan tuohon katukivetykseen. Tai sitten vastakohtana Kossu-Keijo selvinpäin? Ei tule tapahtumaan, ellei Keijo sitten löydä joko Jeesusta tai muijaa joka hänet ruotuun laittaisi. Jälkimmäinen tuskin tulee kysymykseen, koska Keijolla on yleensä kolmen viikon virtsat housuissa joten ellei todella kierosta prinsessasta tai toooosi pelastajasta ole kyse, jää jäljelle enää ensimmäinen vaihtoehto. Eli uskoontuloa odotellessa..
Entäs ne aiheeseen liittyvät mainokset ja sponsorit? Hmmm.. Vieroitusklinikan mainos antaisi ehkä mielikuvan "Lasi skottia suosittelee", joka puolestaan taas ohjaisi lukijan tiettyihin mielikuviin tämän blogin kirjoittajasta. Vastakohtana taas Suomen kannabisyhdistyksen mainos ehkä antaisi lukijalle vääränlaisia käsityksiä sekä kirjoittajasta että koko ammattikunnasta - se saattaisi olla mielikuva poliisin kenttäryhmän saunaillasta, johon on sponssattu kilo ruohoa joka sitten kasataan kiukaalle kaikkien pössyteltäväksi. Voi sitä reppanaa virkamiestä joka seuraavana päivänä homeongelman vuoksi verestävin silmin osuu vastakkain jonkun tämän mainoksen nähneen lukijan kanssa...ei hyvä.
Pysyn siis edelleen persaukisena tämän harrastuksen suhteen..
Tää on just hyvä näin! Loistava teksti kompensoi puuttuvaa kuvallista antia. Silloin tällöin, kun tulee itse käytyä lauantai-iltana kompassilla, niin näihin teksteihin helposti liitettävä visuaalinen osio jää omille verkkokalvoille riittävän pitkäksi aikaa.
VastaaPoista