sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Alkoi vapaat. Tyrmistyneenä kuuntelin kaupasta tullessani Anarkisti-Anun haastattelua radiosta. Luulin jo että edellisen vuoden jälkeen olisin kaiken nähnyt ja kuullut tuolta sektorilta, mutta ei...Anu onnistui jälleen yllättämään. En nyt muista sanatarkkaan mitä Anu sanoi, mutta pointti kuitenkin tulee seuraavista selväksi:

"Suurin ongelmahan tässä yhteiskunnassa on hierarkia, joka tulee poistaa ensi tilassa. Toki on hyvä että joku joskus kertoo mitä olisi hyvä tehdä tai miten homma kannattaisi hoitaa, mutta sekin pitää tehdä silleen pehmeesti, että sen joka kertoo niin sen voisi sitten vaihtaa jos on eri mieltä.  Johtajat pitää poistaa ja saada kaikille vapautta. Sitä kaikki haluaa, että me oltais vapaita kaikki ja tehtäis niinkuin halutaan. Ja kaikki luokkaerot pitäis poistaa...niin sosiaaliset, taloudelliset kuin kaikki muutkin sellaiset."

Anu haluaa että se joka tekee tärkeää työtä, esim vaikka se joka kaataa duunarin lasiin olutta tämän työviikon jälkeen tai ajaa rekalla sitä Anunkin käyttämää tinneriä rautakauppaan, kuuluisi saada samaa liksaa kuin sen joka tykkää nukkua pitkään, heittää uudet erikeeperit irokeesiin ja loppupäivän sommitella uusia hakaneuloja alahuuleen. Tämä on se millä saadaan yhteiskunta toimimaan, että me oltais vapaita kaikki ja saman arvoisia. Toisena pointtina tuli mieleen että mitähän Anu tuumaa siinä vaiheessa kun käytössä on "vahvin selviytyy" -periaate, eikä Anu ehkä ole sen ravintoketjun huipulla rintaansa ruumiskasan päällä takomassa kuin Xena konsanaan. Mutta, ollaan sentään vapaita.

"Poliisin tyhmyyttä on taas aliarvioitu. Ei ne osaa osoittaa edes mieltään. Olis tulleet kysymään neuvoja meiltä ni me oltais kerrottu miten se pitää tehdä."

Ehkä parempi tulos olisi poliisin mielenosoituksessa saavutettu, jos oltaisi huudettu jotain räväkkäitä iskulauseita kuten "Porvarit saatana!" ja päälle näytetty persettä eduskuntatalon edessä. Tai vaikka rikottu kaikki ikkunat korttelin matkalla ja tapettu pari hevosta siinä kulkiessä? Hitto, kun ei tajuttu aiemmin kysyä neuvoa Anulta!

"Poliisi on taas mediassa provosoinut meitä ja se palvelee tätä hierarkista yhteiskuntaa. Jos me rikotaan nyt sitten ikkunoita ja vaikka hakataan joku eläin niin ei se ole meidän vika, se on poliisin vika kun se on provosoinut kaikilla voimajutuillaan ja sit tämä yhteiskuntakin kun on vääränlainen ni siksi meidät on pakotettu tekemään niin."

Toivottavasti kukaan baarista palaileva, himokas Pekka-Betoniraudoittaja ei provosoidu Anun naisellisesta olemuksesta niin että päättää ottaa väkisin sen mitä itseltä puuttuu mutta Anulta löytyy. "Jos mä nyt sitten otin sen tytön ja vähän tuuppasin niin ei se ole mun vika, se on sen tytön vika kun se provosoi kaikella tuolla naisellisuudellaan ja siks mut oli pakotettu tekemään niin."

Lähes sanattomana kaadan tilkan skottilaista lasiin..

1 kommentti:

  1. Näinpä näin. Itse pitää saada rikkoa kaikkia mahdollisia sääntöjä mutta jos poliisi/joku muu heidän "vastapuolen" edustaja rikkoo sääntöjä, kauhee itku ja valitus. Vapaus ja tasa-arvo kaikille, tai siis kaikille mun kavereille ja muut tehköön niinku me sanotaan. Ei oo menny nallekarkit tasan.

    VastaaPoista