sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Huomenta!

Viime yönä kokemani kännihönö-episodin rohkaisemana päätin taas muistuttaa kaikkia lukijoita tavasta jolla juhlimisillasta tehdään kiva, mukava ja leppoisa kaikkien osapuolien kannalta. Illan onnistuminen on huomattavasti todennäköisempää kun ollaan yössä kohteliaita, muistetaan oma paikka jonossa ja yhteiskunnassa ja annetaan ammattilaisten hoitaa hommansa ja kanssajuhlijoiden saada nakkinsa vuorollaan grillijonossa, koska jokaisen, myös juhlijan etu on se että homma sujuu hyvässä hengessä ja kaikilla on kivaa. :)

Aamuyöllä ajaessamme ohi erään ravitsemusliikkeen havaitsimme kun portsari taluttaa asiakasta ulos baarista. Tarkkailimme hetken tilannetta ja huomasimme että tämä asiakas palaa aina takaisin ovelle eikä suostu uskomaan ettei ole toivottu asiakas ravintolaan, joten päätimme hieman selvittää tätä konfliktia.

Portsarin kertomana selvisi että asiakas oli repinyt ravintolan seinältä alas mainoksia ja koska ravintola haluaa niiden siellä pysyvän, ei tällainen toiminta ole suotavaa. Tilanteen jälkeisestä länkytyksestä johtuen oli portsari päättänyt poistaa asiakkaan järjestyksen ylläpitämiseksi ja tässä vaiheessa me puutuimme peliin:

- "Hei kaveri, et taida olla enää haluttu asiakas tuossa baarissa. Asutko tässä lähellä ni me voidaan viedä sut kotiin nukkumaan ni huomenna on taas mukava heräillä uuteen päivään omasta sängystä."
- "Joo asun tuolla muutaman kilometrin päässä, mutta tuo natsiportsari poisti mut baarista ilman syytä, mulla on oikeuteni."
- "Hei sä olet käyttäytynyt siellä huonosti joten siksi sut poistettiin. Parempi lähteä nyt nukkumaan. Me viedään sut kotiin ni kaikilla on hyvä mieli. Ainoa ehto on että pysyt siellä kotona etkä tule enää takaisin tänne länkyttämään."
- "Millä oikeudella te käskette mua olemaan tulematta tänne takaisin?"
- "Hei kaveri, koita nyt ymmmärtää oma parhaasi. Me viedään sut kotiin ja peitellään vielä, ja jos keikkapaineita ei ole voidaan vaikka lämmittää sulle lasi maitoa mikrossa ni uni tulee paremmin. Ymmärrä nyt kun sulle sanotaan!
- "Mulla on oikeuteni. Te viette mut nyt kotiin ja sen jälkeen mä teen mitä haluan. Mä maksan teidänkin palkan."

Koska emme voineet ottaa riskiä että sopimus saattaa toisen osapuolen osalta rikkoontua, jokainen arvaa tämän juhlijan loppusijoituspaikan.

Tapahtuman jälkeen aloin analysoimaan tämän herran illanviettoa. Reilun 20 vuoden kokemuksen perusteella arvioin sen ehkä menneen seuraavalla tavalla (ehkä hieman kärjistetysti), joten palataan muutama tunti ajassa taaksepäin.

Heikki Hönö on aloittanut iltansa hyvissä ajoin kotona pohjien ottamisella ja kaataakin lisää mansikka-raparperi-carambolasiideriä lasiin heti sen jälkeen kun on laittanut Spotifystä soimaan uuden Palefacen albumin. Siinä sitten nautiskellen tsekkaa Suvi Auvisen uusimmat päivitykset ennenkuin laittaa irokeesin ojennukseen ja lyö peilin edessä muutaman kerran rintaansa toistaen "I'm a badass, hello pussy here I come!"

Heikki tilaa taksin kotiovelle ja siihen noustuaan odottaa saavansa parasta palvelua koska lompakossa on vain eliittiasiakkaille sallittu Nordean Platinum-Golden-Diamond-edition Mastercard jolla kyytinsä aikoo lopulta maksaa (mitä enemmän velkaa sitä hienompi kortti). Hieman ennen määränpäätä taksi ajaa hidastetöyssyyn joka käy Heikin luonnolle ja Heikki päättääkin ettei kyyti ollut ensiluokkaista:

"Mä en siis tooooooodellakaan aio maksaa tuollaisesta kyydistä kahtakymppiä!"

Taksikuski päättää jättää isomman väittelyn ja fyysisen ojennuksen väliin koska seuraava keikka odottaa ja tyytyy Heikin antamaan 18€:n maksuun.

Heikkiä hiukoo joten suuntaa ensimmäisenä kebabkioskille jossa päättä valita paikkansa jonossa veroluokittelun perusteella heti Pekka Betoniraudoittajan edessä. Pekka huomauttaa kohteliaasti Heikkiä jonon pään sijaitsevan pari mertriä taaempana, johon Heikki vastaa pienellä luennolla parempien tuloluokkien eduista ja korostaa kuuluvansa insinööriliittoon. Hetkeä myöhemmin Heikki havaitsee makaavansa kadulla vekki silmäkulmassa ambulanssin saapuessa paikalle.

Ensiavussa sitten hoitaja ja lääkäri valmistelevat toimenpidettä ja hoitajan ladatessa puudutusainetta ruiskuun Heikki kokee epämiellyttävän tunteen ja sanoo "Minä en suostu pelkäämään ja tuo ruisku pelottaa minua!" Hoitaja vastaa "Mutta on tuo sinun silmäkulma ommeltava tai huomenna näytät Frankensteinilta." johon Heikki vastaa "Tiedän oikeuteni koskemattomuuteen etkä sinä huora minuun koske!" ja poistuu sairaalasta leveä hymy naamallaan selviten voittajana tilanteesta.

Lopulta Heikki päätyy baariin ja tilaa mainoksen perusteella "Sunrise Avenue Rum Dream"-drinkin, mutta koska pilli on erivärinen kuin kuvassa nostaa Heikki periaatteellisen metelin baarimikkoa kohtaan. Baarimikko vaihtaa pillin jotta Heikki olisi tyytyväinen, mutta koska palvelu on alunperinkin ollut ala-arvoista ei tilanne ole enää pelastettavissa joten Heikki repii drinkkimainokset alas tiskin kupeesta.

Loppu onkin historiaa......

Hyvät ystävät. Muistetaan pikkujoulukarkeloiden keskelläkin että kaikki yöllä töitä tekevät yrittävät tehdä parhaansa että kaikki sujuisi mallikkaasti. Virkavalta pyrkii tekemään kaikkia miellyttävän ratkaisun joka välillä valitettavasti on putka ettei Heikki itse tai joku muu saa turpaansa. Taksikuski valvoo että jokainen pääsee turvallisesti kotiinsa sisälle eikä jää hankeen makaamaan, vaikka olisikin tilannut juuri valomerkin koittaessa seurueelle 10 salmiakkikossua ja vetänyt ne itse naamaansa. Hoitajat ja lääkärit tekevät parhaansa että jokainen pystyisi katsomaan peiliin vielä seuraavanakin päivänä lähes yhtä kauniina tai komeana kuin ennen juhlintaakin ja baarihenkilökunta tekee kaikkensa että kaikilla olisi mukavaa ja hyvä fiilis. Unohtamatta tietenkään niitä kanssajuhlijoita joista ylivoimaisesti suurin osa haluaa tuntea illan päätteeksi "Olipa mahtavat pirskeeet!"

Mä lähden takaisin töihin. Onneksi on sunnuntai. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti