perjantai 9. marraskuuta 2012

Alkoi vapaat, kaadoin tilkan skottilaista lasiin ja aloin tuumimaan tulevaa vapaata viikonloppua. Se olis taas iso koiranäyttely kaupungissa. Luojan kiitos olen vapaalla, koska työvuoro jos olisi iskenyt olisin siellä ollut pitämässä koiranäytöstä yleisölle tuon oman hurttani kanssa, nyt sinne menee joku muu. Eihän siinä mitään, hieno ajatus ja ihmisiä kiinnostaa, mutta minulla kun on taipumusta vähän katastrofaalisiin suorituksiin niin veikkaan että tuosta näytöksestä olisi jälleen tullut jotain kamalaa. Pari vuotta sitten tuloksena oli pari murtunutta kylkiluuta ja kuukauden sairasloma.

Jos olisin tuohon näytökseen tänä vuonna osallistunut, olisi ohjelma minun osaltani osapuilleen seuraavanlainen:

Paikalle päästyämme aloittaa koira uhoavan huutamisen kaikille ikkunasta näkyville uroksille ilmoittaen alfan (omasta mielestään) saapuneen paikalle. Otan koiran pois autosta. Se kiskoo hihnassa kaikkiin ilmansuuntiin ja ottaessani sitä hallintaan vähän jämäkämmin komentaen kauhistelee ensimmäinen kukkahattutäti fifi sylissään kuinka pahasti koiralle sanotaan, sehän pahoittaa mielensä siitä. Aloitamme siirtymisen sisätiloihin ja koira nostaa jalkaansa matkan varrella Audi A8:n alumiinivanteelle. Omistaja hyökkää paikalle ja koira onnistuu pienellä sujuvalla lanteen liikkeellä kohdistamaan suihkunsa myös herran italialaisille nahkakengille. Aloitamme siirtymisen sisätiloihin ja samalla oven avauksella vastaan tulee 120 kiloinen collie-harrastajatäti eväspatonki kourassaan. Koira haistaa patongin ja hetkessä haukkaa sen suuhunsa ottaen samalla mukaan osan rouvan peukalosta. Ensiapujoukkoja hälytetään paikalle.

Pääsemme suoraan siirtymään estradille. Kuuluttaja kuuluttaa näytöksen alkavaksi ja esittelee minua ja koiraani yleisölle samalla kun koira ottaa tukevaa paskomisasentoa ja vääntää kilon jöötin keskelle kehää. Kehäavustaja juoksee nolostuneena paikalle tuomaan kakkapussia ja minä vielä nolostuneempana alan siivota tuota haisevaa kasaa lattialta. Samalla naapurikehässä oleva alfa-rottweiler heittää haasteen kehiin haukahtamalla möreästi muutaman kerran ilmoittaen että sen mielestä kaikki saksanpaimenkoirat on homoja. Koira ottaa haasteen vastaan kiskaisten hihnassa purukalusto esillä ja nykäisee minut kumoon samalla kun yritän kauhoa pussiin sitä lämmintä läjää. Se hienosti suunniteltu tottelevaisuusesitys meni siinä.

Saan viimein koiran kuriin ja päästään siirtymään suojelunäytökseen. Koira puree hienosti maalimiestä ja yleisö tykkää kunnes tulee irroituksen vuoro. Yleensähän se menee hienosti mutta tällä kertaa kaikki on toisin. Komennan muutaman kerran "Irti!" ja kun mitään ei tapahdu kuiskaan vielä varuilta korvaan "Ole nyt kiltti, irroita edes tämän kerran nätisti niin saat pihviä kun päästään kotiin." Tyhmä yritys koska eihän se tietenkään ymmärrä mitä sanon mutta kuitenkin viimeinen oljenkorsi ennenkuin alan repimään koiraa irti molarista. Lopulta se irroittaa otteensa kauhean tappelun jälkeen mutta samalla hetkellä etsii uutta kohdetta vietilleen ja upottaa hampaansa minun vasempaan reiteen. Kyllä se heti tajuaa että "ups, no sori!" ja lopettaa nolostuneena mutta tunnen veren tihkuvan lahkeeni läpi ja onnun koiran kanssa hetkeksi pois paikalta.

Seuraavaksi koittaa nenähommien näytösnumero. Koitan saada koiraa kiinnostumaan siitä hajusta mitä pitäis löytää muttei se ota kuuleviin korviinsa eikä haistavaan nenäänsä sitä tuttua hajua mitä haluan sen etsivän. Paljon kiinnostavampaa on sen hallin toisessa päässä olevan villakoiranartun tuoksut, jolla on juoksuaika aluillaan. Tuollainen mahtiuroshan menee aivan sekaisin, silmät pyörii päässä ja on pakko päästä hässimään tuota ihanaa puudelia. Totean ettei tästäkään numerosta tule mitään joten siirrytään seuraavaan, viimeiseen ohjelmanumeroon. Maalimiehellä on yllä kokosuojapuku ja koiran olisi tarkoitus ottaa se kiinni kun se juoksee karkuun. Noh, komennan koiran matkaan ja kyllähän se sen kiinni ottaa muttakun edelleen on se ihana villakoiranarttu päälimmäisenä mielessä päättää koira purkaa ennemmin lisääntymisviettiä kuin suojeluviettiä. Koira laittaa etutassunsa tukevasti molarin lantiolle ja alkaa nylkyttää sen suojahousujen lahjetta. Siinä vaiheessa kun ehdin juosten paikalle suojelemaan itseäni ja koiraa enemmältä häpeältä, ruiskauttaa se kolmen metrin kaarella pesäpallonkokoisista täysistä kulkusistaan kaikki tavarat eturivin katsojien helmoille ja lahkeille. Mahtavaa sanon minä! Lopuksi minä onnun pois paikalta kulmahampaiden reiät reidessäni ja koira kävelee vierellä taivaallisen tyytyväinen ilme naamallaan läähättäen.

Täytyy myöntää, että olen ääääärimmäisen tyytyväinen että nyt osui vapaa viikonloppu. Cheers!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti