Lasi skottia

Kotiuduin töistä, tuli tehtyä niitä 46 tuntia neljään päivään. En valita, koska näinä päivinä saa olla onnellinen siitä että yleensä omistaa varman työpaikan. Kuitenkin, valtava henkinen väsymys valtasi mieleni kun starttasin auton työpaikalta ja aloitin matkan kohti kotia. Tunsin sykkivän suonen otsallani mutta tyynnyttelin itseäni "nyt alkoi vapaat, ihan rauhallisesti..." Samalla muistin ettei skottilaista ole hetkeen ollut hyllyssä, joten päätin poiketa aikuistenjuomakaupan kautta.

Astuin sisään kauppaan ja valitsin hyllystä varman valinnan laadukasta skotlantilaista blended-tuotetta. Menin kassalle ja havaitsin myyjän olevan viinihyllyn luona opastamassa asiakasta. Odottelin hetken ja toisenkin, ja koska halusin kiirehtiä kotisohvalle päätin käydä myyjältä tiedustelemassa meneekö hänelle vielä kauan toisen asiakkaan palvelemisessa. Samalla huomasin tuon keinoturkkiin pukeutuneen asiakkaan olevan eräs jotenkuten tuntemani rouva, joka tekee työkseen samanlaista, keskiluokkaan kuuluvaa perustyötä kuin minäkin. Lievästä alkoholisoitumisesta kieli rouvan lähes huomaamattomasti vapiseva käsi ja nenän kohtuu kova punoitus, joka voisi saada aikaan jopa joulumielen toisenlaisissa olosuhteissa.  Kysyin kohteliaasti myyjältä ehtisikö hän kassalle kun minulla on hieman kiire. Asiakas loi minuun paheksuvan, ylimielisen katseen ja sanoi nenä noin 30 asteen yläviistossa "Meillä on tässä asia kesken!" Tunsin takahampaideni puristuvan yhteen ja elohiiren ilmestyvän silmäkulmaani. Siinä sekunnissa mieleni olisi tehnyt sanoa. "Hyvä rouva, se on aivan sama onko se Teidän punaviini rusinaista vai rypälemäistä kun kuitenkin sitä pöytäviinaa otatte jälkiruuaksi. Ottakaapa sitä tänään vaikka alkuruuaksi niin kaikki viinit maistuu sen jälkeen samalta!". Mutta ei, hymyilin kauniisti ja sanoin "Minä odotan." Myyjäkin tunsi lievää vaivautuneisuuttaa tilanteessa ja seurasi minua kassalle.

Pääsin jälleen auton rattiin ja huokaisin syvään. Kotimatkalla tunsin sykkeeni tasaantuvan kunnes puhelin soi ja minulta pyydettiin tuliaisina mitä ihmeellisimpiä asioita usean kakaran toimesta- vanhin pyysi farkkuja, keskimmäinen karkkia ja nuorin kaloja akvaarioon joka minun töissä ollessani oli hankittu (8. eläinlaji tähän talouteen). Vastasin jälkikasvulleni kohteliaasti takahampaat yhdessä "Kuulkaas nyt muruset. Isi ei nyt jaksa. Jutellaan huomenna jookosta". Puhelu päättyi ja hengitin jälleen syvään. Kotioven kun avasin, ensimmäinen kysyi kaloja, toinen farkkuja ja kolmas karkkia. Tajusin itkupotkuraivarin lähestyvän mutta tyydyin vain huutamaan "Iskä ei nyt jaksa!" Tuli ihana hiljaisuus. Hetki sohvalla, tilkka skottia ja taas kaikki hyvin. Lähdenpä tästä neuvottelemaan kaloista, karkeista ja farkuista. Cheers!