Lasi skottia

Tuli tuossa viikonloppuna käytyä ystävien kanssa hevifestivaaleilla. Taas totesin kuinka särökitaran soundi on maailman toiseksi kaunein ääni heti oman lapsen ihan ensimmäisen parkaisun jälkeen, kuinka hyvältä bassorumpujen taonta tuntuu rintakehässä kun se lähes laittaa sydämen rytmin uusiksi paineellaan, ja kuinka hyvältä basso voi kuulostaa kun sitä käytetään lyömäsoittimena. Siinä suomalaista metallisuuruutta promillen tuntumassa kuunnellessani naureskelin itsekseni tyypille jolla oli korvissa helevetisti pumpulia, mutta myöhemmin hotellilla taas tajusin oman uskomattoman tyhmyyteni kun yritin tinnituksen läpi kuunnella mitä ystävälläni oli sanottavaa...siinä onnistumatta.

Taas tuli tavattua monenlaisia ihmisiä, uskottavia ja epäuskottavia. Juhla-alueelle saapuessamme ensimmäisenä silmiin osui koju, jossa mainostettiin "Aitoa savolaista muikkua!" Sinänsä muikut on uskottavia varsinkin savolaisina, mutta kun paellapannun takana niitä oli paistamassa Özalan-niminen herrasmies karisi uskottavuus maahan kuin rappaus hometalon seinästä. Myöhemmin illalla kävin syömässä kebabit tuon herran kaverin kojussa ja SE oli uskottavaa, ja hyvää.

Itse festivaalialueella uskottavaa ei ollut ne kolme"guidoa", jotka valkaistuine hampaineen ja rusketusvoiteineen heiluivat edessämme. Jokaisella oli samanlaiset farkkushortsit jalassa jotka oli vedetty vyötäröltä alaspäin sen verran että stondiksen sattuessa koko komeus olisi jäänyt ylimmäisen napin yläpuolelle, alushousujen kuitenkin ollessa vyötärön korkeudella. Siinä ne elämän tosisankarit leikkisästi heiluivat ja yhden huomatessa toisella olevan dressman-merkkiset bokserit alkoi tämä kaverinsa kanssa nauramaan tälle yhdelle onnettomalle muotitiedottomalle kun ei ollut valinnut ylleen cK:ta tai BB:a. Olin jo lähellä vetää omat housuni puolitankoon paljastaakseni omat dressman-vetimeni, mutta samalla hetkellä kaverini joutui tuuppaamaan yhtä näistä hönöistä tämän horjataessa päälle- tajusivat välittömästi oman idioottimaisuutensa valtaväestön silmissä.

Uskottavaa ei myöskään ollut ne lähibaarin viisi keski-ikäistä urpoa jotka punakkaine naamoineen ja identtisine Hilfiger-pikeineen hoilasivat tiskillä rivissä Petri Nygårdin kesähittejä. Pari näistä hönöistä intoutui esittämään hiphop-tanssia joka muistutti lähinnä Korkeasaaren apinatarhan meininkiä ruoka-aikaan, tajuamatta miten typerältä tuo esitys näytti. Apinasta kun ei saa muodikasta vaikka kuinka sitä pukisi tai kuunteluttaisi Petriä. Noiden onnettomien kohdistaessa muutamia säälittäviä "jersey shore"-iskurepliikkejä vaivautuneeseen baarintyttöön oli pakko kysyä tytöltä haluaako tämä nämä saariston purjehtijat pihalle baarista, mutta tämä vastasi ystävällisesti ettei asiakkaiden tarvitse sitä tehdä- soittaa vartijan paikalle.

Uskottavaa ei myöskään ollut se narkkari joka kaupungin keskustassa halusi löytää minusta uuden kaverin ja avautua elämästään. Siinä se sopertaen selitti kokemuksiaan ja silmät sumeina pudotti neulansa taskusta kadulle röökiä kaivaessaan. Sanoi kuinka sosiaaliviranomaiset ja ennenkaikkea ex-vaimo pitäis tappaa, koska ne ei anna tämän subutex-nistin tavata lastaan. Vaikka oikeasti, siis ihan oikeasti hän on niiiiiin hyvä isä. Totesin ääneen kiitollisuuteni lastensuojelun olemassaolosta ja jatkoin matkaa.

Sen sijaan, uskottavaa oli se kun tapasin festivaalialueen kaiteella itäsuomalaisen, yli 60-vuotiaan herrasmiehen. Tämä arjen sankari kertoi nähneensä Black Sabbathin 70-luvulla ja tuolloin olleensa niin vaikuttunut näkemästään että teki päätöksen olla ikinä ajamatta hiuksiaan. Totesi tosin muutaman kerran lyhentäneensä latvoja käytännön syistä, mutta silti tuo jo hieman harmaantunut vanhus oli pitänyt päätöksensä ja elänyt läpi aikakausien tekemättä itsestään apinaa. Se on uskottavaa, ja kunnioitettavaa! Olla oma itsensä eikä mitään muuta! :) \,,/