Kaadoin tilkan bourbonia lasiin ja tuumin tätä joulun sanomaa ja sen alkuperäistä merkitystä. Minulle se merkitsee parhaimmillaan tuplapalkkaa ja mukavaa perinnettä olla perheen kanssa yhdessä ja touhuta kaikkea siihen kuuluvaa höpinää. Uskonnollista merkitystä sillä ei ole, mutta silti mietin mitä se on aikanaan ollut ja mitä se olisi nykyaikana.
Eikös se suurinpiirtein mennyt niin että Maria tajusi olevansa paksuna, ja Joosef tuumi että koska ei ollut pannut Mariaa täytyi sen olla pyhä henki joka sen sai aikaan ja iloitsi suuresti tästä ihmeestä. Kaikki maailman tietäjät tuli ihmettelemään tapahtunutta ja totesivat että kyllä, kyseessä on neitseellinen raskaus eli kyseessä on jotain jumalallista. Sitten syntyi Jeesus ja kuningas vaati kaikkia poikalapsia tuhottavaksi. Tästä kaikesta sitten joku kirjoitti kirjan.
Tuo aika oli otollinen moiselle tapahtumalle, koska jos se tapahtuisi nykypäivänä ei kukaan voisi sitä pitää millään tasolla uskottavana, ei edes tosi-uskovaiset.
Tänä päivänä kun Maria ilmoittaisi Jormalle olevansa paksuna, miettisi Jorma että "hetkinen, en ole koskenutkaan tuohon muijaan ainakaan puoleen vuoteen.." ja kyselisi Marialta kenen kanssa tämä on vehdannut. Maria sanoisi että kyseessä on neitseellinen raskaus jonka jälkeen Jorma ensin kurmuuttaisi Mariasta tunnustusta oliko kyseessä pizzakuski Jorgos vai naapurin Reijo. Jos vastausta ei tulisi niin Jorma kävisi varmuuden vuoksi vetämässä molempia kuonoon ja epäilisi vahvasti Marian mielenterveyttä väitteen vuoksi ja toimittaisi tämän lääkäriin pakkohoitolähetettä varten. Paikalle tulee tietäjät, eli sosiaaliviranomaiset ja Jorman pyynnöstä myös lääkärit selvittämään kuka on isä. Lopulta Jesse syntyy ja kuningas eli tässä tapauksessa sosiaaliviranomainen ottaa Jessen huostaan koska äiti on ollut suljettuna sairaalaan jo raskauden alusta lähtien ja Jorma on purkanut ahdistustaan Koskenkorvaan. Kukaan ei odota että Jesse muuttaisi veden viiniksi, mutta jo 10 vuotiaana Jesse tekee saman sokerista ja hiivasta.
Mutta onneks meillä on kaiken tuon uskomuksen lisäksi kinkku, joululeipä ja jouluolut, ne riittää mulle.. Hyvää joulua kaikille. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti