sunnuntai 16. syyskuuta 2012

13.6.2012

Kaadoin lasillisen Beamia, rojahdin sohvalle ja taas aloin ajattelemaan syvällisiä; musta on tullut vanha.
 
1. Lähdin tänään illalla lenkille ja katsoin luottavaisena ensimmäistä jyrkkää mäkeä sen juurelta. Näin itseni sen huipulla hyppivän kuin Rocky konsanaan voittajanfiiliksissä, toisin kävi- juoksin kolmanneksen, kävelin kolmanneksen ja koira sai vetää mut ylös viimeisen kolmanneksen.
 
2. Kävin aiemmin gymillä ja latasin jalkaprässiin ihan kohtuulliset romut- laskiessa mun polvista kuulunut ääni vastasi lähinnä laakerivikaisen saabin takapyörän ääntä ja nostaessa pauke oli kuin mikro-popcornia kypsentäessä.
 
3. Jos vaikka haluaisin kasvattaa trendikkään kampauksen, samanlaisen tötterön kuin tuolla geelimainoksen tyypillä- mun tukka ei enää kasva sellaiseksi vaan se on päättänyt nyt pysyä tällaisena äärimmäisen uskottavana truemetal-kaljuna.
 
4. En ymmärrä nykynuorten kieltä kysymättä mitä mikäkin tarkoittaa, tänään poikani sanoi olevansa "ihan voissa" autokoulun jälkeen- meinasin jo heittää u-käännöksen ja käydä fyysisesti keskustelemassa sen opettajan kanssa että mitä vi***a se on mun pojalle tehnyt, kunnes kuulin että se tarkoittaa "ihan hiessä".

Ei mene kauaa kun tulee neljänkympin kriisi ja varmaan pukeudun kuin Petri Nygård. Viidenkympin villityksessä sit varmaan kasvatan sellaisen toispuoleisen tukan, jonka sitten vedän huomaamattomasti päälaen yli. Kuusikymppisenä sitten ehkä tulen järkiini kunnes seitsenkymppisenä sitä alan taas menettää..:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti