Tulipa taas todistettua oma ylivertainen tyhmyyteni äsken. Koska aamulla kävin taas gymillä ja totesin ettei sitä kannata reenata koska on vanha ja raihnainen päätin keskittyä ihan toisiin harrastuksiin.
Laitoin koiran autoon ja suuntasin normaalille reenipaikalle-aukeaa, harvapuustoista kangasmaastoa. Tänään oli esine-etsintäpäivä ja tuumin että tehdään reenistä toisaalta helppo (esine jossa on reilusti isännän hajua) ja toisaalta vaikea (laaja etsintäalue). Noh, mietin mikä olisi sellainen esine ja sain kuningas-ajatuksen: AUTON AVAIMET! Heitin avaimet metsään, otin koiran autosta ja paiskasin luukun kiinni. Annoin käskyn, koira lähti metsään ja kuinka ollakaan se oli huomattavasti kiinnostuneempi jonkin metsäneläimen tuoreista jäljistä kun mun auton avaimista.
Samalla jyrähti ukkonen ja pieniä pisaroita alkoi ropista lippalakin lippaan. Muistutin koiraa mitä ollaan tekemässä ja päätin lähteä itse autoon pitämään sadetta, noh...auton ovet olin vaistomaisesti laittanut lukkoon. Samalla pisarat oli jo kooltaan salibandypelaajan kaulanauhan helmien luokkaa joten pyysin koiraa entistä kauniimmin hoitamaan hommansa eikä se sateesta välittänytkään, kunnes jyrähti uudestaan ja niskaan alkoi tulla lähes pingispallon kokoista tavaraa.
Siinä vaiheessa koirakin tuli jalkoihin ja silmät sirissä tuijotti että voitaisko lähteä? Siinä sitten oli aikaa miettiä kaatosateessa seisten että koska mun lapset on suhteellisen fiksuja, kuka helevetti sit on niiden isä...tai sitten omena on pudonnut tosi kauaksi puusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti