lauantai 29. syyskuuta 2012

Olin aamupäivän nuorimmaisen kanssa asioilla, eli mm. hankkimassa taloustavaroita kaupasta. Selvisin hengissä kotiin ja palkitsin itseni oluella. Samalla tuli mieleen aihe jota jo ehdin päivitellä sosiaalisessa mediassa, eli kadonneen miehisyyden arvoitus.

Eilen pesin pyykkiä ja konetta ladatessani huomasin olevani aidosti iloinen uusista Arielin pesutyynyistä, ja vielä iloisempi niiden hyvästä pesutuloksesta. Muinoin samanlaisen reaktion olisi saanut aikaan uusi kirves tai porakone. Kohta pitäisi aloittaa siivous, ja huomasin odottavani imuroinnin aloittamista innolla koska uuden imurin suutiin kulkee niin sulavasti lattialla. Aiemmin vastaavan tunteen olisi saanut aikaan se kun tiedossa oli tyypit jollain tykimmällä autolla.. Mutta ei enää. Tilannetta ei ollenkaan helpota se, että viime jouluna vaimoni toivoi joululahjaksi uutta moottorisahaa, minä olisin tullut iloiseksi uudesta veitsisarjasta...enkä nyt siis tarkoita mitään erä-veitsisarjaa vaan KEITTIÖVEITSIÄ! Jos se olisi fyysisesti mahdollista, olen vakuuttunut että seuraava askeleeni keittiöpyyhkeiden imukyvyn päivittelystä olisi tamponien imukyvyn päivittely. Mitä minulle on tapahtunut!??

Tätä ahdistusta ei helpota se, että myös ystäväni tietävät kenen puoleen kääntyä näissä tyttöjen jutuissa. Hyvä ystäväni Timo osoitti taannoin valtavaa miehekkyyttä ostamalla vaimolleen syntymäpäivälahjaksi PAISTINPANNUN, ja pyysi minut mukaan ostamaan sitä koska ei itse niistä mitään ymmärrä. Täydellinen osoitus siitä mihin minua tarvitaan, eikä se suinkaan ole esimerkiksi mersun moottorin rassaus vaan talousvälineiden valinta. Olin niin vaikuttunut Timon miehekkyydestä lahjavalinnan suhteen, että veistin hänelle aidon luolamiesnuijan syntymäpäivälahjaksi symboloimaan viimeistä alfauroslinnaketta, ja muistuttamaan ettei anna kirveen vaihtua kädessään kaulimeen - Timo piti kovasti lahjastaan, täytyy toivoa ettei käytä sitä kotona oikeasti.

Näihin tunnelmiin, alan siivoamaan...over and out!

2 kommenttia:

  1. Niin....olen huomannut asuessani yli kymmenen vuotta poissa synnyinseudulta, että kulttuuriero Savon ja Keski-Suomen välillä on valtavan suuri. Miesten ja naisten rooli on hyvinkin erilainen. Savossa on miesten työt ja naisten työt. Keski-Suomessa on miesten työt ja yhteiset työt. Täällä asuessani olen joutunut hyvin ristiriitaisiin tilanteisiin, varsinkin vastakkaisen sukupuolen kera kanssakäymisessä, juuri erillaisen maailmankatsomuksen takia.

    Jotta ymmärrettäisiin edes vähän sitä, millainen mies ostaa naiselle paistinpannun (unohdit mainita sikakortista), yritän selventää sitä edes hiukan...kertomalla eräästä savolaisesta työkaverista, jonka ajatuksia ja edesottamuksia sain ilokseni seurata yli vuoden ajan. Tämä esikuvani on pappa K, ei mainetta niittänyt kuninkuuslajin harrastaja pappa vaan eräs toinen.

    Kerran iltavuorossa papan kanssa ajellessa saimme tietää, että seuraavana päivänä joutuisimme tekemään tuplavuoron sairastumisten takia. Kello oli siinä yhdentoista maita iltayöstä ja pappa otti puhelun kotia. Se meni jotakuin näin: "No, minä diällä. Laita kello soimaan kuuvvelta, jouvun lähtemään töihin jo uamulla...hei!" Ihmettelin hetken aikaa ja kysyin sitten, miksei herra itse laita herätystä itelleen ku menee kotia. Sain vastauksen, "Se on Manta (nimi muutettu) laittanu aina kellon soimaan". Muuta minulle ei selitelty, enkä kysyny enää mitään. Sain myöhemmin kuulla, että pappa oli kerran pitänyt porukoille risusavotta talkoot. Pappa oli ajellut traktoria peräkärryn kanssa, talkooväki oli kantanut risuja kärryyn. Talkooväellä oli alkanut kahvihammasta jomottaa, ja olivat alkaneet tiedustella josko kahvia saisi talosta. Pappa oli vastannut:"Se on Manta vielä kylillä, keiddää sidde ku tulloo". Ei ollut auttanut kommentit, eikö voisi isäntä keittää itse, siihen oli vastattu "kerran ku keiddää, aina suap olla keiddämässä".

    Kadehtien sain seurailla monia papan käytännön elämänviisauksia liki puolitoista vuotta...ehkä jotain tarttui minuunkin...ehkä siksi ostin paistinpannun, enkä jalkahierontaa lahjaksi....

    T: Puunuijan onnellinen omistaja :)

    VastaaPoista
  2. Kaunista, todella kaunista..:D

    VastaaPoista