Käytiin 5-veen kanssa shoppailemassa ja avasin kylmän oluen lepopäivän kunniaksi palattuani. Haettiin 4 kg proteiinia teinille, jos ei sen vaikka tarvitsisi sitten syödä sitä lihan muodossa samaa määrää päivittäin ja käytiin lääkekaupassa. Apteekissa sitten myyjän ojentaessa ipanalle ilmaista lääkeyhtiön mainoksella varustettua rantapalloa poika kysyi "Mikä tämä on?" johon farmaseutti tietenkin vastasi "rantapallo". Aavistelin jo pelokkaana ja pahaenteisesti tämän vastauksen seuraamuksia ja hetken kuluttua totesinkin aavistukseni osuneen oikeaan: "Voiko sitä käyttää sisällä?" "Voi" vastasi apteekintäti. "No miksi se sitten on rantapallo jos sitä voi käyttää myös sisällä?" Tästä alkoi loputon kysymysten vyöry, joka selvästi sai farmaseutin katumaan tuota pallon ojennusta takana olevan jonon ärtymyksestä puhumattakaan. Jouduin lieviä voimakeinoja käyttäen viemään lapsen pois tiskiltä ja samalla tiesin joutuvani vastaamaan niin moneen avoimeen pallo-kysymykseen. Viimein päästiin kotiin. Viiden kauppakassin kanssa kamppaillessani ja yrittäessäni niitä saada samalla kertaa sisälle mietin ratkaisua tähän ongelmaan helpottaakseni tätä käytännön suoritusta. Liian vähän taskuja! totesin, ja muistelin viime yönä saamaani oppia tähän asiaan:

Kahdella neitosella oli palava moottoriöljyn tarve ja  päättivätkin sitten noutaa sitä varmasti riittävästi paikalliselta huoltoasemalta. Molemmat taitavasti tunkivat niitä kesähameidensa alle, neljä viiden litran pönikkää per nenä ja poistuivat huoltamolta maksun unohtuessa. Näppärästi näytti onnistuvan moisen tavaramäärän kantaminen koska toinen pystyi tekstariakin kulkiessaan näpyttelemään. Eteneminen tosin näytti siltä että käynnissä olisi samaan aikaan synnytysoperaatio jossa tungetaan ulos aikuista ihmistä.

Samaan aikaan lähistöllä oli Markku ahdistelemassa pikkutyttöjä ja ehdottelemassa näille rivouksia. Markun tavatessamme tämä pyysi kaikilta anteeksi pienehkön julkisen nolaamisen jälkeen ja lupasi parantaa tapansa. Tämä seksipeto kertoi olevansa juhlimassa 5-kymppisiään ja pakko olikin tämän naaman punakkuuden perusteella kysyä oliko nämä juhlat kenties olleet jo montakin päivää sitten? "Huhtikuussa", vastasi Markku.

Ilta jatkui monipuolisissa merkeissä, kuten Vladivostokista syntyjään olevan Olgan ja maanviljelijä Pertin välien selvittelyllä. Olga vaikutti jotenkin kaukaisesti tutulta, hetken jo mietin että olinko nähnyt hänet vuonna -80 (muistaakseni) Moskovan olympialaisten painonnostolavalla vai hieman myöhemmin moukariringissä? Pertti puolestaan oli omanlaisensa ilmestys Ragazzi-takissaan (Simo vaatehuoneelta hei!) ja koko 60 kg:n elopainollaan. Olga kertoi Pertin lyöneen tätä, joka sinänsä oli epäuskottavaa koska tuon lyönnin jälkeen olisi virkavaltaa tarvittu paikalle ainoastaan taittelemaan Pertti ulos eteisen siivoukomeron ylähyllyltä. Pertti väitti Olgan lyöneen häntä, joka sekin oli epäuskottavaa koska Pertin pää oli edelleen paikoillaan hieman kapeiden hartioiden välissä. Siinä aikamme asiaa soviteltuamme alkoi tunnelma jo lämmetä hyvällä tavalla ja sovinnon löytyessä alkoi Olga jo luomaan kiihkoisia katseita Perttiin samalla lipoen huuliaan. Jätimme kyyhkyläiset kotiin Pertin katseen huutaessa "APUA!" samalla kun oven painoin kiinni.

Aamuyön tunneilla vielä koin suunnatonta hämmästystä tästä muuttuneesta maailmasta. Pari nuorisokodin asukkia oli suunnitellut ohjaajien "teippaamista", siis vailla minkäänlaista kunnioitusta auktoriteetteja kohtaan. Samalla mieleeni tuli se keväinen tapahtuma kun eräs nuorisokodin 14-vuotias, 40 kiloinen asukki huusi minulle yläkerran ikkunasta "Hei possu! Tules tänne ni suolestan sut!" Tuolloinkaan en voinut kuin tyrmistyneenä kuunnella mihin tämä maailma on mennyt. Toista se oli minun nuoruudessa: jos edes oltiin mietitty pahantekoa niin maijan nähdessä juostiin metsään kauhuissamme piiloon. Ja se kylän kovin pahis jonka iskä oli istunut 10 vuotta linnassa ja äiti opettanut jo 3-vuotiaana miten pontikkaa keitetään, uskalsi seisoa 3 sekuntia pitempään paikallaan kuin me muut..ja SE oli kova jätkä! Ei ole mikään enää ennallaan ei.

Mutta nyt siis on vuoro lusittu ja rauha maassa. Yksi teineistä lähti riparille, ei minkään hengellisen herätyksen perässä vaan lahjarahojen kiilto silmissään. Tuuminkin tässä että jos laskee yhteen leirimaksut, sen aiheuttamat polttoainekulut ja juhlien järjestämiseen laittavat maksut niin helpommalla olisin päässyt jos olisin iskenyt pojalle 400 kouraan suoraan...olisi sentään ollut tämänkin viikon käytössä lapsityövoimana. Ja samalla tulee mieleen kaverini fb:ssa julkaisemansa sanonta:" Religion is like a penis. It's fine to have one. It's fine to be proud of it. But please don't whip it out in public and start waving it around.And please don't try to shove it down my children's throats."

Tässä eräänä päivänä minut yllätti täysin valtaisa kurkkukipu, joka iltaa kohden tuntui siltä kuin nieluni syövereissä olisi vietetty Tuonelan grillauspitoja. Nukkumaan mennessäni ahmin suuhuni kaikki lääkekaapista löytyvät vähänkään kivun helpoitukseen viittaavat valmisteet, muttei näistä kuitenkaan ollut minkäänlaista apua vaivaan.

Aamuyöllä sitten tunsin lievää hengitysvaikeutta ja raahauduin peilin eteen katsomaan mitä siellä kurkussa tapahtuu. Avatessani suuta amolleen luulin ensin siellä möllöttävän iltapalaksi nauttimani kananmunan jonka ehkä olin unohtanut nielaista, mutta pian totesin että kyllä sen täytyy olla jotain muuta.. Kiireesti sairaalaan.

Perille päästyäni valitin kurkkukipua hoitajalle joka totesi hänellä olevan reseptinkirjoitusoikeus, joten hän laittaa vähän vpenmegaa kehiin ni kyllä sillä mies kuntoon saadaan. Tämä otti tikun käteen ja lampun toiseen ja käski avaamaan suuta..."Mitä vi...., mikä tuo on!?" hän huudahti ällistyneenä, ja alkoi naama valkoisena soittamaan paikkaa osastolle.

Perille päästyäni iskettiin neuloja käsivarsiin ja nyt ne näyttävätkin samalta kuin Piri-Pekan taipeet hulluimpina juhlavuosina. Letkut laitettiin suoniin ja tiputettiin lääkkeitä suoralla yhteydellä.

Pian minut ohjattiin huoneeseen joka oli päällisin puolin kuin mikä tahansa modernin sairaalan huone. Silmiin kuitenkin pisti pöydällä lojuvat instrumentit, jotka eivät muistuttaneet lainkaan mitään normaaleja lääkärityökaluja vaan enemmänkin puusepän välineitä kahvoineen ja talttoineen. Keskellä huonetta oli puurakenteinen, metallilla vahvistettu penkki joka oli täsmälleen samanlainen kuin "Ride the Lighning"-albumin kannessa oleva sähkötuoli. Itsekseni mietin että moni on aikanaan kuollut tuohon penkkiin ja teenköhän minäkään poikkeusta? Lääkäri pyysi minua istumaan tuoliin ja sanoi "Katsotaanpas vähän tuota...kokeilen vähän pienenpienellä neulalla mitä sieltä löytyy." Siinä vaiheessa kun lääkäri veti ylleen teurastaja-mallista esiliinaa ja näppylähanskoja muistuttavia sormikkaita alkoi pieni pelko vallata mieltäni että mitähän nyt tapahtuu. Kysyin varovasti onko toimenpide kovinkin kivulias johon lääkäri vastasi "ei yhtään satu, puudutuspiikki vähän nipistää mutta sen jälkeen et tunne mitään." Se puudutuspiikkikin tulehtuneessa limakalvossa tuntui jo lamaannuttavalta, mutta huomatessani sumeiden silmieni läpi kirurginveitsen välähtävän suuni edessä tajusin sen pienenpienen neulan olleen paskapuhetta... Yritin paeta paikalta selkänojaa pitkin mutta lääkärin tukeva ote kielestäni teki epätoivoisesta yrityksestäni mahdottoman suorittaa. Samalla skalpelli lävisti tulehtuneen kitalakeni limakalvot ja saatoin kuulla oman huutoni jostain kaukaisuudesta.

Noh, siitä selvittiin ja kokonaisuudessaan olo lopulta helpottui. Tapasin käytävällä kätilön, joka kertoi kokeneensä sekä synnytyksen että minulle tehdyn toimenpiteen, ja kertoi synnytyksen olevan pikku nipistys tuohon verrattuna.

Seuraavana päivänä minut kutsuttin uudestaan tuohon huoneeseen. Kävellessäni kohti huonetta mietin hetken että pitäisikö varmuuden vuoksi hyvästellä perhe ja kaikki muutkin tärkeät ihmiset, mutta uskoin vakaasti jääväni eloon. Vastassa minua oli nyt venäläis-syntyinen lääkäri sekä kaksi hoitajaa. Jälleen minua pyydettiin istumaan tuohon tuskien tuoliin ja tällä kertaa lääkäri oli täysin rehellinen: "Mjinä pyydän anteeksi. Mjinun on shatutettava shinua. She on kuin kjidutusta, mjutta she on pakko tjehdä. She tjulee shattumaan, kjovasti." Istuin tuoliin ja toisen hoitajan tarttuessa minua kädestä tajusin ettei tämä ole leikkiä. Samalla lääkäri otti edessäni tukevan asennon, tarttui kieleeni niillä erikoisilla hanskoilla ja nyökkäsi toiselle hoitajalle, jolloin tämä otti päästäni jonkin painimallisen päänhallintaotteen. Tällä kertaa kurkkuun tungettiin jättimäiset pihdit, joilla tartuttiin eilen tehdyn haavan tulehtuineisiin reunoihin ja vähän ravisteltiin sitä märkää ulos sieltä haavasta. Taasluulin olevani helvetin porteilla kuullessani oman huutoni jostain kaukaisuudesta kunnes se viimein oli ohi...käsittämätön tuska. Hoitajat hellittivät otteensa ja ensimmäisenä tarkastin tuolilta olinko laskenut alleni, en onneksi ollut. Mutta tämän perusteella pystyin päättelemään miksi nuo toimenpiteet tehdään kovalla puisella penkillä - se on helpompi siivota.

Kotiuduin viimein, mutta huomenna vielä pienet pihtisessiot...pelottaa.

Sairausloma lähenee loppuaan. Avasin oluen ja aloin tuumia näitä menneitä viikkoja ja niiden aikaisia tapahtumia.  Mukaan mahtuu paljon hyviä hetkiä ja myös niitä jotka eivät ole niin kovin ylentäviä.

Päällimmäisenä mielessä oli tämänpäiväinen kokemus, joka järkytti minua suunnattomasti. Kohtasin nimittäin äärimmäisen epäuskottavuuden huipun, joka iski korvaani kuin kuuden tuuman naula tärykalvoon lekalla lyötynä! Tapahtuma jota todistin, voitti kirkkaasti senkin tapauksen kun jokin kohublondi kertoi radiossa aikovansa isona lääkäriksi, heti sen jälkeen kun oli kertonut toimittajalle kiropraktikon olevan ihminen joka kiroilee paljon. Mutta ei tuo mitään siihen verrattuna, kun 69-vuotias Frederik laulaa Radio Rockilla "Missä on jatkot?" Ei helvetti, "jätä vaatteet eteiseen, mennään kaikki ammeeseen, missä on jatkot?" Samalla mieleeni syöpyi kuva Reetu-papasta makaamassa poreammeessa skumppalasi kourassa muutaman juuri teini-iän ylittäneen neitosen kanssa. Ei mikään ajatuksia hivelevä näky... Tervetuloa vaan uniongelmat.

Mukaan tähän lomaan mahtui myös pari ikimuistettavaa kauppareissua, joista jo kavereiden kesken avauduinkin sosiaalisessa mediassa: Eräänä päivänä kävin 5veen kanssa mäkkärillä ja tilasin perussetit. Tyttö tiskillä naputteli koneeseen tuotteet loppsumman ollessa 6,10€ ja alkoi kasaamaan tavaraa tarjottimelle. Siinä odotellessa kaivoin rahapussista kolikoita ja löysinkin sieltä tasarahan - 5 euron kolikkoa, 5 kpl 20sentin kolikoita ja yhden kymmensenttisen. Lopulta aterian ollessa tarjottimella ojensin hilut neidille ja hetken niitä tuijotettuaan tokaisi "Tästä puuttuu vielä euro". Katsoin uudestaan kolikoita ja totesin siinä olevan tasaraha. Tyttö kippasi kolikot tiskille ja sanoi "Tästä puuttuu euro, tässä on vain viisi näitä euroja ja sitten on noita pieniä kolikoita. Pitäis olla kuusi euron kolikkoa kun se hinta on kuusi ja kymmenen, eikö niin, häh!" Samalla tunsin punan nousevan niskaani, kipaisin nopeasti ja hieman jo vihaisesti maustepöydältä lautasliinan ja pyysin kynää lainaksi piirtääkseni tuohon lapulle viisi isoa omenaa ja viisi omenan viipaletta havainnollistaakseni tuota laskutoimitusta neidille. Kymmensenttisen olisin sitten lätkäissyt vielä sen saman lapun päälle ihan vain kokeillakseni osaako se tyttö yhdistää sen niihin omenoihin. Niitä omenoita piirtäessäni neiti onnistui laskemaan sen vaativan laskutoimituksen ja riemuissaan iloitsi ratkaistessaan tämän nerokkaan koodin - sain ruuat tasarahalla.
 
Seuraavana päivänä sitten hoitelin asioita kaupungilla ja lopulta nälissäni, kivuissani ja väsyneenä menin citymarketiin ja iloitsin löytäessäni suosikkiruokaani järkyttävän halvalla plussa-tarjouksena. Kassalle päästyäni perässäni jonotti kaksi entuudestaan tietämääni naishenkilöä. Vingutin sitten plussakorttia saadakseni edun noista elintarvikkeista mutta kone ei sitä suostunut lukemaan. Kassaneiti otti sitten korttini ja naputteli sen numerosarjaa käsin koneella mutta sekään ei jostain syystä koodia hyväksynyt. Vilkaisin taakseni ja huomasin näiden rouvien tuijottavan minua tappavalla katseella ja huokailevan syvästi, toisen naputellessa kärsimättömästi sormillaan liukuhihnaan ikäänkuin kysellen että "voisitko jo saatana siirtyä eteenpäin jumittamasta". Lopulta luovuin plussatarjous-oikeudestani ja sanoin tälle takanani seisovalle rouvalle "Ilman muuta minä teen Teille tilaa jos kerran olette valmiit maksamaan siitä mitä kaupasta ulos kannatte" ja hymyilin leveästi. (Korostan ettei tämä kommenttini perustu mihinkään puolueelliseen tai yleistävään näkökulmaan vaan ainoastaan siihen, että olen useammin kuin kerran ollut tämän ko henkilön kanssa tekemisissä ns. näpistys-tehtävillä) Välittömästi tämän jälkeen minut haukuttiin kuuluvasti huutamalla pahaksi ihmiseksi joka palaa helvetissä - en jaksanut enää vastata mitään vaan onnuin pois paikalta kasseineni.
 
Eilen kävin postissa ja totesin kesän merkkien saapuneen kylälle. Viereisellä torilla istui Kossu-Keijo Tapio-pullo kourassaan samalla kun Lasol-Lasse kusta lorotti keskelle toria. Ghettoblaster-mallisesta mankasta huudatettiin Irwiniä tai vastaavaa "Kyllä elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa" koko kylän ollessa pakotettuna kuuntelemaan näiden herrojen juhlintaa. Siinä sitten itsekseni mietin että nythän olisi ollut hyvä mahdollisuus kokeilla tämän kuukauden ajan "elämä on ihanaa"-elämäntyyliä vailla huolen häivää, kunnes tajusin ettei minulla ole siihen varaa...mutta Kossu-Keijolla ja Lasol-Lassella on...joka päivä. Ketähän sitä seuraavissa vaaleissa äänestäisi, ettei sen nuoren äidin tarvitsisi syrjäkylillä vastasyntynyt vauva sylissään odotella partiota neljää tuntia paikalle, kun auto on livennyt vähän ojan puolelle. Ja voisihan samalla noiden torin sankareiden päivittäisistä viinarahoistakin vähän leikata...vai onkohan se niitä kohtaan kidutukseen verrattavaa toimintaa jos joskus olo pakotettaisiin krapulan puolelle, ettei ihan koko ajan kännissä voisi olla?

Tänään kävin kaupoilla etsimässä aitatarpeita ettei kilit karkaa aitauksesta. Todistin jälleen omaa uskomatonta tyhmyyttäni, kun ensimmäisessä paikassa aidanpätkä maksoi 20 euroa ja jätin sen ostamatta. Sitten kulutin 20 euroa polttoaineeseen ajellessani ympäri kaupunkia etsimässä halvempaa tavaraa ja palasin ensimmäiseen paikkaan ja ostin niitä pätkiä. Palatessani kotia kohti aloin ohittamaan moottoritiellä ajavaa avensista ja rinnalle päästyäni sen kuljettaja lippalakissa ja beigessä perintötakissaan polkaisi kaasun pohjaan. Odotin jo sormen näyttämistä tämän kuljettajan toimesta, mutta tämä tyytyikin vain irvistämään näyttäen koko hammasrivistönsä samalla piiskaten toyotaansa kovempaan suoritukseen. Päätin luovuttaa suosiolla tuon typerän kilpa-ajon vierellä ajaneen herrasmiehen hyväksi ja takaisin jonoon palatessani huomasin tuon riisikupin perää koristavan kala-symbolin. Taisi edelliselläkin vastaavalla kerralla olla sama symboli silloisenkin toyota perässä, joten itsekseni mietin ettei kaikki äärimuslimit ole terroristeja, eivätkä kaikki äärikristityt ole liikenneterroristeja mutta taitaa molemmissa tapauksissa olla se kiihkomielisyys siinä ammatissa eduksi.

Ei muuta, avaan toisen oluen ja lähden rakentamaan sitä aitaa niistä pätkistä. Ensi viikolla töihin...onneksi. 

Viikko sitten istuin odottamassa vuoroani lääkärin vastaanotolle. Oliko kyse miehekkäästä ja lopulta voitetusta tulitaistelusta jonkin rikollisjärjestön ja virkavallan välillä, jonka seurauksia voisi ylpeänä kantaa arpena olkapäässä vähän niinkuin mitalia jolla kehuskella baaritiskillä? Vai oliko kyse machomaisesta mittelöstä keskellä kirkasta päivää kahden uroksen välillä, jossa Leuku-Leif oli aseistatunut puukolla ja virkamies patukalla, jonka seurauksena olisi yksi Leifin huitaisu viiltanyt syvän haavan konstaapelin lihaan ennen Leifin lopullista häviötä...jonka arpea voisi esitellä tulevina vuosikymmeninä lapsenlapsille ja kehua kuinka kova jätkä pappa oli? Vai oliko kyse siitä että ensimmäisen lomapäivänä aamuna oli kiire S-marketiin kaappaamaan itselle ne -30%:n lihatuotteet joita ei muuten raaskisi ostaa? Eli oliko kyse siitä kiireestä jonka johdosta juostiin siihen ainoaan jäälänttiin koko saatanan pihalla joka oli peittynyt yön aikana sataneeseen lumeen, joka oveluudellaan sai jalan taittumaan 110 kg:n ruhon alle ja katkaisemaan pohjeluun? Arvatkaa perkele! Ei paljon kunniaa heru tästä loukkaantumisesta...ei luotia nahassa eikä puukkoa kyljessä!

Aluksi jaksoin ihailla turvonnutta pohjettani toivoen sen jäävän siihen muotoonsa, mutta pian todellisuus iski turvotuksen laskiessa alaspäin muistuttaen lähinnä vanhan kärttyisen naisihmisen nilkkaa. Seuraavina päivinä yritin sopeutua tilanteeseen ja piakkoin kyllästyin paikallaan makaamiseen. Suoritin peilin edessä tiukan ja rankasti itsetuntoa kohottavan pullistelurituaalin, jonka avulla tolkutin itselleni että selviän yksin vallan mainiosti näistä arjen perushommista. Toki vaimokin olisi ollut käytettävissä mutta tästä asiasta oli tullut periaatekysymys! Nousin autoon ja polkaisin kaasupoljinta samalla tuntien vihlaisun pohkeessani, myöhemmästä jarrupolkimen kokeilusta puhumattakaan. Matkalla kauppaan mietin jo itseäni psyykaten tulevia hetkiä kuinka hammasta purren kannan kauppakassit kepeillä linkuttaen autoon ja kuinka ennen sitä onnun kärryjen kanssa pitkin käytäviä. Lähtökohtaisesti asenne oli se mihin olen työn kautta tottunut- jokainen tuijottaa omaan napaan eikä kenenkään muun hyvinvointi kiinnosta enempää kuin kilo paskaa.

Mutta, jälkikäteen voin todeta tuon kauppareissun olleen todella eheyttävä kokemus. Jos joskus koettelemukset saavat ihmisen menettämään uskoaan toisiin, kävi minulle tässä tapauksessa juuri päinvastoin. Ostokset kerättyäni menin kassalle keppeineni kohtuu pitkä jono takana. Siinä sitten lompakkoa kaivaessani pudotin sen lattialle ja kortteja maasta kerätessäni pakkaili kassaneiti sujuvasti hymyillen ostoksiani muovikassiin. Tilanteesta hieman kiusaantuneena vilkaisin jonoa takanani odottaen kyllästyneitä ja vihaisia katseita osakseni, mutta jokainen rouva ja herra vastasi katseeseeni hymyllä lähimmän tarjoutuessa avukseni noukkimaan rahapussini sisältöä lattialta. Lopulta suoriuduin hämmentyneenä ulos kaupasta hieman vanhemman rouvan tullessa puolijuoksua perääni ja tarjoten apua kantaakseen ostokseni autolle. Iloisesti yllättyneenä otin tarjouksen vastaan ja osoitin kiitollisuuttani tästä eleestä. Ja tämä siis oli vain yksi kokemus viimepäivien monista vastaavista tapahtumista.

Sinänsä pieniä juttuja, mutta suuria ihmiselle joka on menettänyt uskonsa lähes kaikkeen hyvyyteen tässä nykymaailmassa. Ehkä on hyvä välillä nousta pinnalle ja katsoa ympärille tästä kyynisyyden loputtomasta lantalasta. :)

Pitkän ulkona vietetyn päivän jälkeen istuin sohvalle, lasissa tilkkanen skotlantilaista laatutuotetta ja mietin näitä viime päivien tapahtumia. Nämä kuviot mitä tässä taas on kokenut, laittaa kieltämättä miettimään onko rehellisyys pelkkää tyhmyyttä jolle tulevat sukupolvet nauraa kippurassa, kuinka idiotteeja ne esi-isät on olleet. Muutama tapaus aivan lähimenneisyydessä jotka laittoi tämän ajatuskierteen liikkeelle:

Eilen kävin tankkaamassa auton ja siinä samalla katselin mitä ympärillä tapahtuu. Viereiselle, kassalle maksettavalle mittarille ajoi vauhdilla mercedes Ruotsin kilvissä. Näppärästi tämä kuski pisti bensan valumaan tankkiin ja laittoi tankinkorkin kahvan väliin niin että saattoi poistua hetkeksi sisälle huoltamolle polttoaineen valuessa itsekseen tankkiin. Ensimmäinen ajatukseni tietenkin oli se, että tämä kiireinen herrasmies lähti maksamaan tankkiin syöksyvää polttoainetta jo nyt ajan säästämiseksi (jos vaikka oli kiire töihin), mutta palasikin samantien rakennuksesta upouuden kanisterin kanssa. Itsekseni siinä mietin että joko tuo ylväs herra kävi juosten heittämässä viisisatasen tiskiin sanoen "pidä loput" tai sitten varasti ovensuusta kanisterin ja palasi takaisin. Autolle palattua oli mersun tankki täynnä ja polttoaineen valuttamista jatkettiin uuteen kanisteriin. Kanisterin täytyttyä mies nosti sen takakonttiin, nousi autoon ja leveä hymy naamallaan kaasutti pois paikalta. Tuossa vaiheessa minun mittarini näytti 106 € ja se ahdisti minua suunnattomasti. Vertasin mielessäni köyhtymisestä aiheutuneita kulmaryppyjäni ja vitutusta tuon mersumiehen hymyyn, ja totesin hänen poistuneen paikalta huomattavasti iloisempana. Mitäpä jos itsekin kokeilisi vastaavaa? Vielä kun varastaisi naapurilta kilvet niin kylläpä olisi mukava huristella pitkin pitäjää! Mutta ei...jokin typerä, vanhempien istuttama ajatus oikeasta ja väärästä ja se aivan yliarvostettu omatunto sanoo jotain muuta. Jos minä köyhdyn 106 € ja toinen rikastuu 80 l. bensaa, kumpi on fiksu ja kumpi idiootti?

Toinen esimerkki on entinen kollega, joka vuosikausia oli selkänsä kanssa niin huonossa kunnossa ettei kyennyt kunnolla liikkumaan, saatikka töitä tekemään. En sitten tiedä oliko Jeesus vai Allah joka sen selän paransi samana päivänä kun eläkepaperit sai kouraan, mutta kuitenkin tästä invalidista tuli oikea super-harrastaja moottoripyörineen. Nykyään viettää aikaansa vittuillen maijan ikkunalla entisille työkavereille "Kuinka kukaan viittii tehdä noita hommia!?". Jostain syystä en ole kateellinen tämän neron kusetustaidoista, vaikka viisasta olisi ottaa opiksi ja alkaa tuntea kummallisia alaselkäkipuja - olisihan se mukavampi nukkua joka päivä pitkään eläkkeen turvin kuin herätä viideltä lapioimaan.

Kolmas esimerkki on se Olli-opiskelija, joka löysi Kalle-80veen kadottaman lompakon. Kalle sanoi että siinä oli 400€ rahaa ja nuori mies sanoi että se oli tyhjä kun se löytyi siitä penkiltä missä Kalle oli jalkojaan lepuuttanut. Olli teki hyvä työn ja Kalle sai vaimovainaan ostaman lompakon takaisin. Tosin Kalle syö nyt makaronia seuraavat kolme viikkoa ja jää ne kukat vaimon haudalle ostamatta. Olli ostaa 400€:lla pilveä ja viettää mukavan lennokkaat tenttiviikot...uusintoja odotellessa. Taas mietin tuota hommaa.. Jos joutuisin vastaavaan tilanteeseen niin aivan älytöntähän olisi palauttaa lompakko sisältöineen, kun yhtä hyvin voisi hankkia ilmaiset iskarit ooppeliin! Jostain ihmeellisestä syystä vaan vastaavassa tilanteessa tulee käsittämättömän hyvä mieli niitä rahoja palauttaessa. Taas syytän kasvatusta tästä kierosta, idioottimaisesta piirteestä joka minuun on lapsuudessa istutettu!

Rehellisyys ei selvästikään oikeasti kannata..

Suomen kovin rokkibändi, Poisonblack antoi luvan käyttää blogin etusivulla "Lyijy"-albuminsa kansikuvaa! Niin kuva kuin oheinen biisikin sopii blogin ajatusmaailmaan kuin nyrkki perjantai-illan grillijonossa silmään. Olkaa hyvät..

"A pig sweat-dripping
Scratching his balls a male
Since day one the lowest self-esteem, bound to fail

Not a single word
Small talk is done with a fist
Suicidal
Heirloom shotguns and opened wrists

Talks like a stroke in slow motion
Feeling fine, not a day over dead
Drop-dead-ugly, fucked up abortion
Shits while eats, same inside head

This is what northern men are made of"

Ville Laihiala


Poisonblack: Home is where the sty is

Viime yönä taas olen todennut, että aina messujen aikaan virkavallalla riittää töitä tehtävänä. Voisi luulla että suurin työllistäjä tällä saralla on esimerkiksi moottoripyörämessut, jonne kokoontuu alan harrastajien lisäksi iso joukko "wanna-be-helvetinperkeleet"-porukkaa. Tietenkin nämä entiset koulukiusaajat, jotka netistä ostetut nahkaliivit yllään menevät pubiin ja lyövät miehekkäästi tuopilla päähän ensimmäistä vastaantulevaa päätä lyhyempää hippiä luullen pääsevänsä tällä meriitillä superrikolliseksi työllistävät aina vuosittain, mutta tämä porukka ei ole voittaja konstaapelin leipäpöydän suhteen. Voittaja ei myöskään ole moottorikelkkamessut, jonne kokoontuu tuhat lappalaista Polaris-takit päällään ja juovat kaupungin tyhjäksi alkoholista. Voisi luulla että moinen alkoholinkäyttö johtaisi ongelmiin virkavallan kanssa, mutta jostain käsittämättömästä syystä nämä hangella päristelevät pohjan pojat eivät päihdy ollenkaan vaikka juovat kolme litraa kossua mieheen. Matkaavaat baarista vakain askelin hotelliin nukkumaan iloisesti kättään heiluttaen.

Näinä kahtena yönä kuitenkin löytyi ehdoton voittaja työllistämisen suhteen: Sähkö, tele, valo ja av-messut, jonne on kokoontunut tuhansia insinöörejä! Nämä insinöörit eivät ole pahoja ihmisiä, varsin mukavia itseasiassa. Kuitenkin näillä viime öisillä sankareilla on käsittämätön taipumus eksyä jopa yhden korttelin matkalla ja käyttäytyä kuin joulupukki siinä lyhytelokuvassa. Itseasiassa olen vakuuttunut siitä että jatkossa kannattaisi kaupungin pystyttää 10 km säteelle messupaikasta "Varo insinööriä"-kylttejä, ja lisäksi näiden kustannuksella olisi mahdollista järjestää monia virikkeitä niin turisteille kun lapsillekin.

Liikennemerkit olisivat tarpeen siinä mielessä, että messujen aikaan on täysin mahdollista että insinööri hyppää metsästä yli penkkojen autotielle X:nä seisomaan yrittäen pysäyttää liikennettä. Insinööri ei tee tätä pahuuttaan, vaan yksinkertaisesti paniikinomaisessa reaktiossa huomatessaan olevansa elossa tietämättä lainkaan missä on. Paikallisten tarjoamat jallu-shotit ovat tehneet tehtävänsä punaviiniin tottuneen insinöörin vatsassa.

Myös turismia voitaisi edistää järjestämällä "Bongaa insinööri"-safareja. Veikkaan että etenkin itämaiset matkailijat olisivat innoissaan kun saisivat osallistua kiertoajelulle ympäri kaupunkia Canonit ojossa. Koska suurin osa insinööreistä käyttäyy kuin säikähtänyt jänis valokeilassa, oman haasteellisuutensa valokuvaukseen antaa tilanteen äkillisyys ja nopeus, ennenkuin insinööri hyppää ajotieltä takaisin metsään. Täysin verrattavissa savannilta pusikkoon ponnistavaan gaselliin.

Myös lastentarhat voisivat hyötyä messuista järjestämällä esimerkiksi "Etsi insinöörin omaisuus"-kilpailuja. Hoitotädit voisivat ohjata pikkupiltit insinöörin piileskelymetsään, jossa sitten porukalla etsittäisi hangesta narikkalappuja ja I-phoneja. Voittaja olisi se, joka löytää insinöörin lompakon ja sieltä hotellikuitin, jonka perusteella voitaisi suunnistaa tavaroiden kanssa perimään insinööriltä löytöpalkkiota. Insinöörin tullessa hotellihuoneen ovelle voitaisi käyttää tilanne hyödyksi myös opetustilanteena, käyttäen kebabit rinnuksilla olevaa, viinalta haisevaa insinööriä varoittavana esimerkkinä liiallisen aikuistenjuoman nauttimisesta.

Mutta silti, kaiken tämän jälkeen on insinööri jo tunnin sisällä takaisin messuosastolla freesinä ja skarppina esittelemässä tuotteitaan. Käsittämätöntä selviytymistä, jota tieteenkin keinoin kannattaisi jo tutkia.

Tätä ihmetellen menen nukkumaan..hyvää yötä.

Tulin töistä, kaadoin lasiin tilkan skottilaista ja istahdin sohvalle. Totesin että minut on tänään Jorman toimesta haukuttu viiden minuutin sisään heti lyömis-yrityksen jälkeen mulkuksi, vitun ääliöksi, köyhäksi, poikaseksi, klopiksi, taas mulkuksi, isoksi pojaksi ja lopulta isoksi possuksi. Unohtamatta tietenkään kaikkein mairittelevampia ilmaisuja kuten kyrpänaama ja paskapää. Mutta ei se mitään, kyllä maailmaan mölyä mahtuu enkä minä siitä mieltäni pahoita. Eniten harmitti kun samassa yhteydessä työtään tekevä lääkärikin haukuttiin mulkuksi vaikka täysin selkeäsi oli naissukupuolen edustaja. En malttanut olla sanomatta tälle tosimiehelle tämän tilityksen päätteeksi "Niin mutta minulla ei ole silmät kuin pandakarhulla (ei siis ollut minun eikä kollegan aikaansaannosta) eikä paska housussa...ja minä pääsen ihan kohta lämpimän peiton alle keltaisen muovipatjan sijaan vaikka köyhä kyrpänaama olenkin."

Joskus olisi ihan jees jos vielä vähän useampi näistä vastaavista asiakkaista olisi vähän myötämielisempiä. Ei nyt tartte viskipulloa ostaa mutta jos joskus vaikka ymmärtäisi olla iloinen hyvästä huolenpidosta. Havainnollistan mitä tarkoitan; Mikko-myyntiedustaja on tullut firman risteilyltä ja makaa kuset housussa tilausajolaiturilla kahden bussimatkan aikana nautitun Bacardipullon jälkeen. Virkavalta hälytetään paikalle työkavereiden toimesta koska Mikko saatetaan ryöstää tuossa tilassa - maailmaan mahtuu niin paljon pahuutta, vääryyttä ja heikomman hyväksikäyttöä. Poliisipartio menee paikalle ja selvittää että Mikko asuu 10 km päässä ja vaikka kaikki lain suomat edellytyksen säilöön ottamiselle löytyy, päättää partio tehdä hyvän työn ja toimittaa Mikon kotiin omaan sänkyyn nukkumaan jotta aamulla voi sitten oksentaa omaan pönttöön ja halata posliinia. Mikko autetaan kyytiin ja tässä vaiheessa hän sanoo: "Vhittu, te ootte oikeeshti hyviä äijjjiä!" Matka kohti kotia alkaa ja jotain käsittämätöntä tapahtuu matkan aikana - kotipihassa avataan maijan kuljetustilan ovi ja ennenkuin virkavalta ehtii sanoa "No niin, perillä ollaan, nyt pääset omaan sänkyyn vaimon viereen nukkumaan" Mikko on jo nostanut nyrkit pystyyn ja huutaa: "Shaatana! Vhittu tehän ette käshke misshä meikäläinen nukkuu perrrkele!!!" Mikko yrittää huitaista nakkikioskilyönnillä konstaapelia ja samalla rojahtaa maahan naamalleen konstaapelin väistäessä lyöntiä - matka jatkuu 10 km paluusuuntaan terveyskeskukseen, jossa huudetaan haavaa paikkaaville hoitajille "Vhittu tehän ette muhun koshke shaatana!" samalla kun yritetään osua nyrkillä hoitajaa naamaan. Kaikesta tästä huolimatta Mikolle annetaan iloista palvelua ja puoliväkisin paikataan se haava silmäkulmassa, koska Mikon olisi ihan turha esitellä menestyksekkäästi niitä vallankumouksellisia imureitaan seuraavalla työreissullaan jos naama on kuin Godzillalla. Aamulla Mikko joko suunnittelee tekevänsä kantelua sairaalan ja poliisin toiminnasta, tai jos lapsena on saanut edes jonkinlaisen terveen kasvatuksen osaa olla häpeissään. Anteeksi ei suomalainen mies kuitenkaan pääsääntöisesti pyydä.

Joku voisi jo kyynistyä näihin tosielämän antisankareihin, mutte me ei tietenkään - kokeillaan vielä huomennakin jos Mikko ja Jorma viimein osaisi käyttäytyä ja sovelletaan sitä asiakkaan kannalta lievintä keinoa, ja hoitajat ja lääkärit hoitaa näiden kulmat ja silmät edelleen hymyssä suin. Otan vielä toisen tilkan ja menen maate.

Näin yövuoron jälkeisenä lepopäivänä istahdin sohvalle kylmä olut kourassa, aluksi ärtyneenä ja vähän vihaisenakin siitä kuinka tämä maailma on muuttunut toisenlaiseksi kuin se mitä oikeudenmukaisuudella käsitän. Tämä nykymeininki sotii monessa suhteessa sitä vastaan, kuinka minut on kasvatettu ja sitä kuinka olen oikean ja väärän jo kakarana oppinut tuntemaan. 

Taustoista sen verran, että mm. uusi paikkokeinolaki astui voimaan vuoden alusta. Tätä uutta lakia sitten päästiin soveltamaan oikein urakalla. Narkkari oli saanut pataansa asunnossa joka oli täynnä porukkaa. Siellä sitten selviteltiin kuka on epäilty, kuka on todistaja ja kuka on asianomistaja. Viimein kun roolit alkoi jollain tasolla selvitä, alettiin jakamaan porukalle lappuja jossa muistutettiin jokaisen oikeuksista ja velvollisuuksista. Asianomistajalle ojennettiin kolmesivuinen pruju joka piti myös suullisesti antaa tiedoksi. Samalla kun työkaveri piti tätä polttimo mustana seisovaa, opiaateista sekaisin olevaa, zombia muistuttavaa sankaria pystyssä etsittiin tälle kynä jolla voi lapun verisillä käsillään allekirjoittaa - omaa kynääni en antanut koska halusin välttyä a-, b- ja c-hepatiittitartunnoilta.

Epäillylle annettiin tiedoksi kolmesivuinen nippu, jossa muistutettiin ettei hänen tarvitse kertoa asiasta mitään, eikä edes kannata kertoa koska silloinhan hänet voidaan vaikka tuomita rikoksesta jonka hän on tehnyt. Muistutettiin oikeudesta avustajaan, jota tietenkin on viisasta käyttää ettei vaan vahingossa joudu vastuuseen teostaan. Kun varmistuttiin että epäilty on asian ymmärtänyt omalla kielellään, otettiin nimi paperiin ja voitiin siirtyä todistajien pariin.

Jokaiselle lappu allekirjoitettavaksi, jossa suullisen selonteon jälkeen muistutettiin että asiasta pitäisi kertoa totuus, mutta jos tuntuu että saattaa jäädä kiinni jostain rikoksesta niin silloin ei tietenkään tarvitse kertoa koska saattaa joutua pian vastuuseen tekemistään teoista.

Kaiken tämän jälkeen huomattiin verijälkiä lattiassa jotka olisi hyvä ottaa talteen varmuuden vuoksi asian selvittämisen kannalta. Mutta koska tämänkään ei pidä toimia niinkuin elokuvissa, soitetaan kaverille ja kummin kaimalle jotta saadaan asunnon haltija paikalle todistamaan tätä tapahtumaa. Siis tietenkin siksi ettei hänen oikeusturvansa kärsi tässä asiassa ja tule ylimääräistä siivottavaa konstaapelin maihinnousukengistä. Verijälkien johtaessa rappukäytävään on aika etsiä taloyhtiönhallituksen puheenjohtaja todistamaan ettei virkavalta vaan varasta niitä lastenvaunuja ala-aulasta samalla kun niitä verijälkiä valokuvaa.

Lopulta kun saadaan saadaan asia jollain tavalla selväksi, kirjataan asiasta noin 10 erilaista pöytäkirjaa ettei kenenkään oikeusturva kärsi tässä tapahtumassa ja annetaan jokaiselle jäljennös tarkastettavaksi. Jos pöytäkirjassa on jotain epäselvää voidaan tietenkin käynnistää tutkinta jossa selvitetään poliisin toiminta asiassa. Aikaa tähän kaikkeen menee noin 4 tuntia.

Mutta, minä olen nyt pari päivää kotona. Jos lapset on tehneet jotain pahaa, ne opetetaan kantamaan vastuunsa. Totuus selvitetään ilman kirjallista selontekoa oikeuksista ja jos tilanne vaatii omaan huoneeseen komentamista ei siitä tehdä tässä valtakunnassa pöytäkirjaa. Jos tilanne vaatii tukkapöllyllä uhkaamista ei siitä oteta vastaan rikosilmoitusta laittomasta uhkauksesta. Tässä talossa elää se oikeudenmukaisuus jonka olen oppinut tuntemaan. Ja väitän, että aikuisina nuo kakarat arvostaa oikeaa lakia eikä yritää luistaa siitä niinkuin yhteiskuntakin tänä päivänä usein haluaa opettaa.

Palasin juuri Tampereelta muutaman päivän kestäneeltä työkeikalta. Avasin kylmän oluen ja selailin näitä uutisia eilisistä tapahtumista. Koska poliisipäällikökin on luonnehtinut tätä mellakoivaa porukkaa rosvojoukoksi, voinen minäkin hieman avata suutani tässä asiassa.

Ymmärrän jollain tasolla tämän mielenilmauksen työväen asetelmasta. Veikkaanpa vain että tuossa porukassa töitä tekevä, veronsa maksava duunari on aika poikkeus. Eräskin rosvoksi naamioitunut nuori herra kertoi olevansa anarkisti ja kapinoivansa hierarkista yhteiskuntaa vastaan. Ottaisi nyt pään pois sieltä tinneripussista, menisi töihin ja miettisi kuinka tämä tämä maailma toimii...ja jos ei itse sitä keksi niin tunnustaisi vain olevansa tyhmä ihminen eikä tekisi muulla tavoin pelleä itsestään.

Tai se tyyppi joka niitä ikkunoita huvikseen rikkoi. Veikkaan että tämä super-kapinallinen on lapsena pyytänyt mummilta joululahjaksi sitä radio-ohjattavaa autoa vain sen takia, että saa paketin avattuaan laittaa sen lattialle ja hakata sen vasaralla palasiksi. Nyt sitten isoksi kasvettuaan saa samaa outoa mielihyvää rikkomalla julkista omaisuutta jääkiekkomailalla.

Ja sitten se joka sitä hevosta hakkasi mailallaan. Luulenpa että se tyyppi ei lapsuudessaan ole saanut ensimmäistä omaa siemensyöksyä Anttilan alusvaatekuvastoa katsellessaan, vaan ehkä saman heijarin on saanut aikaan siipien nyppiminen kärpäseltä. Mutta ehkäpä tämän punkkarin teko saa jossain piireissä ihailua kun rinta kaarella kertoo hakanneensa eläintä. Tässä yhteydessä saattaa kuitenkin herran harjoittaman mäkkäri-kapinan uskottavuus hieman kärsiä.

Ja vielä se joka polttaa lippuja. Ehkä se tyyppi ei pidä Suomea itsenäisenä, koska ei saa tehdä mitä haluaa tässä yhteiskunnassa. Kuitenkin tämä hiuslakan imppaaja varmasti ottaa mielellään vastaan sossusta toimeentulotuen joka kuukausi, eikä ymmärrä mistä se raha sinne sossuun tulee. Ehkä on joskus sitä miettinytkin ja todennut sen olevan hammaskeijun tai Timo-Taikurin tekosia. Todennäköisesti hänen ratkaisunsa maailmantalouden korjaamiseen on tuplavuorot rahatehtaassa.

Otan vielä toisen oluen..

Tulin töistä, istahdin hetkeksi sohvalle skotlantilaisen lasillisen kanssa ja mietin taas näitä viimeaikaisia kokemuksia. Minulla oli tässä eräänä päivänä ilo olla tekemisissä suhteellisen kovan "ranking-luokituksen" omaavan rikollisen kanssa. Sinänsä tämä herra edustaa täysin eri puolta eli voidaan luokitella viholliseksi, mutta silti hän sai arvostukseni, vähän niinkuin hyvä putkimies arvostaa hyvää sähkömiestä. Ensin se yrittää karkuun ja lopulta vähän painitaan, saatetaan siinä kiihdyksissä vähän vittuillakin kunnes voittaja on selvillä ja on aika olla hyvä häviäjä. Toki koko ajan yritetään pelastaa sitä mitä pelastettavissa on, mutta ei silti tarvitse käyttäytyä kuin jälkeenjäänyt maaninen apina. Tämän tyyppiset kriminaalit pystyvät ihan mukavaan keskusteluun arkisista asioista ja jopa siitä, onko rikos kannattavaa vai ei...yleensä kuulemma on. Tällainen rikollinen ymmärtää paikkansa silloin kun on jäänyt totaalisesti kiinni, eikä mitään muuta oletakaan.

Mutta, näitä toisenlaisia rikollisiakin osuu valitettavan usein eteen. Kuten se piripäissään riehuva hormonikuurilla oleva antisankari joka luukuttaa Petri Nygårdin uusinta hittiä. Virkavallan mennessä paikalle tälle kohteliaasti sanotaan "Voisitko laittaa sen musiikin pois kun naapurit yrittävät nukkua?" Ensimmäisessä kappaleessa mainittu rikollistyyppi sanoisi "Juu sori, laitetaan hiljemmalle" ja jatkaisi ehkä yön yli ammattinsa harjoittamista koska virkavallalla ei ehkä välttämättä (kaikissa tapauksissa) olisi eväitä puuttua enempää tähän toimintaan...siis viisasta käyttäytymistä oman bisneksen ja illan mielekkään jatkumisen kannalta. Mutta, tämä gorilla päättää takoa rintaansa ja luolamiesmäisesti mylvien hyökkää partiota kohti. Tämä über-rikollinen ei osaa sitä alkeellisintakaan, puhtaasti yleiseen elämäkokemukseen perustuvaa todennäköisyyslaskentaa tällaisen käytöksen lopputuloksesta, joten on ehkä turha unelmoida tulevaisuudessa mistään scarface-tyyppisestä huumeparonin asemasta yhteiskunnassa. Jos kokee olevansa voittamaton niin eikö voisi ennemmin vaikka mennä radalle pysäyttämään junaa?

Arvostustani ei myöskään saa se kesäinen super-rikollinen, joka kekkuloi julkisella uimarannalla kahdessa promillessa yllään ainoastaan jengiliivit ja jalassa speedot. Miettikää nyt vaikka Al Caponea samaan tilanteeseen? Tai se rikollisjärjestön edustaja joka pubissa pudottaa housut nilkkoihin ja alkaa tehdä "helikopteria"...ei Al Capone. Onneksi em. käytökseen huhun mukaan "esimiehet" puuttuivat ja saattoi prospectilla olla punainen nuha aamulla.

Mutta pointti on siis siinä, että oli sitten kyse mistä ammattiryhmästä tahansa, kunnon ammattimiehiä voi tietyllä tavalla kunnioittaa aina...kunhan muistetaan yrittää parhaamme omalla kentällä. :)

Tänään tuossa istuin pihakiven päällä ja kummastelin kanojen touhuja. Siinä sitten havaitsin kummallisia yhtäläisyyksiä ihmiselämän kanssa ja hieman huvittuneena sitä tuumin, vaikka vakavasta aiheesta onkin kyse. Eläinmaailmassa tosin näiden ongelmien ratkaisu on usein helpompaa ja lopullisempaa kuin ihmismaailmassa varsinkin jos nämä eläimet elää ihmisten parissa, mutta ihmeellisiä yhteensattumia löytyy verrattuna moniin tarinoihin mitä olen tässä vuosien varrella kohdannut. Liekö syy niihin ihmisten käyttäytymiseen sitten jossain syvällä primitiivisyyden pimeässä sopukassa? Mutta, tässä Pirkan tarina:

Pari vuotta sitten Pirkan alku vietti aikaansa paikallisen K-marketin luomu-kananmunahyllyssä. Siellä se odotti vuoroaan päästä jonkun pannulle pekonin kera. Sitten tuli ihminen ja ei laittanutkaan Pirkka-munaa pannulle vaan laittoi sen hautomakoneeseen - muutaman viikon päästä syntyi Pirkka-tipu. Siellä se sitten kasvoi kanalassa mm. Siwan luomumunahyllystä löydetyn Eldorado-kukon kanssa ilman iskää ja äitiä. Pirkasta tuli nainen, Eldorado-veli lähti uuteen kotiin.

Pian kanalaan muutti Gynther köyrijäkukko, joka otti heti nuoren Pirkan kohteekseen. Se alisti Pirkkaa, käytti sumeilematta hyväkseen ja hakkasi tämän verille nokallaan. Hetken touhua seurattuaan tuli virkavalta paikalle, totesi Gyntherin toiminnan olevan törkeää, julmaa ja vastoin kaikkia eläinoikeussäännöksiä joten Gynther tuomittiin kuolemaan ja tämä mielenvikainen kukko päätyi jonkun pannulle punaviinikastikkeen kera. Pirkka oli pelastettu ja oikeus toteutunut.

Gynherin jälkeen kanalaan muutti Jörn-kukko, joka varovasti totutteli uuteen ympäristöönsä. Samalla Pirkka tunsi suunnatonta tyhjyyttä sielussaan menetettyään elämänsä alfa-uroksen, Gyntherin, joka kuitenkin oli yleensä aivan ihana kukko ja varsinkin hyvä isä jälkikasvulle. Jotenkin Jörnin "renttumaisuus" kiehtoi Pirkkaa, joten tämä hakeutui tämän uuden uroksen läheisyyteen. Eipä aikaakaan kun Jörn alkoi alistaa Pirkkaa, köyri ja pahoinpiteli tämän verille päivittäin. Silti Pirkka on edelleen rakastunut, seuraa Jörniä paikasta toiseen koska ilmeisesti kuitenkin Jörn on yleensä niin ihana ja hyvä isä. Tällä hetkellä Jörn on saanut varoituksen ja toisenkin varoituksen, kuten oikeusjärjestelmässä on tapana. Mutta, pahoin pelkään että tuomiolle se vielä joutuu..

Ohessa valokuva Jörnistä ja kannoilla kulkevasta, pahoinpidellystä ja selästään vammautuneesta Pirkasta, joka ei koskaan jätä miestään...ihan kuin Ville-vaimonhakkaaja ja Marketta.

Kävin tuossa eräänä päivänä radiohaastattelussa, ja tunsin lievän piston sydämessäni toimittajan kysyessä ensitöikseen "Mitkä ovat sinun suosikkiblogejasi?" Hieman hämmennyin tästä kysymyksestä ja jouduin nolosti vastaamaan ettei minulla ole juurikaan ollut aikaa tutustua blogimaailmaan tämän arjen viedessä kaiken aikani niin työn, kodin- kuin lastenhoidonkin merkeissä. Samassa yhteydessä kuulin että useimmat bloggaajat tienaavat joskus ihan mukavastikin taskurahaa bloginsa ja etenkin sen sponsoreiden/mainostajien tuotoilla. Kotiin päästyäni sitten kaadoin tilkan skottia lasiin ja aloin tutustumaan tähän blogimaailmaan, joka oli siis jäänyt täysin minulle tuntemattomaksi.

Lievä alemmuuskompleksi alkoi hiipiä sieluuni kun katselin erilaisia sisustus- ja leivonta- ym. blogeja. Niin hienosti niitä oli rakenneltu, laitettu oikeasti todella tyylikkäitä kuvia ja blogien ulkoasukin oli aivan mahtava. Siinä sitten aloin miettiä miten voisin omaa blogiani tehdä hieman edustavammaksi ja kauniimmaksi silmälle. Ja voisinko minäkin ehkä tienata muutaman lantin tämän tuotokseni avulla?

Ensimmäisenä aloin miettiä tämän ulkoasua. Pitäisikö tähän liittää jotain asiaan liittyviä kuvia, ihan niinkuin sisustus- ja leivontablogeissa. Hmmm.. Asiaan liittyviä kuvia? Ehkä Kossu-Keijo oksentamassa ei olisi sitä parasta mainosta. Siinä se kuvauksellisesti olisi kontillaan keskellä kävelykatua työmiehen viiva paistaen. Jos ei Keijon ruokalistalla sattunut olemaan jotain vanhaa jo harmaaksi värjäytynyttä lihatuotetta, ei siitä kuvasta saisi edes vaikutelmaa kuinka hyvin se vatsan sisältö sointuukaan tuohon katukivetykseen. Tai sitten vastakohtana Kossu-Keijo selvinpäin?  Ei tule tapahtumaan, ellei Keijo sitten löydä joko Jeesusta tai muijaa joka hänet ruotuun laittaisi. Jälkimmäinen tuskin tulee kysymykseen, koska Keijolla on yleensä kolmen viikon virtsat housuissa joten ellei todella kierosta prinsessasta tai toooosi pelastajasta ole kyse, jää jäljelle enää ensimmäinen vaihtoehto. Eli uskoontuloa odotellessa..

Entäs ne aiheeseen liittyvät mainokset ja sponsorit? Hmmm.. Vieroitusklinikan mainos antaisi ehkä mielikuvan "Lasi skottia suosittelee", joka puolestaan taas ohjaisi lukijan tiettyihin mielikuviin tämän blogin kirjoittajasta. Vastakohtana taas Suomen kannabisyhdistyksen mainos ehkä antaisi lukijalle vääränlaisia käsityksiä sekä kirjoittajasta että koko ammattikunnasta - se saattaisi olla mielikuva poliisin kenttäryhmän saunaillasta, johon on sponssattu kilo ruohoa joka sitten kasataan kiukaalle kaikkien pössyteltäväksi. Voi sitä reppanaa virkamiestä joka seuraavana päivänä homeongelman vuoksi verestävin silmin osuu vastakkain jonkun tämän mainoksen nähneen  lukijan kanssa...ei hyvä.

Pysyn siis edelleen persaukisena tämän harrastuksen suhteen..

Tämä blogihomma tuntuu nyt olevan ihan hyvässä nosteessa ja kiitos siitä kuuluu teille arvon lukijat. Lämmittää kummasti jo kylmettyvää sydäntä. :) Perustin sille oman fb-sivuston. Tulevaisuudessa sinne tulee lyhyitä "kuohumisia", ehkä aiheeseen liittyviä valokuvia sekä ilmoitus jos on julkaistu taas jotain "inhorealistista" tuotantoa (blogista käytettyä kuvausta lainatakseni ). Naama ja nimi on palanut jo pariinkin otteeseen niin arkielämässä kuin "Perkeleen helvetit mc:n" alajaostossakin, joten sivusto on julkinen. :) https://www.facebook.com/lasiskotti

Loma lähenee loppuaan. Vielä viikko jäljellä ja vihdoin pääsen keskittymään rentoutumiseen, toisin sanoen kaikki rästissä olleet hommat on tehty. Niitä hommia tässä skottilasin ääressä miettiessäni, vertailin niitä kuvitellakseni normaalin ja keskinkertaisen kultainen noutaja-farkkuvolvo-kaksi lasta-perheeseen.:

Tavisperhe: "voitko viedä tämän kirjeen kauppareissullas postiin?"
Meillä: "Voitko viedä tämän kirjeen kauppareissullas postiin...ja niin, sitten olis nämä kahdeksan jääkaapin kokoista ja -painoista laatikkoa jotka pitäis viedä myös?"

Tavisperhe: "Voitko siirtää tuon sohvan tuonne toiselle seinälle?."
Meillä: "Voitko siirtää tuon vajan tuohon toiselle seinustalle...hyvä...tai, nosta se vielä ilmaan ja käännä se toisinpäin...ja uus oviaukko siihen ikkunattomalle seinälle olis kiva."

Tavisperhe: "Voitko kiinnittää tuohon sellaisen ikkunalaudan kukkia varten?"
Meillä: "Voitko purkaa tuon seinän, ja sitten tuon toisen, ja sitten jos vielä rakentaisit tuon toisen seinän uudelleen metrin päähän ja toisen ihan siihen viereen?"

Tavisperhe: "Tässä olis tämä pieni esite, niin voisitko viedä sen minun ystävälle samalla kun menet kaupunkiin?"
Meillä: "Tässä olis 300 kiloa näitä lisäravinteita hevosille, voisitko viedä ne minun ystävälle samalla kun menet kaupunkiin ja kannatko ne vielä sisään?"

Jotenkin töissä pääsee vähän helpommalla, tavallaan. Mutta nyt ne on tehty..

Muistan kun silloin viimeistä vuoroa ennen lomaa tehdessäni olin lyöty ällikällä. Yö töissä eikä ainuttakaan tappelua keskustassa...paitsi se Leifin ja Jonnen välinen tappelu nurkan takana jonka säännöt oli sovittu herrasmiesmäisesti jo etukäteen baaritiskillä kriisin kohdatessa - "mennään ulos nurkan taakse, maassa makaavaa ei potkita ja käytetään vain nyrkkejä". Jokainen Matti Meikäläinen siis sai nakit vuorollaan grillijonossa vaikkei ulkonäkö välttämättä miellyttänytkään takana jonottavaa Testo-Teemua.

Sadan hengen kotibileissä kukaan ei vittuillut, ei osoittanut mieltään eikä kukaan oksentanut nurkalla. Ei kovin kauaa sitten olis osa noista räkänokista aukonut päätään lökäpöksyissään "Etsä tiiä kuka mun isä on, painu kyttä vittuun!" Nyt, puolet näytti peukkua keskisormen sijaan. Kukaan finninaama ei oksentanut.

Se oli loistava yö aloittaa kolmen viikon loma.. Jos sama linja on nyt jatkunut, takaisin töihin mennessäni on "Perkeleen Helvetit MC:n" pojat myyneet pyssynsä ja ostaneet koko rahalla saippuakuplia, ja Ville-Vaimonhakkaaja käynyt kukkakaupassa. Kossu-Keijo vetää Batterya raakana ja Mari-Mari vetää savut sähkötupakasta..

Tuollaisina vuoroina tuntuu, ettei maailma ihan alamäkeen ole menossa...tai ainakin se alamäki muuttuu tasaiseksi suoraksi välillä..

Mutta, vielä viikko ja sitten katsomaan onko se maailma muuttunut..:)

Olen  tässä viettänyt lomaa jo toista viikkoa, koittanut tehdä kaikkia tekemättömiä töitä ja kulkenut rauta- ja ruokakaupasta toiseen paskaisissa maajussi-vaatteissa. Tässä eräänä päivänä seistessäni kaupan jonossa alkoi edessäni jonottava, noin kolmekymppinen, ihan tavallisen näköinen nainen tuijotella ikäänkuin tuntisi minut. Siinä sitten hänen pakkaillessa ostoksiaan ja minun maksaessa omiani hän sanoi "Muistatko minut?" Hetken tuumailtuani vastasin:

 - "Öööö, ei nyt ihan heti tule mieleen."
- "Siellä keskellä tietä silloin ehkä noin kymmenen vuotta sitten, mulla meni vähän huonommin silloin."

Hölmistyneenä hetken mietin mitä tämä nainen tarkoitti, ja ennenkuin ehdin mitään sanomaan hän sanoi hymyillen "Kiitos" ja lähti kävelemään pois kauppakasseineen.

Siinä sitten omia ostoksiani pakkaillessa mieleeni tuli eräs tehtävä noin kymmenen vuoden takaa. Olin tuolloin partiossa nuoren harjoittelijan kanssa, kun eräänä yönä oli ambulanssi laittanut kilometritehtaalle nuoren, hoidosta kieltäytyneen itsetuhoisen naisen. Tämä selvästi ylipainoinen nuori nainen oli jäänyt istumaan keskelle tietä, eikä suostunut siitä liikkumaan mihinkään. Menimme paikalle ja siinä sitten aloin jututtamaan tyttöä. Aluksi tämä haistatti vitut, ja normaaliolosuhteissa olisikin jäänyt jutustelut siihen ja ehkä kuljetettu asiakas asemalle. Nyt kuitenkin jatkoin tytön puhuttamista ja keskustelun edetessä selvisi tämän olleen koko ikänsä koulukiusattu, eikä hän koskaan ollut saanut juuri minkäänlaista hyvää huomiota osakseen. Samassa nuori harjoittelijani sanoi "autoja on tulossa, pitäis varmaan väistää.", johon vastasin pyynnöllä ohjata liikenne toista kaistaa ohi. Tyttö kertoi kuinka rumaksi hän itsensä tuntee, vastasin että jokaisessa on jotain kaunista. Hän kertoi kuinka häntä ei koskaan ole huomioitu, vastasin "no katsos kuinka autotkin meitä väistää ja tässä ollaan." Hän kertoi yksinäisyydestä, siitä kuinka paha on olla yksin. Halasin tyttöä ja koitin lohduttaa ettei kenenkään tarvitse olla yksin, jokaiselle löytyy kaveri tästä maailmasta. Lopulta nousimme ylös ja veimme tytön kotiin. Siinä sitten eteisessä kyyneliään kuivatessa tyttö katsoi peiliin hetken ja sanoi "On ne oikeestaan ihan kauniit...siis nämä silmät". Hymyilimme molemmat ja minä jatkoin vuoron loppuun.

Tuo kohtaaminen kaupan jonossa oli oikeastaan hyvinkin herättävä kokemus. Nykyisen kyynisyyden tilassa ei vuosiin olisi tullut mieleenkään istua kenenkään itsetuhoisen kanssa keskellä tietä. Liian paljon on nähty sitä turhaa vinkumista asioista ja lapsellista huomion hakua. Lisäksi aivan liian monta kertaa on oltu liian myöhässä, siinä todellisessa hädässä kun kukaan ei auta. Mutta, se että kerrankin onnistui auttamaan jotain oikeasti ja tekemään jotain oikein oikealla hetkellä, on todella palkitsevaa ja muistuttaa elämän haavoittuvuudesta ja siitä että oikeat sanat ja teot oikeaan aikaan voi saada jotain aikaan vaikka se paljastuisikin vasta kymmenen vuoden päästä. Se että tunnistaa sen oikean hätähuudon ja pystyy siihen reagoimaan, olin sen jo unohtanut vuosia sitten. Se ei ole hätähuuto että joku uhkaa hypätä sillalta lauantaiyönä kun tyttöystävä valitsi kebabiin vääränlaisen kastikkeen, tai se että poikaystävä jutteli toisen tytön kanssa, vaan se ettei ole enää ulospääsyä. Välillä pitää lyödä itseään taas avarilla poskelle, että muistaa aina siviilissäkin puolustaa kiusattua, antaa apua kun joku sitä tarvitsee. Muistaa tukea ystävää silloin kun paska osuu tuulettimeen, olla tukena kun on paha olla. Koska, jokainen meistä joskus tarvitsee sitä olkapäätä. Tosi ystävä kävelee sisään kun maailma kävelee ulos. :)

Kyllä maalla on mukavaa! Tapanani on tällaisena lievänä misantrooppina hehkuttaa sen ihanuutta ja usein julkaisenkin siihen liittyviä yltiöpäisen romanttisia kuvaelmia ja kuvia mm. facebookissa ystävieni nähtäväksi. Mikä olisikaan hienompaa kuin omalla nurmella käyskentelevät hevoset, aamuvarhaisella kauniilla kiekumisellaan herättävä kukko tai vapaana pihalla matosia kaivelevat kanat. Kyllä sielu lepää tällaisessa rauhassa.

Mutta, välillä iskee se toinen todellisuus, kuten eräänä iltana palatessani töistä pimeän jo laskeuduttua. Autosta noustessani huomasin vuohen huutavan hulluna tarhassa. Menin selvittämään tuota eläinparkaa kohdannutta kriisiä ja havaitsin sen tarttuneen jalastaan tarhaa kiertävään verkkoon. Siinä sitten ritarillisesti sitä vapauttaessani huomasin että verkko oli irronnut aidasta noin kymmenen metrin matkalta, ja pakkohan sitä oli korjata heti. Etsin käsiini uuden verkonkappaleen tarhan kulmaan ja sopivaa palaa leikatakseni muistin rälläkän jääneen pihalle edellisenä päivänä. Ei muuta kuin otsalamppu päähän ja työkalua etsimään. Noh, löysin lampun ja pimeään astuessani huomasin paristojen olevan lopussa. Otin toisen lampun, pimeänä sekin. No tottakai niistä on patterit loppu, sillä niitä käytetään joka päivä koska eihän täällä maalla näe mitään ilman niitä helvetin lamppuja! Ei muuta kuin peltisaksen tapaiset pihdit kouraan ja verkkoa leikkaamaan. Siinä sitten tuskissani niitä painaessani sain viimein langan poikki, samalla hetkellä kun niiden pihtien kahvat uppoutuivat vatsanahkaani tehden siihen ammottavan reiän. Painokelvottoman huutamisen jälkeen suuntasin pimeyteen ja päätin korjata aidan muilla keinoin, tuloksena haava kämmenessä ja kymmenkunta vasaran jälkeä peukalossa. Naapuri tuskin oli 200 metrin päässä kotona, sillä varmuudella olisi sännännyt selvittämään karjumiseni syytä. Viimein sain käsikopelolla homman valmiiksi ja suuntasin pihisten sisätiloihin. Kuistilla astuin näppärästi vetelään kananpaskaläjään ja koin lievää tyytyväisyyden tunnetta havaitessani tämän ennen astumista sisään kynnyksen yli. Tuo tunne kuitenkin katosi, kun huomasin astelleeni keittiöön asti hieman ylipitkien lahkeiden sivellessä hellästi lattiaan tuota etovaa ulostevanaa.

Viimein pääsin istumaan sohvalle tilkka skottilaista lasissa ja odotin pääseväni nukkumaan piiiiitkiä ansaittuja unia. Aamuyöllä heräsin kuitenkin parin tunnin jälkeen järkyttävään kiekumiseen. Kukolla oli ilmeisesti lievästi rytmit sekaisin ja oli päättänyt herättää koko kulmakunnan vaikkei aamusta ollut vielä tietoakaan. En tiedä oliko se lintu vetänyt iltapalaksi kahvinporoja vai oliko vain muuten sekaisin. Ensimmäiset unensekaiset ajatukseni liittyivät aseeseen ja tuon kiekumisen lopettamiseen, mutta onneksi jo toinen ajatus laittoi minut etsimään korvatulpat ja tunkemaan ne syvälle korviini.

Onhan täällä olemisessa omat ongelmansa ja työnsä verrattuna kaupunkiasumiseen, jossa usein ainoat asumiseen liittyvät ongelmat kohtaa ikean hyllyjä kasatessa tai silloin kun koira paskantaa keskelle parkkipaikkaa. Mutta eipähän ole niitä naapureita jotka tulee aidan taakse norkoilemaan "Mitäs tänään syödään?", juuri silloin kun olen laittanut grilliin sen -30%:n alennuksella ostamani naudanfileen (jota muuten en raaskisi ostaa) josta syötävää olisi riittänyt sopivasti koko perheelle, ja joka nyt jaetaan koko naapuruston kesken palapaistin tapaisiksi nokareiksi. Eikä ole talon edustalla suoritettavaa teinimoporallia, jossa toinen toistaan kovempia testo-teinejä kisaa siitä kuka ja kellä keulii pisimmälle. Ja sitäpaitsi täällä voi halutessaan mylviä terassilla ja takoa rintaansa munasillaan ilman että kukaan soittaa poliisia paikalle.

Loppujen lopuksi, on tämä ihan mukavaa. :)

Eilen lähtiessäni töihin tunsin kummaa kolotusta ohimollani, jonka totesin enteilevän mahdollisesti äärimmäisen rankkaa, hermoja koettelevaa työvuoroa. Pysähdyin siis matkalla aikuistenjuomakauppaan ja ostin pienen pullon skotlantilaista laatumallasta siltä varalta, että tarvitsen vuoron päätteeksi pientä tasoitusta sykkivään otsasuoneen. Enteilevä jomotus osoittautui todeksi kuin karhun paskantaminen metsään, joten tässä sitä istutaan aamuyöstä sohvalla tilkka skottilaista lasissa, kuvan mukaista pikkusikaria tällä kertaa unohtamatta.

Heti vuoron alkuun olin komennettuna paikalliseen jalkapallo-otteluun, koska paikalle oli saapumassa runsaasti vierasjoukkueen kannattajia kotijoukkueen fanittajien lisäksi. Tietenkin suurin osa näistä potkupallon ystävistä käyttäytyi hyvin, ja lauloivat hienoja kannatuslaulujaan huutaen välillä tuomaria "nuijaksi" tappouhkauksien sijaan ja kiitos siitä heille. Mutta sitten oli tämä reilun kymmenen hengen porukka;

Voin kuvitella kuinka tämä neropattien yhteisö on kokoontunut jo viikkoja ennen pelikauden alkua johtajansa taloyhtiön kerhohuoneeseen miettimään ytimekästä iskulausetta jota laulaa jokaisessa ottelussa läpi kauden. Nämä kirjallisuuden ja sanoittamisen supernerot ovat istuneet tuntitolkulla pöydän ääressä ja miettineet sitä täydellistä kannatuslaulua jonka kuullessaan jokainen katsoja  suorastaan pysähtyy kuulemaan tätä ytimekästä, täydellistä lausahdusta samalla heräten kunniottamaan näitä taivaallisia sanaseppoja jotka ovat tuon jumalaisen lauseen keksineet. Voin kuvitella kuinka tämä porukka on avannut ääntään bussissa matkalla pelipaikalle, heittäneet toisille ylävitosia ja hermostuneina kuin lapsi jouluaattona odottaneet sitä hetkeä, kun saavat tuon tosi-fanien kannatuksen kajauttaa ilmoille kuin soturit konsanaan muinaisella taistelukentällä. Viimein se hetki koittaa pelin alkaessa, ja nämä todelliset penkkiurheilun ritarit sen kuorossa sen huutavat äänijäneensä äärimmilleen venyttäen: "TRALLALLAA, VITUN HOMOT, TRALLALLAA!" Kymmenkunta kertaa tämän kuolemattoman lauseen karjuttuaan nämä sankarit heittävät jälleen niitä ylävitosia ja ovat silminnähden tyytyväisiä itseensä seisoessaan rinta kaarella odottaen muun yleisön suosionosoituksia tästä suorituksesta. Kyllä siinä mahtoi se 12-vuotias juniori olla ylpeä isästään kun noin hienosti kotijoukkuetta dissaa...MEIDÄN iskä.

Sitten oli se pätkä, joka ruumiinrakenteestaan päätellen on seurannut suurimman osan joukkueensa otteluista lähipubissa tuopin äärellä. Tämä selkeästi Napoleon-kompleksin omaava, elämänsä joukkueelle pyhittänyt superfani huutaa muulle joukolle vähän väliä "Hei nyt mennään! Mennään porukalla noista aidoista läpi! Ei ne mahda mitään meille kun mennään porukalla! Ihan tosi, nyt mennää!" Koska tämä potkupallon ystävä ei saa ottelun edetessäkään kannatusta idealleen, nousee hän lopulta pelin päätyttyä pissit housussa bussiin palatakseen kotiinsa katsomaan mellakkavideoita youtubesta.

Ja sitten oli se 50 kiloinen hippi siellä takarivissä, joka koko ottelun ajan huuteli tappouhkauksia tuomareille isompien karjujen selän takaa, ja joka pelin päätyttyä huuteli samojen karjujen takaa "Haistakaa vittu!" paikallisille iskä-poika-seurueille. Sanaakaan tämä ei minulle sanonut, kunnes pääsi bussiin ja tämän lähtiessä liikkeelle näytti miehekkäästi keskisormea ikkunan takaa. Voin kuvitella kuinka tämä "Conan" menee kotiin päästyään peilin eteen, tekee muutamat varjonyrkkeilyliikkeet samalla hokien itselleen "Sä oot äijä....jumalaaaautaaaa sä oot äijä!" päättäen iltansa Chuck Norrisin elokuvaan ja itsensä hyväilyyn.

En enää viitsi kertoa syvällisemmin niistä tosifaneista jotka kuluttivat koko toisen puoliajan väitellen järjestyksenvalvojien kanssa siitä pääseekö kaljalle vai ei, tai siitä joka sanoi minun olevan työtön huomenna koska hän tuntee kaikki johtajat ja niidenkin johtajat. Minä poltan nyt sen pikkusikarin ja menen nukkumaan, hyvää yötä.

Nyt se sitten tapahtui, loukkasin jotain syvästi mielipiteilläni. Selvennettäköön kuitenkin muutama asia:

- Mulle on aaaaaivan sama mitä pilvenpolttajahipit tekee vapaa-ajallaan sen jälkeen kun ovat saavuttaneet täysi-ikäisyyden ihanan rajapyykin. Toki työssäni koitan palvella lakia jota vanhaksi ja jälkeenjääneeksi on näiden toimesta luonnehdittu, mutta vapaalla mulle on yksi ja sama kuinka sekaisin aikaansa ne viettää. Joidenkin mielestä voisi jo peruskoulussa vaihtaa fluoritabletit muruseen pilveä, mutta minusta se nyt vaan on väärin, että 16-vuotias sitä pössyttelyä harrastaa. Näillä täysi-ikäisillä on oikeus mielipiteeseensä, niin myös minulla. Mutta, minä en vittuile näille henkilöinä enkä kuuntele vittuilua näiltäkään.

- Työtään tekevän naisen ahdistelu kahdessa promillessa olevan miesporukan toimesta "Mennäänks paneen?" ja "Ota suihin!"- loputtomilla kommenteilla on minusta typerää ja apinamaista. Toki tästäkin saa olla eri mieltä ja antaa tytön lopulta kyllästyä työhönsä, mutta minusta ne on apinoita. Enkä tuostakaan kuuntele vittuilua, eriävän mielipiteen kyllä.

- Syrjäytynyt ja köyhä voi olla olosuhteiden uhrina ja vaikka narkkariksi ajautua väärien valintojen pohjalta. Ehkä tällaisen tapauksen pitäisi kuitenkin nostaa käsi pystyyn, hakea apua ongelmiinsa ja myöntää väärät valintansa ennemmin kuin suunnitella sossun ja exänsä tappamista, toisinsanoen syyttää epäonnistumisestaan kaikkia muita paitsi itseään. Minä ojennan käteni lyödylle, mutta jos ei se peiliin osaa katsoa edes käskettäessä, niin mitäpä siinä sitten...

Olen pahoillani jos/kun nyt jotain näillä ajatuksillani olen loukannut, muttei kaikkia tietenkään voi aina miellyttää..

Loma on tehnyt tehtävänsä. Reilut kaksi viikkoa takana, muutama päivä jäljellä ja huomaan pystyväni katsomaan tv:stä "Eliittikumppanit"- mainoksen ilman suunnatonta itsehillintätestiä sykkivine otsasuonineen. Kykenen jopa katsomaan kymmenen minuuttia "Tuuri"-ohjelmaa tai "Sinkkulaivaa" ilman että hamuan käsiini jotain painavaa heittääkseni sillä vastaanotinta. Hermo siis on saavuttanut absoluuttisen lepopisteen jolloin mikään ei enää hetkeuta, ei edes hotellinjohtaja Marjatta tai kirurgi Pekka siinä mainitussa mainoksessa korkeatasoisine kumppanin hakuineen.

Totesin jopa olevani valmis palaamaan töihin - vanhin teini on kyninyt minut puhtaaksi mitä ihmeellisimmin perustein, jotka sillä hetkellä on tuntuneet järkeviltä. Keskimmäinen on koetellut hermoja netti-addiktisuudellaan, jota vastaan olen lohduttautunut ajatuksella että parempi nettiriippuvuus kuin amfetamiiniriippuvuus. Neljävee sanoi loman alussa ettei tykkää minusta, tänään on sanonut jo kolme kertaa ettei enää rakasta minua.. Aika siis lopettaa loma ja palata töihin.

MUTTA, eilen kävin esikoisen kanssa elokuvissa katsomassa laadukasta väkivaltaviihdettä.  Teatterista poistuessamme heti ulko-ovella vastaan tuli narkkari joka valkoisine naamoineen ja mustine luomineen kehui asuvalintaani, lähinnä Pantera-logoista t-paitaani. En kuitenkaan tuossa tilanteessa ollut kovinkaan otettu kohteliaisuudesta, varsinkaan kun tuon nistin suupielet olivat valkoisena vasta nautitusta laittomasta lääkeannoksesta. Heti kulman takana oksensi Kossu-Keijo, joka välillä yritti pummia röökiä vastaantulevilta kansalaisilta samalla kun otti huikkaa Sorbuksestaan. Päivän ehdoton helmi oli seuraavassa kadunkulmassa: puolenkymmenen miehen porukka joka trendikkäästi oli pukeutunut yhtenevään asuun- "Wolksvagen-rally team". Yhdenmukaiset shortsit, lippikset ja t-paidat. Ilmeisesti näiden urpojen oli tarkoitus esiintyä tulevien päivien yöelämässä hi-tech-autoinsinööreinä, mutta uskottavuutta hieman heikensi kahden paidassa roikkuvat hintalaput ja kolmannen lappu shortseissa. Niissä samoissa kuteissa mennään sitten ainakin lumien tuloon asti ja rallipassistakaan ei luovuta ennen seuraavaa Petri Nygårdin keikkaa, jonka jälkeen puolestaan kuljetaan typerät lasit otsalla seuraavaan juhannukseen asti "Mää oon kännissä"-paita päällä.

Viimein pääsimme autoon ja kotimatkalla pysähtyessäni tankkaamaan tapasin huoltoaseman pihassa vanhan armeijakaverin joka oli silminnähden iloinen jälleennäkemisestä. Suustani pääsi spontaani hörähdys tämän kysyessä "Arvaatko mihin ollaan menossa?" Tyynesti vastasin "No en kyllä osaa arvata" vaikka tämän kaulassa roikkui laminoitu rallipassi, päällä oli Ford-paita ja päässä väärinpäin WRC-lippis. Kolmella muulla kaverilla oli asuissaan edustettuina kaikki mahdolliset automerkit ja kaulassa tietenkin...rallipassi. Escortin katolla oli avattu koffin laatikko ja tölkit kourassa, tuossa reilun promillen tietämillä nämä autourheilun superfanit heittivät puujalkavitsejä jotka naurattivat selvinpäin olevaa kuin kaktus hanurissa kesäpäivänä. Hyvää matkaa heille.

Viimeinen niitti oli se hetki kun kääntyessäni kotitielle huomasin risteykseen ilmestyneen opasteen: "-> EK 9" Perkele! Odotettavissa siis 1000 autoa, joista 200 vetää tästä ohi miljoona kun ensimmäistä kertaa näkevät hiekkatien ja on iiiiiiihan pakko kokeilla miltä siitä Mikko Hirvosesta tuntuu, ja 100 vetää ohi miljoonaa kun on se Kyynämöisten 15-v Jessica kyydissä ja on pakko näyttää mihin suoritukseen se alla oleva Lada pystyy.

Enää ei tunnu yhtään pahalta olla lomalla vielä muutama päivä...vedän verhot kiinni ja pysyn sisällä.. Autourheilu olis varmaan ihan jees, ellei olisi viettänyt yli vuosikymmentä sen pimeimmässä, synkimmässä lieveilmiöiden ytimessä.

Heräsin lauantaiaamuna tyytyväisenä mutta väsyneenä mukavan, ystävien kanssa vietetyn illan jälkeen. Naamaan sattui kivulla jonka voisi kuvitella syntyvän siitä kun joku vetää täysillä märällä kymmenen kilon rätillä poskille taukoamatta. Mutta en suinkaan ollut saanut pataani, vaan koko illan kestäneen nauruhermojen kiristelysessioiden jälkeen tuntui poskipäissä lievää kovempaa jomotusta. Loma oli aloitettu onnistuneesti iloisissa merkeissä. Illan aikana olin törmännyt muutamiin muihinkin lomalaisiin, kuten siihen äijään baarin terassilla joka parhaansa mukaan yritti haastaa riitaa vieressäni seisovalle ventovieraalle, hieman ylipainoiselle mutta asialliselle kaverille. Tämä tosielämän selviytyjä naureskeli omille, hieman itseään isommille ystävilleen isoon ääneen tämän toisella puolella olleen kaverin painolle ja tämä uhri tietenkin alkoi kokea oloansa hieman vaivaantuneeksi. Lopulta en enää malttanut olla hiljaa vaan jokin sisäinen pakko pakotti minut puolustamaan tuota pienempää verbaalisesti joten avasin sanaisen arkkuni tuon lomalaisen ulkonäöstä. Arvelin ääneen tämän kodinkonemyyjän olleen lomalla ainakin neljä viikkoa  johon tämä ihmeissään vastasi "Mistä arvasit?" Kerroin tehneeni kyseisen arvion tämän entisen koulukiusaajaan turvonneesta naamasta ja sen punaisen värin sävyasteesta. - Jostain syystä tämä pikku-Napoleon ei enää keksinyt mitään sanottavaa joten toisella puolen seissyt asiallinen kaveri sai olla rauhassa. :)

Kuvittelin siis lomani alkaneen, mutta tämän illuusion rikkoi puhelin joka pärähti heti puolen päivän jälkeen soimaan. Kutsu kävi yövuoroon ja tartuin tilaisuuteen. Jossain aamuyön tunteina toinen partio ilmoitti rattijuopon paenneen autolla, juuttuneen ojaan ja paenneen paikalta jalan. Sinne sitten rynnättiin koiran kanssa apuihin ja tottakai maasto oli märkää, itikkarikasta ja mutaista. Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, kenkien täytyttyä mutavellistä alkoi mieleen hiipiä ajatus "olisiko sittenkin pitänyt jäädä kotiin?". Tunnin jälkeen, koiran juuttuessa suonsilmään ja itse hypätessäni munia myöten perään auttamaan totesin "Ehkä olisi pitänyt jäädä..." Puolentoista tunnin jälkeen kun sieltä montusta löytyi se 14-vuotias äidin oma pikku "Rico-Toniel", joka oli kännissä ajellut aamuyössä karkuun ja osoittanut taas vapaan kasvatuksen tehokkaat tulokset totesin "Kyllä, nyt olen loman tarpeessa!"

Pääsin viimein kotiin ja virallisesti aloittamaan lomaa. Kuuden ensimmäisen lomatunnin aikana on vanhin teini pyytänyt jo kolme kertaa rahaa, keskimmäinen on piilovittuillut kehittämällään nerokkaalla tavalla johon on mahdotonta puuttua  ja neljävee on sanonut neljä kertaa ettei rakasta minua enää. Vielä kun ottaa huomioon vaimon kanalan rakentamissuunnitelmat jonka työjohdon hän hoitaa mallikkaasti käytännön toteutuksen jäädessä minulle, luulen että olen kahden viikon sisällä valmis palaamaan töihin.

Mutta siitä huolimatta, loma on alkanut ja tilkaa laadukasta skottilaista lasissa..:)

Tulin töistä, kaadoin tilkan skottilaista lasiin ja pysähdyin miettimään tätä nykyistä maailmanmenoa. Vaikka kuinka kauniisti koitin asiaa ajatella niin viimeaikaisten kokemusten ja kavereiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella totesin ettei tästä menosta ihan välttämättä hyvää seuraa...ennen moni asia oli toisin.

Nykypäivänä kun 6-vuotias Nico-Petteri on tuhma ja heittää juomalasin pöydältä lattialle rikki, sanoo iskä että "tuo oli tuhmasti tehty! Älä tee noin enää!" Nico-Petteri katsoo silmiin ja heittää toisen lasin lattialle. Tähän iskä vastaa "Huomenna ei pelata tietokoneella!" Koska Nico-Petteriä ei kiinnosta huominen heittää hän vielä kolmannen lasin lattialle. Iskältä palaa käämit joten määrätietoisesti ottaa nulikkaa niskahaivenista kiinni ja parilla lyhyellä mutta jämäkällä ranneliikkeellä tukistaa Nico-Petterin kutreja jolloin viesti menee perille ja loput lasit pöydällä jäävät ehjiksi. Seuraavana päivänä hoidossa Nico-Petteri sanoo tarhan tädille että "Iskä satutti.", jolloin välittömästi otetaan yhteyttä poliisiin, sosiaaliviranomaiseen ja eduskuntaan. Iskä haetaan kesken työpäivän kuulusteluun epäiltynä pahoinpitelyyn jonka jälkeen tämä saa kenkää koska hakkaa lapsia. Käräjillä iskä tuomitaan sakkoihin ja maksamaan Nico-Petterille korvauksia 3000€ henkisestä ja fyysisestä kärsimyksestä. Nico-Petteri on viisas joten päättää hajottaa laseja myös seuraavalla viikolla koskaa haluaa olla rikas.

Samaan aikaan tekee Kyllikki rikosilmoitusta poliisille petoksesta koska Saunalahti on veloittanut 0,90€ liikaa puhelinlaskussa ja Jorma vaatii naapuria vastuuseen kun sanoi tätä idiootiksi. Kovis-Keijo tekee rikosilmoitusta pahoinpitelystä kun on saanut patukasta yritettyään puukottaa poliisia ja Vihreä-Vili tekee tutkintapyyntöä eduskunnan oikeusasiamiehelle kun poliisi antoi hänelle käskyn poistua mäkkäristä plagaatteineen ja huutoineen.

Samalla kun poliisi tutkii Kyllikin, Jorman, Keijon ja Vilin juttuja jää se neljäs Yrittäjä-Yrjön huoltamoon kohdistunut murto vähän vähemmälle huomiolle joten Yrjö päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Piiloutuessaan viidentenä yönä huoltamolle vanhan kunnon Karhu-Catapult-mailan kanssa tulee piakkoin paikalle myös Riku-Rikollisentaimi ja Kalle-Koulukotikarkuri sorkkaraudalla ovea vääntäen. Sisään astuttuaan Yrjö pamauttaa Rikua polveen ja Kalle juokseen karkuun. Yrjö tuomitaan myöhemmin törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen ja huoltamolle tulee uusi yrittäjä.

Minun nuoruudessani Nico-Petteri olisi hakenut itse risut pihakoivusta ja juomalasit olisivat jääneet perinnöksi kolmelle seuraavalle sukupolvelle. Kyllikki olisi soittanut Saunalahdelle, sopinut asian ja saanut virheestä lisää ilmaista puheaikaa. Jorma olisi pistänyt naapurille näpäkän solvauksen vastapalloon ja Kovis-Keijo olisi pyytänyt poliisilta anteeksi. Vili olisi ostanut hampurilaisen ja lähtenyt kylläisenä kotiinsa. Yrjön huoltamomurrot olisi ratkaistu ensimmäisen jälkeen ja Riku ja Kalle ehkä olisivat oppineet ettei rikos kannata. Yrjö olisi jäänyt yrittäjän ammatista eläkkeelle kun täyttää 65.

Ennen oli moni asia toisin..

Juhannus tulee menemään pääpiirteittäin näin:

Juhannusaatto koittaa ja juuri aikuisiän saavuttanut Nico-Petteri starttaa bemarinsa, ottaa vuotta nuoremman Jessican kyytiin ja suuntaa juhannusfestareille. Juhlapaikalla seurataan Peter Nygårdin ja New Yorkin ghetosta nälkäpalkalla paikalle saapuneen rap-artistin "shoot tha mothafuckin nigga"-rallatus jonka jälkeen on aika pystyttää teltta. Nico-Petteri aloittaa urakkaa välttävästi ja samalla Jessica suuntaa muualle etsimään jatkobileitä minttusuklaapullo kourassaan. Eipä aikaakaan kun reilusti toisella promillella oleva Jessica löytää ihanan, jo 20 vuotta täyttäneen Danielin, jolla on bemarissa isompi mylly kuin Nico-Petterillä ja kiiltävämpi lippalakki päässä. Danielin hormonit jylläävät kuin 200 hevosta tämän auton konepellin alla, joten tarjoaa Jessicalle huikan Pisang Ambonia ja ohjaa tämän hellästi telttaansa. Danielia ei häiritse Jessican oksentamat nuudelit rinnuksilla joita tämä on terveyssiteellä yrittänyt siivota, eikä nahkahousuissa jo toista vuorokautta muhinut festarip****. Yhteisessä ymmärryksessä nämä rakkauden lähettiläät harrastavat seksiä jota kumpikaan ei voi laskea kokemuksiensa top-3:seen. Aamun koittaessa Daniel herää ja huomaa näkönsä sumentuneen nautittuaan parkkipaikan Pavelilta ostamaansa kirkasta juomaa ja alkaa huutaa apua. Samaan aikaan Jessica herää Nico-Petterin etsiviin huutoihin ja ryntää ulos teltasta rakkaansa syleilyyn. Hätäpäissään Jessica kertoo tulleensa raiskatuksi ja suuntaa käsikädessä Nico-Petterin kanssa poliisilaitokselle.

Toisaalla juhannusaattoa vietetään mökkeilyn merkeissä. Pitkästä aikaa ovat Matti ja Maija sekä heidän vanha tuttavapariskuntansa Keijo ja Kaija kokoontuneet yhteen ja suunnitelmissa on ikimuistoinen ilta vanhojen ystävien kesken. Illan alkaessa Maija ja Kaija suuntaavat saunan lämmitykseen samalla kun Matti ja Keijo käyvät Matin Avensiksen takakontilla ottamassa huikkaa koskenkorvasta. Saunomiset on kohta saunottu, leka kossua tyhjennetty ja on aika aloittaa perinteeksi muodostunut tikkakisa. Matin hävitessä jo kolmatta kierrosta alkaa tätä vituttaa ja lähtee takakontille korkkaamaan uutta kossua. Seuraavaksi sytytetään iltanuotio, jonka loimussa Matti takahampaat yhdessä ottaa esiin varman perimätiedon jonka mukaan Keijon isoisä on sanonut Matin isoisää homoksi. Keijo puolestaan vastaa Matin isän olleen homo jolloin Matti lyö nakkikioskilyönnillä Keijoa nenään. Naiset juoksevat sisään soittamaan virkavaltaa paikalle, jota vastaanottamassa on Keijo punainen nuha rinnuksillaan. Matti uhoaa taustalla kirves kourassaan jollon poliisikoira Musti hoitaa tilanteen kotiin ja Matti viedään putkaan.

Samaan aikaan toisaalla ovat vanhat tutut Lasol-Lasse ja Kossu-Keijo päättäneet lähetä iltauinnille parin Valdemar- ja Lasol-pullon jälkeen. Molemmat takovat rintaansa ja kehuvat toistensa uskomatonta kestävyyttä. Lasse ui koiraa kohti järvenselkää samalla kun Keijo kroolaa tyylikkäästi ohi kohti taivaanrantaa. Lasse kääntyy takaisin rantaan ja huutelee Keijoa palaamaan takaisin. Keijo on kadonnut, jäljellä vain rasvatyyni järven pinta. Lasse soittaa hätäkeskukseen, "onkohan Keijolle sattunut jotain?"

Mutta MINÄ menen töihin lauantaiaamuna. Ensin annan Matille sakon tiedoksi virkamiehen vastustamisesta jonka tämä käsi paketissa allekirjoittaa, sitten haen Danielin kuulusteluun raiskaukseen epäiltynä ja loppupäivä meneekin pelastuslaitoksen naaraustouhuja seuratessa järven rannalla.

Hyvää juhannusta kaikille! :)

Tuli tuossa viikonloppuna käytyä ystävien kanssa hevifestivaaleilla. Taas totesin kuinka särökitaran soundi on maailman toiseksi kaunein ääni heti oman lapsen ihan ensimmäisen parkaisun jälkeen, kuinka hyvältä bassorumpujen taonta tuntuu rintakehässä kun se lähes laittaa sydämen rytmin uusiksi paineellaan, ja kuinka hyvältä basso voi kuulostaa kun sitä käytetään lyömäsoittimena. Siinä suomalaista metallisuuruutta promillen tuntumassa kuunnellessani naureskelin itsekseni tyypille jolla oli korvissa helevetisti pumpulia, mutta myöhemmin hotellilla taas tajusin oman uskomattoman tyhmyyteni kun yritin tinnituksen läpi kuunnella mitä ystävälläni oli sanottavaa...siinä onnistumatta.

Taas tuli tavattua monenlaisia ihmisiä, uskottavia ja epäuskottavia. Juhla-alueelle saapuessamme ensimmäisenä silmiin osui koju, jossa mainostettiin "Aitoa savolaista muikkua!" Sinänsä muikut on uskottavia varsinkin savolaisina, mutta kun paellapannun takana niitä oli paistamassa Özalan-niminen herrasmies karisi uskottavuus maahan kuin rappaus hometalon seinästä. Myöhemmin illalla kävin syömässä kebabit tuon herran kaverin kojussa ja SE oli uskottavaa, ja hyvää.

Itse festivaalialueella uskottavaa ei ollut ne kolme"guidoa", jotka valkaistuine hampaineen ja rusketusvoiteineen heiluivat edessämme. Jokaisella oli samanlaiset farkkushortsit jalassa jotka oli vedetty vyötäröltä alaspäin sen verran että stondiksen sattuessa koko komeus olisi jäänyt ylimmäisen napin yläpuolelle, alushousujen kuitenkin ollessa vyötärön korkeudella. Siinä ne elämän tosisankarit leikkisästi heiluivat ja yhden huomatessa toisella olevan dressman-merkkiset bokserit alkoi tämä kaverinsa kanssa nauramaan tälle yhdelle onnettomalle muotitiedottomalle kun ei ollut valinnut ylleen cK:ta tai BB:a. Olin jo lähellä vetää omat housuni puolitankoon paljastaakseni omat dressman-vetimeni, mutta samalla hetkellä kaverini joutui tuuppaamaan yhtä näistä hönöistä tämän horjataessa päälle- tajusivat välittömästi oman idioottimaisuutensa valtaväestön silmissä.

Uskottavaa ei myöskään ollut ne lähibaarin viisi keski-ikäistä urpoa jotka punakkaine naamoineen ja identtisine Hilfiger-pikeineen hoilasivat tiskillä rivissä Petri Nygårdin kesähittejä. Pari näistä hönöistä intoutui esittämään hiphop-tanssia joka muistutti lähinnä Korkeasaaren apinatarhan meininkiä ruoka-aikaan, tajuamatta miten typerältä tuo esitys näytti. Apinasta kun ei saa muodikasta vaikka kuinka sitä pukisi tai kuunteluttaisi Petriä. Noiden onnettomien kohdistaessa muutamia säälittäviä "jersey shore"-iskurepliikkejä vaivautuneeseen baarintyttöön oli pakko kysyä tytöltä haluaako tämä nämä saariston purjehtijat pihalle baarista, mutta tämä vastasi ystävällisesti ettei asiakkaiden tarvitse sitä tehdä- soittaa vartijan paikalle.

Uskottavaa ei myöskään ollut se narkkari joka kaupungin keskustassa halusi löytää minusta uuden kaverin ja avautua elämästään. Siinä se sopertaen selitti kokemuksiaan ja silmät sumeina pudotti neulansa taskusta kadulle röökiä kaivaessaan. Sanoi kuinka sosiaaliviranomaiset ja ennenkaikkea ex-vaimo pitäis tappaa, koska ne ei anna tämän subutex-nistin tavata lastaan. Vaikka oikeasti, siis ihan oikeasti hän on niiiiiin hyvä isä. Totesin ääneen kiitollisuuteni lastensuojelun olemassaolosta ja jatkoin matkaa.

Sen sijaan, uskottavaa oli se kun tapasin festivaalialueen kaiteella itäsuomalaisen, yli 60-vuotiaan herrasmiehen. Tämä arjen sankari kertoi nähneensä Black Sabbathin 70-luvulla ja tuolloin olleensa niin vaikuttunut näkemästään että teki päätöksen olla ikinä ajamatta hiuksiaan. Totesi tosin muutaman kerran lyhentäneensä latvoja käytännön syistä, mutta silti tuo jo hieman harmaantunut vanhus oli pitänyt päätöksensä ja elänyt läpi aikakausien tekemättä itsestään apinaa. Se on uskottavaa, ja kunnioitettavaa! Olla oma itsensä eikä mitään muuta! :) \,,/

Nyt se kesä sitten saapui! Kauniina aurinkoisena ja helteisenä päivänä keskusta täyttyy ihmisistä, eikä aiemmin mainitsemani ennustus osunut kovinkaan pieleen.

Kossu-Keijo ja Lasol-Lasse makaavat keskellä katua auringossa. Keijo on vetänyt pari lekaa Tapiota yhdessä diapamin, tenoxin ja lyrican kanssa ja kuola valuu poskella. Lasse on vetänyt pullon Lasolia ja makaa vieressä silmät pyörien kuin mummorulla R-kioskilla. Paikalle osunut kansalainen ilmoittaa hätäkeskukseen kosmeettisesta haitasta katukuvassa vaatien poliisin toimia ja samalla vieressä ollut turistiopas yrittää hellästi herätellä herroja tässä onnistumatta joten hätääntyneenä soittaa ambulanssia paikalle. Tilanteeseen saapuu kuitenkin virkavalta joka pienellä ja huomaamattomalla kiputerapialla saa ihmeheräämisen aikaan ja taluttaa nämä arjen sankarit poliisiauton peräosaan. Samalla havaitaan että Keijon loput napit ovat hävinneet, ja silminnäkijät kertovat tuntemattoman miehen käyttäneen hyväksi Keijon tiedotonta tilaa ja vieneen tämän dosetin

Partion lähtiessä kuljettamaan Keijo ja Lassea havaitaan heti kulman takana Pöytäviina-Pekka, joka alfauroksen tavoin on repinyt paidan pois päältään ja pitää striptease-esitystä paikalliselle nuorisolle mäkkärin edustalla. Teini-ikäiset tytöt napapaidoissaan katselevat showta kikattaen, 3000:n juustohampurilaisen rakentamien lanteiden hyllyessä. Partio osuu paikalle jolloin Pekka lopettaa esityksensä ja suupielet Keijon tenoxeista valkoisena astelee vapaaehtoisesti auton perään.

Samaan aikaan portailla istuvat "wannabe-black cobrat" Ahmed ja Mehmed käärmetatuointeineen tuijottavat virkamiestä tappavalla katseella H&M:n lastenosastolta hankitut valkoiset wifebeaterit yllään. Lyhyen mutta tehokkaan tuijotuskilpailun jälkeen nämä mafiosot kuitenkin kääntävät katseensa kadulle, jossa seisoo Kerttu-Kamankantaja.

Kertulla on ikää 16-vuotta ja kantaa käsilaukussaan Ahmedin hasislevyä. Vielä 15-vuotiaana Kerttu luki läksyjä illat hyvässä kodissa, kunnes tapasi nämä ihanat suklaasilmät jotka vielä jonain päivänä ovat ihan varmasti joskus oikeita bisnesmiehiä kultaketjuineen ja ferrareineen. Iskä ja äiskä eivät tätä ymmärrä joten Kerttu karkaa kotoa. Eikä aikaakaan kun Kerttu tajuaa löytäneensä elämänsä miehen ja uhraa vaikka henkensä tämän puolesta. Mutta kun virkavalta tulee paikalle, hyvin perustein tarkastaa Kertun laukun ja kaivaa pilvet esiin, kiistää Ahmed tuntevansa koko tyttöä. Kerttu muistuttaa itkunsekaisesti huutaen luvatusta aviosta, kymmenestä luvatusta mukulasta ja perunamaasta jolloin Ahmed yrittää paeta paikalta. Kerttu haluaa kotiin iskän ja äiskän luokse mutta pääsee sinne vasta kun tilille on talletettu yksi huumausainerikos.

Nyt kahdessa autossa on Keijo, Lasse ja Pekka, toisessa Kerttu ja Ahmed. Asemalle on matkaa vain puoli kilometriä mutta vastaan ehtii kävellä Kossukola-Kari vaimonsa Marjatan kanssa. Kari näyttää lähes Don Johnsonilta vuonna -83 Seppälästä ostetussa farkkutakissaan ja Marjatta näyttä pandakarhulta- molemmat polttimot ovat mustana mutta ei se mitään..."Love Hurts"-vai miten siinä laulussa lauletaan. Sitäpaitsi tosirakkaus kestää pienet kolhut ja Marjattahan oli varmasti väärässä taas, "oma vika". Ohi ajava poliisipartio kysyy Marjatalta mistä tämän vammat ovat syntyneet johon tämä vastaa "kaaduin portaissa".

Kyllä, kesä on taas täällä..

Viime yönä klo 04.14:

Hätäkeskus ilmoitti tehtävän, jonka mukaan kaksi henkilöä yrittää murtautua K-marketiin henkilökunnan sisäänkäynnin kautta, teko yhä meneillään ja puhelu yhä auki. Lähdimme lähistöltä paikalle sinisten hälytysvalojen valaistessa aamuöisiä katuja, renkaiden kirskuessa tiukoissa mutkissa, nyrkkien puristaessa rattia...rosvot kiinni ja koppiin.

Muutamassa minuutissa pääsimme paikalle ja tapasimme kaksi henkilöä itse teossa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut murtovarkaiden puuhat, vaan paikalla oli puuhastelemassa kaksi nuorta aikuista, tyttöjä molemmat.Molemmilla oli yllään vaatetus jota vois luonnehtia vanhan liiton punkkarin ja kettutytön sekoitukseksi. Hiuksissa oli oranssia ja vihreää hiuslakalla pystyyn pöyhittynä. Vahvat meikit kasvoissa lävistyksiä unohtamatta. Kyselimme kohteliaasti tyttöjen tarkoitusperiä ja nämä kertoivat olevansa etsimässä tyhjiä pulloja. Murtojälkiä ei ollut havaittavissa, ja tytöt kertoivatkin ettei murtohommat kuulu heidän tyyliinsä. Havaitsin maassa muutamia elintarvikkeita ja tiedustelin mahdollista dyykkaustarkoitusta, johon molemmat vastasivat myöntävästi. Pihamaalla lojui myös pari lenkkimakkarapakettia, joita tytöt kuitenkin kielsivät omistavansa - "Me ollaan kasvissyöjiä, me ei syödä lihavalmisteita. Me ei ikinä voitais vahingoittaa mitään elävää, eikä yleensäkään luontoa. Me suojellaan sitä viimeiseen asti."

Asiallisia tyyppejä molemmat, ja ennenkaikkea hyvin terveen ajatusmaailman omaavia nuoria naisia. Ilmaisinkin heille ääneen kannattavani samaa ajatusmallia, vaikkakin olen liian heikko sitä noudattamaan- hyvä liha kun on mielestäni aivan vastustamatonta.

Tiedustelin tytöiltä henkilöpapereita, jotka he mukisematta ojensivatkin. Toisen passin välissä oli "Fuck the police"-tyyppinen iskulausekortti, jota hieman huvittuneena tavasin. Asiat olivat kunnossa joten päätimme aamuyön ratoksi avata hieman vakaumuskeskustelua näiden neitokaisten kanssa, aidosti kiinnostunut asiasta kun olin.

Partiokaverin tarkastaessa tyttöjen laukkuja sisältä löytyi mm hiusväriä ja -lakkaa. Kyselimme ohimennen onko tuo hiuslakka sellaista joka ei otsonikerrosta vahingoita, jolloin toinen tytöistä alkoikin hädissään tarkastella pulloa "otsoniturvallisuus"-merkkejä etsien. Ilmaisimme ääneen myös huolemme hiusvärin vaikutuksesta luontoon sinne päästyään, johon tytöt totesivatkin aikovansa luopua kokonaan niiden käytöstä, ajattelemattomia kun olivat tuon suhteen olleet. Toisen laukussa oli meikkituotteita ja kosmetiikkaa, joista kyselmmekin ovatko näiden tuotteiden valmistajat Animalian kosmetiikkalistalla? Toinen tytöistä alkoikin heti huolissaan kiivaasti etsiä vastausta kysymykseen älypuhelimensa selaimen avulla.

Koska olimme niin luontevasti päässeet keskutelussa hyvään alkuun, päätimme laajentaa aihetta myös pukeutumisen piiriin. Molemmilla tytöistä oli jalassaan vanhat, hieman jo kuluneet maihinnousukengät. Mielenkiinnosta olikin pakko nostaa esille kysymys oliko kyseessä keinonahkakengät vai olivatko neitokaiset suojanneet jalkansa eläimen nahalla? Kysymyksen esitettyäni molempien silmiin ilmestyi aitoa hätää kuvastava katse, ja toinen tytöistä jo availi nauhojaan selvittääkseen tuon materiaalin alkuperää. Samalla kiinnitin huomioni toisen kaulassa olevaan muovipohjaiseen, niiteillä peitettyyn kaulapantaan josta totesinkin että se tuskin on luonnossa hajoavaa materiaalia- tyttö kertoi olleensa ajattelematon ja tuon korun sotivan hänen syvää vakaumustaan vastaan samalla avaten sen solkia.

Pian totesimme aiheuttavamme liikaa päänvaivaa ja ahdistusta tytöille keskustelumme seurauksena, joten päätimme toivottaa hyvää illanjatkoa. Muistutin vielä erotessamme kuinka hyvällä asialla ja aatteella tytöt ovat liikkeellä, ja kannustimmekin molempia jatkamaan samaa, arvokasta rataa. Tytöt puolestaan olivat kovinkin tyytyväisiä kokemukseensa, kiitelivat meitä silmiensä avaamisesta ja toivottivat meille myös hyvät jatkot. Taas maailma on vähän parempi paikka. Mukava olla avuksi..:)

Havaitsin tänään ilokseni, että kesän ensimmäiset merkit ovat saapuneet ovelle. Aurinko lämmitti suloisesti terassia ja kuurosade ropisi sen lauteille auringon samalla paistaessa. Lintujen viserrys kaikui leudossa kevätsäässä ja aamuisten jäätyneiden lätäköiden narskunta kenkien alta oli tiessään. Kesä on saapumassa.

Mutta se ei suinkaan ole ainoa merkki kesän saapumisesta. Samalla kun aurinko saa lämmittää orastavaa nurmea, kömpii Kossu-Keijo ja Lasol-Lasse kolostaan ihmisten keskuuteen kuin karhu talviuniltaan. Molemmat hoippuvat keskustan penkeille puuhapussiensa kanssa ja Pöytäviina-Pekka liittyy seuraan. Eipä aikaakaan kun Keijo kaatuu penkin reunalta päälleen katuun ja ambulanssi kiitää paikalle. Lasse koittaa örveltäen neuvoa hoitohenkilöstöä samalla kun Pekka laskee vetensä viemäriin keskellä kävelykadun risteyskohtaa. Nuori äiti kävelee ohi ja peittää lapsensa silmät Pekan heiluttaessa vehjettään. Keskiportaan johtaja näpyttelee i-phoneensa hätäkeskuksen numeroa ilmoittaakseen kosmeettisesta haitasta ja vaatii poliisin välitöntä puuttumista asiaan. Virkavalta tulee paikalle ja vie Pekan ja Lassen valtion hotelliin. Kesä on saapumassa kaupunkiin.

Kuukaudet kuluvat ja Keijo kuolee lämpöhalvaukseen sammuttuaan toppatakki yllään rannalle. Lasse ja Pekka ottavat "pienet" Keijon muistolle ja päätyvät putkaan kuten jokaisena edellisenäkin päivänä.

Samaan aikaan lievästi alkoholisoituneet juhannusprinsessa Heli ja kossukola-Kari tapaavat toisensa lähiöpubissa ja tuntevat polttavan, kesäisen intohimon syttyneen. Molemmat suuntaavat käsi kädessä ravintolan pihamaalle jolloin himo vie voiton odotuksesta. Karin yrittäessä virittää kumia matoseensa pyytää Heli tätä kiirehtimään; "Äkkiä nyt, oksennus tulee!" Karin vaimo Marjatta seuraa tilannetta parvekkeelta ja soittaa virkavaltaa paikalle vaatien tätä puuttumaan uhkaavaan aviorikokseen. Hätäkeskuspäivystäjä kieltää kolmannen puhelun jälkeen soittamasta uudelleen, mutta Marjatta tyrmistyy saamastaan palvelusta joten soittaa vielä viisikymmentä kertaa. Virkavalta tulee paikalle ja vie Marjatan putkaan. Kari epäonnistuu yrityksessään surkeasti samalla kun Heli oksentaa ojaan.

Kohta syksy tekee jo tuloaan ja Lasse ja Pekka suuntaavat taivalluksen kohti koloaan kuin muuttolinnut kohti etelää. Heli ja Kari hyvästelevät toisensa tuopin ääressä ja Marjatta kattaa pöytää tarjotakseen Karille sovintoillallisen. Paikallisen poliisiaseman kahviossa veikkaillaan kumpi näkee seuraavan kevään, Lasse vai Pekka. Mutta sitä vastausta saadaan odottaa seuraavaan huhtikuuhun- Lasse ja Pekka nukkuvat talviuntaan suloisesti paperikeräyslaatikossa, Lasol-pullo seuranaan, kunnes kevät taas koittaa.

Hyvää alkavaa kesää kaikille..:)

Tässä lomaa aloitellessani katselin noita viime viikkojen uutisotsikoita ja silmiin osui uutinen siitä opettajasta joka sai potkut kun uskalsi vähän painokkaammin ojentaa sitä räkänokkaa, joka saa tehdä mitä haluaa, aina kun haluaa ja miten haluaa. Vanhemmat ei enää saa, eikä monet edes osaa kasvattaa lapsiaan ja koulultakin viedään jo se mahdollisuus näyttää niille oikean ja väärän käyttäytymisen ero. Eikä se vanhempien osaaminen ole taidoista kiinni, vaan siitä ettei niille mukuloille enää aseteta rajoja, ei komenneta eikä edes kielletä koska se saattaa loukata niiden tunteita. Vapaa kasvatus, se on muotia.

Vapaaseen kasvatukseen liittyen, olin tässä taannoin tehtävällä jossa äidin pienet mussukat, Risto-rikollisentaimi, Kosti-koulukotikarkuri ja Ville-vapaakasvatus päättivät toteuttaa tarkoin suunnittelemansa murtokeikan Hollywoodin malliin. Kohteena oli paikallinen palloilukeskus ja keikkaa suunniteltiin pitkään, huolella ja tarkasti.

Eräänä kauniina talvisena arkipäivänä Ville tekeytyi viekkaasti asiakkaaksi ja livahti salaa henkilökunnan tiloihin. Sieltä Ville eteni edelleen takaovelle, avasi takaoven lukituksen ja varmisti oven auki pysymisen pienellä kiilalla jonka oli omin kätösin vuollut pajun oksasta. Nyt oli vain aika odottaa h-hetkeä, "t minus 8 hours".

Illan pimetessä ja henkilökunnan poistuttua Ville, Kosti ja Risto hiipivät salaa palloilukeskuksen takaovelle ja pujahtivat sisään. Ensimmäisenä oli etsittävä kohde nro 1- karkkihylly. Toisena oli vuorossa kohde nro 2- limsa ja siiderihylly. Ville ja Kosti päättivät ryhtyä toimeen ykköskohteessa ja lappoivat suklaapatukoita mukanaan olleisiin putkikasseihin. Adrenaliinin virratessa Risto ryntäsi juomavarastolle ja kauhoi kasseihinsa muumilimsaa ja ananaslonkeroa. Greippilonkeron Risto jätti hyllyyn koska se on lapsista liian kitkerää, myös Ristosta.

Kuinka ollakaan yösiivooja yllätti Riston kesken puuhien ja säihkähti kovasti yllättävää tilannetta. Risto tarttui lattialla lojuneeseen golfmailaan ja kohotti sen miehekkäästi lyöntiasentoon huutaen samalla jotakin äänenmurroksellisella äänellään. Siivooja ryntäsi pois paikalta soittaen samalla hätäkeskukseen meneillään olevasta rikoksesta.

Ei hätää, vielä on 10 minuuttia aikaa saattaa nerokas suunnitelma loppuun. Kolmikko oli synkronoinut kellonsa sekunnilleen samaan aikaan ja varma arvio tilanteesta oli, että poliisin saapuminen paikalle kestää vähintään 10 minuuttia. "Time - checked!"

Kukaan kolmikosta ei kuitenkaan ottanut huomioon, että poliisiautoissa on kääntyvät ja vetävät etupyörät joten partio saattaa olla lähelläkin mikäli partiointireitti sattuu samalle seudulle. Poliisiauton kaartaessa pihaan jo viiden minuutin kuluttua hälytyksestä iskee mestarilliseen rikollisjoukkoon pakokauhu - "Äkkiä pois täästä ja pakoon!"

Kolmikko ryntää ulos tilasta ja kaartaa juosten oikealle urheiluhallin nurkan taakse. Muutaman sekunnin kuluttua nämä kullannuput juoksevat takaisin nurkalta vastakkaiseen suuntaan kirmaten kuin varsat kesälaitumelle päästyään. Nuorten herrojen täydellisessä pakosuunnitelmassa oli ihan pikkuruinen aukko- oikealla nurkan takana on vastassa verkkoaita piikkilankoineen.

Siinä ne jolpit höntyilivät kantamuksineen kohti umpihankea. Valtava ryöstösaalis oli hylättävä matkalle, sinne jäi pakoreitin varrelle finninaamojen suklaat ja lonkerot. Nämä rikollisuuden tulevaisuuden tähtöset onnistuivat saamaan puolen minuutin etumatkan virkavaltaan ja huokaisivat helpotuksesta löytäessään täydellisen piilopaikan josta kukaan, eikä mikään voisi heitä löytää- valtavan kuusen jonka oksasto suojaa pelokasta ja levotonta kulkijaa hädän hetkellä. "Me ollaan turvassa, ne ei löydä meitä täältä."

Tässä vaiheessa näin takaa-ajavan näkökulmasta voisi sanoa ilman pienintäkään itsekehun hiventä, ettei kovin valtavaa älykkyyttä vaadi seurata umpihangessa kolmea erillistä jälkeä jotka johtavat kuusen alle, ja jotka eivät johda enää sen puun jälkeen mihinkään. Ei tarvitse olla nobelisti eikä rakettitieteilijä että tajuaa että siellä kuusen allahan ne mukulat luuraa. Silti pennut totesivat aidosti yllättyneinä: "Miten te meidät löysitte??" Ei herrajumala, jos tämän maan tulevaisuus on tuollaisten järjen jättiläisten varassa, niin kannattaa vetää jo nyt salkoon ruotsin tai venäjän lippua.

Siinä sitten poikia autoon saatettiin ja kyseltiin vanhempien tietoja. Villen äidille kun soitettiin tämä purskahti itkuun ja sanoi: "Minä olen niiiiiin pettynyt! Minä niin toivoin että Villestä olisi tullut kunnon poika, kun isoveli Markokin on nuorisovankilassa ja näin tämä taas menee! Mitä minä olen tehnyt väärin!?" Haloooooo!!! Olisiko 15-vuotiaan Villen paikka klo 2 arkiyönä kotona nukkumassa, eikä Riston ja Kostin kanssa rosvoamassa!??? Ilmaisin tämän hieman loivemmin myös äidille, johon tämä totesi että niinhän se olisi, mutta kun se Ville ei halua..

Vapaa kasvatus rulettaa!

Tulin töistä, kaadoin tilkan skottilaista lasiin aamumyssyksi ja mietin tätä mennyttä yötä. Taas siihen mahtui monenlaista menijää- asennevammaisia idiootteja ja hyväntahtoisia juopuneita juhlijoita. Mukaan mahtui myös Kalle, jota en koskaan pysty unohtamaan. Kalle teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ainutlaatuisella lähestymistavallaan, jota voi lievästi sanottuna kutsua omaperäiseksi. Kallen taktiikkaa ei ainakaan voi sanoa tavanomaiseksi "käytsä usein täällä"-menetelmäksi, Kallella on äärimmäisen kova yritys huolimatta kehnosta lopputuloksesta.

Kalle on hieman yksinäinen, hellyyttä janoava, reilu viisikymppinen poikamies. Hän on koko ikänsä etsinyt sitä oikeaa, muttei onni ole rakkauden saralla vielä potkinut. Hän on käynyt baareissa, sinkkujen tapaamisissa, tutustunut internetin ihmeellisen maailmaan treffipalstoilla muttei "sitä oikeaa" ole löytynyt. Eräänä päivänä Kalle kirjoittaa lehteen ilmoituksen: "Hei sinä huumorintajuinen, ihana viisikymppinen nainen. Ratsastetaanko yhdessä auringonlaskuun? Seuraasi hakee tositarkoituksella viisikymppinen, savuton mies."

Muutamaa päivää myöhemmin viisikymppinen poikamiestyttö Marketta avaa lehden, huomaa Kallen ilmoituksen ja välittömästi tuntee kuumat väristykset vartalossaan- "Tämä se on! Tässä on se mies jota koko ikäni olen odottanut!".Marketta tuntee heti henkisen yhteyden tuohon kirjoittajaan. "Jos tosirakkautta on olemassa niin viisikymmentä vuotta se antoi itseään odottaa, mutta viimein me löysimme toisemme, puuttuvat puolikkaat toisillemme", Marketta miettii innoissaan. Sielunsa silmin hän näkee itsensä juoksevan käsikädessä elämänsä prinssin, Kallen kanssa kesäisellä kukkakedolla eikä malta odottaa tuon unelmiensa uroon tapaamista.

Marketta soittaa ilmoituksessa näkyvään numeroon ja pyytää Kallen luokseen. Molemmat ovat yltiöpäisen onnellisia tästä tulevasta tapaamisesta johon on valmistauduttava huolella. Hädissään Kalle tekee muistilistaa itselleen: "Osta kukat, varaa parturi, osta uusi paita, aja parta, osta viiniä!" Samaan aikaan Marketta tutkii asuntoaan ja tuumii "Ei tänne ketään herrasmiestä voi pyytää, sohvakin on kissan riekaleiksi repimä ja matotkin on likaisia." Välittömästi Marketta lastaa matot autoon, vie ne pesulaan ja suuntaa Sotkaan sohvaostoksille.

Seuraavana päivänä saa Marketta puhtaat matot lattialle ja Sotkan pojat kantavat uuden sohvan olohuoneeseen. Kalle on käynyt parturissa, ajanut parran ja ostanut paidan sekä kukkia. H-hetki koittaa, Kalle tilaa taksin pihalleen ja nousee kyytiin suuntana elämänsä rakkaus. Yksi asia kuitenkin unohtui, se viini! Kalle pyytää taksinkuljettajaa pysähtymään viinikaupan kohdalla ja valitsee hyllystä seurustelujuomaksi sopivaa punaviiniä. Samalla Kallen kuitenkin valtaa paniikki ja tuntiessaan kylmän hien nousevan otsalleen hän miettii: "Mitä jos minä mokaan tämän!? Täytyy pelata varman päälle ja saada jotain rentouttavaa!" Kalle suuntaa viinahyllylle ja ostaa vielä ison pullon perinteistä suomalaista kuivaa valkoviiniä, Tapio-merkkistä. Hermostuksissaan Kalle korkkaa pullon alkon tuulikaapissa ja ottaa pienen rauhoittavan, rentouttavan ryypyn. Tuo rakkauden hyökkäyspanssarivaunu nousee taksiin ja ottaa toisenkin hörpyn- pakko rauhoittua, pelottaa. Hädissään Kalle ottaa matkan aikana vielä kolmannen ja neljännenkin ryypyn kunnes ollaan perillä Marketan asunnon edustalla. Kalle astelee ovelle, käsi vapisten ojentaa sormensa kohti ovikelloa ja vetää kätensä viime hetkellä pois- "josh vhielä iiiiihan pienhi hömpshy niin homma toimii kui junan vesha", Kalle ajattelee. Mitä sitä pieniä hömpsyjä ottamaan kun pullossa on enää helmi jäljellä, joten Kalle ottaa vielä pohjanmaan kautta että juttu luistaisi paremmin.

Kalle tyhjentää pullon oven takana ja soittaa ovikelloa. Marketta ryntää innoissaan avaamaan ovea tuolle rakkauden suurlähettiläälle joka hänen oveaan kolkuttaa. Se on kohtalo joka ovikelloa soittaa, ei yhtään vähempää. Marketta avaa oven ja tervehtii Kallea joka vastaa: "Morjensh muru, voinko ihan hetken olla pithkälläni ni seurushtellaan shitten lishää?"

Kalle hoippuu eteisen ohi olohuoneeseen Marketan seuratessa etenemistä tyrmistyneenä. Kallen rojahtaessa uudelle sohvalle ja aloittaessa kuorsauksen tuntee Marketta kaikkien haavekuvien putoavan sirpaleina lattialle. Kalle sammuu kukkakimppu kourassaan ja Marketta soittaa hätäkeskukseen: "Pitäisi saada tuo mies ulos täältä."

Partion mennessä paikalle makaa Kalle edelleen olohuoneen uudella sohvalla ja kuorsaa äänekkäästi. Hellästi konstaapeli herättää Kallen jolloin tämä ensimmäisenä huudahtaa "Tulesh kainaloon muru ni pidän shua hyvänä!" Konstaapelin nostaessa alleen laskeneen Kallen ylös sohvalta ja taluttaessa tätä ulos asunnosta jää Marketalle vielä muisto Kallesta- märkä, voimakkaasti urealta tuoksahtava perhepizzan kokoinen tahra uudella sohvalla.

Ulko-oven kynnyksellä Kalle vielä huutaa rakkaalleen: "Milloinkash tavataan taas, murusheni!?"